Kyllähän tämä tuntuu melko epäreilulta että kumpikin vanhemmistani saa enemmän eläkettä kuin minä saan palkkaa
Mulla asuntolainaa ja kaksi lasta. Vanhemmillani varaa pitää kaksi kesämökkiä, kaksi autoa, iso huvivene jne.
Heillä lyhyt ammattikoulutus, minulla ylempi korkeakoulututkinto. En koskaan yllä heidän elintasolleen.
Kommentit (1072)
Omakotitalo, kesämökki, Espanjan asunto ja vene. Se onnea on! Eläkeläisenä on aikaa ja velvollisuus nauttia.
2tellu kirjoitti:
Vai ahneet eläkeläiset. Olen leski, ja syntynyt heti sodan jälkeen. Ensimmämäisistä vuosistahan ei verokertymää muistaakseni kunnallisveroa kertynyt. Koulutukseen ei sodan jälkeen ollut varaa. Neljä kertaa vuodessa maksettavasta lapsilisäsästä riittänyt [siis 2 lapsen riittänyt edes kenkiin], paitsi niissä perheissä jotka saivat kunnalta apua.
Puolisolla 3v. opiskelua takana, hyvä työpaikka, mutta mukavuuksista joutui tinkimään. Arrmeija väliin, ja lastenkanssa muutama vuosi kotona, työhön ja kotiin hoitaja. Puolet palkastani lasten hoitoon, sillä tarhaan emme lapsia halunneet, ja silloin puolisoni tulot olisivat olleet liian isotkin. Lasten parhaaksihan se oli.
Mutamana vuonna maksoi puolisoni puolet veroa. Oppikoulu ja lukio maksoivat kaikkineen, matkojen kera. Itse olin pienellä palkalla. Olin tarkka taloudessa, ja kun mieheni joutui työnsä puolesta matkustamaan jonkin verran myös ulkomailla. Mukavuuksista pääsimme nauttimaan n.10 vuoden aviliiton jälkeen. Opimme arvostamaan monia asioita jotka monelle nykyajan vanhemmille ja lapsille ovat itsestään selviä, ja olo vaan huononee kun kaikki perheen velvoitteet työnnetään yhteskunnalle
No on kyllä aika luksusta ollut, kotiin hoitaja lapsille! Ja kulut vain 50% yhden palkasta (brutto vai netto)? Nykypäivänä lastenhoitaja kotiin noilla edellytyksin vaatisi n. kymppitonnin nettokk-palkkaa eli n. 20000eur/kk bruttotuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta, että eläkesäännöt ovat olleet tähän asti ruhtinaallisia. Itse olen "taitekohdassa". 80-luvulla sai kesätyön, kunhan vaan osaasi kävellä johonkin kauppaan sisään ja sanoa, että "haluan töitä täältä". 90-luvun lamassa tämä tyssäsi yhtääkkisesti ja todella jyrkästi. Olen saanut todella taistella itseäni työmarkkinoille. Nuoret voisivat ottaa vanhemmilta sukupolvilta mallia siinä, että yrittää enemmän pitää työelämässä oikeuksistaan kiinni, toimia ammattliliiossa j.n.e. Se ei tarkoita sitä, ettei tekisi työtä, mutta ettei tule tule työelämässä hyväksikäytetyksi suhteettoman huonoilla työsopimuksilla ja ylitöiden teettämisellä. Kaikki voimme myös vaikuttaa asiassa boikotoimalla esim. sellaisia firmoja kuin Amazon (vaikka se ei helppoa ole, hehän ovat kaikkialla) ja ostaa tavaroitamme jostain, jossa kunnioitetaan työntekijöitä paremmin.
Työmarkkinatukityöstä ei voi kieltäytyä, jos kieltäytyy tulee karenssi eli työttömyyskorvaus pois 3 kuukaudeksi.
Ei tarvitse kieltäytyä työmarkkinatukityöstä, mutta sielläkin tulee noudattaa lakia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuriton Kati kirjoitti:
Kyllä nykyiset työssäkäyvät nuoret maksavat eläkeläisten eläkkeitä verotuksessa ja kerryttävät omia eläkkeitään, nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa eläkkeitä ja kartuttivat omiaan, niin järjestelmä toimii.
