Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Äitiyspalvelut ovat Suomessa aika huonolla tolalla, vaikka muuta väitetään"
21.03.2021 |
Toisen ketjun sivujuonteena: äitiyspalveluihin ei Suomessa satsata, vaikka muuta väitetään. Hehkutetaan, kuinka Suomessa on hyvät äitiyspalvelut. Totuus on kuitenkin toinen. Pakolliset asiat hoidetaan, mutta esimerkiksi äitien mukavuuteen, kivunlievitykseen ja synnytyksen jälkeisiin hoivapalveluihin ei satsata. Kaikkia tarvittavia hoitoja tai tukea ei ole saatavilla. Joskus kyse on siitä, missä sairaalassa/missä päin Suomea satut synnyttämään tai olemaan neuvolan asiakkaana. Joitakin tukimuotoja on liki mahdotonta saada julkiselta ja vain yksityiselle marssimalla saa hoitoa. Kaikilla ei ole siihen varaa.
Synnytyksessä pääasia on, että lapsi saadaan hengissä ulos. Sillä ei ole merkitystä, onko synnytys millainen kokemus synnyttäjälle. Synnyttäjää pyydetään kertomaan arvio synnytyksestä parin päivän sisällä synnytyksestä, kun synnyttäjä on vielä aika pihalla kokemuksen jälkeen ja totuttelee arkeen vauvan kanssa. Reilumpaa olisi kysyä esim. 2 kuukauden kuluttua, millainen synnytyskokemus oli. Traumat ja muut eivät ole vielä ehtineet puskea pintaan synnärillä ollessa. Synnäriltä pyritään muutenkin kotiuttamaan nykyisin mahdollisimman nopeasti ja ennen kasvotusten kätilöltä saadut neuvot on korvattu infokansioilla ja vihkosilla.
Synnytyksen jälkeen äitien terveys on toissijaista. Tällä hetkellä koronan takia jälkitarkastukset ovat pk-seudulla jäissä ja on mentävä yksityiselle sen saadakseen. Jos äidille jää synnytyksestä alapäävaivoja, erkaumaa tai muuta vastaavaa, ei niitä hoideta julkisella kuin äärimmäisen vaikeissa tapauksissa. Fyssarikäyntien ajatellaan korjaavan sellaiset vaivat, jotka muualla ovat niin vaikeita, että ne leikattaisiin kuntoon. Muuten vaan voivotellaan, annetaan ajan kulua ja sanotaan, että kuuluu asiaan, että synnytyksestä nyt jää joillekin vaurioita ja vauriot ovat harvinaisia. Eipä se lohduta sitä henkilöä, jonka kohdalle ne pahat tai pysyvät vauriot osuvat.
Synnytyksen jälkeen tukea on vaikea saada. Aikoinaan olleita tukimuotoja, kuten kodinhoitajia, ei ole enää saatavilla samalla tavalla. Neuvolassa kyllä kysellään, onko tukiverkkoja, mutta tukea ei silti tarjota, vaikka esimerkiksi pariskunta olisi lapsen kanssa yksin eikä tukiverkkoja ole. Jos vauvan kanssa tulee jotain haastetta (suuria univaikeuksia, ruokailu ei suju jne), niin voivottelu on yleisin ratkaisu sen sijaan, että tarjottaisiin konkreettista apua. Lisäksi päälle tulee nämä "mitäs läksit" irvailijat, jotka ilkkuvat lasten saamisesta.
Samaan aikaan ihmetellään, miksi syntyvyysluvut ovat pitkään olleet laskussa. Johtuisikohan osittain siitä, että synnytys ja vauva-ajan kokemusten osalta äitejä ei huomioida paremmin? Moni jättää lapset kokonaan tekemättä tai lapsiluku jää yhteen, kun kokemukset terveydenhuollosta ovat niin huonoja.
Ap
Kommentit (66)
Täällä myös tukiverkoton joilla isovanhemmat sanoneet että ”emme periaatteestakaan auta koskaan”, eivät ole ikinä hädässäkään auttaneet. Parasta vaan on se että äitini aina tiuskaisee että ”soita se ilmainen kodinhoitaja, niin minäkin tein joka kerta kun apua tarvitsin!”
