Annatko lapsillesi rahaa hyvistä koenumeroista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Minä en antanut, minusta hyvä koe- ja todistusnumero itsessään on riittävän hyvä palkinto. Mies oli toista mieltä, joten hän aina lukuvuoden alkaessa sopi lasten kanssa yhdessä miten hyvästä koulumenestyksestä palkitaan. Ihan hyvät rahat lapset saivat isältään nyhdettyä.

Vierailija kirjoitti:

En anna, kaikki neljä lasta ovat menestyneet koulussa aina hyvin, esikoinen opiskelee jo yliopistossa. Motivaatio hyvään koulumenestykseen täytyy lähteä lapsesta/nuoresta itsestään, väitän että ulkoinen motivaatio esim tässä tuo rahalla palkitseminen ei kanna pitkälle tulevaisuuteen.

Olen samaa mieltä jos puhutaan olympialaisiin valmistautumisesta. Ilman lapsen omaa palavaa tahtoa sinne ei pääse. Kuitenkin, joku 10-vuotias ei osaa ajatella pitkällä tähtäimellä ja ei ymmärrä opiskelun tärkeyden kokonaiskuvaa, jolloin vanhemman pitää osata nostaa motivaatiota vaikka pienillä tempuilla siihen saakka, kunnes lapsi itse osaa ja ymmärtää asian tärkeyden. Olin ala-asteella hukassa ja vanhempieni maksamat rahat hyvistä arvosanoista nostivat motivaationi korkealle, koin onnistumisen tunteita ja siitä seuraavat hvyät arvosanat kantoivat yläasteelle saakka, jossa minulla oli jo oma opiskelun ilo tullut mukaan ja rahallinen kannustin oli enää sivuseikka. Jos vanhempani eivät olisi tuota temppua ala-steella tehneet, en asuisi perheeni kanssa omakotitalossa ja omaisi hyvää asiantuntijatyötä. Vain siksi koska vanhempani olisivat pelänneet että "väärin motivoitu".

Vanhemmuudesta ei jaeta tyylipisteitä. Jos jokin toimii, tehkää niin. Jos mietitte "mitä nuo naapuritkin sanovat??", olette itse hukassa.

18 jatkaa. Meillä on kaksi poikaa, toinen nyt ekalla. Hän on seurannut isoveljen vaikeuksia sivusta ja heti koulun alettua hänestä huomasi, että omaa aivan erilaisen temperamentin ja motivaation kouluhommiin. Läksyt tekee tunnollisesti ja muutenkin huolehtii jo nyt kaikesta itsenäisesti. En usko, että samanlaista palkkiosysteemiä hänen kanssaan otetaan käyttöön (eli rahaa koenumeroista), vaan palkitaan häntä sitten niistä asioista, jotka hänelle osoittautuvat haasteellisiksi. Nyt esim tällä ekaluokkalaiselle on ajoittain vaikeuksia rauhoittua koulussa keskittymään ja välillä käytöksessä on haasteita. Joten opettajan kanssa on sovittu, että hän kerää hymynaamoja koulussa ja ip:ssä. Kun tietty määrä hymynaamoja on täynnä, hän saa kotona herkkupalkinnon (karkkipussi, suklaapatukka tmv). Ja tämä palkintosysteemi on osoittautunut toimivaksi, käytös koulussa parani saman tien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En anna, kaikki neljä lasta ovat menestyneet koulussa aina hyvin, esikoinen opiskelee jo yliopistossa. Motivaatio hyvään koulumenestykseen täytyy lähteä lapsesta/nuoresta itsestään, väitän että ulkoinen motivaatio esim tässä tuo rahalla palkitseminen ei kanna pitkälle tulevaisuuteen.

Olen samaa mieltä jos puhutaan olympialaisiin valmistautumisesta. Ilman lapsen omaa palavaa tahtoa sinne ei pääse. Kuitenkin, joku 10-vuotias ei osaa ajatella pitkällä tähtäimellä ja ei ymmärrä opiskelun tärkeyden kokonaiskuvaa, jolloin vanhemman pitää osata nostaa motivaatiota vaikka pienillä tempuilla siihen saakka, kunnes lapsi itse osaa ja ymmärtää asian tärkeyden. Olin ala-asteella hukassa ja vanhempieni maksamat rahat hyvistä arvosanoista nostivat motivaationi korkealle, koin onnistumisen tunteita ja siitä seuraavat hvyät arvosanat kantoivat yläasteelle saakka, jossa minulla oli jo oma opiskelun ilo tullut mukaan ja rahallinen kannustin oli enää sivuseikka. Jos vanhempani eivät olisi tuota temppua ala-steella tehneet, en asuisi perheeni kanssa omakotitalossa ja omaisi hyvää asiantuntijatyötä. Vain siksi koska vanhempani olisivat pelänneet että "väärin motivoitu".