Siitähän juuri on kyse. Se kuormitus on aivan eri sarjaa. Nykyiset eläkeläiset maksoivat hyvin hyvin vähän ja nykyisille eläkeläisille maksetaan hyvin hyvin paljon.
Nykyisten eläkeläisten vanhempia oli vähän ja maksajia paljon . Nyt eläkeläisiä on paljon ja maksajia vähän. Joko sinä vanha huuhkaja ymmärrät?Keltanokka latelee itsestäänselvyyksiä vanhalle viisaalle huuhkajalle.
Nykyiset eläkeläiset pitävät maata yhä pystyssä, monet käyvät myös työssä.
Kuluttavat ja ostavat palveluita (paitsi tietysti se palstan kuuluisa itara eläkeläinen).
Luuletko että vain eläkeläiset kuluttavat ja käyttävät palveluja? Työssäkäyvät tekevät niin myös, mutta myös tuottavat lisäarvoa eli rahaa. Mitä luulet kumpaa ryhmää maan pystyssä pitämiseksi tarvitaan enemmän?
Mutta eihän teillä ole rahaa, kun te elätätte meidät kuluttajat!
Niukahkosti sitä rahaa onkin ja siitäkin kenkä puristaa. Elätetään väestönosaa joka vain kuluttaa, eikä tuota lisäarvoa. Toki suurten ikäluokkien mielestä muut ovatkin vain heitä varten. Mutta nyt kierrät selkeää kannanottoa näsäviisastelullasi. Kumpaa yhteiskunta tarvitsee enemmän. Tuottamatonta eläkeläistä vai työssäkävijää?
Kovin käy vähiin suomen kansa, jos vain tuottavia kansalaisia yhteiskunnassa tarvitaan.
Mistä aletaan.......
Millainen on tuottava työssäkävijä, ajetaanko kaikki palvelualat alas. Vain konkreettista tavaraa tuottava saa luvan jäädä. Mutta vain jos tavaralle on tarpeeksi kysyntää.
Mites lapset. Kuka arvio kenestä tulee tuottava kansalainen? Kenet kannattaa kasvattaa ja kouluttaa?
Kenestä on lisääntymään?
Hyvä boomeri marttyyri,
Kyse oli siitä kuka pitää suomea pystyssä. Boomeri vastaa, että eläkeläiset. Minä todistin että näin ei ole. Se ei ole mikään itseisarvo, että on vain kuluttava boomeri. Se työkin pitää tehdä. Kuluttaa osaa kuka tahansa. Ja kulutushaluakin on kyllä kaikilla ihan omastatakaa, sekään ei ole vain boomereiden taito. Kuluttamiseen vaan jää työssäkäyvillä vähemmän rahaa kun teidän ylläpito on kohtuuttoman kuormittavaa. Muitakin rahareikiä olisi kuin omahyväisten boomereiden hemmottelu. Kuten juuri lapset.Optimaalista olisi , että kuluttamisen lisäksi tehtäisiin myös lisäarvoa. Pelkkä kulutus ei todellakaan pidä Suomea pystyssä, kuten boomeri väittää.
Saitko ees nukuttua. Oli varmaan pitkä yö ootella, että pääsis vastaamaan aamulla heti klo 7.08
Lapsiparat, mamma koneella yötä päivää sanoittamassa tunteitaan boomereita kohtaa.
Mutta kaipa niillä ruplilla velliin varaa on.
Vasstaus ap:lle. Sellaista elämä kuule on. Kuitenkin olet siinä mielessä erikoisasemassa vanhempiisi nähden, että teet vähemmän töitä kuin vanhempasi.

No mikä argumentti tämä on?
Palkat pitäisi puolittaa. Niin paljon paksuja pylleröitä työelämässä, etten yhtään ihmettele loppuunpalamista.
Mikään maailman raha ei riitä täyttämään noiden syöttöporsaiden mahoja.