Sillälailla... kodinhoitajia ei ole 2000-luvulla ollut olemassa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Synnytyksen jälkeen tukea on vaikea saada. Aikoinaan olleita tukimuotoja, kuten kodinhoitajia, ei ole enää saatavilla samalla tavalla. Neuvolassa kyllä kysellään, onko tukiverkkoja, mutta tukea ei silti tarjota, vaikka esimerkiksi pariskunta olisi lapsen kanssa yksin eikä tukiverkkoja ole. Jos vauvan kanssa tulee jotain haastetta (suuria univaikeuksia, ruokailu ei suju jne), niin voivottelu on yleisin ratkaisu sen sijaan, että tarjottaisiin konkreettista apua."
Tämä!!Ihan turhaan neuvolassa kysellään näistä asioista, jos ei ole aikomustakaan auttaa.
Olemme tukiverkoton perhe, normaalisti pärjäämme todella hyvin. Mutta muutaman kerran on ollut melkoinen hätätilanne tai katastrofi, liittyen usein siihen että toinen vanhempi joutunut äkisti sairaalaan, ja toinen ollut esim työmatkalla josta kestää useamman tunnin palata. On ollut melkoinen hätä etsiä naapurustosta hoitajaa, tällaisiin kun ei ole mitään apua olemassa (paitsi ne isovanhemmat joita meillä ei ole). Samoin kerran ollut todella paha unettomuus/uupumus, nukuin muutaman kuukauden 1-2h vuorokaudessa. En saanut silloinkaan apua. Sanottiin että kotiapu on vain lastensuojelun perheille ensisijaisesti ja teidän lapsilla ei ole hätää.
En saanut kotiapua muinakaan kertoina kun murtui raaja ja olin vauvan/taaperon kotiäiti (hoidin monta viikkoa lapset ryömimällä) tai sillä kertaa kun meni selkä.Enää en IKINÄ PYYDÄ APUA, koska sitä ei saa koskaan. Pääsääntöisesti pärjätään tosiaan itse mutta äkkiä tulee mieleen 10v sisään 4-5 krt kun tosiaan olisi apua tarvittu.
Tästä tuli mieleen että tukiverkoton tarvitsee apua 4krt kymmenen vuoden sisällä, tukiverkon omaavat tarvitsee apua 4 kertaa viikon sisällä.
Naapurissa perhe, jossa kahdet isovanhemmat auttaa päivittäin kaikessa, tekee siivoukset, kolaamiset, nurmikonajot, lastenhoidon, järjestää synttärit, remontoi ja tapetoi, ja vanhemmat jatkuvasti ramppaa kaksin reissussa.
Ja tietenkin tämä päivittäin apua saava valittaa minulle, tukiverkottomalle, miten rankkaa on ja miten harmittaa kun ei nyt päästykään kahden viikon parisuhdelomalle vaan pitää tyytyä viikkoon! :)
Todellakin julkinen terveydenhuolto on täyttä hevonkukkua. Neuvolassa hoidetaan vain radit, muu porukka jää sikseen.
Tärkeintä on asioiden kirjaaminen, apua ei saa.
Hoitovirhekorvaukset nollassa, virheistä ei edes puhuta potilaalle vaikka kysyisi.
Hyväveliverkosto pitää kaikesta huolimatta lääkärit hyvin palkattuina.
THL ja Valvira eivät valvo saati tee mitään asioiden eteen.
Vierailija kirjoitti:
Muutto pois Suomesta heti kun valmistun. Täällä on kaikki vähän mitä sattuu, mutta ei saa kritisoida koska se on maksutonta. Eikö edes ole kuin pummeille, työssäkäyvä maksaa kaiken itse.
Jos ei ole loinen/kiusaaja täältä kannattaisi häipyä. Jos on toisin päin, on onnenmaassaan.
80-luvulla äidit olivat synnytyksen jälkeen sairaalassa viikon. Vauvat vietiin vauvalaan jossa lastenhoitajat huolehtivat vauvoista ja toivat vauvat äideilleen syömään.
