Annatko lapsillesi rahaa hyvistä koenumeroista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Sä puhut taloudellisesta palkitsemisesta. Ja se voi jopa pidemmän päälle syödä sisäistä motivaatiota. Lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen. Jos aikoo elinikäisesti ponnistella elämässään, täytyy löytää sisäinen motivaatio tekemisiinsä.

Muuten työnteko tuntuu kurjalta koko elämän ajan. Kun saavuttaa omaehtoisesti asioita ja nauttii aikansaannoksiataan, on oikeasti tyytyväinen elämäänsä ja se kantaa koko loppuelämän ajan. Tärkeä taito.

Se ope

Joo, kaikenlaisia skenaarioita voi keksiä mielessään, mutta kun tuollaista ei oikeassa elämässä oikein tapahdu, niin se ei oikein kuulosta todennäköiseltä.

Lisäksi tuo "lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen" kuulostaa niiltä samoilta jutuilta, joita joissain vauvoja tai pikkutaaperoita koskevissa ketjuissa kirjoitellaan "jos vauva saa nukahtaa tissille, se ei koskaan opi nukahtamaan itsekseen", "jos otat lapsen aina syliin, kun se itkee, se oppii itkulla hakemaan huomiota". Jne

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Koska lapsi oppii ponnistelemaan ulkoisen motivaation vuoksi jo pienenä. Itse haluaisin luoda perustan, että koulun eteen tehdään töitä, koska niin vain kuuluu tehdä. Siitä ei saa mitään rahaa, mutta saa onnistumisen kokemuksia, iloa ja oppii uutta. Jossain vaiheessa teini-ikää lähestyessä voisin tarvittaessa ottaa palkitsemissysteemin käyttöön. 

Riskinä on myös se, että jossain vaiheessa rahamäärää on korotettava. Ei kasiluokkalainen innostu enää 10€:sta, jos hän on saanut sellaisen rahamäärän jo pienenä koululaisena tietystä numerosta. Siitä tulee vähän kuin itsestäänselvyys jossain vaiheessa. Ja jos maksatkin vain 10€ ja sinulla on useampia lapsia, saat siitä huolimatta laittaa kuukaudessa jossain vaiheessa 50-100€ vain siihen, että lapset lukevat kokeisiin. 

Mä oon maksanut mun lapselle enimmillään 5 euroa kokeesta, yleensä summat ovat 1-3 e.

Mä en usko tuohon teoriaan, että opiskelusra palkitseminen ja hyvien suoritusten tunnustaminen jotenkin estävät sisäisen motivaation syntymisen. Esim. jos joku harrastaa jotain lajua, jossa kilpailee, vähentävätkö palkinnot ja tunnustukset motivaatiota? Kenellekään ei tulisi mieleenkään sania noin.

Ap

Entä miten ratkaiset ongelman, jossa esikoinen on taitava koulussa ja saa helposti hyviä numeroita, mutta nuorempi joutuu ponnistelemaan paljon enemmän, eikä siltikään saa hyviä numeroita? 

No sen perusteella, mitä kuopus jo nyt osaa (ts. kuopus on todenmäköisesti parempi koulussa) niin en usko tuohon skenaarioon, mutta tunnustusta saa tietenkin tasonsa mukaisesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Sä puhut taloudellisesta palkitsemisesta. Ja se voi jopa pidemmän päälle syödä sisäistä motivaatiota. Lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen. Jos aikoo elinikäisesti ponnistella elämässään, täytyy löytää sisäinen motivaatio tekemisiinsä.

Muuten työnteko tuntuu kurjalta koko elämän ajan. Kun saavuttaa omaehtoisesti asioita ja nauttii aikansaannoksiataan, on oikeasti tyytyväinen elämäänsä ja se kantaa koko loppuelämän ajan. Tärkeä taito.

Se ope

Joo, kaikenlaisia skenaarioita voi keksiä mielessään, mutta kun tuollaista ei oikeassa elämässä oikein tapahdu, niin se ei oikein kuulosta todennäköiseltä.

Lisäksi tuo "lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen" kuulostaa niiltä samoilta jutuilta, joita joissain vauvoja tai pikkutaaperoita koskevissa ketjuissa kirjoitellaan "jos vauva saa nukahtaa tissille, se ei koskaan opi nukahtamaan itsekseen", "jos otat lapsen aina syliin, kun se itkee, se oppii itkulla hakemaan huomiota". Jne

Ap

Tämä kommenttisi paljastaa, että et tunne lapsen kehityksestä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Sä puhut taloudellisesta palkitsemisesta. Ja se voi jopa pidemmän päälle syödä sisäistä motivaatiota. Lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen. Jos aikoo elinikäisesti ponnistella elämässään, täytyy löytää sisäinen motivaatio tekemisiinsä.