Säästettäisiin rutkasti sos.- ja terveysmenoissa.

Kohta 8 tuntia olet ruplatrollannut täällä.
Täytyy sulla olla tosi huono palkka. Mutta itsepähän olet puolesi valinnut.
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vainorurik/suurten-ikaluokkien-elakepu…
Suuret ikäluokat on kúsipäitä. Kiitos vaan ahneet syöttiläät.
Näyttää sama neste lainehtivan sinunkin päässäsi.
Suurten ikäluokkien k-päisyys oli haitallista heitä edeltävälle ikäluokalle ja heitä seuraavalle. Kummatkin kupattiin tyhjiin ja esiinnytään yhteiskunnan ylläpitävänä voimana.
Uskallatko sanoa tuon päin naamaa vaikka presidentti Niinistölle tai vanhemmilleni, joista toinen hoiti vanhuksia kolmivuorotyössä 41 vuoden ajan ja toinen ajoi rekkaa vielä kauemmin?
Hoitaja tässä terve. Näen työssäni jatkuvasti näitä entisiä duunareita, joiden eläke ylittää omat palkkatuloni. Lisäksi on omaisuutta, yleensä talo jossa asutaan. Onneksi näillä on edes iso hoitomaksu. Sitten on entisiä kotiäitejä, jotka minimieläkkeellään saa saman hoidon joko ilmaiseksi, tai muutamalla kympillä, osa näistäkin leskeneläkkeen ansiosta tosin nousee isoihin tuloihin. Sama oli omilla isovanhemmillani (nyt jo edesmenneet), duunareina suhteessa isot eläkkeet, omaisuutta talo ja kesämökki.
Itsehän tulen saamaan eläkettä hikisesti reilun tonnin -verot, eläkeikäni on noin 69v elinaikakertoimen mukaan, leskeneläke tippuu siihen mennessä pois ja palkkatuloilla ei ole mahdollista kerryttää omaisuutta. Muistetaan että elinkustannukset senkuin kohoaa. Teen siis tajuttomasti töitä koko ikäni, saamatta edes hoitoa aikanaan (siihen ollaan menossa).
Onhan se reilua. Ilmeisesti itselläni lähes 50 vuoden työura ei ole tarpeeksi.
Ei nuo sun jutut ketään kiinnosta.
Vai viisas vanhus.... onneksi muutkin ovat huomanneet etteivät jaksa enää passata kaltaisiasi, tapahtuu se hoidotta jääminen vähän aiemmin, koskee sinuakin.
Jos jotain voin asialle tehdä, niin omalta osaltani hommat oli tässä.
En mitään passaamista tarvitse, olen 75 vuotias, terve ja hyvin toimeentuleva, hallitsen itseäni ja omaisuuttani. Kuolen aikanaan rauhallisin mielin. Hyvän elämän jälkeen tulee hyvä kuolema.
Älä trollaa! Et taatusti ole edes eläkeikäinen, koska kukaan 75v ei kirjoita noin! Haluat vain aikaansaada vastakkainasettelua.
Olen ikäisiäni nuorekkaampi mutta se ei muuta sitä että olen 75 vuotias. Tietokoneohjelmoija aikoinaan, koodasin ensimmäisen tietokone ohjelman vuonna 1966, Autocoder kielellä, tietokoneeseen IBM 1401. Ensimmäisiä tietokoneita Suomessa.
Kerrotko vielä mikä tekee sinusta nimimerkkisi kaltaisen? Ei ainakaan kirjoituksesi.
Jokainen saa olla minusta mitä mieltä tahansa, teillä on siihen oikeus, mielipiteenne ei liikuta minua.
Sehän se suurilla ikäluokilla juuri on. Kenenkään muun mielipide tai asiat ei kiinnosta. Kunhan itse sai kaiken.
