Lue keskustelun säännöt.
Kenellä teistä on ollut äitipuoli? Kokemuksia?
27.03.2021 |
Usein äitipuolet täällä harmittelevat miehen lapsia. Mites niiden lasten kokemukset äitipuolista? Minä aloitan:
- rakastin äitipuolta ehdoitta, mutta en loppujen lopuksi tiedä mitä hän ajatteli minusta
Vuosien varrella tapahtui kummallisia asioita:
- vanhempien makuuhuoneeseen ei saanut mennä. En mennyt, mutta äitipuoli epäili ja lopulta oveen ilmestyi riippulukko
- lukiolaisena oli ihan ok olla öitä poissa kotoa ilman, että kukaan kysyi missä olin
- lapsena oli pakko syödä lautanen tyhjäksi, vaikka kävin oksentamassa välillä
- kehua ei saanut, ettei lapsi ylpisty.
Muiden kokemuksia?
Kommentit (31)
Vanhempien eron jälkeen jäin isän luokse koska äiti oli alkoholisti. Jossakin vaiheessa tuli äitipuoli kuvioihin. Hän oli lapseton ja ei ymmärtänyt lapsen tarpeita. Mitään lämpöä tai henkistä läheisyyttä en häneltä saanut. Tunteita ei näytetty ja syliä ei saanut. Aika usein sain pilkkaa osakseni, mm. siitä, että halusin pestä murrosiässä ravoittuvat hiukseni päivittäin. Ruoka oli ankeaa ja herkkuja ei saanut koskaan, mutta lautanen oli aina pakko syödä tyhjäksi. Jääkaapista ei saanut syödä kuin tiettyjä ruokia, esim. nuorempien sisarpuolten vanukkaisiin ei saanut koskea, ja omaa vanukasta en saanut. Koko elämistä ja olemista leimasi ankeus ja harmaus. Murrosiässä minusta tuli hiljainen, arka ja sosiaalisesti ahdistunut. En koskaan käyttäytynyt huonosti äitipuoltani kohtaan, vaan yritin olla oikein kiltti ja jouduin kokemaan selvää syrjintää nuorempiin sisaruksiin nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien eron jälkeen jäin isän luokse koska äiti oli alkoholisti. Jossakin vaiheessa tuli äitipuoli kuvioihin. Hän oli lapseton ja ei ymmärtänyt lapsen tarpeita. Mitään lämpöä tai henkistä läheisyyttä en häneltä saanut. Tunteita ei näytetty ja syliä ei saanut. Aika usein sain pilkkaa osakseni, mm. siitä, että halusin pestä murrosiässä ravoittuvat hiukseni päivittäin. Ruoka oli ankeaa ja herkkuja ei saanut koskaan, mutta lautanen oli aina pakko syödä tyhjäksi. Jääkaapista ei saanut syödä kuin tiettyjä ruokia, esim. nuorempien sisarpuolten vanukkaisiin ei saanut koskea, ja omaa vanukasta en saanut. Koko elämistä ja olemista leimasi ankeus ja harmaus. Murrosiässä minusta tuli hiljainen, arka ja sosiaalisesti ahdistunut. En koskaan käyttäytynyt huonosti äitipuoltani kohtaan, vaan yritin olla oikein kiltti ja jouduin kokemaan selvää syrjintää nuorempiin sisaruksiin nähden.
Hirveetä. Ajatelkaa ihmiset lapsianne, ennenkuin eroatte. Älkää kevein perustein ainakaan erotko tai perustako uutta perhettä. Uusperheet on lapsille lähes aina ihan hirveitä.
No miksiköhän kaikissa saduissa kautta ihmiskunnan historian se äitipuoli on aina paha? No siksi kun on harvinaista että olisi hyviä äitipuolia. Av-palstakin on täynnä näitä hirviöitä valittamassa kun hänen pitäisi katsoa lasta 2 tuntia. Miksi otit miehen jolla on lapsia??
Yhtenä päivänä tulen koulusta kotiin ja nojatuolilla istuu outo nainen. Missään vaiheessa ei sanottu että se on tullut jäädäkseen. Se vain oli siellä seuraavanakin päivänä.
Vierailija kirjoitti:
No miksiköhän kaikissa saduissa kautta ihmiskunnan historian se äitipuoli on aina paha? No siksi kun on harvinaista että olisi hyviä äitipuolia. Av-palstakin on täynnä näitä hirviöitä valittamassa kun hänen pitäisi katsoa lasta 2 tuntia. Miksi otit miehen jolla on lapsia??
