Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa

Vierailija
29.03.2021 |

Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.

– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).

Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.

– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.

– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.

– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.

Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.

Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.

– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.

mies53v

Kommentit (797)

Vierailija
561/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

Saat sitä mitä omalla käytökselläsi tilaat. Naisvihakommenteissasi ei ole mitään asiallista.

Suomessa miehen euro on naisella 97 senttiä, merkittävästi kyllä parantunut.

Osoitatko sen naisvihan kommenteistani? Olisin kovin kiitollinen 

Vähättelet naisten ja miesten tasa-arvoeroja ja lyöt jotain ihme yleistystä että vain ne tiskit on minkä nainen käsittää tasa-arvoksi. Ja ennen kuin muuta sanot, minö ainakin tiedät että olet sama naisten solvaaja kuin aiemmilla sivuilla.

Tasa-arvo eroon lisäisin vielä tuon Marininkin ajaman sukupuolistuneen väkivallan Suomessa. Tämäkin on sinusta varmasti yhdentekevää, ja naiset ansaitsevat sen?

Olen puhunut ainoastaan palkoista.

Miksi vääristelet sanomisiani? 

Ja on myös totta, että miehet kokevat sukupuolena enemmän väkivaltaa, hienoa jos hallitus on puuttumassa siihen. 

Vierailija
562/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

No täytyy todeta, että sinulla lienee valtavirrasta sen verran poikkeava näkemys tasa-arvosta, että se kannattanee tuoda kumppaninhaussa ajoissa esiin. Vaikka se sinun näkemyksesi tarkka luonne ei ole kyllä tämän keskustelun aikana vielä oikein selvinnyt. Sinä jankutat sivusta toiseen mitä tasa-arvo ei sinun mielestäsi ole (kotitöiden jakamista), mutta et ole vieläkään kertonut mitä se sinulle tarkoittaa tai mikä ihme niiden kotitöiden jakamisessa on sinusta vikana. Vähän vaikea tältä pohjalta on edes keskustella.

Tasa-arvo on siis sinun mielestäsi kotitöiden tasainen jakaminen. Mikäpäs siinä.

Itse näen maailmassa satoja muita tasa-arvokysymyksiä, eikä näin sinkkumiehenä omat kotityöni ole koskaan liittyneet kenenkään tai yleiseen tasa-arvoon. 

Sinulle ei missään vaiheessa keskustelua valjennut, että useimmat keskustelijat ovat luultavasti olettaneet tämän alaketjun koskeneen parisuhteen sisäistä tasa-arvoa?

Kerroin kyllä ihan alusta alkaen puhuvani yleisestä tasa-arvosta. 

Yleinen tasa-arvo ei koske sukupuolia? Mitäs se sitten on sinusta?

Lue nyt ihan vaan ne aiemmat kommentit, koska en edes ymmärrä mitä kommenttisi edes koskee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
563/797 |

Suomessa naisen eläke-euro on miehelle 30 senttiä mistä johtuen myös miehen työeuro on reippaasti alle naisen työeuron

Ei todellisuus muutu miksikään, vaikka sinä sen fantasioissasi käännät väärinpäin.

On kyllä omituinen fantasia toikin, että miehelle maksetaan vähemmän. Mutta onhan niitä perverssejä joka lähtöön.

Hienoa että osaatte keskustella rakentavasti ja asiallisesti! Mukavaa lukea tällaisia positiivisia kommentteja tällä palstalla! 

Me tiedetään sun solvaukset täällä 🤭🤫 turha jeesustella. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Kiitos mukavasta kommentistasi! Hienoa jos palsta tästä kehittyy positiivisempaan suuntaan! 

Vierailija
564/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

Saat sitä mitä omalla käytökselläsi tilaat. Naisvihakommenteissasi ei ole mitään asiallista.

Suomessa miehen euro on naisella 97 senttiä, merkittävästi kyllä parantunut.

Osoitatko sen naisvihan kommenteistani? Olisin kovin kiitollinen 

Vähättelet naisten ja miesten tasa-arvoeroja ja lyöt jotain ihme yleistystä että vain ne tiskit on minkä nainen käsittää tasa-arvoksi. Ja ennen kuin muuta sanot, minö ainakin tiedät että olet sama naisten solvaaja kuin aiemmilla sivuilla.

Tasa-arvo eroon lisäisin vielä tuon Marininkin ajaman sukupuolistuneen väkivallan Suomessa. Tämäkin on sinusta varmasti yhdentekevää, ja naiset ansaitsevat sen?

