Tyydyin ”ihan ok” mieheen, nyt kaduttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet itse yhtään kasvanut, ja tiedät paremmin nyt aikuisena, kuka olet ja mitä haluat, niin aika varmaan toisella ja kolmannella kierroksella tulisi paremmin sinulle sopiva mies.

Hän ei kuitenkaan välttämättä pidä lapsestasi, ei välttämättä halua asua kanssanne, eikä välttämättä halua kanssasi lisää lapsia.

Missään tapauksessa ydinperheeseen ei ole enää paluuta myöskään.

Valitettavasti se nuorena tekemäsi huono päätös seuraa sinua näin isossa asiassa loppuun asti. Jos teillä ei olisi lasta, ilman muuta kannattaisi lähteä

Nyt joudut punnitsemaan, kuinka huono mies on, kuinka paha olo sinulla on.

Jos on vain tylsää ja teillä ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita, pystyt elämään avioliitossakin aika itsenäistä ja oman näköistä elämää.

Jos sinulla on kovin paha olla, riitelette paljon, mahdollisesti myös mies käyttää alkoholia ja on sinulle ilkeä, niin suosittelen jo lapsen takia eroamaan. Mutta ei siksi että haaveilet jostain muusta miehestä, tilanne menee vain pahemmaksi.

Eihän ap ensimmäiselläkään kierroksella valinnut miestä: hän otti sen joka kelpuutti hänet. Jos ei vientiä ole nuorena ja nättinä, tämä tuskin paranee vanhempana yh:na joten ei kannata luottaa siihen, että löytyisi "parempi"..

Tässä on nyt se harha, että rakkaus olisi sama kuin nuoruus ja kauneus. Kyllä kaiken ikäisille voi löytyä rakkaus, vaikka viisikymppisinä. Näitä tapauksia on paljon.

En tiedä missä yhteisössä 21 on jo niin ikäloppu, että kuvittelee ettei ketään enää löydy, ja on pakko ottaa kuka vaan joka huolii. Normaalia on pariutua suunnilleen välillä 25-29 ja alkaa perustaa perhettä. Ap:lla oli oikeasti se valinnan aika vasta edessä.

Arvelen, että hänellä on kotoa peruja niin huono itsetunto, että hän uskoi jo lähtökohtaisestikin, ettei kelpaa kellekään. Silloin ei kelpaakaan, ja joutuu kaiken laisten alistaja- kiusaaja- ja väheksyjämiesten saaliiksi.

Sellaisen kanssa jos on jäänyt jumiin, siitä pitääkin lähteä, ja pelastaa itsensä. Ei yksi virhe saa pilata koko hänen sekä lapsen loppua elämää.

Nyt emme tietysti tiedä, onko miehessä oikeasti vikaa, vai onko ap:lla vasta nyt aikuistuminen ja murrosikä käynnistynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Sä olet vasta matkalla kohti sen ymmärtämistä, että rakkaus ei ole tunne. Rakkaus on valinta.

Vain jos on alun perin aidosti rakastanut.

Jos taas on alun perin vain valinnut ryhtyä suhteeseen ilman oikeasti rakastamista, tulos on huono ja käy juuri niin kuin ap;lla. On harhaa, että elämän voi päättää vain suorittaa, ja että se sitten olisi sama kuin aito asia.

Eron huomaa sitten, kun ensin on turhaan yrittänyt päättää rakastaa, ja vasta myöhemmin löytänyt aidon rakkauden. Rakkautta on olemassa, ja sitä haluaakin vaalia.

Tinasta ei tule kultaa vain sillä, että päätät niin.

