Lue keskustelun säännöt.
Kun häpeään voisi kuolla
Jadla
31.03.2021 |
Olen aina ollut kauhean kova jännittämään kaikkea, varsinkin esillä oloa ja uusia asioita. En ole asiasta päässyt yli, vaikka olen jo 45-vuotias. Olen aina kärsinyt siitä, aivan lapsesta asti.
Tänään taas sattui aivan kauhea tilanne. Olen sihteerinä seurassa ja sehän joutuu lukemaan kaikenmaailman lappusia ja kertomuksia ääneen. Tottakai jännitin jo ihan etukäteen kun tiesin mitä tuleman pitää. Ääni muuttui kimittämiseksi ja happi loppui, kun en hengittänyt. Huokailin ja änkytin. Voi ristus jotta voisin vajota maan alle. En pääse ajatuksesta että mitä muut mahtaa minusta ajatella. Mieheni sanoi (samassa seurassa) että ajatteli joutuuko "elvyttämään" eli turha sanoa ettei kukaan huomannut...
Pointti ehkä tässä avautumisessa on se, että olen niin helvetin kyllästynyt tähän jännittämiseen ja sekoiluun mitä se tuo tullessaan. Ei auta vaikka ajattelee, että "kukaan ei huomaa", taatusti huomaa tai kukaan ei muista ensi kerralla, kyllä muistaa. Minä varsinkin, ja kierrehän pahenee.
Onko vaan ainoa konsti ottaa satsi rauhoittavaa ja sen jälkeen toivoa, että nyt onnistuu? Viinaakaan ei voi ottaa kun autoilee 😁 suorastaan vituttaa, että vanha ämmä ja jaksaa tuolla tavalla sekoilla. Heikko itsetunto ja hiljainen aina ollut. Olisi kiva kuulla kanssakärsijän kommentteja.
Kommentit (19)
Tällaista tämä on. Hävetään ja nauretaan itsellemme. Jos lohduttaa, minä mokailen yleensä paljon pahemmin. Yhtä häpeää ja nolouttahan elo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyppäs lääkärillä ja otat betasalpaaja reseptin.
2-3 tuntia ennen esitystä kun otat Propral -tabletin niin ei sydän jyskytä, kädet vapise, ei tule nieleskelyä, punastunista ja suorastaan rakastat uutta olotilaasi ja esiintynisiä.
Lukuisat eqiinttjät, puhujat, näyttelijät, muusikot ja poliitikot köyttävät propralia ja muita betasalpaajia, koska ilman niitä olisivat aivan pulassa, kuten myös minä itse :)
Lämmin suositus!
Ymmärrän sinua. Itse en edes ole pahimmasta päästä, saan vaikka esitelmän tai haastattelun hoidettua ilman että sitä kauheasti huomaa (joskus ääni saatti hiiukan väristä ainakin aluksi niin että itse huomaan), mutta sydän kyllä hakkaa kuin viimeistä päivää.
Minä jätin työni nelikymppisenä ja päätin, etten ikinä enää esiinny
Hankin vaatimattoman työn, jossa saan olla hiljainen hiiruli. Elämänlaatu on ollut kymmenen vuotta huipussaan, nukun kuin vauva:)
Kärsin samasta vaivasta alakouluikäisestä 26-vuotiaaksi asti. Puppupuhetta että kammo lähtee esiintymällä, oikeasti se vain pahenee.
Viimein hommasin opiskelijaterveydenhuollosta lääkkeet; beetasalpaajia ja rauhoittavaa. Yksi tabletti kumpaakin naamaan ennen esitystä, ja sujuu kuin tanssi. Nykyään jopa vähän odotan esiintymistilanteita, kun ennen tieto tulevasta esityksestä vei ruokahalun ja unet jo reilusti etukäteen.
Suosittelen siis erityisen vahvasti sopivaa lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
propralin kanssa olisin varovainen, koska se laskee sydämen sykettä. Joillekin se sopii mutta itse meinasin pyörtyä
Beetasalpaajalla saa sydämen sykkeen kuriin, mikä taas auttaa siihen, että muistaa hengittää, mikä taas auttaa siihen, ettei mene tuollaiseksi. Ei tosin rauhoita, kun ei ole mielialalääke, mutta on jo paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhottavatkin on yleensä kolmiolääkkeitä.. eli ei saa ajaa autoa.