Täällä on myös ketju 70-luvulla syntyneiden äitisuhteista. Tosi pitkä ketju, jossa biologisten äitin karseudesta kirjoitetaan.
Ei tarvi olla vanhempipuoli ollakseen karmea. Isätkin ovat karmeita, ne isät mm. jotka ottaavt äitipuolia, jotka eivät pidä lapsipuolistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miksiköhän kaikissa saduissa kautta ihmiskunnan historian se äitipuoli on aina paha? No siksi kun on harvinaista että olisi hyviä äitipuolia. Av-palstakin on täynnä näitä hirviöitä valittamassa kun hänen pitäisi katsoa lasta 2 tuntia. Miksi otit miehen jolla on lapsia??
En minä miestäni valinnut mistään Tarjoustaloon hyllystä, että minä otan nyt tuon. Hän vain tuli ja vei jalat alta. En ole itsekään mikään täydellisyys, että voisin vaatia virheettömyyttä. Hänellä nyt vaan sattuu olemaan lapsi, josta minä haluan säilyttää irrallisuuden ja antaa isälle ja lapsille tilaa.
Äitipuoleni oli mustasukkainen ja pyrki laittamaan meidät jonnekin sinne taka-alalle ja itse olen tehnyt juuri päin vastoin. Lapsilla on oikeus isän jakamattomaan huomioon.
Mulla oli aivan uskomattoman ihana äitipuoli. Vaikka hänellä ei itsellään ollut lapsia, hän osasi olla kanssani paremmin kuin oma äiti ja isä yhteensä, jotka eivät oikeastaan olleet edes kiinnostuneita minusta. Itse asiassa hänestä tulikin minulle läheisempi kuin kummastakaan vanhemmistani. Hänelle pystyin kertomaan asioitani ja hänellä oli aina aikaa minulle, kun omat vanhemmat vaan tiuskivat ja patistivat minua menemään muualle häiritsemästä. Muistan aina, että jos sanoin häntä vahingossa äidiksi, hänellä silmät kostui kyynelistä koska hän ei pystynyt saamaan omia lapsia.
Mutta TIETENKIN kun on joku tuollainen enkelimäisen ihana ihminen, niin hänen piti sitten kuolla nuorena. Olin itse 13v kun hän kuoli, se oli tosi kova paikka. Ikävöin häntä yhä nelikymppisenäkin vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani erosivat kun olin 11-vuotias. Minäkin jäin isälle asumaan, koska äiti oli alkoholisti.
Muutama kuukausi oltiin asuttu kahdestaan, kun isä tapasi uuden naisen. He alkoivat tavata tiiviisti, mutta ei koskaan meillä. Isä oli aina naisystävän luona, ja minä ne ajat yksin kotona, myös öitä ihan 12-vuotiaasta lähtien.
Tällä naisella oli kaksi omaa lasta, jotka olivat tuolloin paljon minua vanhempia. Isä teki kaikkea yhdessä heidän kanssaan, kun olin äitini luona. Isä oli oikeasti yh, sillä äitini ei halunnut sopia mitään tapaamisia eikä maksaa elatusmaksuja. Olin äidin luona jos hänelle sopi, yleensä n. kerran kuussa. Kun olin äidin kanssa mökillä, äiti joi ja minä yritin pitää huolta hänestä ja itsestäni. Samaan aikaan isä oli naisystävän ja tämän lasten kanssa Lapin reissulla.
Homma meni yleensä niin, että minulta kysyttiin, että "et sä varmaan halua tulla mukaan?" Fiksuna tyttönä tiesin valita kahdesta pahasta pienemmän, ja jäin yksin kotiin. Tuolle Lapin reissulle ei edes pyydetty, vaan kerrottiin että minä menen äidille.
Muistan, että vanhempien eron jälkeen isä kerran vei minut Linnamäelle. Mitään muuta ei tehty yhdessä. Kesät kulutin kerrostalokaksiossa kökkien, tai mökillä äidin juomista katsoen. En saanut harrastaa mitään, enkä päässyt leireille tai kielikursseille. Kun sain kesätöitä, piti niistä rahoista sitten kustantaa kaikki tulevan talven tarvikkeet itse.
Muutin pois, kun olin 17. Kaksi kuukautta siitä, isä ja naisystävä muuttivat yhteen. En kelvannut muuttoavuksi, vaikka tarjouduin (sanoivat että olisin vain tiellä) , ja niin loput huoneessani olleet tavarat heitettiin roskiin.