Suosittelen samaa asennetta sinullekin, älä sekaannu muiden asioihin, pidä huoli omista asioista,
Mitä sellaisesta tulisi. Kyllä nyt ainakin omien lastensa tulevaisuuden eteen pitää katsoa. Siinä se meidän ero onkin. Teille oli vain te ja piditte ja pidättää huolta itsestänne muiden piikkiin. Me joudutaan myös teitä kannattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuriton Kati kirjoitti:
Kyllä nykyiset työssäkäyvät nuoret maksavat eläkeläisten eläkkeitä verotuksessa ja kerryttävät omia eläkkeitään, nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa eläkkeitä ja kartuttivat omiaan, niin järjestelmä toimii.
Siitähän juuri on kyse. Se kuormitus on aivan eri sarjaa. Nykyiset eläkeläiset maksoivat hyvin hyvin vähän ja nykyisille eläkeläisille maksetaan hyvin hyvin paljon.
Nykyisten eläkeläisten vanhempia oli vähän ja maksajia paljon . Nyt eläkeläisiä on paljon ja maksajia vähän. Joko sinä vanha huuhkaja ymmärrät?Keltanokka latelee itsestäänselvyyksiä vanhalle viisaalle huuhkajalle.
Nykyiset eläkeläiset pitävät maata yhä pystyssä, monet käyvät myös työssä.
Kuluttavat ja ostavat palveluita (paitsi tietysti se palstan kuuluisa itara eläkeläinen).
Luuletko että vain eläkeläiset kuluttavat ja käyttävät palveluja? Työssäkäyvät tekevät niin myös, mutta myös tuottavat lisäarvoa eli rahaa. Mitä luulet kumpaa ryhmää maan pystyssä pitämiseksi tarvitaan enemmän?
Mutta eihän teillä ole rahaa, kun te elätätte meidät kuluttajat!
Niukahkosti sitä rahaa onkin ja siitäkin kenkä puristaa. Elätetään väestönosaa joka vain kuluttaa, eikä tuota lisäarvoa. Toki suurten ikäluokkien mielestä muut ovatkin vain heitä varten. Mutta nyt kierrät selkeää kannanottoa näsäviisastelullasi. Kumpaa yhteiskunta tarvitsee enemmän. Tuottamatonta eläkeläistä vai työssäkävijää?
Kovin käy vähiin suomen kansa, jos vain tuottavia kansalaisia yhteiskunnassa tarvitaan.
Mistä aletaan.......
Millainen on tuottava työssäkävijä, ajetaanko kaikki palvelualat alas. Vain konkreettista tavaraa tuottava saa luvan jäädä. Mutta vain jos tavaralle on tarpeeksi kysyntää.
Mites lapset. Kuka arvio kenestä tulee tuottava kansalainen? Kenet kannattaa kasvattaa ja kouluttaa?
Kenestä on lisääntymään?
Hyvä boomeri marttyyri,
Kyse oli siitä kuka pitää suomea pystyssä. Boomeri vastaa, että eläkeläiset. Minä todistin että näin ei ole. Se ei ole mikään itseisarvo, että on vain kuluttava boomeri. Se työkin pitää tehdä. Kuluttaa osaa kuka tahansa. Ja kulutushaluakin on kyllä kaikilla ihan omastatakaa, sekään ei ole vain boomereiden taito. Kuluttamiseen vaan jää työssäkäyvillä vähemmän rahaa kun teidän ylläpito on kohtuuttoman kuormittavaa. Muitakin rahareikiä olisi kuin omahyväisten boomereiden hemmottelu. Kuten juuri lapset.Optimaalista olisi , että kuluttamisen lisäksi tehtäisiin myös lisäarvoa. Pelkkä kulutus ei todellakaan pidä Suomea pystyssä, kuten boomeri väittää.
Saitko ees nukuttua. Oli varmaan pitkä yö ootella, että pääsis vastaamaan aamulla heti klo 7.08
Lapsiparat, mamma koneella yötä päivää sanoittamassa tunteitaan boomereita kohtaa.
Mutta kaipa niillä ruplilla velliin varaa on.
No mikä argumentti tämä on?
Kohta 8 tuntia olet ruplatrollannut täällä.
Täytyy sulla olla tosi huono palkka. Mutta itsepähän olet puolesi valinnut.
