Miltä tuntuu maksaa asuntolainaa? Hircittääkö korkojen nousu tms?
Kommentit (44)
.. asuntolaina toki myös, mutta ennenkaikkea tämä nykyajan akateemisuus.
Olen 36 v ja vaimo 39 v. Molemmat akateemisisa ja asiallisella palkalla. Kaksi pientä lasta ja vähän asunto lainaa, kun ahtaasti asutaan.
Asumme toki omassa kerrostalokolmiossa, mutta täytyy todeta, että huomattavasti vaatimattomammin, kuin meidän perheemme aikoinaan kun olin pieni lapsi. Vanhempani eivät eivät ole lukutaitoa kummempaa koulussa oppineet, eli olivat ns. pienipalkkalaisia, siitä huolimatta tuntuu että elintaso oli lapsena parempi, kuin mitä kykenen nyt omalle perheelleni tarjoamaan. Kaikki kun pitää ostaa lainalla ja meilläkin opintolainaa tuli otettua semmoset 35 k€, jotta sai akateemisen tutkinnon. Toki kesätöissäkin tuli oltua, mutta meilläkin ollut lähes aina kaksi asuntoa (opiskelut ja työt) ja viikottaiset matkakulut.
Nyt kun pitäisi siirtyö isompaan asuntoon, jotta lapsilla olisi omat huoneet, niin pelkään tosissani, onka varaa ostaa 4 h + k + s ennenkuin lapset muuttavat pois kotoa. Entisten lainojen päälle pitäisi ottaa tuntuvasti lisää, eikä palkka vaan tunnut riittävät lisälainaan.
Tuntuu surulliselta, että olemme opiskelleet akateemiset tutkinnot ja "perheasuntoon" on varaa vasta lasten muutettua pois kotoa.
Koen itseni keskivertoa vastuullisemmaksi raha-asioissa, joten minua/meitä ei voi syyttää kuitenkaan rahojen törsäämisestä, vaikka opintolainaa onkin tullut makseltua. Ikävää on mm. se, että kun ei ole varakkaita vanhempia, vaan juuri päivastoin, niin opiskelijana sitä on käytännössä joutunut sponsoroimaan omia vanhempia, veri kun on vettä sakeampaa.
Akateemisuus ei siis nykyään tarkoita taloudellisesti yhtään mitään (veroprogressio, opintolainat, pitkä opiskeluaika, lastenteko ja asunnonostotarve suoraan koulunpenkiltä, tyhmät duunari vanhemmat, kaikki ostettava lainalla, ellei säästä ensin => perhe asunto vasta lasten muutettua pois), elleivät jo omat vanhempasi ole taloudellisesti hyvin toimeentulevia (esim akateemisia).
Meillä on todella suuri laina, mutta maksamme sitä tasaeränä eli joka kuukausi menee sama summa riippumatta korkojen liikkeistä. Parinkymmenen vuoden aikana korot ehtii mennä ylös ja alas monta kertaa, joten itse asiassa ihan sama meille.
Laina on lisäksi turvattu niin, että kuolemantapauksen sattuessa kumpikin meistä pystyisi maksamaan jäljelle jäävän lainan yksin takaisin.
Valtio maksaa osan ASP-lainan koroista 10 ensimmäisen vuoden ajan. Korkotukea maksetaan 70 prosenttia korkotukilainasta perittävän vuotuisen koron siitä osasta, joka ylittää 3,8 prosenttia lainan jäljellä olevasta pääomasta. Esim. jos kokonaiskorko on 5,8 prosenttia, maksetaan 5,8:n ja 3,8:n prosenttiyksikön erotuksesta korkotukea 70 prosenttia eli 1,4 prosenttia.
Maksamiensa korkojen osalta lainanottaja voi käyttää hyväkseen korkojen verovähennysoikeutta.
Aviopuolisot ja yhteisessä asunnossa asuvat henkilöt ovat oikeutettuja vain yhteen korkotukeen, vaikka heillä olisikin erilliset lainat. Jos kaksi ASP-asunnon omistajaa hankkii yhteisen asunnon, lainojen yhteismäärä tarkistetaan vastaamaan yhteisen asunnon hankintahetken mukaista lainan enimmäismäärää.
Asuntolainan verovähennys: ensiasunto 30 %, muu asunto 28 %.
Lainaa kaksiosta noin 81000€, eli koron nousut eivät kaada taloutta.
Mutta isompaa asuntoa emme tällä hetkellä uskalla ostaa, olemme molemmat aika 'suhdanneherkällä' alalla töissä. Eli laman tullen olisimme hyvin todennäköisesti molemmat työttömiä. Ja toisaalta kaksioon ei oikein lapset mahdu, joten tämä omalta osaltaan vaikuttaa myös perhesuunnitteluumme.