Sen jälkeen isän luo ei saanut mennä muuten, kuin soittamalla hyvissä ajoin etukäteen. Eli pari päivää. Muutama vuosi meni näin, kunnes en saanut mennä kylään enää ollenkaan. Välit parsni hetkeksi kun sain omia lapsia, mutta heistä vain esikoinen on kerran käynyt isäni luona. Viisi vuotta sitten äitipuoli suuttui tyhjästä, tuli riitaa jossa puolustin itseäni ja oikeuttani olla isäni elämässä yhtä lailla kuin muutkin. Loppu tulemana totaalinen välien katkaisu.
Näillä mennään. Pisteenä i:n päälle vielä äiti, joka syyttää erosta minua, eikä ole halunnut nähdä kymmeneen vuoteen. Tasan ei mene nallekarkit, ei.
N37
Vierailija kirjoitti:
Yhtenä päivänä tulen koulusta kotiin ja nojatuolilla istuu outo nainen. Missään vaiheessa ei sanottu että se on tullut jäädäkseen. Se vain oli siellä seuraavanakin päivänä.
Isäni oli muuttanut pari päivää aiemmin pois, kun hellan vieressä seisoi vieras mies tekemässä ruokaa, kun tulin koulusta kotiin. Ei siinä kanssa sen kummemmin rupateltu mikäs mies se Timppa oli.
Äitipuolen tapaaminen oli varsinainen sirkus esitys, joka huvittaa vieläkin. Älä nyt vaan ajattele, että olisin äitisi paikkaa ottamassa lässyn lässyn...vieläkin vaan se yrittää mielistellä ettei vaan tule kenellekään paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten ihan ok, mutta jotain henkisiä ongelmia tuntui olevan liittyen sosiaalisiin tilanteisiin ja käytökseen, ja erittäin mustasukkainen äidistäni, ei esim voinut tulla juhliin mihin äitini tuli jne.
Aikuiset ihmiset...
Vierailija kirjoitti:
No miksiköhän kaikissa saduissa kautta ihmiskunnan historian se äitipuoli on aina paha? No siksi kun on harvinaista että olisi hyviä äitipuolia. Av-palstakin on täynnä näitä hirviöitä valittamassa kun hänen pitäisi katsoa lasta 2 tuntia. Miksi otit miehen jolla on lapsia??
Kansantarinoissa paha on ollut oma äiti. Grimmin veljekset muuttivat äitipuoliksi, ettei olisi ollut niin raakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isällä oli muutamia naisystäviä. Yhdellä oli kissoja ja hän oli muutenkin ihana tyyppi, niin jäänyt mieleen. He eivät ehtineet muuttaa yhteen, varmaan kun isäni oli kissoille todella allerginen, mutta aika pitkään tapailivat. Pidempään seurusteli ja asui yhdessäkin yhden naisen kanssa, joka oli ihan mukava, mutta minulle jäi aika etäiseksi, vaikka vuosia olivat yhdessä. Varmaan kun olin isällä vain joka toinen viikonloppu, niin halusi antaa meille tilaa olla yhdessä. Ei siis mitään kauhutarinoita, mutta ei mitään läheisiäsuhteita. Äitini mieheen joka on ollut elämässäni parikymmentä vuotta on läheisemmät välit ja meillä huumori kohtaa, niin usein laitellaan jotain vitsiviestejäkin.
Olen viestin numero 9 kirjoittaja. Tuli vielä mieleen, että jos nuorena yhtään vahingossa sanoin jotain äidistäni isän ja naisystävänsä kuullen, syntyi jäätävä hiljaisuus. Äitini soitti myös muutaman kerran kännissä naisystävän kotiin, ja minulta tivattiin, että miksi olin antanut heisän numeronsa äidilleni. En ollut, ja se sitä paitsi oli ihan puhelinluettelossa 🤦🏼♀️
Minä myös yritin aina olla kiltti hänelle. Toivoin, että hän olisi pitänyt minusta, mutta ei. Muistan kun yhtenä jouluna olimme naisystävän luona, ja illan päätteeksi isä ja minä teimme lähtöä kotiin. Naisystävä, tämän lapset ja heidän puolisot kaikki harmittelivat minun kuulteni, että harmi ettei isä voi jäädä. Kun sanoin heippa, naisystävä ei vastannut. Sitä aikaisemmin olin vienyt lautasen keittiöön ja kiittänyt ruoasta, mutta hän ei edes kääntynyt katsomaan minua. Seisoi vain mykkänä lavuaarin edessä tekemässä jotakin.