Vanhemmuudesta ei jaeta tyylipisteitä. Jos jokin toimii, tehkää niin. Jos mietitte "mitä nuo naapuritkin sanovat??", olette itse hukassa.

Mä en esim. puhu juurikaan lapsilleni ammatinvalintakysymyksistä. Toisethan puhuvat jo ihan pienille lapsille kunnon ammateista ym. Lapseni saavat vielä tässä vaiheessa haaveilla just sellaisista ammateista kuin haluavat, ehtii niitä sitten pohtia vakavammin, kun on vähän isompi. En myöskään painota sitä, että lukeminen ja oppiminen olisi jotain erityistä päämäärää (hieno koulutus ja ammatti) varten, vaan arvostan sivistystä ja tietoa noin ylipäätään. Kyllä toki itse mietin lasteni tulevaisuutta, mutta ei heidän itsensä tarvitse sitä vielä miettiä.

Ap

Annoin rahaa pojalleni hyvistä koenumeroista. Ne olivat muutenkin hyviä tosin. Kyllähän vanhempana yleensäkin antaa lapselleen käyttörahaa, niin kivempi niin että se perustuu johonkin konkreettiseen. Kotitöistä en maksanut palkkaa, se taas kuulostaa oudolta. Nehän ovat itsestäänselvyys.

Kokeista emme antaneet rahaa, vain viikkorahan 25 euroa jatkuvasti.Kaikista todistuksista palkitsimme: 10-9 =100 euroa, 8-7 =50 euroa. Jokaisesta opiskelukuukaudesta toisella asteella ja yliopistossa 100 euroa/ kk. Valmistumisesta 500 ja 1000 euroa. Lisäksi lahjaksi matka tai vastaavan arvoinen tavara.

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Jatkan aiempaa viestiäni. Minä kyllä kehun ja kiittelen lapsiani niistä kiitettävistä, eli kyllä he sitä kautta saavat huomiota. Ja tietävät tietty myös sen, että tulevaisuudessa on paljon enemmän ammattivaihtoehtoja, kun hoitaa koulunsa hyvin. En itsekään saanut rahaa numeroista lapsena, vaikka olin kympin oppilas.

Lapset saavat kotitöistä rahaa, joka on samalla heidän viikkorahansa. Homma toimii meillä hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En anna, kaikki neljä lasta ovat menestyneet koulussa aina hyvin, esikoinen opiskelee jo yliopistossa. Motivaatio hyvään koulumenestykseen täytyy lähteä lapsesta/nuoresta itsestään, väitän että ulkoinen motivaatio esim tässä tuo rahalla palkitseminen ei kanna pitkälle tulevaisuuteen.

Olen samaa mieltä jos puhutaan olympialaisiin valmistautumisesta. Ilman lapsen omaa palavaa tahtoa sinne ei pääse. Kuitenkin, joku 10-vuotias ei osaa ajatella pitkällä tähtäimellä ja ei ymmärrä opiskelun tärkeyden kokonaiskuvaa, jolloin vanhemman pitää osata nostaa motivaatiota vaikka pienillä tempuilla siihen saakka, kunnes lapsi itse osaa ja ymmärtää asian tärkeyden. Olin ala-asteella hukassa ja vanhempieni maksamat rahat hyvistä arvosanoista nostivat motivaationi korkealle, koin onnistumisen tunteita ja siitä seuraavat hvyät arvosanat kantoivat yläasteelle saakka, jossa minulla oli jo oma opiskelun ilo tullut mukaan ja rahallinen kannustin oli enää sivuseikka. Jos vanhempani eivät olisi tuota temppua ala-steella tehneet, en asuisi perheeni kanssa omakotitalossa ja omaisi hyvää asiantuntijatyötä. Vain siksi koska vanhempani olisivat pelänneet että "väärin motivoitu".

Vanhemmuudesta ei jaeta tyylipisteitä. Jos jokin toimii, tehkää niin. Jos mietitte "mitä nuo naapuritkin sanovat??", olette itse hukassa.