Nyt synnäreillä äidit vaihtavat itse lakanatkin sänkyihinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnärien toiminta on ajettu aivan minimiin. Synnäreille ei pääse enää tutustumaan etukäteen, koska korona. Synnytysvalmennusta oli etänä 1,5 tuntia. Sairaalaan ei saa lähteä kun siltä itsestä tuntuu, vaan pitää soittaa ensin sairaalaan ja saada lupa sinne lähtemiselle. Kotona pitää kärvistellä avautumisvaihe mahdollisimman pitkälle, jotta sairaalassa ei tarvitsisi viettää juuri aikaa. Kotiuttaminen pyritään tekemään 6 tunnin - 3 vrk:n kuluessa synnyttäjästä riippuen. Synnytyssairaaloihin on luvassa pk-seudulla ruuhkia nyt keväällä ja kesällä, eli saatat joutua käännytetyksi muihin sairaaloihin tai puoliso joutuu lähtemään kotiin, kun perhehuonetta ei saa. Vietät lapsen ensipäivät ilman puolisoa ja puoliso pääsee kerran päivässä tunnin vierailuajalla näkemään lasta.
Äitini synnytti 80- ja 90-lukujen taitteessa kahdesti. Synnytysvalmennusta oli tarjolla 8 kertaa, molemmat puolisoista mukana. Sairaalaan lähdettiin, kun siltä tuntui. Vaikka olisi tullut vielä käännytys kotiin, niin pidettiin hyvänä, että tuli näytille varmuuden vuoksi. Sairaalassa oltiin 5 päivää synnytyksen jälkeen. Tällaista ei enää näe.
Espoossa käännytetään eri tavalla. Äiti lähetetään ruuhkan vuoksi pikaisesti kotiin ilman vauvaa, mutta perhehuoneet kuitenkin pidetään isejä varten. Kaksi vanhempaa toisille vauvoille, mutta ei imettävää äitiä toisille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Synnytyksen jälkeen tukea on vaikea saada. Aikoinaan olleita tukimuotoja, kuten kodinhoitajia, ei ole enää saatavilla samalla tavalla. Neuvolassa kyllä kysellään, onko tukiverkkoja, mutta tukea ei silti tarjota, vaikka esimerkiksi pariskunta olisi lapsen kanssa yksin eikä tukiverkkoja ole. Jos vauvan kanssa tulee jotain haastetta (suuria univaikeuksia, ruokailu ei suju jne), niin voivottelu on yleisin ratkaisu sen sijaan, että tarjottaisiin konkreettista apua."
Tämä!!Ihan turhaan neuvolassa kysellään näistä asioista, jos ei ole aikomustakaan auttaa.
Olemme tukiverkoton perhe, normaalisti pärjäämme todella hyvin. Mutta muutaman kerran on ollut melkoinen hätätilanne tai katastrofi, liittyen usein siihen että toinen vanhempi joutunut äkisti sairaalaan, ja toinen ollut esim työmatkalla josta kestää useamman tunnin palata. On ollut melkoinen hätä etsiä naapurustosta hoitajaa, tällaisiin kun ei ole mitään apua olemassa (paitsi ne isovanhemmat joita meillä ei ole). Samoin kerran ollut todella paha unettomuus/uupumus, nukuin muutaman kuukauden 1-2h vuorokaudessa. En saanut silloinkaan apua. Sanottiin että kotiapu on vain lastensuojelun perheille ensisijaisesti ja teidän lapsilla ei ole hätää.
En saanut kotiapua muinakaan kertoina kun murtui raaja ja olin vauvan/taaperon kotiäiti (hoidin monta viikkoa lapset ryömimällä) tai sillä kertaa kun meni selkä.Enää en IKINÄ PYYDÄ APUA, koska sitä ei saa koskaan. Pääsääntöisesti pärjätään tosiaan itse mutta äkkiä tulee mieleen 10v sisään 4-5 krt kun tosiaan olisi apua tarvittu.
Tästä tuli mieleen että tukiverkoton tarvitsee apua 4krt kymmenen vuoden sisällä, tukiverkon omaavat tarvitsee apua 4 kertaa viikon sisällä.
Naapurissa perhe, jossa kahdet isovanhemmat auttaa päivittäin kaikessa, tekee siivoukset, kolaamiset, nurmikonajot, lastenhoidon, järjestää synttärit, remontoi ja tapetoi, ja vanhemmat jatkuvasti ramppaa kaksin reissussa.
