Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka inhoavat poikiensa tyttöystäviä?
26.03.2021 |
Tiedän ettei ole aikuismaista mutta miten tästä pääsee yli?
Kommentit (32)
Hankkimalla oman elämän? Eikä roikkumalla lapsissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen miniä, joka on vaistonnut anopin kylmän suhtautumisen minuun. Vinkkinä poikasi tyttöystävälle. Anopin kanssa kyllä tulee toimeen, kannattaa vaan yrittää pitää mahdollisimman asialliset välit. Ei liikaa kontakteja eikä mitään ylimääräistä kanssakäymistä. Suurimman osan kommunikoinnista voit jättää miehen vastuulle. Kunhan lapset saavat nähdä mummoaan ja mies äitiään, se riittää minulle. Ei minun tarvitse olla anopin sydänystävä.
Sillä saa draamaa elämään. Peilaatko omia tunteitasi?
Ei ole ollut inhontunteita heitä kohtaan, päin vastoin. Se voi johtua siitä, että olen keskimääräistä fiksumpi tai sitten poikani ovat aina valinneet hyvin. Veikkaan jälkimmäistä, että ovat valinneet hyvin ja itselleen sopivat.
Kuka nyt sitten kenetkin on valinnut, en ainakaan minä, kun se ei ole minun homma päättää toisten suhteista.
Aikuismaisuudesta en tiedä, läheisriippuvuus voisi olla tapauksessasi sopivampi ilmaisu, ja ehkä kontrollointihalu? Koitahan olla ihmisiksi ja työstä asiaa, poikasi ei ole omaisuuttasi.
Tiedäthän, että psykiatrisen sairaanhoitajan puheille pääsee matalalla kynnyksellä? Varaat lääkäriajan, ja kerrot, että sinulla on ihmissuhdeongelmia läheistesi kanssa, ja haluat muuttua. Saat lähetteen ja keskusteluapua.
No en. Päinvastoin . Kaikki tyttöystävät ovat olleet ihania ja nykyinen suorastaan super. Fiksu ja, virkeä ja kaunis. Suorastaan ihailen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anopin inhoama miniä ilmoittautuu. Ekasta jäätävästä tapaamisesta, jossa minulle ei puhuttu mitään anopin itsensä toimesta olen tiennyt olevan vastenmielinen. Inho on vain kasvanut vuosien myötä minua kohtaan.
Eikö olisi helpompaa kirjoittaa ytimekkäämmin:
”... tapaamisesta, jossa anoppi ei puhunut minulle mitään...”
Tuo passiivi + jonkun toimesta on todella kömpelö tapa ilmaista asioita suomeksi.
Mistä toi melko, tai hyvin, yleinen viha anopeilta miniöitä kohtaa johtuu? :D Miu äidillä ei oo mitää ongelmii veljiä vaimoja kohtaa, itseasias ovat kavereita keskenään. Vai onko tää provo ja kaikki naiset on susia toisillee, kute se yks täl sivul jankuttaa päivästä toiseen…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en oikein pidä tyttärieni sulhaskandidaateista. Ainoan poikamme tyttöystävä on oikein herttainen.
No en todellakaan inhoa! Ihana nuori nainen, tykkään tosi paljon hänestä. Fiksu, kouluttautunut ja mikä huumori. Harvoin tapaa sellaista huumoria, lämminhenkistä, osuvaa, à point.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi ihan suoraan sanoo inhoavansa minua. Väittää minua läheisriippuvaiseksi, kun haluan olla poikansa kanssa.
No tässä tapauksessa pilkka osuu omaan nilkkaan. Äiti on paniikissa, kun poika ei enää olekaan hänen talutusnuorassaan.
Voihan sitä todeta silloin kun tyttöystävä on poissa, sille pojalle, että josko hän tapaisi muualla enemmän tyttöystävää, että et kestä enää tytön "parfyymia ja kovaa ääntä" tai mikä sitten onkaan vikana. Jos se on kivaluonteinen tyttö niin mikäs siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikista ihmisistä tarvitse tykätä. Jos kemiat eivät pelaa, ei se asia siitä muuksi muutu. Asiallinen ja hyväkäytöksinen pitää kuitenkin olla ja kunnioittaa lapsensa valintaa. Omat vastenmielisyydentunteet pitää vain hyväksyä ja pitää ominaan.
Pyydä, että poikasi ei roudaa sitä tyttöystäväänsä sinun nähtäville ja perustele pojallesi mikä kaikki siinä muijassa sua tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppi sanoi että haluaisi minun olevan kuollut.
Tämä on yksi elämän kasvuhetki, kouluun menon ja omilleen muuttamisen lisäksi.
Lapsen lopullinen irroittautuminen kotiperheestä ja omille siivilleen nouseminen.
Toiset handlaavat sen paremmin kuin toiset.
Itse ajattelin aina, että minulla oli ahdistava anoppi, nykyään kun minulla on omat lapset ymmärrän häntä paremmin. Lapsesta irti päästäminen on äidille yksi vaikeimmista hetkistä.
Omat lapseni ovat 5 ja 8, yritän jo nyt valmistautua siihen että jonain päivänä he kasvavat aikuisiksi ja lähtevät kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi sanoi että haluaisi minun olevan kuollut.
Oikeasti? Aika karua.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi elämän kasvuhetki, kouluun menon ja omilleen muuttamisen lisäksi.
Lapsen lopullinen irroittautuminen kotiperheestä ja omille siivilleen nouseminen.
Toiset handlaavat sen paremmin kuin toiset.Itse ajattelin aina, että minulla oli ahdistava anoppi, nykyään kun minulla on omat lapset ymmärrän häntä paremmin. Lapsesta irti päästäminen on äidille yksi vaikeimmista hetkistä.
Omat lapseni ovat 5 ja 8, yritän jo nyt valmistautua siihen että jonain päivänä he kasvavat aikuisiksi ja lähtevät kotoa.
Jatkan vielä sen verran, että tämän trauman käsittely miniän edessä on väärin. Moni tarvitsee asian käsittelyssä ammattiapua, ja sellaseen hakeudun itsekin, kun aika tulee.
Oman kokemukseni mukaan se menee kyllä siten, että miniät eivät voi sietää anoppejaan ainakin yhtä usein kuin toisin päin.
Anopin inhoama miniä ilmoittautuu. Ekasta jäätävästä tapaamisesta, jossa minulle ei puhuttu mitään anopin itsensä toimesta olen tiennyt olevan vastenmielinen. Inho on vain kasvanut vuosien myötä minua kohtaan.