Olen puhunut ainoastaan palkoista.

Miksi vääristelet sanomisiani? 

Ja on myös totta, että miehet kokevat sukupuolena enemmän väkivaltaa, hienoa jos hallitus on puuttumassa siihen. 

Joo ne kokevat sitä väkivaltaa miehiltä, kuten naisetkin. Joten miesten kokema väkivalta miehiltä, ei liity tasa-arvoon, vaikka typerää onkin tässä maailmassa, jossa ei enää käydä reviirisotia.

Vierailija
565/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

No täytyy todeta, että sinulla lienee valtavirrasta sen verran poikkeava näkemys tasa-arvosta, että se kannattanee tuoda kumppaninhaussa ajoissa esiin. Vaikka se sinun näkemyksesi tarkka luonne ei ole kyllä tämän keskustelun aikana vielä oikein selvinnyt. Sinä jankutat sivusta toiseen mitä tasa-arvo ei sinun mielestäsi ole (kotitöiden jakamista), mutta et ole vieläkään kertonut mitä se sinulle tarkoittaa tai mikä ihme niiden kotitöiden jakamisessa on sinusta vikana. Vähän vaikea tältä pohjalta on edes keskustella.

Tasa-arvo on siis sinun mielestäsi kotitöiden tasainen jakaminen. Mikäpäs siinä.

Itse näen maailmassa satoja muita tasa-arvokysymyksiä, eikä näin sinkkumiehenä omat kotityöni ole koskaan liittyneet kenenkään tai yleiseen tasa-arvoon. 

Sinulle ei missään vaiheessa keskustelua valjennut, että useimmat keskustelijat ovat luultavasti olettaneet tämän alaketjun koskeneen parisuhteen sisäistä tasa-arvoa?

Kerroin kyllä ihan alusta alkaen puhuvani yleisestä tasa-arvosta. 

Yleinen tasa-arvo ei koske sukupuolia? Mitäs se sitten on sinusta?

Lue nyt ihan vaan ne aiemmat kommentit, koska en edes ymmärrä mitä kommenttisi edes koskee. 

Ainiin sullehan piti selittää ja selittää. "Yleiseen tasa-arvoon" kuuluu sukupuolien välinen tasa-arvo, johon kuuluu kotitöiden jakaminen. Se ei poistu vaikka itse se asia ei sinun elämääsi koske. Tuskin tulee koskemaankaan.

Vierailija
566/797 |

Koska tiedän että olet sama tyyppi. Ja sekin on vähättelyä, koska palkkaeroja on yhä.

Yhtä paljon kutakuinkin kokevat, reilu enemmistö miehen tekemänä ;)

Miehiin kohdistuu huomattavasti enemmän väkivaltaa kuin naisiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
567/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis anteeksi kauanko nää Dunderfeltin mainitsemat miehet onkaan eläneet tällä maapallolla jo? Samat äijätkö meillä on täällä pyörineet viimeiset 600v vai miksi näille nykymiehille tulee shokkina se ettei nainen pyöritäkään kotia yksin pelkällä tahdonvoimalla?

Onko mulla menny jotain ohi kun oletan näin 31v että mun ikäiset miehet ois syntyny moderniin maailmaan...?

Monenko miehen henkilökohtaisella otannalla puhut asiasta? 

Vierailija
568/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet kokevat väkivaltaa pääasiassa omissa mopokerhoissa, juopporingeissä ja muissa poikien kerhoissa.

Se ei ole tasa-arvokysymys, vaan tyhmyyskysymys se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
569/797 |

Ootko sä se joka aloittaa täällä palstalla aina näitä "miehet kokee enempi väkivaltaa" ja "naiset pitää epäreilusti kaikkia miehiä r.....jina"? Tää muistuttaa aika paljon sitä yhtä ketjua missä jankattiiin 50 sivua siitä miksi me naiset varotaan epäreilusti kaikkia tuntemattomia pimeässä yössä......🤔

Musta tuntuu että joku on nyt jossain lukenu jonku yhden "faktan" ja tutkimuksen ja jäänyt jumittaan siihen. Oletko itse edes kokenut tuota maintsemaasi väkivaltaa koskaan? Koska mä tunnen useita naisia jotka on, mutta miehiä en lähes lainkaan......

Minut on lyöty tajuttomaksi taksijonossa tuntemattoman toimesta provosoimatta, ja olen saanut kahdesti turpaani kun olen puuttunut miehen ja naisen väliseen riitaan. Toisella kerralla ylähuuleni halkesi todella pahasti.