Vierailija kirjoitti:
Beetasalpaajalla saa sydämen sykkeen kuriin, mikä taas auttaa siihen, että muistaa hengittää, mikä taas auttaa siihen, ettei mene tuollaiseksi. Ei tosin rauhoita, kun ei ole mielialalääke, mutta on jo paljon.
Näin, ja propral rauhoittaa myös mieltä. Ei suoraan, mutta taistele tai pakene-reaktio on itseään ruokkiva kehä. Mieli jännittää, keho reagoi, mieli tulkitsee kehon muutoksia, mieli jännittää enemmän. Kun fyysiset reaktiot pysyvät kurissa, olo on luottavainen ja mieli rauhallisempi. Kivampi esiintyä kun tietää ettei homma niin sanotusti leviä käsiin.
/6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeä on tervettä verrattuna niihin jotka tekee pahaa eivätkä häpeä mitään. Sinulla ei todennäköisesti ole mitään hävettävää.
Hei, mä olen myös yksi jännittäjä. Sille ei oikein voi mitään mitä keho alkaa tekemään missäkin tilanteessa. Itseäni kohtaan on todella vaikea tuntea myötätuntoa näissä asioissa, mutta sitten taas toisia kohtaan, kuten sinua kohtaan, tulee sellainen ajatus että "Anna mennä" "sulla on lupa jännittää, eikä se oikeastaan ole sen suurempi tai pahempi asia" On oikeastaan todella helpottavaa, että on muitakin jännittäjiä ja se jollain tapaa rauhoittaa mieltä ja saa tuntemaan jopa tietynlaista arvostusta sinua kohtaan; olet esiintymisesi hoitanut ja se meni miten meni, mutta teit sen! Jes! Edustit meitä jännittäjiä, hyvä! Jännityksen kuuluukin näkyä ja se ei tee meistä yhtään sen huonompia, kehomme vain käyttäytyy oudosti.
Tähän liittyen yksi asia mikä on itseäni viimeaikoina kiinnostanut kovasti ja tuonut itsellekin jonkin sortin inspiraatiota on youtubesta seuraamani henkilöt, jotka sairastavat touretten syndroomaa. Jännityksessä tulee myös vähän sellaista hallitsematonta käytöstä aivan kuin tourettessa ja se miten niihin oireisiin suhtaudutaan on varmasti aika saman kaavan kautta. Suosittelen vilkaisemaan! Voi jollain tapaa avata ajatusmaailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rauhottavatkin on yleensä kolmiolääkkeitä.. eli ei saa ajaa autoa.
Korjaus asiaan, jota moni ei tiedä: kyllä saa ajaa. Kyseessä on suositus/varoitus.
BetaS kirjoitti:
Käyppäs lääkärillä ja otat betasalpaaja reseptin.
2-3 tuntia ennen esitystä kun otat Propral -tabletin niin ei sydän jyskytä, kädet vapise, ei tule nieleskelyä, punastunista ja suorastaan rakastat uutta olotilaasi ja esiintynisiä.
Lukuisat eqiinttjät, puhujat, näyttelijät, muusikot ja poliitikot köyttävät propralia ja muita betasalpaajia, koska ilman niitä olisivat aivan pulassa, kuten myös minä itse :)
Lämmin suositus!
Ei pelkästä Propralista ole kovalle jännittäjälle mitään hyötyä. Pahimmat sydämenjyskeet vie, mutta mm. pakokauhu, ahdistus, takeltelu ja unohtelu jää. Kokeiltu on, enkä todellakaan oppinut rakastamaan esiintymisiä, vaan vihaan niitä ihan yhtä paljon edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä jännityksestä ap pidäkään päästä eroon, sen sijaan se pitää sallia. Annat olla sen mielessäsi. Eroon pyrkiminen vain vahvistaa sitä, sen sijaan sallimus heikentää ja suhteesi muuttuu siihen, vaikka se olisikin yhä.