En tänä päivänäkään ymmärrä, miksi. Mitä tein väärin? Olin 11-vuotias, kun tapasimme!! Siinä isossa riidassa viisi vuotta sitten selvisi, että äitipuoli ei tykännyt, kun olin niin etäinen. Että minun olisi pitänyt olla toisenlainen. Ja hän piti minua kiittämättömänä, mitä en sitäkään ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä oli yh ja kasvatti mua ja veljeä. Otti sitten kolmen lapsen äidin meille asumaan kahden lapsensa kanssa ja meistä tuli toisen luokan kansalaisia. Sama jatkui lastenlasten kanssa. Suurin onni olikin kun sen ämmän sai potkaista kauas pois kun isä kuoli vaikka luuli saavansa jäädä asumaan testamenttinssä kanssa. Hei hei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksiköhän kaikissa saduissa kautta ihmiskunnan historian se äitipuoli on aina paha? No siksi kun on harvinaista että olisi hyviä äitipuolia. Av-palstakin on täynnä näitä hirviöitä valittamassa kun hänen pitäisi katsoa lasta 2 tuntia. Miksi otit miehen jolla on lapsia??
En minä miestäni valinnut mistään Tarjoustaloon hyllystä, että minä otan nyt tuon. Hän vain tuli ja vei jalat alta. En ole itsekään mikään täydellisyys, että voisin vaatia virheettömyyttä. Hänellä nyt vaan sattuu olemaan lapsi, josta minä haluan säilyttää irrallisuuden ja antaa isälle ja lapsille tilaa.
Äitipuoleni oli mustasukkainen ja pyrki laittamaan meidät jonnekin sinne taka-alalle ja itse olen tehnyt juuri päin vastoin. Lapsilla on oikeus isän jakamattomaan huomioon.
Oikein 👍. Uuden naisen tehtävä ei ole jatkaa siitä mihin lapsen äiti hommansa lopetti.
Vierailija kirjoitti:
Suurin onni olikin, kun sen ämmän sai potkaista kauas pois kun isä kuoli, vaikka luuli saavansa jäädä asumaan testamenttinssä kanssa. Hei hei!
Miten onnistuitte muijan häätämisessä? Eikö avoleskelläkin ole nykyään kohtalaiset oikeudet, jos on muistettu tehdä keskinäinen testamentti ennen kuolemaa?
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aivan uskomattoman ihana äitipuoli. Vaikka hänellä ei itsellään ollut lapsia, hän osasi olla kanssani paremmin kuin oma äiti ja isä yhteensä, jotka eivät oikeastaan olleet edes kiinnostuneita minusta. Itse asiassa hänestä tulikin minulle läheisempi kuin kummastakaan vanhemmistani. Hänelle pystyin kertomaan asioitani ja hänellä oli aina aikaa minulle, kun omat vanhemmat vaan tiuskivat ja patistivat minua menemään muualle häiritsemästä. Muistan aina, että jos sanoin häntä vahingossa äidiksi, hänellä silmät kostui kyynelistä koska hän ei pystynyt saamaan omia lapsia.
Mutta TIETENKIN kun on joku tuollainen enkelimäisen ihana ihminen, niin hänen piti sitten kuolla nuorena. Olin itse 13v kun hän kuoli, se oli tosi kova paikka. Ikävöin häntä yhä nelikymppisenäkin vielä.
Todella ikävää, että hän kuoli. Mutta varmasti hänellä oli tärkeä merkitys elämässäsi, varsinkin kun omilta vanhemmilta et saanut huomiota. Minullakin oli vastaavanlainen sukulainen, joka oli aivan satumaisen ihana nainen ja hänellä oli iso merkitys elämässäni, kun omat vanhemmat eron jälkeen keskittyivät lähinnä uusiin alati vaihtuviin kumppaneihinsa ja tuntui, että mua vaan potkittiin pois jaloista. Olin siis paljon tätini kanssa. Hän oli vanhapiika, mutta todella viisas, empaattinen ja hauska. Olen jälkeen päin kuullut, että hän kärsi masennuksesta. En lapsena sitä tajunnut, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli selvää, hän vain halusi antaa parastaan minulle silloin kun nähtiin, mutta oli muuten todella yksinäinen ja hänellä oli vain kissat seuranaan.