Muuten työnteko tuntuu kurjalta koko elämän ajan. Kun saavuttaa omaehtoisesti asioita ja nauttii aikansaannoksiataan, on oikeasti tyytyväinen elämäänsä ja se kantaa koko loppuelämän ajan. Tärkeä taito.

Se ope

Joo, kaikenlaisia skenaarioita voi keksiä mielessään, mutta kun tuollaista ei oikeassa elämässä oikein tapahdu, niin se ei oikein kuulosta todennäköiseltä.

Lisäksi tuo "lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen" kuulostaa niiltä samoilta jutuilta, joita joissain vauvoja tai pikkutaaperoita koskevissa ketjuissa kirjoitellaan "jos vauva saa nukahtaa tissille, se ei koskaan opi nukahtamaan itsekseen", "jos otat lapsen aina syliin, kun se itkee, se oppii itkulla hakemaan huomiota". Jne

Ap

Tämä kommenttisi paljastaa, että et tunne lapsen kehityksestä yhtään mitään.

Sä taas kommenteissasi esille, että olet ope, mutta ammatillinen tietosi lapsen kehityksestä ei tule millään tavalla esille. Voit nyt toki alkaa esitellä sitä ammatillista osaamistasi.

Ap

Palkitseminen osoittaa, että vanhempi/mat arvostaa lapsen suoritusta. Se myös kohottaa lapsen itsetuntoa ja uskoa tekemistensä merkitykseen. Kolmella lapsellani on nyt 4 maisteritutkintoa ja 3 amk-tutkintoa sekä työt asiantuntijatehtävissä 4000-5500 euron kuukausiansioilla.

Mä en ikinä palkitsisi rahalla lapsiamme koearvosanoista. Päin vastoin aina sanon, että kokeet ovat vain kokeita. Välillä menee hyvin, välillä huonommin. No worries!

Suvussamme on perfektionismia ja loppuunpalamista. En todellakaan halua sitä lapsillemme. Vaikka kaikin tavoin olemme yrittäneet ilmaista, että aina ei tarvitse mennä hyvin, niin silti varsinkin kuopus kovasti harmittelee jos kokeesta ei tule kymppiä. Esikoinen paremmin sietää huonompia arvosanoja nyt lukiossa, kun niillä numeroilla ei oikeasti ole mitään merkitystä.

Yleensä joululoman ja kesäloman alussa ollaan annertu lapsille bonus hyvin hoidetusta koulusta. Tämä ei mitenkään liity numeroihin, vaan siihen, että hyvin on tehty töitä. Esikoista kiittelen siitä, että osaa ottaa nykyisin rennommin.

En. Toinen lapsistani saa aina huonompia numeroita kuin toinen, vaikka kuinka yrittäisi ja lukisi. Ei olisi reilua maksaa aina sille toiselle joka näkemättä mitään vaivaa vetelee kokeista kymppejä. Toisella jo muutenkin huono itsetunto ja kokee ettei koskaan onnistu, niin en todellakaan ala korostamaan eroa lasteni välillä. JOS palkitsisin kounkäynnistä, sen palkinnon pitäisi tulla hyvästä yrittämisestä ja ahkerasta työskentelystä tuloksista riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Palkitseminen osoittaa, että vanhempi/mat arvostaa lapsen suoritusta. Se myös kohottaa lapsen itsetuntoa ja uskoa tekemistensä merkitykseen. Kolmella lapsellani on nyt 4 maisteritutkintoa ja 3 amk-tutkintoa sekä työt asiantuntijatehtävissä 4000-5500 euron kuukausiansioilla.

Entä jis eivät halua/saa korkeakoulututkintoa? Arvostaisitko lapsiasi kuitenkin?

Lapset 10 ja 11v. Jos täydet pisteet kokeesta, saavat 20, jos vaikka -4 täydestä niin saavat 10. Motivoi kummasti.

Lisäksi saavat 5e luetusta kirjasta.

Muuten eivät saa viikkorahaa tms mutta pyydettäessä saavat aina.