Mä en esim. puhu juurikaan lapsilleni ammatinvalintakysymyksistä. Toisethan puhuvat jo ihan pienille lapsille kunnon ammateista ym. Lapseni saavat vielä tässä vaiheessa haaveilla just sellaisista ammateista kuin haluavat, ehtii niitä sitten pohtia vakavammin, kun on vähän isompi. En myöskään painota sitä, että lukeminen ja oppiminen olisi jotain erityistä päämäärää (hieno koulutus ja ammatti) varten, vaan arvostan sivistystä ja tietoa noin ylipäätään. Kyllä toki itse mietin lasteni tulevaisuutta, mutta ei heidän itsensä tarvitse sitä vielä miettiä.

Ap

Sama. En ohjaile lapsiani ”hyvään” ammattiin, vaan annan heidän tehdä omat valintansa. Meillä kyllä puhutaan jo ala-aste ikäisten kanssa, että tietynlainen elintaso vaatii tietynlaisen tulotason. Eli ei voi havitella ferraria, jos haaveilee aikuisena pelaavansa pleikkaa ja laiskottelevansa.

Itse koin oman äitini pakonomaisen tarpeen kytätä koulumenestystäni ihan hirveänä. Alisuoritin koko koulun ja tein vain pakolliset. Äitini painosti ja vaatimalla vaati menestystä. Unohti kuitenkin palkita tai edes huomioida menestymistä, eikä oikeastaan tainnut ikinä olla tyytyväinen.

Itse äitinä olen ottanut aivan erilaisen linjan poikieni kanssa. Ymmärrän jo nyt, että he eivät ole yliopistomatskua. Joten annan heidän tehdä omat valintansa. En kuitenkaan halua että heittävät hanskat tiskiin, eli kannustan aina tekemään sen oman parhaansa. Kun on lukenut kokeeseen ja tekee parhaansa mutta silti tuo kotiin ”vain” 7 arvosanan, annan lapselle kiitosta siitä että hän teki parhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Koska lapsi oppii ponnistelemaan ulkoisen motivaation vuoksi jo pienenä. Itse haluaisin luoda perustan, että koulun eteen tehdään töitä, koska niin vain kuuluu tehdä. Siitä ei saa mitään rahaa, mutta saa onnistumisen kokemuksia, iloa ja oppii uutta. Jossain vaiheessa teini-ikää lähestyessä voisin tarvittaessa ottaa palkitsemissysteemin käyttöön. 

Riskinä on myös se, että jossain vaiheessa rahamäärää on korotettava. Ei kasiluokkalainen innostu enää 10€:sta, jos hän on saanut sellaisen rahamäärän jo pienenä koululaisena tietystä numerosta. Siitä tulee vähän kuin itsestäänselvyys jossain vaiheessa. Ja jos maksatkin vain 10€ ja sinulla on useampia lapsia, saat siitä huolimatta laittaa kuukaudessa jossain vaiheessa 50-100€ vain siihen, että lapset lukevat kokeisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan, toinen tienaisi kivat fyrkat, toinen ei saisi mitään.

Meillä äiti yritti tätä, koska veli ei koskaan saanut rahaa. Ukki kuitenkin jatkoi rahan antamista ja kylmästi sanoi veljelleni että rahaa tulee tietyillä kriteereillä ja piste. Alkoi velikin saada parempia numeroita, kun minua ei rankaistu osaamisesta äidin tahdosta huolimatta.

En anna hyvistä rahaa.

Otan pois huonoista numeroista.

Toinen on nollilla ja toinen velkaa parikymppiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Koska lapsi oppii ponnistelemaan ulkoisen motivaation vuoksi jo pienenä. Itse haluaisin luoda perustan, että koulun eteen tehdään töitä, koska niin vain kuuluu tehdä. Siitä ei saa mitään rahaa, mutta saa onnistumisen kokemuksia, iloa ja oppii uutta. Jossain vaiheessa teini-ikää lähestyessä voisin tarvittaessa ottaa palkitsemissysteemin käyttöön. 

Riskinä on myös se, että jossain vaiheessa rahamäärää on korotettava. Ei kasiluokkalainen innostu enää 10€:sta, jos hän on saanut sellaisen rahamäärän jo pienenä koululaisena tietystä numerosta. Siitä tulee vähän kuin itsestäänselvyys jossain vaiheessa. Ja jos maksatkin vain 10€ ja sinulla on useampia lapsia, saat siitä huolimatta laittaa kuukaudessa jossain vaiheessa 50-100€ vain siihen, että lapset lukevat kokeisiin. 

