Lue keskustelun säännöt.
Olen katellinen ihmisille, ketkä ovat luonnostaan rauhallisia ja hallittuja käytökseltään
26.03.2021 |
Itse olen sellainen touhottaja. Yksin ollessani teen asiat sinne päin, en keskity, sähellän, kiirehdin, viskelen tavaroita, paiskon ovia ja sen sellaista. En halua kuitenkaan muiden näkevän minua sellaisena ja joudun ponnistelemaan todella paljon, että näyttäytyisin muille rauhallisena ja hallittuna ihmisenä. Kun yritän sitten liikaa hallita käytöstäni, vaikutankin ihan liian tönkölle ja tuntuu, etten osaa enää edes toimia kunnolla kun oikea toimintatapani on niin kaukana siitä hallitusta.
En tiedä mikä tämän avauksen pointti on, ehkä mietin sitä, että onkohan tämmöinen yleistäkin, että yksin ollessa sähelletään, mutta muiden nähden käyttäydytään hallitusti..?
Kommentit (71)
Minä vaikutan rauhalliselta ja hallitulta ja hillityltä. Ainakin toivottavasti. Oikeasti olen todella ahdistunut. Välillä aivoni ovat niin sumussa etteivät tunnu toimivan ollenkaan. Joten liikun ja toimin "rauhallisesti" vaikka oikeasti pääni sisällä komennan itseäni "nyt nouset ylös, nyt menet ja teet näin, nyt on pakko jaksaa, et voi ottaa potkuja jne".
Oikeasti haluaisin vain maata sängyssä pimeässä huoneessa, mutta raha kuitenkin helpottaa elämää niin paljon, ja pelkään että jos jäisin sairaslomalle niin miten siitä hilautuisin ylös. Ja entä jos en parane tästä? Mitä minä sitten teen? Istun kotona koko loppuelämäni, ja mietin kuinka ahdistunut olen.
Olisi ihanaa olla sellainen innostunut ja energinen tyyppi, joka odottaa innoissaan jokaista päivää ja joka elää tunteella. Minun ainoa ajatus ja tunne taitaa olla "Mitähän kamalaa taas tapahtuu?".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen rauhallinen ja hallittu käytökseltäni. Mutta en tiedä kannattaako sitä niin hirveästi kadehtia. Koska sitten taas vastaavasti, jos jossain tilanteessa pitäisi innostua jostain, minun reaktioni asiaan on laimea hymy ja "onpa kiva" - kommentti. Eikä se johdu siitä, että yrittäisin hillitä innostustani, vaan siitä, että ihan yksinkertaisesti en vain aidosti innostu juuri mistään.
Itselläni on juurikin tämä sama. Ei tosin siksi etten olisi aidosti innostunut, vaan siksi, että innostuneenakin näytän aina ei-innostuneelta, vaikka sisäisesti roihuaisin riemusta. En vain ulospäin näytä kuin hillityltä & hallitulta.
Kateellinen niille, JOTKA ovat...
Kyllä kun seuraan som ppuja metrossa niin kadehdin heidän hillittyä käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä vaikutan rauhalliselta ja hallitulta ja hillityltä. Ainakin toivottavasti. Oikeasti olen todella ahdistunut. Välillä aivoni ovat niin sumussa etteivät tunnu toimivan ollenkaan. Joten liikun ja toimin "rauhallisesti" vaikka oikeasti pääni sisällä komennan itseäni "nyt nouset ylös, nyt menet ja teet näin, nyt on pakko jaksaa, et voi ottaa potkuja jne".
Oikeasti haluaisin vain maata sängyssä pimeässä huoneessa, mutta raha kuitenkin helpottaa elämää niin paljon, ja pelkään että jos jäisin sairaslomalle niin miten siitä hilautuisin ylös. Ja entä jos en parane tästä? Mitä minä sitten teen? Istun kotona koko loppuelämäni, ja mietin kuinka ahdistunut olen.
Olisi ihanaa olla sellainen innostunut ja energinen tyyppi, joka odottaa innoissaan jokaista päivää ja joka elää tunteella. Minun ainoa ajatus ja tunne taitaa olla "Mitähän kamalaa taas tapahtuu?".