Miehet kokevat naisia enemmän väkivaltaa, se nyt on täysin puhdas fakta. 

570/797 |

Noups. Sekin mikä kohdistuu, lähes aina mies tekijänä.

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/vakivalta-j…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
571/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehet kokevat väkivaltaa pääasiassa omissa mopokerhoissa, juopporingeissä ja muissa poikien kerhoissa.

Se ei ole tasa-arvokysymys, vaan tyhmyyskysymys se.

Sellaista victim blamingia sieltä sitten.

Sanotko samaa väkivaltaisiin parisuhteisiin jääneistä naisista? 

Vierailija
572/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

No täytyy todeta, että sinulla lienee valtavirrasta sen verran poikkeava näkemys tasa-arvosta, että se kannattanee tuoda kumppaninhaussa ajoissa esiin. Vaikka se sinun näkemyksesi tarkka luonne ei ole kyllä tämän keskustelun aikana vielä oikein selvinnyt. Sinä jankutat sivusta toiseen mitä tasa-arvo ei sinun mielestäsi ole (kotitöiden jakamista), mutta et ole vieläkään kertonut mitä se sinulle tarkoittaa tai mikä ihme niiden kotitöiden jakamisessa on sinusta vikana. Vähän vaikea tältä pohjalta on edes keskustella.

Tasa-arvo on siis sinun mielestäsi kotitöiden tasainen jakaminen. Mikäpäs siinä.

Itse näen maailmassa satoja muita tasa-arvokysymyksiä, eikä näin sinkkumiehenä omat kotityöni ole koskaan liittyneet kenenkään tai yleiseen tasa-arvoon. 

Sinulle ei missään vaiheessa keskustelua valjennut, että useimmat keskustelijat ovat luultavasti olettaneet tämän alaketjun koskeneen parisuhteen sisäistä tasa-arvoa?

Kerroin kyllä ihan alusta alkaen puhuvani yleisestä tasa-arvosta. 

Yleinen tasa-arvo ei koske sukupuolia? Mitäs se sitten on sinusta?

Lue nyt ihan vaan ne aiemmat kommentit, koska en edes ymmärrä mitä kommenttisi edes koskee. 

Ainiin sullehan piti selittää ja selittää. "Yleiseen tasa-arvoon" kuuluu sukupuolien välinen tasa-arvo, johon kuuluu kotitöiden jakaminen. Se ei poistu vaikka itse se asia ei sinun elämääsi koske. Tuskin tulee koskemaankaan.

Juuri näin. Ja tämän ketjun aihe liipannee lähemmäs sitä parisuhteiden tasa-arvoa kuin vaikkapa ihmiskauppaa ja tyttöjen ympärileikkauksia. Niitä varten voi perustaa ihan oman ketjun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
573/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

Saat sitä mitä omalla käytökselläsi tilaat. Naisvihakommenteissasi ei ole mitään asiallista.

Suomessa miehen euro on naisella 97 senttiä, merkittävästi kyllä parantunut.

Osoitatko sen naisvihan kommenteistani? Olisin kovin kiitollinen 

Vähättelet naisten ja miesten tasa-arvoeroja ja lyöt jotain ihme yleistystä että vain ne tiskit on minkä nainen käsittää tasa-arvoksi. Ja ennen kuin muuta sanot, minö ainakin tiedät että olet sama naisten solvaaja kuin aiemmilla sivuilla.

Tasa-arvo eroon lisäisin vielä tuon Marininkin ajaman sukupuolistuneen väkivallan Suomessa. Tämäkin on sinusta varmasti yhdentekevää, ja naiset ansaitsevat sen?

Olen puhunut ainoastaan palkoista.

Miksi vääristelet sanomisiani? 

Ja on myös totta, että miehet kokevat sukupuolena enemmän väkivaltaa, hienoa jos hallitus on puuttumassa siihen. 

Ootko sä se joka aloittaa täällä palstalla aina näitä "miehet kokee enempi väkivaltaa" ja "naiset pitää epäreilusti kaikkia miehiä r.....jina"? Tää muistuttaa aika paljon sitä yhtä ketjua missä jankattiiin 50 sivua siitä miksi me naiset varotaan epäreilusti kaikkia tuntemattomia pimeässä yössä......🤔

Musta tuntuu että joku on nyt jossain lukenu jonku yhden "faktan" ja tutkimuksen ja jäänyt jumittaan siihen. Oletko itse edes kokenut tuota maintsemaasi väkivaltaa koskaan? Koska mä tunnen useita naisia jotka on, mutta miehiä en lähes lainkaan......

