Montako taksimatkaa olet tehnyt Bernerin taksiuudistuksen jälkeen?
Vältteletkö taksia kun matkan hintaa ei voi tietää varmasti tai koska taksikuskit ovat käyneet agressiivisiksi taksitolpalla mtai koska pelkäät huijausta?
Kommentit (68)
Yhden taksimatkan olen tehnyt. Tarvitsen taksia lähinnä silloin, kun tulen ravintolasta/baarista kotiin noin 1-2 kertaa vuodessa. Tähän väliin tuli korona, jolloin en ole käynyt ravintoloissa sitäkään vähää, joten taksille ei ole tarvetta.
Varmaan noin 50 kertaa käyttänyt taksia tuon uudistuksen jälkeen. Melkeinpä kaikki kuskit olleet jostakin Afrikan maasta, ja muutama yrittänyt kusettaa hinnan kanssa. Näin muuten kun tapahtuu, niin uhatkaa kuskia poliisilla ja taksitarkastajalla.
Yhden jossa piti kuskin kanssa perillä tapella mikä se hinta oli joka sovittiin.
Toisen tein sovelluksella jolla sen myös maksoin ennakkoon. Tässä oli tarkoitus viedä ensin kännissä oleva kaveri kotiin ja sitten jatkaa matkaa yksin.
Koska sellaista matkaa ei voinut sovelluskella kuitenkaan tilata jännitin miten tulee käymään.
Kuski oli kuitenkin mukava ja ei ottanut minun uudesta matkasta aloitusmaksua vaan ajoi minut todella pienellä summalla kotiin, alle puolet mitä olisi pitänyt maksaa.
Hänen nimensä minulla on tallennettuna jos joskus vielä taksia tarvitsen.
Nolla
Ennen tein 1-6 vuodessa. En edes ymmärrä mistä taksi nykyisin tilattaisiin.
Kolme kertaa. Yhden kerran taksi tuli perille, 20 minuuttia myöhässä. Kaksi taksia teki oharit, eivätkä tulleet edes paikalle, eivät kuulemma löytäneet, toiseen tapaukseen laittoivat uuden taksin, toiseen piti perua lääkäriaika, en olisi ehtinyt enää ajoissa.
Onneksi en tarvitse kuin harvoin taksia, näiden kokemusten myötä toivon todella, etten tarvisi sitä lainkaan, ikinä.
Käytän ainoastaan sitä taksiyhtiötä, joka oli jo ennen uudistusta. Toimii samoin kuin ennenkin. Kaukana pääkaupunkiseudusta.
Kerran tai kaksi. Käytän vain jos on pakko. Taksien maine on romahtanut luotettavasta ja turvallisesta päinvastaiseksi.
Ennen käytin takseja varmaan kuukauden välein tai joka toinen kuukausi vähintään, taksiuudistuksen jälkeen olen ajanut taksilla tasan kahdesti. En edes muista milloin tuo uudistus tehtiin, mutta vähentynyt on taksin käyttö roimasti.
Täällä voi tietää hinnan kun käyttää vanhaa hyväksi luotettua taksiyrittäjää. Käytännössä mikään ei muuttunut. En tiedä uskaltaisiko taksia käyttää jossain pääkaupunkiseudulla.
En mene viidakkorummun kyytiin. Maksan pimeästi tutuille kun kuljettavat.
Vain yhden kerran ja kyseessä korona testiin meno. Matka 3 km ja hinta 25e. Aikamoinen p.....n maku jäi suuhun, never again😳
Yhden kerran pikkukaupungissa ja kerran Pasilasta. Sovin jälkimmäisessä afrikkalaisen kuskin kanssa hinnan etukäteen, kuten Afrikassakin.
Ihan saman verran kuin sitä ennenkin, joku 5-10 matkaa vuodessa. Ja käytän ihan samoja firmoja kuin silloin aiemminkin: Kovanen ja Taksi Helsinki.
Vierailija kirjoitti:
Täällä voi tietää hinnan kun käyttää vanhaa hyväksi luotettua taksiyrittäjää. Käytännössä mikään ei muuttunut. En tiedä uskaltaisiko taksia käyttää jossain pääkaupunkiseudulla.
Minä en ainakaan jaksa alkaa vänkäämään niiden kuskien kanssa. Tuntuu turhauttavalta kun joutuu itse kirjoittamaan osoitteen navigaattoriin, sitten jännittämään että kuinka monia liikennesääntöjä matkalla rikotaan ja ajetaanko ohi risteyksestä jos hetkeksi olet ajatuksissasi jättänyt kuskia neuvomatta, että mistä käännytään. Navigaattorista huolimatta. Ja sitten salaperäisesti vasta perillä kohteessa huomataan, että kortinlukija ei toimi ja käteistä pitäisi sittenkin olla... Ei vaan jaksa.
Ja sitten taas haukutaan rasistiksi jos ottaa taksijonosta valkoihoisen kuskin tai pyytää suomalaista kuskia tilauskeskuksesta. En vaan halua, että taksissa pelottaa kuskin ajotaidot, kun pitäisi ammattikuljettaja olla kyseessä.
En uskalla enää. Asun Helsingissä. Kuski ei tiedä missä on rautatieasema saati kamppi, ajavat vastoin liikennesääntöjä ja osa on todella uhkaavan oloisia ja hermostuen töötti pohjassa painavat.
Menin 10 kertaa uudistuksen jälkeen, enää en missään nimessä yksin. Ihan pakko paikan edessä jonkun (miehen) seurassa ehkä vielä uskallan pienen matkan kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
--uhatkaa kuskia poliisilla ja taksitarkastajalla.
Ei se taksitarkastaja auta niiden kohdalla, jotka eivät kuulu välitysyhtiöihin. Tarkku ei ole mikään viranomainen.
t. Ex- kuljettaja
Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, välttäisin viimeeseen asti. Säälin todella paljon vanhuksia ja sairaita siellä. Onneksi asun muualla ja taksit samoja vanhoja, luotettavia kuskeja.
Ennen uudistusta taksit tosiaan olivat luotettavia, turvallisia, no aika kalliita kyllä. Nykyisin ainoa vaihtoehto on Uber mitä käytän silloin tällöin ja hommassa on aina eriasteinen jännityksen ja riskin tunne, sellaista jänskää kehitysmaameininkiä hiukan on kyllä. Mutta aika edullista. Minusta ihan ok muutos, jos on suht isokokoinen mies ja matkustaa selvin päin, ja puhuu sujuvaa englantia Pääkaupunkiseudulla näin.
En ees käytä takseja. Paristi vaa ollu baari illan jälkee mut baareilunki lopetin 3v sitte