Ahdistus on häiriö, ei mikään ominaisuus. Voit saada siihen apua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ehkä ulosannilta välillä sählä ja leikkimielinen... Sellanen aito luonnonlapsi. Ja välillä todella stressaavissa tilanteissa menen paniikkiin, vihaisena korotan ääntäni kovastikin perhepiirissä. Mutta toisaalta olen hyvin rationaalinen ja tunnollinen, teen harkittuja päätöksiä ja elämäni ei ole mitään todellakaan mitään kaaosta. En tiedä olenko impulssiivinen ihminen vai en, tunnereaktioiltani ehkä, mutta monesti pidän siitä, että asiat ovat edes jossain määrin kontrollissani. Enkä ympäriinsä kuljeksi aiheuttamassa hämmennystä.
Voin vaikuttaa siis kummalta tahansa (hillitty - ei hillitty) riippuen täysin tilanteesta.
Oletko kokenut tarpeelliseksi kehittää itseäsi niin, että et korottaisi ääntäsi tai menisi paniikkiin niin helposti? Koetko, että nämä ominaisuutesi häiritsevät sinua tai läheisiäsi? Töissä ilmeisesti kuitenkin käyttäydyt asiallisesti, jos ymmärsin oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopettakaa toi jatkuva itsennen analysoiminen. Sen ylimääräisen energian voi keskittää johonkin järkevään sitten.
Mikä tekee ihmisestä noin kateellisen. Kauheeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa toi jatkuva itsennen analysoiminen. Sen ylimääräisen energian voi keskittää johonkin järkevään sitten.
On hyvä osata tarvittaessa arvioida ja analysoida itseään realistisesti. Ihmisenä kehittyminen suorastaan vaatii sitä. Tietysti tämänkin voi tehdä väärin, itseään kohtuuttomasti syytellen tai toisaalta olemalla sokea omalle itselleen ja arvottaen itseään niin korkealle, että epätoivottu käyttäytyminen, häiritsevät tai itseään sabotoivat toimintatavat jäävät huomiotta.
Vierailija kirjoitti:
Meditoi joka pv.
Miten meditoidaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meditoi joka pv.
Miten meditoidaan?
Ei tarvitse edes meditoida. Silloin kun huomaat, että sähläät tai touhotat, pysähdy. Laita vaikka silmät kiinni. Hengitä. Ole vain.
Olen ja häpeän se näkyy, eikä pysty kontrolloimaan, siis ahdistuneisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala meditoimaan päivittäin. Taatusti auttaa pidemmän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ala meditoimaan päivittäin. Taatusti auttaa pidemmän päälle.
Minulle auttoi vain asian tiedostaminen, asian analysointi ja tietoinen rauhoittuminen. Meditoiminen on sitten asia erikseen, ei sitä välttämättä tähän tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa toi jatkuva itsennen analysoiminen. Sen ylimääräisen energian voi keskittää johonkin järkevään sitten.
On hyvä osata tarvittaessa arvioida ja analysoida itseään realistisesti. Ihmisenä kehittyminen suorastaan vaatii sitä. Tietysti tämänkin voi tehdä väärin, itseään kohtuuttomasti syytellen tai toisaalta olemalla sokea omalle itselleen ja arvottaen itseään niin korkealle, että epätoivottu käyttäytyminen, häiritsevät tai itseään sabotoivat toimintatavat jäävät huomiotta.
Tämä. Omalla kohdallani olen kokenut toimivaksi konstiksi sen, että lähden etsimään perimmäistä syytä ei-toimivalle käyttäytymismallille tai toimintatavalle. En siis tarkastele sitä osana itseäni vaan ikään kuin ulkopuolisen vinkkelistä: mikä on ongelma, miten sen voi ratkaista. Esimerkiksi havahduin kerran siihen, että tietyissä tilanteissa stressaantuneena alan helposti huutaa (en tiedostanut sitä itse, vasta ympäristön reaktiot ovat paljastaneet sen) ja kun oivalsin, että kovaäänisyyteni johtuu hermoston ylivireystilasta, pystyin alkaa tehdä sille jotain. Kun ylivireystila lähti purkautumaan kehosta, huomasin, että äänenvoimakkuuteni pysyi entistä maltillisempana myös näissä stressitilanteissa ja se heijastui myös ympäristööni: en enää saanut ahdistuneita tai ärtyneitä kommentteja aiheesta.