Aloittaja kertoo kiintyneensä ja rakastuneensa mieheensä. Se on aivan yhtä arvokasta ja aitoa rakkautta kuin sellainen, joka alkaa hullaantumisella. Jotkut eivät hullaannu koskaan. Rakastavat silti. Aivokemiaahan se on niilläkin, jotka rakkauden alussa tunteena kokevat. Pitkässä parisuhteessa rakkaus on aina pakko valita. Aivojen kemialliset reaktiot eivät kestä montaa vuotta. Ne jotka eivät sitä ymmärrä vaihtavat aina uuteen ja uuteen kumppaniin, sitä alun huumaa etsien.

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun löydät sen uuden miehen, niin pian toteat taas samaa. Ruoho ei ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella.

Se onni ei tule uuden miehen kautta, vaan itseesi keskittymällä.

Kun on tällaisia ajatuksia, niin vaihtamalla se ei parane. Omia teitä menemällä voi parantua.

Miten se ei olisi parempaa jonkun kanssa johon oikeasti rakastuu eikä vain ajaudu suhteeseen? 

Eipä monikaan 21-vuotiaana tehty ratkaisu ole paras mahdollinen. Toisaalta pitää muistaa, että kaikki suhteet arkistuvat ajan kanssa.

En ymmärrä mikä tässä on ongelma? Sanoit että opit ajan myötä rakastamaan ja jopa rakastuit häneen. Itse taas olin vuosia miehen kanssa ilman että niitä tunteita tuli. Pikemminkin päinvastoin, alkoi ällöttää koko tyyppi. Se on ihan eri asia kuin sun tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Sä olet vasta matkalla kohti sen ymmärtämistä, että rakkaus ei ole tunne. Rakkaus on valinta.

Vain jos on alun perin aidosti rakastanut.

Jos taas on alun perin vain valinnut ryhtyä suhteeseen ilman oikeasti rakastamista, tulos on huono ja käy juuri niin kuin ap;lla. On harhaa, että elämän voi päättää vain suorittaa, ja että se sitten olisi sama kuin aito asia.

Eron huomaa sitten, kun ensin on turhaan yrittänyt päättää rakastaa, ja vasta myöhemmin löytänyt aidon rakkauden. Rakkautta on olemassa, ja sitä haluaakin vaalia.

Tinasta ei tule kultaa vain sillä, että päätät niin.

Aloittaja kertoo kiintyneensä ja rakastuneensa mieheensä. Se on aivan yhtä arvokasta ja aitoa rakkautta kuin sellainen, joka alkaa hullaantumisella. Jotkut eivät hullaannu koskaan. Rakastavat silti. Aivokemiaahan se on niilläkin, jotka rakkauden alussa tunteena kokevat. Pitkässä parisuhteessa rakkaus on aina pakko valita. Aivojen kemialliset reaktiot eivät kestä montaa vuotta. Ne jotka eivät sitä ymmärrä vaihtavat aina uuteen ja uuteen kumppaniin, sitä alun huumaa etsien.

Riippuu mitä kukin ihminen kaipaa. Jotkut tarvitsevat sitä alun hullaantumista ja se on ihan ok.

Muistan tutkimuksen, jossa kerrottiin, että alun hullaantumisilla on ollut positiivinen vaikutus niin, että sellaiset ihmiset pysyvät todennäköisemmin pitkään yhdessä.

Kuulostaa vähän surulliselta...itse aloin seurustelemaan miehen kanssa, johon rakastuin hulluna (=molemminpuolista siis), enkä olisi mihinkään vähempään tyytynyt.

Olen alkanut kallistua siihen suuntaan, että on ihmisiä, joiden kannattaisi tehdä lapsia yksin tai kumppanuusvanhemman kanssa. Minä olen sellainen. Olen ollut pitkissä suhteissa, mutta ajatus siitä ettei olisi enää mitään pois pääsyä siitä kauhistuttaa. Olen ihastuja enkä ole löytänyt vielä koskaan sellaista miestä, että olisin voinut ajatella tosissani loppuelämän suhdetta niin että se jopa tyydyttäisi. Kyllästyn varmaan helposti. Jotkuthan haluavat vain ydinperheen ja se on heille tärkeintä, jotkut taas haluavat elävää rakkautta. Tämä on vaikea asia, koska haluaisin lapsen mutta pakkoydinperhe ja ajatus lasten ehdoilla sinnittelystä tuntuu todella kahlitsevalta.