Minut on lyöty tajuttomaksi taksijonossa tuntemattoman toimesta provosoimatta, ja olen saanut kahdesti turpaani kun olen puuttunut miehen ja naisen väliseen riitaan. Toisella kerralla ylähuuleni halkesi todella pahasti.

Miehet kokevat naisia enemmän väkivaltaa, se nyt on täysin puhdas fakta. 

Nainenko löi? 😂 lähdettä kiitos

Vierailija
574/797 |

Väitätkö siis tosissasi, että naiset ovat miehiä useammin väkivallan uhreina? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
575/797 |

Aletaanpa tästä eteenpäin me muutkin kysellä tältä yhdeltä jampalta perusteluita, jotka olemme ensin itse määritelleet niin kapeaksi, että jokainen voi jo etukäteen todeta, ettei sellaisia perusteluita pysty yksikään ihminen antamaan. Aivan kuten hän tuossa edellä tekee tivatessaan todisteeksi työehtosopimusta, jossa olisi eri palkat miehille ja naisille. Eiköhän kaikki tiedä, että työehtosopimuksiin kirjataan alan minimipalkat, ei toteutuneita palkkoja. Silloin kun lähdetään tutkimaan sukupuolten välisiä palkkaeroja, niin ei siinä tuijoteta mitään työehtosopimuksia, vaan sitä mitä on tosiasiassa kenellekin maksettu.

Vierailija
576/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla asuessa vanhan ajan miesten ja naisten työt soljuu uomissaan luonnostaan, ei niistä tarvitse tehdä valtataistelua. Keskustellaan ja pusutellaan silti enemmän kuin riittämiin eli win-win tilanne omalla kohdalla. 

Ai jaa, useimmilla ei täällä maallakaan ole mitään karja- tai viljatilaa, ja eikö niissäkin yleensä molemmat osapuolet ajele traktoreilla ja hoida hommia, typeryyttähän se on jos isäntä ei osallistu koskaan siivoamiseen, vaikka paskaisilla saappaillaan lompsisi tupaan.

Onko maatalon emäntä vain koko päivän tuvassa leipää leipomassa kuin suomifilmissä ikään? Välillä kumartuu pirttipöytää vasten että isäntä saa tyhjentää kassinsa rehevän eukkonsa muhkeaan sisukseen?

Eukko aktin jälkeen ryhtyy hämmentämään puurokattilaa posket punaisina. Piltit kirmaavat pihalla lipputankoa ympäri.

Joopa joo.

Vierailija
577/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

Saat sitä mitä omalla käytökselläsi tilaat. Naisvihakommenteissasi ei ole mitään asiallista.

Suomessa miehen euro on naisella 97 senttiä, merkittävästi kyllä parantunut.

Osoitatko sen naisvihan kommenteistani? Olisin kovin kiitollinen 

Vähättelet naisten ja miesten tasa-arvoeroja ja lyöt jotain ihme yleistystä että vain ne tiskit on minkä nainen käsittää tasa-arvoksi. Ja ennen kuin muuta sanot, minö ainakin tiedät että olet sama naisten solvaaja kuin aiemmilla sivuilla.

Tasa-arvo eroon lisäisin vielä tuon Marininkin ajaman sukupuolistuneen väkivallan Suomessa. Tämäkin on sinusta varmasti yhdentekevää, ja naiset ansaitsevat sen?

Olen puhunut ainoastaan palkoista.

Miksi vääristelet sanomisiani? 

Ja on myös totta, että miehet kokevat sukupuolena enemmän väkivaltaa, hienoa jos hallitus on puuttumassa siihen. 

Ootko sä se joka aloittaa täällä palstalla aina näitä "miehet kokee enempi väkivaltaa" ja "naiset pitää epäreilusti kaikkia miehiä r.....jina"? Tää muistuttaa aika paljon sitä yhtä ketjua missä jankattiiin 50 sivua siitä miksi me naiset varotaan epäreilusti kaikkia tuntemattomia pimeässä yössä......🤔

Musta tuntuu että joku on nyt jossain lukenu jonku yhden "faktan" ja tutkimuksen ja jäänyt jumittaan siihen. Oletko itse edes kokenut tuota maintsemaasi väkivaltaa koskaan? Koska mä tunnen useita naisia jotka on, mutta miehiä en lähes lainkaan......

