Missä ajassa teillä kellastuu pussilakanat ja muut valkoiset tekstiilit?
Etenkin sellaiset joissa on jotain kuviota ja valkoinen pohja eli ei voi käyttää valkaisevia pesuaineita? Itse ostin joskus 6 vuotta sitten paljon valkoista ja kaikki alkaa olla ällöttävän keltaista. Tyynyliinat pään kohdalta, pussilakanat yläreunasta. Sohvan valkoinen tekstiilipäällinenkin on ihan pinttyneen keltainen sohvan selkänojan kohdalta, vaikka on aina valkaisevalla aineella pesty. En tiedä mistä se väri edes tulee, kun ei siinä alasti oo istuttu, eli mitään hikeä ei luulis olevan. Oisko sitten pitkistä hiuksista lähtenyt hitaasti väriä. Pakko varmaan upottaa kaikki kokonaan valkoinen kloriittiin.
Kommentit (49)
Eihän tuo ole kellastumista, vaan likaantumista. Ei ole käynyt noin valkoisten petivaatteiden kohdalla. Vaihda pesukone, käy suihkussa iltaisin, pese petivaatteet useammin ja pese ne 60 asteessa. Sillä siitä selviää.
Ei ole vielä häälahjaksi saadut lakanat ja tyynyliinat kellastuneet. Naimisiin mentiin vuonna 2000.
Pese ne tekstiilit useammin ja 60 asteessa. Ja kyllä sitä valkoisille tarkoitettua pesuainetta voi käyttää kuviollisiinkin tekstiileihin ainakin välillä.
Ööö... eikös kaikki lakanat ja pussilakanat vaihdeta uusiin parin vuoden välein??? Mitä vuosikertalakanoita sä säilyttelet?
Vierailija kirjoitti:

Käyn suihkussa joka ilta ja pesen itseni joka puolelta huolellisesti suihkugeelillä. Pesen vuodevaatteet aina vähintään 60 asteessa aina, välillä jopa 95 asteessa.
-ap

Tuhlari.
Ei vaihdeta ennen kuin menee rikki tai muuten huonoksi. Mitä sitä hyviä tekstiileitä vaihtamaan turhan takia.
Ja aplle: Vanish Oxy action crustal white. Ei kellastu mikään.

Käytin kerran Vanish Oxi Actionia ja ne kuviot haalistui jo sillä. Kellastuneet osat ei silti muuttuneet valkoiseksi
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööö... eikös kaikki lakanat ja pussilakanat vaihdeta uusiin parin vuoden välein??? Mitä vuosikertalakanoita sä säilyttelet?
Tuhlari.
Ei vaihdeta ennen kuin menee rikki tai muuten huonoksi. Mitä sitä hyviä tekstiileitä vaihtamaan turhan takia.
Ja aplle: Vanish Oxy action crustal white. Ei kellastu mikään.
Ei kiinnosta käyttää homeisia vanhoja paskoja. Epähygieenistä. Varmaan pesettekin ne jollain 10 vuotta vanhalla pesukoneella? Eihän ne kuosit ole enää muodissakaan, ne pitää kuitenkin sovittaa sisustukseen.

Juuri tuota pesuainetta olen käyttänyt vuosia valkoisille tekstiileille. Liekö vika sitten taloyhtiön pesukoneessa, jossa ohjelmat kestää vain 34-48 minuuttia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole kellastumista, vaan likaantumista. Ei ole käynyt noin valkoisten petivaatteiden kohdalla. Vaihda pesukone, käy suihkussa iltaisin, pese petivaatteet useammin ja pese ne 60 asteessa. Sillä siitä selviää.
Käyn suihkussa joka ilta ja pesen itseni joka puolelta huolellisesti suihkugeelillä. Pesen vuodevaatteet aina vähintään 60 asteessa aina, välillä jopa 95 asteessa.
-ap
Entä hiukset?