Eli ap, mieti mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita elämässä. Varmaan monessa ydinperheessä vanhemmat ovat keskenään lähinnä lapsia varten eläviä kaveruksia. Kai sekin jonkinlaista kiintymys rakkautta voi olla. Mutta olet aika nuori tyytymään sellaiseen.

Itse luulin pitkään että minussa on jokin vika, kun en ole koskaan hullaantunut keneenkään. Olen kuitenkin rakastanut. Se rakkaus on syntynyt syvän välittämisen ja kiintymisen kautta. Vasta ihan vastikään luin artikkelin, jossa kerrottiin että ihmisissä on todella paljon eroja sen suhteen, kuinka voimakkaasti he kokevat niitä alun tunteita. Se oli valtava helpotus! Tunteeni - tai niiden puuttuminen - on ihan normaalia. Kaltaisiani on varmasti paljon. Ei me olla tyytyjiä, me ei vain koeta samanlaisia voimakkaita tunteita kuin jotkut toiset.

Pariterapiaan, mars.

Ap tässä.

Olen kokenut aiemmin näitä ”palavia ihastumisia” mutta näistä en koskaan saanut vastakaikua. Miehenkin kohdalla olin aluksi kiinnostunut eräästä toisesta henkilöstä, mutta suostuin kuitenkin mieheni tapaamaan. Rakastuin, kyllä, mutta en tiedä oliko se enemmän kiintymyksen aiheuttamaa. Rakastan edelleen, mutta en kovin romanttisessa mielessä. Valitettavasti.

Tottakai mietteisiin vaikuttaa eräs työkaverini johon olen hieman ihastunut. Hän on kanssa omalla tahollaan suhteessa eikä mulla ole syytä ajatella että hän olisi minuun ihastunut. En ole miestäni jättämässä hänen takiaan. On vain se kutkuttava tunne, mitä jos joskus pääsisi kokemaan alkuhuumaa, sen uuden ihmisen lähellä..

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Olen kokenut aiemmin näitä ”palavia ihastumisia” mutta näistä en koskaan saanut vastakaikua. Miehenkin kohdalla olin aluksi kiinnostunut eräästä toisesta henkilöstä, mutta suostuin kuitenkin mieheni tapaamaan. Rakastuin, kyllä, mutta en tiedä oliko se enemmän kiintymyksen aiheuttamaa. Rakastan edelleen, mutta en kovin romanttisessa mielessä. Valitettavasti.

Tottakai mietteisiin vaikuttaa eräs työkaverini johon olen hieman ihastunut. Hän on kanssa omalla tahollaan suhteessa eikä mulla ole syytä ajatella että hän olisi minuun ihastunut. En ole miestäni jättämässä hänen takiaan. On vain se kutkuttava tunne, mitä jos joskus pääsisi kokemaan alkuhuumaa, sen uuden ihmisen lähellä..

Mutta mitä jos tämä työkaverisi näyttäisi sinulle vihreää valoa? Voisitko siinä tapauksessa kuvitella eroavasi hänen takiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Olen kokenut aiemmin näitä ”palavia ihastumisia” mutta näistä en koskaan saanut vastakaikua. Miehenkin kohdalla olin aluksi kiinnostunut eräästä toisesta henkilöstä, mutta suostuin kuitenkin mieheni tapaamaan. Rakastuin, kyllä, mutta en tiedä oliko se enemmän kiintymyksen aiheuttamaa. Rakastan edelleen, mutta en kovin romanttisessa mielessä. Valitettavasti.