Hänkin kuoli nuorena enkä ole uskaltanut kysyä mihin, koska en halua kuulla jos hän teki itsemurhan. Tarkoitukseni on siis kertoa, että kyllä joku muukin voi olla lapselle merkittävä aikuinen kuin omat vanhemmat. Pääasia että on edes yksi sellainen. Olen itsekin ollut veljenpoikani elämässä tukena enemmän kuin veljeni itse eronsa jälkeen, hän käytännössä unohti kokonaan, että hänellä on lapsikin olemassa. Laitoin siis hyvän kiertämään. Ei ne biologiset vanhemmatkaan aina ole lapselle mikään lottovoitto. Toki silti olisi parasta, että vanhemmat pysyisivät yhdessä, mutta se vaatii sitä että molemmat sitoutuvat tekemään parhaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin onni olikin, kun sen ämmän sai potkaista kauas pois kun isä kuoli, vaikka luuli saavansa jäädä asumaan testamenttinssä kanssa. Hei hei!
Miten onnistuitte muijan häätämisessä? Eikö avoleskelläkin ole nykyään kohtalaiset oikeudet, jos on muistettu tehdä keskinäinen testamentti ennen kuolemaa?
Oikeudessa käytiin mutta hetkeäkään ei häviöön uskottu vaikka meillä ei ollut edes asianajajaa. Testamentissa oli asumis- ja hallinto-oikeus mutta sen päälle meni lakiosuus. Ja sitä oli pakkokin hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aivan uskomattoman ihana äitipuoli. Vaikka hänellä ei itsellään ollut lapsia, hän osasi olla kanssani paremmin kuin oma äiti ja isä yhteensä, jotka eivät oikeastaan olleet edes kiinnostuneita minusta. Itse asiassa hänestä tulikin minulle läheisempi kuin kummastakaan vanhemmistani. Hänelle pystyin kertomaan asioitani ja hänellä oli aina aikaa minulle, kun omat vanhemmat vaan tiuskivat ja patistivat minua menemään muualle häiritsemästä. Muistan aina, että jos sanoin häntä vahingossa äidiksi, hänellä silmät kostui kyynelistä koska hän ei pystynyt saamaan omia lapsia.
Mutta TIETENKIN kun on joku tuollainen enkelimäisen ihana ihminen, niin hänen piti sitten kuolla nuorena. Olin itse 13v kun hän kuoli, se oli tosi kova paikka. Ikävöin häntä yhä nelikymppisenäkin vielä.
Olin siis paljon tätini kanssa. Hän oli vanhapiika, mutta todella viisas, empaattinen ja hauska.
Ihan mielenkiinnosta kysyn: onko edelleen oletus, ettei vanhapiika lähtökohtaisesti voi olla viisas, empaattinen ja hauska?
Mun äitipuoli kokemukseni:
vanhemmat erosivat jo, kun olin 3 vuotias. Äiti meni uusiin naimisiin, kun olin 8vuotias. Sitten tuli isälle kiire hankkia mulle äitipuoli. Isä suhde oli muutenkin semmoinen perinteinen, joka toinen viikonloppu tavataan lauantaina mummolassa.
Äidin naimisiin menon jälkeen tosiaan joka tapaaminen oli äitipuoli jutustelua.. Kyllä hänkin jonkun tähän vielä ottaa. odotas vaan kun saat äitipuolen. Äitipuoli odottaa jo tapaamista innolla....
Olin viisitoista vuotias, kun tapasin tämän äitipuolen vihdoin ja viimein. Hän oli ympäripäissään. Oli ostanut mulle liehittelylahjaksi sellaisen ihanan vaaleanpunaisen prinsessamekon ja tiaran!
joita olisin osannut arvostaa enemmän viisivuotiaana, koska silloin ne olisi mahtunut mulle päällekin. Sitten isä ja äitipuoli tappeli, koska nainen oli kuullut ikäni väärin. Sen jälkeen se sammui siihen olkkarin pöydän alle (mummolassa) ja mä sanoin mummolle, että tuun sitten ensi viikolla häntä taas moikkaamaan.
Seuraavan kerran tapasin äitipuoleni n. puolentoista vuoden kuluttua. Se oli kokonaan eri nainen, mutta isä jutusteli kuin kyseessä olisi ollut sama Pirkko. Kovasti muistutti kyllä sitä edellistä. Oli suttusta huulipunaa, pikku riikkinen leopardihame, tissit tursus ja tupakki suussa, jumalattoman matala ääni... ja viinaan menevä. Sammu sekin kesken kahvittelun. Tää oli sopusampi, ei riidellyt.
Sitten isä luovutti näissä äitipuoli asioissa, ei ole kolmatta näkynyt viimoseen 27 vuoteen.