Mä oon maksanut mun lapselle enimmillään 5 euroa kokeesta, yleensä summat ovat 1-3 e.

Mä en usko tuohon teoriaan, että opiskelusra palkitseminen ja hyvien suoritusten tunnustaminen jotenkin estävät sisäisen motivaation syntymisen. Esim. jos joku harrastaa jotain lajua, jossa kilpailee, vähentävätkö palkinnot ja tunnustukset motivaatiota? Kenellekään ei tulisi mieleenkään sania noin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Palkitseminen on kehumista, hyväksynnän osoittamista ja kiitosta lapsen ponnisteluista. En anna rahaa, mutta sanon aina, että "hei, tuohan oli ihan mielettömän hyvin, luitkin tosi ahkeraan" tai "hienoa, voit olla tosi ylpeä itsestäsi". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan, toinen tienaisi kivat fyrkat, toinen ei saisi mitään.

Meillä äiti yritti tätä, koska veli ei koskaan saanut rahaa. Ukki kuitenkin jatkoi rahan antamista ja kylmästi sanoi veljelleni että rahaa tulee tietyillä kriteereillä ja piste. Alkoi velikin saada parempia numeroita, kun minua ei rankaistu osaamisesta äidin tahdosta huolimatta.

Meillä ei rankaista kumpaakaan osaamisesta, eikä osaamattomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Koska lapsi oppii ponnistelemaan ulkoisen motivaation vuoksi jo pienenä. Itse haluaisin luoda perustan, että koulun eteen tehdään töitä, koska niin vain kuuluu tehdä. Siitä ei saa mitään rahaa, mutta saa onnistumisen kokemuksia, iloa ja oppii uutta. Jossain vaiheessa teini-ikää lähestyessä voisin tarvittaessa ottaa palkitsemissysteemin käyttöön. 

Riskinä on myös se, että jossain vaiheessa rahamäärää on korotettava. Ei kasiluokkalainen innostu enää 10€:sta, jos hän on saanut sellaisen rahamäärän jo pienenä koululaisena tietystä numerosta. Siitä tulee vähän kuin itsestäänselvyys jossain vaiheessa. Ja jos maksatkin vain 10€ ja sinulla on useampia lapsia, saat siitä huolimatta laittaa kuukaudessa jossain vaiheessa 50-100€ vain siihen, että lapset lukevat kokeisiin. 

Mä oon maksanut mun lapselle enimmillään 5 euroa kokeesta, yleensä summat ovat 1-3 e.

Mä en usko tuohon teoriaan, että opiskelusra palkitseminen ja hyvien suoritusten tunnustaminen jotenkin estävät sisäisen motivaation syntymisen. Esim. jos joku harrastaa jotain lajua, jossa kilpailee, vähentävätkö palkinnot ja tunnustukset motivaatiota? Kenellekään ei tulisi mieleenkään sania noin.

Ap

Entä miten ratkaiset ongelman, jossa esikoinen on taitava koulussa ja saa helposti hyviä numeroita, mutta nuorempi joutuu ponnistelemaan paljon enemmän, eikä siltikään saa hyviä numeroita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkoulun opena en anna. Minusta opiskelun itseisarvo pitää ymmärtää ja löytää siihen sisäinen motivaatio ilman ulkoista palkintoa. Se palkinto on hyvä mieli. Joka on paras kannustin ja sitten aikuisena hyvä työ. Pitkäjänteinen työnteko on ihan perusasioita elämässä eikä siinä lahjonta pidemmän päälle auta.

Musta on kyllä hauska - ja hyvin suomalainen - ajatus tuo, että palkitseminennjotenkin estää motivaatiota. En vain näe oikeasta elämästä sellaisia esimerkkejä, joissa niin kävisi. Mun mielestä tunnustaminen ja palkitseminen ovat omiaan lisäämään motivaatiota, sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Ap

Sä puhut taloudellisesta palkitsemisesta. Ja se voi jopa pidemmän päälle syödä sisäistä motivaatiota. Lapsi oppii, että tarvitsee taloudellisen palkitsemisen. Jos aikoo elinikäisesti ponnistella elämässään, täytyy löytää sisäinen motivaatio tekemisiinsä.

Muuten työnteko tuntuu kurjalta koko elämän ajan. Kun saavuttaa omaehtoisesti asioita ja nauttii aikansaannoksiataan, on oikeasti tyytyväinen elämäänsä ja se kantaa koko loppuelämän ajan. Tärkeä taito.