Tottakai mietteisiin vaikuttaa eräs työkaverini johon olen hieman ihastunut. Hän on kanssa omalla tahollaan suhteessa eikä mulla ole syytä ajatella että hän olisi minuun ihastunut. En ole miestäni jättämässä hänen takiaan. On vain se kutkuttava tunne, mitä jos joskus pääsisi kokemaan alkuhuumaa, sen uuden ihmisen lähellä..

Mutta mitä jos tämä työkaverisi näyttäisi sinulle vihreää valoa? Voisitko siinä tapauksessa kuvitella eroavasi hänen takiaan?

En varmasti uskaltaisi. Tarvittaisiin vähän isompia tunteita peliin, tapaamisia, eikä työpaikalla varsinaista romanssia saa pelkästään rakennettua. Lapsen etu, ydinperhe, menee kuitenkin oman etuni edelle. Mietin kyllä, josko 15 vuoden päästä voisi jo päättää toisin.

Pumppia

Itseäni hirvittää ajatuskin hullaantumisesta. Olen toisella kierroksella parisuhteessa ja tunteet nykyiseen ovat syntyneet kiintymyksen kautta. Hän on minulle tärkeä ja rakas, mutta mitään ”aivot narikkaan ja jalat alta” -tunnetta en ole koskaan kokenut hänen kanssaan. En sellaista osaa edes kaivata, olo on hyvä ja turvallinen juuri näin. Syvää kiintymystä, rakkautta ja kumppanuutta, tarvitsenko jotain muuta?

...

Perspektiiviä aiheeseen viidenkympin tuolta puolen. Sama kohtalo kuin ap:llä, jämähtäminen samassa iässä ihan ok-suhteeseen loppuiäksi. Nyt vaihdevuosissa on alkanut pahasti nyppiä elämätön seksielämä ja ratkaisut jotka tuli aikanaan tehtyä. Kun on lapsia ansasta on vaikea päästä ulos jos suhteessa ei ole pahoja ongelmia muuten. Joten, nuori nainen ÄLÄ TYYDY. Ja jos tyydyt, kokeile sitä ennen seksiä ainakin niin monen miehen kanssa että syntyy käsitys siitä mikä on realistista omalla kohdallasi. Että voit sitten hyvillä mielin tyytyä jos päätät sen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Niin makaa kuin petaa. Ota nyt lusikka käteen ja rakenna teidän kaikkien elämästä iloinen paikka, jossa viihtyy vaikka välillä tuliskin lunta tupaan.

Yksi ihminen voi tehdä vain oman osansa. Etkai ole niitä, jotka uskovat että nainen on "kodin sydän" ja joille äitimyytti on totta?

Vierailija kirjoitti:

Jos ap miehet eivät ennenkään katelleet sinua, eikä sulla ollut miesystävää ennen tätä nykyistä.

Niin miten luulet saavasi jonkun muka paremman miehen yksinhuoltaja äitinä?

Oletko täys hoopo?  

Proivihinkin kannattaa panostaa edes sen verran, että niissä on ripaus tottakin.

Yksin on parempi kuin huonon miehen kanssa, tietenkin. 

Ap:n tapauksessa lapsi mutkistaa asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Sä olet vasta matkalla kohti sen ymmärtämistä, että rakkaus ei ole tunne. Rakkaus on valinta.

Vain jos on alun perin aidosti rakastanut.

Jos taas on alun perin vain valinnut ryhtyä suhteeseen ilman oikeasti rakastamista, tulos on huono ja käy juuri niin kuin ap;lla. On harhaa, että elämän voi päättää vain suorittaa, ja että se sitten olisi sama kuin aito asia.

Eron huomaa sitten, kun ensin on turhaan yrittänyt päättää rakastaa, ja vasta myöhemmin löytänyt aidon rakkauden. Rakkautta on olemassa, ja sitä haluaakin vaalia.

Tinasta ei tule kultaa vain sillä, että päätät niin.

Juuri näin, hyvin selitetty.