Joo

Vierailija kirjoitti:

Palkitseminen osoittaa, että vanhempi/mat arvostaa lapsen suoritusta. Se myös kohottaa lapsen itsetuntoa ja uskoa tekemistensä merkitykseen. Kolmella lapsellani on nyt 4 maisteritutkintoa ja 3 amk-tutkintoa sekä työt asiantuntijatehtävissä 4000-5500 euron kuukausiansioilla.

Minun kolme lastani kirjoittivat yhteensä 12 laudaturia ja 6 eximiaa, vaikka heitä ei palkittu rahalla yhdestäkään koenumerosta.

En silti sano, etteikö rahapalkkio voisi olla jossain tapauksessa järkevä tapa motivoida laiska lapsi tekemään enemmän töitä koulun eteen.

Eikö teidän lapset stressaa kauheasti kokeista, jos niistä on "pakko" saada hyviä arvosanoja saadakseen rahaa?

Miten te joilla on kaksi lasta, joista toinen pärjää ja toinen ei, aiotte tehdä elämästä tasapuolisen jälkikasvulle vastaisuudessakin? Jos toinen ei esim saa töitä ja toinen kiskoo lääkärinä korkeaa palkkaa?

En anna. Hyviä numeroita saavat silti ja ovat ymmärtäneet, että heidän tulevaisuudestaan tässä on kysymys. En myöskään anna kotitöistä rahaa. Lähinnä se johtuu siitä, ettei mulla ole euroja annettavaksi, kun kahden teinin totaaliyhäri olen. Rahaa saavat kesätöistä ja lahjaksi ja pappa usein antaa taskurahaa. Säästäväisiäkin ovat. Toki vaatteisiin ja muihin välttämättömyyksiin saavat rahaa kohtuudella.

Vierailija kirjoitti:

Miten te joilla on kaksi lasta, joista toinen pärjää ja toinen ei, aiotte tehdä elämästä tasapuolisen jälkikasvulle vastaisuudessakin? Jos toinen ei esim saa töitä ja toinen kiskoo lääkärinä korkeaa palkkaa?

Auttaisin sitä huonommin pärjäävää ja uskoisin, että paremmin menestyvällekin se olisi ok. Olen yrittänyt kasvattaa lapsistani avuliaita ja muut huomioon ottavia, joten olen tehnyt jo sen työn.

Tällä hetkellä käsillä on tilanne, joka laittaa lapseni eriarvoiseen asemaan. Vanhempi oli kesätöissä peruskoulun ja lukion välissä ja joutui käyttämään palkkansa opiskelutarvikkeisiin. Nuorempi saa nämä ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse käyttää palkkaansa opiskeluun. Olen pienituloinen enkä pysty paikkaamaan tilannetta. Onneksi vanhempi lapsi ei tästä ollut pahoillaan kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten te joilla on kaksi lasta, joista toinen pärjää ja toinen ei, aiotte tehdä elämästä tasapuolisen jälkikasvulle vastaisuudessakin? Jos toinen ei esim saa töitä ja toinen kiskoo lääkärinä korkeaa palkkaa?

Eihän mun herranen aika tarvitse tehdä tuossa vaiheessa enää mitään, ovat aikuisia ja itse tekevät asiansa.

Tärkeintä on menestyä siinä tekemisessä mitä kukin tekee. Se on aina yhtä arvostettavaa. Jotkut tekevät vaikkapa tiedettä, jotkut käytäntöä. Jokainen tavallaan, tyylillään ja kyvyillään. Siksi kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Palkitseminen osoittaa, että vanhempi/mat arvostaa lapsen suoritusta. Se myös kohottaa lapsen itsetuntoa ja uskoa tekemistensä merkitykseen. Kolmella lapsellani on nyt 4 maisteritutkintoa ja 3 amk-tutkintoa sekä työt asiantuntijatehtävissä 4000-5500 euron kuukausiansioilla.

Minä haluan osoittaa lapsillemme, että arvostan heitä. Mikään suoritus, koenumero tai ammatti ei sitä muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Mitä miehesi ajattelee tuosta, että hänen kymppejään ei noteerattu? Ja ihan oikeastiko ei koskaan kehuttu? Mistään?

Te vanhemmat, jotka olette sitä mieltä, että hyvä koenumero itsessään on jo riittävä palkinto: miten teillä itsellänne toimii vastaava työelämässä? Riittääkö teille se palkinnoksi jo se, että työ on tehty hyvin, vai olisiko kiva saada välillä jotain hyvään työhön perustuvaa bonusta? ;)