Sulla on oikein kirjanpitokin. Eläkeläisenä ennättää tilastoida keskustelujakin. Ei enää pelata bingoa ja tehdä ristisanoja.
Viisas vanhus kirjoitti:
<<Sehän se suurilla ikäluokilla juuri on. Kenenkään muun mielipide tai asiat ei kiinnosta. Kunhan itse sai kaiken.>>
Kaipaat selvästi äidin syliä joka hoitaisi ja antaisi kaiken sinulle. Olen itse kasvanut aikuiseksi, ottanut vastuun omasta elämästäni, samaa suosittelen sinullekin, tuttipullo sivuun.
No jos on 75 niin pitäisi tosiaan jo olla aikuinen, ennen kuin taantuu taas vääjäämättä vanhuuttaan lapseksi . Tuttipullon korviketta , viinaa on teidän ikäluokka imenytkin siihen tahtiin, että taatusti tiedät mitä pullon syrjään laitto on.
Vierailija kirjoitti:
Palkat pitäisi puolittaa. Niin paljon paksuja pylleröitä työelämässä, etten yhtään ihmettele loppuunpalamista.
Mikään maailman raha ei riitä täyttämään noiden syöttöporsaiden mahoja.
Säästettäisiin rutkasti sos.- ja terveysmenoissa.
Ja eläkkeet sitten varmaan kolminkertaistaa?

Ja muistakaa hyvät kansalaiset, että tuolle Pietarin porsaalle ei kannata helmiä jaella!
Vierailija kirjoitti:
Palkat pitäisi puolittaa. Niin paljon paksuja pylleröitä työelämässä, etten yhtään ihmettele loppuunpalamista.
Mikään maailman raha ei riitä täyttämään noiden syöttöporsaiden mahoja.
Säästettäisiin rutkasti sos.- ja terveysmenoissa.
Halpa ruoka juuri lihottaa, makaroni, leipä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkat pitäisi puolittaa. Niin paljon paksuja pylleröitä työelämässä, etten yhtään ihmettele loppuunpalamista.
Mikään maailman raha ei riitä täyttämään noiden syöttöporsaiden mahoja.
Säästettäisiin rutkasti sos.- ja terveysmenoissa.
Helppo ruoka juuri lihottaa, makaroni, leipä jne.
typo
Työajathan ovat nimenomaan paisuneet ainakin asiantuntijatyössä. Nythän olemme kännykän ja sähköpostin tavoitettavissa todellakin 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
<<Sehän se suurilla ikäluokilla juuri on. Kenenkään muun mielipide tai asiat ei kiinnosta. Kunhan itse sai kaiken.>>
Kaipaat selvästi äidin syliä joka hoitaisi ja antaisi kaiken sinulle. Olen itse kasvanut aikuiseksi, ottanut vastuun omasta elämästäni, samaa suosittelen sinullekin, tuttipullo sivuun.
No jos on 75 niin pitäisi tosiaan jo olla aikuinen, ennen kuin taantuu taas vääjäämättä vanhuuttaan lapseksi . Tuttipullon korviketta , viinaa on teidän ikäluokka imenytkin siihen tahtiin, että taatusti tiedät mitä pullon syrjään laitto on.
Täältä ohjeita aikuisen vahvistamiseen
https://mielenihmeet.fi/transaktioanalyysi-ja-egon-tilat/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuriton Kati kirjoitti:
Kyllä nykyiset työssäkäyvät nuoret maksavat eläkeläisten eläkkeitä verotuksessa ja kerryttävät omia eläkkeitään, nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa eläkkeitä ja kartuttivat omiaan, niin järjestelmä toimii.
Siitähän juuri on kyse. Se kuormitus on aivan eri sarjaa. Nykyiset eläkeläiset maksoivat hyvin hyvin vähän ja nykyisille eläkeläisille maksetaan hyvin hyvin paljon.
Nykyisten eläkeläisten vanhempia oli vähän ja maksajia paljon . Nyt eläkeläisiä on paljon ja maksajia vähän. Joko sinä vanha huuhkaja ymmärrät?Keltanokka latelee itsestäänselvyyksiä vanhalle viisaalle huuhkajalle.
