Koronakilot ahdistaa todella paljon
Olen edelleen normaalipainon rajoissa, joten koen että asiasta on erittäin vaikea puhua kun suurin osa meistä yli kolmekymppisistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia. Ilmeisesti ennen kulutin ihan vaan liikunnallakin niin paljon kaloreita, että paino pysyi kurissa vaikka herkuttelinkin monta kertaa viikossa. Uimahallikäynti kuluttaa niin paljon enemmän kuin kävelylenkki, vaikka liikunta kestäisi molemmissa yhtä kauan... Muutenkin harrastin ennen monipuolisesti liikuntaa, ehkä se sitten oli se painonhallinnan salaisuus.
Minulla on vaan tässä sellainenkin juttu, että olen sinkku, ja olin luvannut itselleni olevani ensi kesänä hyvässä kunnossa jotta voin deittailla jne. Koen olevani tällä hetkellä liian vastenmielisen näköinen jotta voisin mennä mihinkään deittipalveluun. Tiedän että ikäiseni miehet katsovat niissä myös minua yli kymmenen vuotta nuorempia naisia enkä voi mitenkään kilpailla heidän kanssaan samoista miehistä. Yli nelikymppiset taas ei kiinnosta, sillä toiveissani on saada yksi lapsi. Olen aikaisemmin sairastanut masennuksen joten adoptiokaan ei ole vaihtoehto.
Kommentit (69)
Kiloja on tullut tännekin. Eipä paljon hetkautka, kun vertaan siihen, että veljeni mielentervyssairaus on aktivoitunut koronaeristyksen takia. On psykiatrisessa sairaalassa pakkihoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne... Paha homma kun syöminen ikisinkulla niitä ainoita nautintoja enää tässä loputtomassa yksinäisyydessä.
No sekin...
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä muakin ahdistaa nämä turhaan kertyneet kilot. Samoista syistä kuin sinullakin: ainoa harrastus on kävelylenkit, polvet ei salli juoksemista. Viime aikoina pyöräily on tullut lisäksi, mutta kylmt kelit, tuuli ja sepeli eivät kauheasti innosta pyörälenkeille.
En ole vielä ylipainoinen,mutta vatsa pömpöttää ikävästi.
Yksin kotona kökkiessä syöminen on mukava ajankulu ja tuo edes vähän lohtua tähän ankeuteen. Sekin harmittaa, että kunto on rapistunut.
Pakkohan tässä on ryhtyä kuntokuurille, että saa bikinit päälle parin kk päästä.Minäkin odotan parempia pyöräilykelejä kuin kuuta nousevaa! Ai että pyöräily on kivaa jos hyvä sää. Tsemppiä kohtalotoverille, kyllä me vielä saadaan itsemme parempaan kuntoon!
-Ap
Kiitos! ☺️
Sinkku ja kohtalotoveri
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä niin paljon helpompaa jos sitä täydellistä naisvartaloa ei koko ajan tuputettaisi mediassa, somessa, mainoksissa, elokuvissa, prnossa jne. Miehet olettavat että kuka vaan voi muuttua jonkun puoliammattilaisurheilijan näköiseksi kun vaan jättää sen kahvipullan syömättä vaikka todellisuudessa sen vartalon takana on tuhansia treenitunteja.
Niin. Miten saataisiin normalisoiduksi enemmän monenmuotoisia naisia? Nyt on laihaläski jos on luonnostaan hoikka jos ei treenaa "tarpeeksi".
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmeen palautetta sait miehiltä aspa-töitä tehdessäsi? T. 50v ylipainoinen aspa-nainen, johon kaikki suhtautuvat vähintään neutraalisti. Toki en yritä iskeä niitä asiakkaita...
Miksi oletat että olisin yrittänyt iskeä asiakkaita? En halua muistella niitä ikävyyksiä sen tarkemmin, en halua että päiväni menee täysin pieleen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiloja on tullut tännekin. Eipä paljon hetkautka, kun vertaan siihen, että veljeni mielentervyssairaus on aktivoitunut koronaeristyksen takia. On psykiatrisessa sairaalassa pakkihoidossa.
Voimia raskaaseen tilanteeseen! Tiedän mille tuo tuntuu, kun läheinen on pakkohoidossa...
-Ap
Kilot ahdistaa, sulla on kaksi vaihtoehtoa. Pudotat ne tai annat niiden olla. Auttaako ahdistus kumpaankaan vaihtoehtoon? Ei. Muakin ahdistaa kun painoa on vähän tullut, mutta muistan myös etten laihempana ollut sen onnellisempi. Siksi pienillä valinnoilla pyrin menemään sitä kohti, jotta olisi vaatekaappi sopivampi keholleni. Keskittyy sillä aikaa muihin asioihin, elämässä on aika paljon muutakin kuin ne omat kilot. Pitää vain kääntää katse muualle.
Niin eli et voi lisätä liikuntaa, kun et just sitä lempparilajia pääse harrastamaan, etkä vähentää syömistä ettei vaan tule joskus nälkä? Melko mahdoton laihtua siinä tapauksessa.
Jos yhtään lohduttaa, ei Helsinki todellakaan ole täynnä superfittejä parikymppisiä. Meidän sukupolvessa on vaan todella taitavaa kuvanmuokkausta, itselle imartelevaa kuvakulman etsintään käytetään paljon aikaa jne. Katso ympärillesi kun kävelet kadulla ja näät todellisuuden, se on vähän toinen.
