Mikä on hyvän näyttelemisen ja huonon näyttelemisen ero kun näyttelijöistä on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Näyttelijän tyylistä riippuen, toiset ovat vakuuttavampia ja uskottavampia fyysisissä rooleissa, mutta heti jos pitää saada sanatonta tunnetta, uskottavuus katoaa eikä tunne välity. Toiset taas saavat pelkkään tuijotteluun kaikki mahdolliset tunnetilat. Sitten on erilaisia yhdistelmiä näistä, ja mahdollisesti muista tyyleistä, joita en ole vielä ymmärtänyt. Toiset loistavat dialogissa ja monologeissa.

Loistavat huippusuoritukset ovat oma lukunsa, mutta koulutetun "hyvän" näyttelijän pitäisi suoriutua kaikista noista hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkki "näyttelemisestä". Onhan Arnold toki kehittynyt tuosta jonkin verran.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Arnold on kyllä malliesimerkki huonosta näyttelemisestä, leffassa kuin leffassa. Toisaalta huonollakin näyttelemisellä voi nousta kulttimaineeseen.

Ihan uuno fiilis tuossa. Voispa melkei kaivaa koko filmin katsottavaksi.

Hyvä näyttelijä esittää huononkin roolin uskottavasti. Esim. kulttisarja Banshee on silkkaa toimintasaippuaa, mutta koska pääosien esittäjät esittävät hahmonsa kuin he olisivat oikeita ihmisiä, eli hillitysti ja arkisen uskottavasti, koko sarja nousee aivan eri tasolle. Verrattuna johonkin Bruce Willis/Tom Cruise/Schwarzenegger-pönötykseen, aivan eri sfääreissä, vaikka juoni on uskottavuudeltaan nollatasoa (toki viihdyttävä silti).

DiCaprion näytelijäntaidot huomasin, kun tajusin että Gilbert Grapen Arnien näyttelijä ei ole oikeasti vammainen.

Huomannut että noi näyttelee hyvin kun keskittyy siihen rooliin eikä itseensä tai yleisöön . Ilmeet jos saa sopimaan tilanteeseen tai pysyy siinä roolissa mitä esittää eikä haahuile. Siis ettei näyttele itseään vaan sitä roolin hahmoa. Unohtaa oman identiteetin hetkeksi. Niistä rooleista näkyy se roolihahmo eikä se näyttelijä.Sitten on ylinäyteltyä että menee överiksi.Liikaa yrittäminen on liikaa ja roolihahmosta tulee vähän pelle no pilalle mennyt. Eli siis ilmeisesti keskittymiskyky on se juttu.Ei se että ostelee vuorosanoja putkeen ilmeettömästi oikein tee näytelmästä uskottavaa tai näyttelijästä. Joku kirjoittaa vuorosanat joku ostelee ne ääneen on tylsää. Elotonta. Pitänee eläytyä rooliinsa eikä esitellä itseään . Heti kun irvistelee, pilailee lukee kuin mantraa yleisö menettää kiinnostuksen mikä laskee myynti tulot nollaan.Huomasitteko vertailla esim uutta ja vanhoja tuntematon sotilas leffoja mitä eri asioita tuli esiin niissä korostetusti erilailla.

Katso muutama jakso Seinfeldiä ja vertaa Jerryä niihin muihin...

Itsellä pitää olla laaja tunnerekisteri ja ilmaisu hyvin hallussa. Suomalaisilla näyttelijöillä on vähän ongelmaa sen suhteen, että tunteet eivät vaikuta aidoilta. Monesti ongelmaa pahentaa kökkö dialogi.

Brooke shields huono kuulemma Blue lagoonissa.

Hyviä on paljon. Oscar voittajat vaikka.

Kumman Kaa. Virolainen Kaa. Siinä on vähän pakonomaista näyttelemistä mutta Sutela vetää kyllä hyvin luonnollisesti ja muutkin soljuu mukavasti tarinankerronta ja tapahtumat vaatimatonta huumoria tavallisesta elämästä hyvin kerrottuna.

Putous. Siitä tuli sanomista. Eikö ollut hyvin näytelty ja hyvä vitsi.

Taneli Mäkelä hyvä näyttelijä . Aina uudessa roolissa menee täydestä eikä vaivaa edelliset roolit eli pystyy näyttelee hauskoja ja vakavia rooleja . Moni näyttelijä on joka roolissa samanlainen eli osaako näytellä vai onko oma itsensä . 

Vaikkei pokan pitäminen aina ole pelkästään näyttelijästä kiinni, niin varomattomat repeämiset tai virnuilut esim. juurikin taustalla pistävät ikävästi silmään. Ei silti välttämättä ainakaan TV-sarjoissa ole merkki huonosta näyttelijästä, nähtävä pätkä voi olla ainoa, missä sarjan tähti on pitänyt pokkansa, ja ainoa missä taustalla repeillään, tai yritetään peitellä repeilyä. Tällöin kyse on ohjaajan tai leikkaajan valinnasta mahdollisesti hyvinkin tiukassa aikataulussa.

Yleisesti arvostankin enemmän TV-sarjojen näyttelijöitä, elokuvissa tähden kohtaus voidaan ottaa vaikka kuinka monta kymmentä kertaa uusiksi, että tähti saadan näyttämään hyvältä.

Monotonisuus pistää korvaan. Kaikki puhutaan samalla äänensävyllä, aivan sama onko kyseessä iloinen, surullinen tai ihan normaali tilanne. Vie uskottavuuden kohtaukselta.

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

:D

Bryan Cranston on aivan huikea näyttelijä. Hän todella on niin uskottava, aito ja sisällä roolissaan että voin vain ihailla.

Adam Sandler sen sijaan on huono näyttelijä ja kuuluisi oikeastaan vain kameran toiselle puolelle. Adam Sandler esittää aina Adam Sandleria, eikä koskaan voi hetkeksikään unohtaa että "tässä meille nyt esiintyy Adam Sandler".

Siinä kai se suuri pieni ero.

Kylllähän se ajatus on siellä aina taustalla ja se että miten sen ilmentäää mahdollisimman hyin siinä kontekstuaaalisssa.

Vierailija kirjoitti:

Kylllähän se ajatus on siellä aina taustalla ja se että miten sen ilmentäää mahdollisimman hyin siinä kontekstuaaalisssa.

Se että jos puhutaaan esim radion ja television erosta niiin radiossa on enemmän asia pohjaaa ja kun siirrytään audiovisuaaliselle puolelle niiin tuleee enemmän tunneilmaisu siiihen mukaan.

Koulutus

Vierailija kirjoitti:

Koulutus

Tarkoitatko siis sitä, että hyvä näyttelijä on koulutettu, huono ei? Tästä olen eri mieltä. Esimerkiksi suomalaisista näyttelijöistä Mimosa Willamo ei ole käynyt päivääkään Teakia ja on siitä huolimatta loistava näyttelijä. Osaa artikuloida ja replikoida vakuuttavasti, mikä ei ole itsestäänselvyys enää nykypäivänä. Toisessa ääripäässä muodollisesti koulutettu ja pätevä Laura Birn, joka vetää lähes kaikki roolinsa samalla aneemisella "tunne"skaalalla ja jolla on tapana mumista repliikkinsä artikuloinnin sijaan.

Ulkomaalaisista lahjakkaista näyttelijöistä mm. Leonardo DiCaprio ei ole koulutettu näyttelijä, kuten ei myöskään Precious-elokuvan päätähti Gabourey Sidibe. Molemmat ovat siitä huolimatta keränneet myös lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia rooleistaan.