Itseään ei siis kannata lähteä muuttamaan sitä kautta, että pitää itseään huonona ja epäonnistuneena ja toimimattomia käytösmalleja kiveen hakattuina persoonallisuuden piirteinä. Toisaalta automaattinen puolustuskannalla oleminen se vasta muutoksen torppaakin, samoin selittelyt tyyliin "niin mutta kun en tarkoittanut sitä pahalla" tai "ehkä ne ovat ne muut, jotka kokevat/ymmärtävät asian väärin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa toi jatkuva itsennen analysoiminen. Sen ylimääräisen energian voi keskittää johonkin järkevään sitten.
On hyvä osata tarvittaessa arvioida ja analysoida itseään realistisesti. Ihmisenä kehittyminen suorastaan vaatii sitä. Tietysti tämänkin voi tehdä väärin, itseään kohtuuttomasti syytellen tai toisaalta olemalla sokea omalle itselleen ja arvottaen itseään niin korkealle, että epätoivottu käyttäytyminen, häiritsevät tai itseään sabotoivat toimintatavat jäävät huomiotta.
Tämä. Omalla kohdallani olen kokenut toimivaksi konstiksi sen, että lähden etsimään perimmäistä syytä ei-toimivalle käyttäytymismallille tai toimintatavalle. En siis tarkastele sitä osana itseäni vaan ikään kuin ulkopuolisen vinkkelistä: mikä on ongelma, miten sen voi ratkaista. Esimerkiksi havahduin kerran siihen, että tietyissä tilanteissa stressaantuneena alan helposti huutaa (en tiedostanut sitä itse, vasta ympäristön reaktiot ovat paljastaneet sen) ja kun oivalsin, että kovaäänisyyteni johtuu hermoston ylivireystilasta, pystyin alkaa tehdä sille jotain. Kun ylivireystila lähti purkautumaan kehosta, huomasin, että äänenvoimakkuuteni pysyi entistä maltillisempana myös näissä stressitilanteissa ja se heijastui myös ympäristööni: en enää saanut ahdistuneita tai ärtyneitä kommentteja aiheesta.
Itseään ei siis kannata lähteä muuttamaan sitä kautta, että pitää itseään huonona ja epäonnistuneena ja toimimattomia käytösmalleja kiveen hakattuina persoonallisuuden piirteinä. Toisaalta automaattinen puolustuskannalla oleminen se vasta muutoksen torppaakin, samoin selittelyt tyyliin "niin mutta kun en tarkoittanut sitä pahalla" tai "ehkä ne ovat ne muut, jotka kokevat/ymmärtävät asian väärin".
Hienosti kuvattu, juuri tällaista hain tuolla tekstilläni takaa.
Turhaan olet kateellinen ap. Kukaan muu ei pysty sinua muuttamaan kuin sinä itse, joudut tekemään töitä itsesi kanssa jotta rauhoitut ja opit hillitsemään itseäsi.
Olen ulospäin todella rauhallisen oloinen. Oikein tarkastelin olemustani ja liikkeitäni videolta joka oli eräästä tilaisuudesta. Joo, näytän korostuneen hitaalta, ehkä jopa vähän yksinkertaiselta tästä syystä. Tämä lienee johtuu sairaudestani, olen masentunut. Olen saanut äkkipikaiset ja heikkohermoisten geenit, kiitos vaan isäni puolen geenien, olen siis todellisuudessa ihan vastakohta mitä olemus kertoo. Lisäksi kärsin voimakaasta ahdistuksesta, mikä johtuu elämäntilanteesta eli elämäntilanne ja omat odotukset/vaatimukset ei kohtaa. Tästä lähinnä seurauksena sairastuin pakkoneuroosiin. Mikään ei tietenkään näy ulospäin.
Minä olen ehkä ulosannilta välillä sählä ja leikkimielinen... Sellanen aito luonnonlapsi. Ja välillä todella stressaavissa tilanteissa menen paniikkiin, vihaisena korotan ääntäni kovastikin perhepiirissä. Mutta toisaalta olen hyvin rationaalinen ja tunnollinen, teen harkittuja päätöksiä ja elämäni ei ole mitään todellakaan mitään kaaosta. En tiedä olenko impulssiivinen ihminen vai en, tunnereaktioiltani ehkä, mutta monesti pidän siitä, että asiat ovat edes jossain määrin kontrollissani. Enkä ympäriinsä kuljeksi aiheuttamassa hämmennystä.
Voin vaikuttaa siis kummalta tahansa (hillitty - ei hillitty) riippuen täysin tilanteesta.