Minut on lyöty tajuttomaksi taksijonossa tuntemattoman toimesta provosoimatta, ja olen saanut kahdesti turpaani kun olen puuttunut miehen ja naisen väliseen riitaan. Toisella kerralla ylähuuleni halkesi todella pahasti.

Miehet kokevat naisia enemmän väkivaltaa, se nyt on täysin puhdas fakta. 

Nainenko löi? 😂 lähdettä kiitos

Eli sinä vähättelet kokemaani väkivaltaa räkänauruhymiöllä?

Oletko ihan tosissasi? 

Vierailija
578/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Aletaanpa tästä eteenpäin me muutkin kysellä tältä yhdeltä jampalta perusteluita, jotka olemme ensin itse määritelleet niin kapeaksi, että jokainen voi jo etukäteen todeta, ettei sellaisia perusteluita pysty yksikään ihminen antamaan. Aivan kuten hän tuossa edellä tekee tivatessaan todisteeksi työehtosopimusta, jossa olisi eri palkat miehille ja naisille. Eiköhän kaikki tiedä, että työehtosopimuksiin kirjataan alan minimipalkat, ei toteutuneita palkkoja. Silloin kun lähdetään tutkimaan sukupuolten välisiä palkkaeroja, niin ei siinä tuijoteta mitään työehtosopimuksia, vaan sitä mitä on tosiasiassa kenellekin maksettu.

Näitä tutkimuksia on tehty useita. Miehet tekevät keskimäärin 37-tuntisia työviikkoja, ja naiset 30-tuntisia.

Siinäpä se suurin syy palkkaeroihin. 

Vierailija
579/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38534 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

Saat sitä mitä omalla käytökselläsi tilaat. Naisvihakommenteissasi ei ole mitään asiallista.

Suomessa miehen euro on naisella 97 senttiä, merkittävästi kyllä parantunut.

Osoitatko sen naisvihan kommenteistani? Olisin kovin kiitollinen 

Vähättelet naisten ja miesten tasa-arvoeroja ja lyöt jotain ihme yleistystä että vain ne tiskit on minkä nainen käsittää tasa-arvoksi. Ja ennen kuin muuta sanot, minö ainakin tiedät että olet sama naisten solvaaja kuin aiemmilla sivuilla.

Tasa-arvo eroon lisäisin vielä tuon Marininkin ajaman sukupuolistuneen väkivallan Suomessa. Tämäkin on sinusta varmasti yhdentekevää, ja naiset ansaitsevat sen?

Olen puhunut ainoastaan palkoista.

Miksi vääristelet sanomisiani? 

Ja on myös totta, että miehet kokevat sukupuolena enemmän väkivaltaa, hienoa jos hallitus on puuttumassa siihen. 

Koska tiedän että olet sama tyyppi. Ja sekin on vähättelyä, koska palkkaeroja on yhä.

Yhtä paljon kutakuinkin kokevat, reilu enemmistö miehen tekemänä ;)

Miehiin kohdistuu huomattavasti enemmän väkivaltaa kuin naisiin. 

Noups. Sekin mikä kohdistuu, lähes aina mies tekijänä.

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/vakivalta-j…

Väitätkö siis tosissasi, että naiset ovat miehiä useammin väkivallan uhreina? 

Suurinpiirtein yhtä usein. Riippuen tientinkin väkivallan muodosta. R***kaukset nyt voi varmaam päätellä mikä yleensä uhrin sukupuoli.

Lue tuo artikkeli, pyydän.

Vierailija
580/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Aletaanpa tästä eteenpäin me muutkin kysellä tältä yhdeltä jampalta perusteluita, jotka olemme ensin itse määritelleet niin kapeaksi, että jokainen voi jo etukäteen todeta, ettei sellaisia perusteluita pysty yksikään ihminen antamaan. Aivan kuten hän tuossa edellä tekee tivatessaan todisteeksi työehtosopimusta, jossa olisi eri palkat miehille ja naisille. Eiköhän kaikki tiedä, että työehtosopimuksiin kirjataan alan minimipalkat, ei toteutuneita palkkoja. Silloin kun lähdetään tutkimaan sukupuolten välisiä palkkaeroja, niin ei siinä tuijoteta mitään työehtosopimuksia, vaan sitä mitä on tosiasiassa kenellekin maksettu.

Näitä tutkimuksia on tehty useita. Miehet tekevät keskimäärin 37-tuntisia työviikkoja, ja naiset 30-tuntisia.

Siinäpä se suurin syy palkkaeroihin. 

Minun ukkini teki 12h päiviä 6 päivänä viikossa. Mummo hoiti kodin ja karjan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi kaksi