Sinällään sinun olisi hyvä vähän muuttaa asennetta. On todella surullista jos koet, että pariutuminen ja lapsen saanti on muutamasta kilosta kiinni. Haluaisitko todella niin pinnallisen kumppanin?
N26

Niin, tiedän että ainut vaihtoehto on päästä näistä kiloista pois. Se on vaan tällä hetkellä yllättävän vaikeaa tämän pandemian vuoksi kun koko elämä mennyt pauselle. Toki yritän silti, joka päivä ja teen joka päivä myös valintoja sen eteen. Voin rehellisesti sanoa että olin hoikempana onnellisempi. Vähemmän epävarmuutta omasta ulkomuodosta.
-Ap
Siis nythän on kilot nimenomaan lähteneet kun on pitänyt tietoisesti koko talven tipatonta. Nyt oli momentum pitää puolen vuoden tipaton, kun ei ole mitään tapahtumia tms. Samalla on täytynyt lenkkeillä päivittäin, koska muuten vain olisi kotona sisällä 24/7. En ole ollut näin kovassa kunnossa koko aikuisiälläni.
Mua vi..... aivan suunnattomasti kun uimahallit on kiinni. Vesijumppa on paras laji mitä tiedän. Olen lihonut noin 4 kiloa. Toivottavasti avataan edes maauimalat kesällä.
Vierailija kirjoitti:
Niin eli et voi lisätä liikuntaa, kun et just sitä lempparilajia pääse harrastamaan, etkä vähentää syömistä ettei vaan tule joskus nälkä? Melko mahdoton laihtua siinä tapauksessa.
En pääse tällä hetkellä mitään lempilajeistani harrastamaan, niitä on lukuisia. Kaikki ne paikat on nyt kiinni. Käyn kuitenkin vähintään kerran päivässä kävelyllä, kahvakuulailen, punnerran jne. Syön noin 8-10 h aikaikkunassa kaikki ateriat ja siedän varsin hyvin nälkää yöllä, mutta sitä en enää siedä jos nälkä on koko ajan päiväsaikaankin. En itse pysty keskittymään mihinkään jos maha kurisee jatkuvasti. Toki olisi helpompaa jos pystyisin paremmin taistelemaan nälkää vastaan. Koen että ainut keino on saada lisättyä kalorinkulutusta.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa, ei Helsinki todellakaan ole täynnä superfittejä parikymppisiä. Meidän sukupolvessa on vaan todella taitavaa kuvanmuokkausta, itselle imartelevaa kuvakulman etsintään käytetään paljon aikaa jne. Katso ympärillesi kun kävelet kadulla ja näät todellisuuden, se on vähän toinen.
Sinällään sinun olisi hyvä vähän muuttaa asennetta. On todella surullista jos koet, että pariutuminen ja lapsen saanti on muutamasta kilosta kiinni. Haluaisitko todella niin pinnallisen kumppanin?
N26
Voin sanoa että olen muuttunut lihomisen myötä täysin näkymättömäksi. Vaikea vakuuttaa ketään persoonallaan, jos ei saa sitä ensimmäistäkään mahdollisuutta edes tutustua.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis nythän on kilot nimenomaan lähteneet kun on pitänyt tietoisesti koko talven tipatonta. Nyt oli momentum pitää puolen vuoden tipaton, kun ei ole mitään tapahtumia tms. Samalla on täytynyt lenkkeillä päivittäin, koska muuten vain olisi kotona sisällä 24/7. En ole ollut näin kovassa kunnossa koko aikuisiälläni.
Hienoa, onnea saavutuksesta!
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Mua vi..... aivan suunnattomasti kun uimahallit on kiinni. Vesijumppa on paras laji mitä tiedän. Olen lihonut noin 4 kiloa. Toivottavasti avataan edes maauimalat kesällä.
Ymmärrän. Luulisi että maauimalassa ei olisi ihan kaikista korkein tartuntariski jos pystyy pitämään turvavälit, kun on kuitenkin taivas kattona?
-Ap
Panosta helppoon lähestyttävyyteen ja mukavaan luonteeseen itsesi osalta. Kyllä joku mies varmasti kiinnostuu.
Mulla meinas kans lähteä paino nousuun kun asuinmaassamme on tosi kovat rajoitukset. Ei mitään Suomen menoa vaan kaikki on kiinni. Ostin kuntopyörän ja muita välineitä kotiin ja lisäksi käyn ulkona lenkillä joka päivä. Ruokailuissa katson että saan tarpeeksi proteiinia ja rasvaa, hiilarit jää luonnostaan vähemmälle kun rasvainen ruoka täyttää mahan. En siis ole nälkäinen, vaikka laihdunkin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Panosta helppoon lähestyttävyyteen ja mukavaan luonteeseen itsesi osalta. Kyllä joku mies varmasti kiinnostuu.
Eipä ole toiminut, monta vuotta sinkkuutta takana... Enkä halua heikentää mahdollisuuksiani entisestään olemalla liian pulleassa kunnossa.
-Ap
Siis mitä ihmeen palautetta sait miehiltä aspa-töitä tehdessäsi? T. 50v ylipainoinen aspa-nainen, johon kaikki suhtautuvat vähintään neutraalisti. Toki en yritä iskeä niitä asiakkaita...