Pesen kahteen kertaan shamppoolla joka ilta

Kannattaa kuivata ne tekstiilit niin ei pääse homehtumaan. Itselläni on tapana ihan kuivata kaikki ennen kaappiin laittoa.
Ai sä olet näitä muodinperässä juoksijoita. Tuhlari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööö... eikös kaikki lakanat ja pussilakanat vaihdeta uusiin parin vuoden välein??? Mitä vuosikertalakanoita sä säilyttelet?
Tuhlari.
Ei vaihdeta ennen kuin menee rikki tai muuten huonoksi. Mitä sitä hyviä tekstiileitä vaihtamaan turhan takia.
Ja aplle: Vanish Oxy action crustal white. Ei kellastu mikään.
Juuri tuota pesuainetta olen käyttänyt vuosia valkoisille tekstiileille. Liekö vika sitten taloyhtiön pesukoneessa, jossa ohjelmat kestää vain 34-48 minuuttia.
-ap
Tuo on hyvinkin todennäköinen vastaus. Ei mulla kellastu mikään valkoinen, pikemminkin ne harmaantuu. Jos ei siis välillä laita vanishia.
Kannattaisi varmaan ostaa oma pesukone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole kellastumista, vaan likaantumista. Ei ole käynyt noin valkoisten petivaatteiden kohdalla. Vaihda pesukone, käy suihkussa iltaisin, pese petivaatteet useammin ja pese ne 60 asteessa. Sillä siitä selviää.
Käyn suihkussa joka ilta ja pesen itseni joka puolelta huolellisesti suihkugeelillä. Pesen vuodevaatteet aina vähintään 60 asteessa aina, välillä jopa 95 asteessa.
-ap
Entä hiukset?
Pesen kahteen kertaan shamppoolla joka ilta
-ap
Ihme, että on vielä tukkaa jäljellä. Luulisi tuolla jynssäämisellä kuluvan pois.
Ei kellastu muut kun tyynynpäälliset. Ja ne voi vaihtaa useammin kuin lakanat.
Nytkin ostin yli 200 euron ranskalaiset, olen nyt tietty leuhkinut tällä jo pariin kertaan.Mutta paras ostaa laadukasta tavaraa kuin niitä jotka rypistyy ja on kohta läpinäkyviä rättivalmiita.
Mulla on käytössä vielä äidin ja isän häälahjaksi (vuonna 1968) saamat lakanat. Ei lainkaan kellastuneet.
Valkoiset kellastuu vaikka ne olis käyttämättöminä ja puhtaina kaapissa. Käytetyt T-paidat ym. kellastuu vielä varmemmin. Pesu hyvällä pesuaineella ja aina 60 asteessa, riittävän usein, auttaa kellastumista vastaan. Ikivanhoista kellastuneista lakanoista ei keltaisuutta saa pois välttämättä millään, eikä vauvanvaatteista puklutahroja. Koneen vuosimallilla ei ole väliä, ja tosiaan myös puhtaat kellastuu omia aikojaan käyttämättöminäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööö... eikös kaikki lakanat ja pussilakanat vaihdeta uusiin parin vuoden välein??? Mitä vuosikertalakanoita sä säilyttelet?
Tuhlari.
Ei vaihdeta ennen kuin menee rikki tai muuten huonoksi. Mitä sitä hyviä tekstiileitä vaihtamaan turhan takia.
Ja aplle: Vanish Oxy action crustal white. Ei kellastu mikään.
Juuri tuota pesuainetta olen käyttänyt vuosia valkoisille tekstiileille. Liekö vika sitten taloyhtiön pesukoneessa, jossa ohjelmat kestää vain 34-48 minuuttia.
-ap
Tuo on hyvinkin todennäköinen vastaus. Ei mulla kellastu mikään valkoinen, pikemminkin ne harmaantuu. Jos ei siis välillä laita vanishia.
Kannattaisi varmaan ostaa oma pesukone.
Mulla oli omakin pesukone 7 vuotta sitten, mutta luovuin siitä, kun muutin pieneen yksiöön ja se ei mahtunut tänne. Kylpyhuoneessa on vain 30 cm tila pesukoneelle. Pitää varmaan alkaa tosissaan etsimään siihen sopivaa konetta.
-ap
Puuvillasta keltaisuus lähtee auringosssa ja kirkkaassa valossa. Toinen vaihtoehto on sappisaippua, jota hierotaan tai suihkutetaan kosteaan vaatteeseen.
Varmaan ainakin viisi vuotta. Ei ole tapana nukkua paskaisena tai kusta sänkyyn.