Näihin löytyy kyllä erilaisia kirjoja (käsitellen kirjoissa myös muitakin aiheita, kuten ahdistus jne.), mutta periaate on kaikkiin sama - asioiden salliminen, niistä eroon pyrkimättömyys. Esim. meditaatiota käsittelevät kirjat, John Kabat-Zinn yms., kirja nimeltä "mielekkäästi eroon masennuksesta", nimestään huolimatta sopii täysin muihinkin ongelmiin.
Itse ikuinen jännittäjä. Mutta kun jouduin rapporteraan koulussa englannin kielellä lopputyön koulutuksesta, se sujui loistavasti.
Näin on neuvottu. Jos jännittää ajattele että kaikki yleisössä on alasti tai avojaloin.
Minäkin olen ihan kamalan paha jännittäjä, mutta jotenkin handlaan sen aika hyvin. Esimerkiksi jossain yliopiston puheviestinnän kurssilla meinasin kuolla kun pidettiin esitelmä joka vielä videoitiin. Ääni tärisi, takeltelin, olin valkea kuin lakana. Ihme että pääsin esitelmän loppuun! Sitten esitystä käsiteltiin pienryhmissä. Kerroin avoimesti, että kärsin todella pahasta jännityksestä, ja sainkin todella, todella kannustavaa ja tsemppaavaa palautetta, näin vuosienkin jälkeen melkein liikutun siitä, miten ihanasti muut (eivät olleet kavereitani vaan entuudestaan tuntemattomia opiskelijoita) tukivat, kehuivat ja kannustivat! Mitä tästä opimme? Suurin osa ihmisistä on hyväntahtoisia ja ymmärtää kyllä, että jännittää. Jos joku suhtautuisi jotenkin pilkallisesti tai pahantahtoisesti jännittämiseen, se kertoo tasan tarkkaan hänestä, hänen pilaantuneesta mielenmaisemastaan ja pikkumaisuudestaan. Tätä ajatusta olen kantanut mukanani. Ei tarvitse kätkeytyä vaan jännityksen voi antaa näkyä, sillä ihmiset kyllä ymmärtävät ja suhtautuvat kannustavasti ja positiivisesti. Ei ole mitään syytä hävetä!
Jos itsetunto on niin iso ongelma, että haittaa jo elämää, niin ehkä miettisin keinoja ratkoa tilannetta vaikka ammattilaisen kanssa. Jo muutama kerta esim. ratkaisukeskeistä terapiaa voi auttaa olettaen, että taustalla ei ole mitään pahempaa, esim. traumatisoitumista.
Tsemppiä ap! Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, jännityksine kaikkinesi :)
Vierailija kirjoitti:
Kärsin samasta vaivasta alakouluikäisestä 26-vuotiaaksi asti. Puppupuhetta että kammo lähtee esiintymällä, oikeasti se vain pahenee.
Viimein hommasin opiskelijaterveydenhuollosta lääkkeet; beetasalpaajia ja rauhoittavaa. Yksi tabletti kumpaakin naamaan ennen esitystä, ja sujuu kuin tanssi. Nykyään jopa vähän odotan esiintymistilanteita, kun ennen tieto tulevasta esityksestä vei ruokahalun ja unet jo reilusti etukäteen.
Suosittelen siis erityisen vahvasti sopivaa lääkitystä.
Mulle sanottiin opiskelijaterveydenhuollosta suoraan, ettei rauhoittavia määrätä esiintymisjännitykseen. Olisin kyllä tarvinnut jotain muutakin beetan rinnalle, joka yksistään ei itselläni auta. Ilmeisesti lääkäreillä on asian suhteen eri käytäntöjä.
Sopivasti viinaa. Pikkuhiprakka, ei perskänniä. Toimii. Koeta järjestää kuljetus jotenkin muuten kuin itse ajaen.
Ei jännittämisessä ole mitään pahaa, muille voi vaikka sanoa että jännittää tilannetta. Lääkkeillä noi oireet eivät lopu, ne helpottaa vaan kohtausta, pitää oppia hyväksymään itsensä, suurinosa ihmisistä ymmärtää kyllä mitä jännitys on.