Nykyiset eläkeläiset pitävät maata yhä pystyssä, monet käyvät myös työssä.
Kuluttavat ja ostavat palveluita (paitsi tietysti se palstan kuuluisa itara eläkeläinen).
Luuletko että vain eläkeläiset kuluttavat ja käyttävät palveluja? Työssäkäyvät tekevät niin myös, mutta myös tuottavat lisäarvoa eli rahaa. Mitä luulet kumpaa ryhmää maan pystyssä pitämiseksi tarvitaan enemmän?
Mutta eihän teillä ole rahaa, kun te elätätte meidät kuluttajat!
Niukahkosti sitä rahaa onkin ja siitäkin kenkä puristaa. Elätetään väestönosaa joka vain kuluttaa, eikä tuota lisäarvoa. Toki suurten ikäluokkien mielestä muut ovatkin vain heitä varten. Mutta nyt kierrät selkeää kannanottoa näsäviisastelullasi. Kumpaa yhteiskunta tarvitsee enemmän. Tuottamatonta eläkeläistä vai työssäkävijää?
Kovin käy vähiin suomen kansa, jos vain tuottavia kansalaisia yhteiskunnassa tarvitaan.
Mistä aletaan.......
Millainen on tuottava työssäkävijä, ajetaanko kaikki palvelualat alas. Vain konkreettista tavaraa tuottava saa luvan jäädä. Mutta vain jos tavaralle on tarpeeksi kysyntää.
Mites lapset. Kuka arvio kenestä tulee tuottava kansalainen? Kenet kannattaa kasvattaa ja kouluttaa?
Kenestä on lisääntymään?
Hyvä boomeri marttyyri,
Kyse oli siitä kuka pitää suomea pystyssä. Boomeri vastaa, että eläkeläiset. Minä todistin että näin ei ole. Se ei ole mikään itseisarvo, että on vain kuluttava boomeri. Se työkin pitää tehdä. Kuluttaa osaa kuka tahansa. Ja kulutushaluakin on kyllä kaikilla ihan omastatakaa, sekään ei ole vain boomereiden taito. Kuluttamiseen vaan jää työssäkäyvillä vähemmän rahaa kun teidän ylläpito on kohtuuttoman kuormittavaa. Muitakin rahareikiä olisi kuin omahyväisten boomereiden hemmottelu. Kuten juuri lapset.Optimaalista olisi , että kuluttamisen lisäksi tehtäisiin myös lisäarvoa. Pelkkä kulutus ei todellakaan pidä Suomea pystyssä, kuten boomeri väittää.
Saitko ees nukuttua. Oli varmaan pitkä yö ootella, että pääsis vastaamaan aamulla heti klo 7.08
Lapsiparat, mamma koneella yötä päivää sanoittamassa tunteitaan boomereita kohtaa.
Mutta kaipa niillä ruplilla velliin varaa on.
No mikä argumentti tämä on?
Kohta 8 tuntia olet ruplatrollannut täällä.
Täytyy sulla olla tosi huono palkka. Mutta itsepähän olet puolesi valinnut.
Ja muistakaa hyvät kansalaiset, että tuolle Pietarin porsaalle ei kannata helmiä jaella!
No ei ole suurilta ikäluokilla helmiä jakoon muille riittänyt. Itse olette kaiken haalineet.
Miten tämä liittyy yhtään mitenkään Pietariin? Suurissa ikäluokissa sinne tehtiin ihan pyhiinvaellusmatkoja ja heille vastaan panneita panettelitte. Nyt oli varmaan maailman huonoin aasinsilta koskaan. Täysin asiaan liittymätön.
Pekka Kives kirjoitti:
Omakotitalo, kesämökki, Espanjan asunto ja vene. Se onnea on! Eläkeläisenä on aikaa ja velvollisuus nauttia.
On vain teidän sukupolven yksinoikeus.
Jos korona olisi iskenyt Suomeen vähän kovemmin olisi varmaan ollut varaa laskea työeläkemaksuja sekä keventää verotusta. Nyt tilanne tulee olemaan päinvastainen.