Se ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ala-asteella huonot numerot. Ei kiinnostanut keskittyä. Vanhempani sitten päättivät antaa minulle rahaa hyvistä numeroista. Alle 7 numeroista ei saanut mitään, mutta 9,5 sai jo hyvin. Numerot paranivat välittömästi ja paljon. Minulla oli kyse vain motivaation puutteesta ja oikealla kannustimella menestyin hyvin koulussa. Ahneus on joskus hyvästä, eli minulla ainakin toimi.

Ajattelen samoin. Ja toisaalta myös niin, että on hyvä antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Mieheni oli koko kouluaikansa sellainen kympin oppilas, mitä hänen vanhempansa eivät oikein koskaan noteeranneet. Surullista mun mielestä. 

Vanhempi lapseni on kolmannella, joten varsinaisia numeroarvosanoja heillä on ollut vasta tänä vuonna. Toistaiseksi on tullut ihan hyviä numeroita. Olen myös luvannut reilumman korvauksen, jos seuraavassa kokeessa korjaa edellisen kokeen virheitä (esim. kirjoittaa siistimmin ja malttaa vastata pitemmin).

Ap

Minusta tuo on järjetöntä noin pienillä lapsilla. Tuossa iässä vasta rakennetaan sitä perustaa, että koulussa tehdään parhaansa, yritetään, ponnistellaan, nautitaan oppimisesta ja tehdään se ennen kaikkea itsensä takia, ei rahan vuoksi. 

Ymmärrän ehkä isommilla lapsilla eli yläkoulussa, jossa ulkoinen motivaatio voi välillä olla paikallaan. Toisaalta kaikki ne oppilaat, jotka tiedän saavan rahaa koearvosanoista, on oikeasti sellaisista perheistä, joissa sivistystä itsessään ei niin kovasti arvosteta. 

En ihan ymmärrä, miten kokeista palkitseminen syö perustaa sille, että koulussa tehdään parhaansa ja oppimisesta nautitaan. Mä annan rahaa juuri siitä syystä, että arvostan sivistystä, ja kyllähän se sivistyksen arvostus näkyy myös lapsistamme opettajienkin palautteen mukaan. Molemmat lapset lukevat itsenäisesti ja omasta halustaan.

Ap

Koska lapsi oppii ponnistelemaan ulkoisen motivaation vuoksi jo pienenä. Itse haluaisin luoda perustan, että koulun eteen tehdään töitä, koska niin vain kuuluu tehdä. Siitä ei saa mitään rahaa, mutta saa onnistumisen kokemuksia, iloa ja oppii uutta. Jossain vaiheessa teini-ikää lähestyessä voisin tarvittaessa ottaa palkitsemissysteemin käyttöön. 

Riskinä on myös se, että jossain vaiheessa rahamäärää on korotettava. Ei kasiluokkalainen innostu enää 10€:sta, jos hän on saanut sellaisen rahamäärän jo pienenä koululaisena tietystä numerosta. Siitä tulee vähän kuin itsestäänselvyys jossain vaiheessa. Ja jos maksatkin vain 10€ ja sinulla on useampia lapsia, saat siitä huolimatta laittaa kuukaudessa jossain vaiheessa 50-100€ vain siihen, että lapset lukevat kokeisiin. 

Mä oon maksanut mun lapselle enimmillään 5 euroa kokeesta, yleensä summat ovat 1-3 e.

Mä en usko tuohon teoriaan, että opiskelusra palkitseminen ja hyvien suoritusten tunnustaminen jotenkin estävät sisäisen motivaation syntymisen. Esim. jos joku harrastaa jotain lajua, jossa kilpailee, vähentävätkö palkinnot ja tunnustukset motivaatiota? Kenellekään ei tulisi mieleenkään sania noin.

Ap

Entä miten ratkaiset ongelman, jossa esikoinen on taitava koulussa ja saa helposti hyviä numeroita, mutta nuorempi joutuu ponnistelemaan paljon enemmän, eikä siltikään saa hyviä numeroita? 

Rukkaisin maksuportaita niin että kumpikin saisi joskus jotain. Elämässä vain ei mene nallekarkit tasan, luonnostaan lahjakkaat tulee aina pärjäämään helpommin ja aika todennäköisesti myös paremmin kuin ne, jotka yrityksestä huolimatta rämpivät