Ja tietenkin tämä päivittäin apua saava valittaa minulle, tukiverkottomalle, miten rankkaa on ja miten harmittaa kun ei nyt päästykään kahden viikon parisuhdelomalle vaan pitää tyytyä viikkoon! :)
Ennenkuin päästät suustaan mitään avunpyyntöjä ( ilmainen hoitaja pitäisi saada naapurista, isovanhemmista, kavereista, ystävävistä - etenkin lapsettomista) - MIETI, MIETI JA MUISTELE - mitä teit ja miten toimit ENNEN LAPSIA. OLITKO ENNEN LAPSIA = LAPSETTOMANA viivana ja jatkuvasti auttamassa siellä, täällä tuolla ja proaktiivisesti ja jatkuvasti teit selväksi että sinä voit auttaa, sinä voit auttaa ja uhrata oman vapaa-aikasi, sinkkuaikais, parisuhde- ja kaveriaikais, tentiin lukuaikasi, työvuorojen jälkeisen tai peruutit jopa työvuorojasi että pääset auttamaan muita. AIVAN; juuri niin - apua kinuavat lapsiperheet eivät ole koskaan, koskaan auttaneet muita ja toimineet tukiverkkoina, koska oma hyvinvointi on ollut tärkeämpää ja nyt ovat pulassa, liemessä, hätää kärsimässä kun kukaan ei auta. Juuri noin sen kuuluukuukin mennä kun olet itse itsekäs etkä ole auttanut tai auta heti vastapalvelukseksi muita, et saa apua. Kaikilla juoksee jatkuvasti omat toimentäyteinen elämä, eivät he ehdi sinun elämääsi ja määkimiäsi miettiä: älä hanki lapsia jos et ehdi niitä hoitaa. Isovanhemmat ovat elämänsä ehtoopuolella ja raskaan työelämän rasittamana oman vapaaaikansa ja rentoutumisensa ansainneet - kukaan, ei kukaan halua tulla hoitamaan kiukuttelevia, huutavia, itkeviä tai muuten vain rasittavia kakaroita - lasten hoito on työtä eikä työtä tehdä ilmaiseksi tai ilman mitään vastapalveluksia - se lyhentää jo omaa elinikää, koska lastenhoito on rasittavaa - ( päivähoitajapula on jatkuva ja en ihmettele).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomasin esikoisen kohdalla että raskauden aikana saa hoitoa helposti (äitikin) mutta kun vauva on ulkona ei äiti kiinnosta enää ketään. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Siis ajatelkaa- 25 vuotta sitten kun olin esim kuumeessa ala-asteella soitti äitini minulle aina kodinhoitajan (!) hoitamaan! Se oli ihan normaalia toimintaa vielä tuolloin. No sitten tuli Viinanen ja leikkasi palvelut.
Niin, nythän jompi kumpi vanhemmista joutuu jäämään omaa lastaan hoitamaan. Työnantaja maksaa sairausajalta palkan. Huonosti on lasten ja heidän vanhempiensa asiat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisten terveydenhoitajien ammattitaito on hyvää, mutta minimiperiaate (kunhan syntyy elävänä, ja fyysinen kasvu ok) pitänee paikkansa.
Viisi päivää synnärillä on mielestäni liioittelua - kolmekin on, jos vauva on hyväkuntoinen. Äiti helposti vain väsyy samassa huoneessa muiden kanssa.
Synnytin 2019. Sain haluamani kivunlievitykset. Osastolta olisimme päässeet vuorokautta aiemmin kotiin, mutta olo oli vielä epävarma, joten jäimme omasta halustamme vielä ekstrapäiväksi. Perhehuoneeseen, jossa isä oli läsnä koko ajan synnytyksen jälkeen. Ruoan sai hakea valmiina. Joka imetyskerralle sai apua (oli haastavaa). Opastusta oli paljon kun sitä vain uskalsi pyytää.
Varmasti järjestelmässä on puutteita, mutta itse en oleta että yhteiskunta kustantaa esimerkiksi lantionpohjan lihasten tutkimukset ja muut erikoisemmat palautumiseen liittyvät palvelut, jos mitään selkeää isompaa ongelmaa ei ole.
Näihin lisää satsaamalla tietty voitaisiin kannustaa synnyttämiseen, sitä en kiellä. Mutten näe tilannetta ihan näin synkkänä kun täällä maalaillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnytin 2019. Sain haluamani kivunlievitykset. Osastolta olisimme päässeet vuorokautta aiemmin kotiin, mutta olo oli vielä epävarma, joten jäimme omasta halustamme vielä ekstrapäiväksi. Perhehuoneeseen, jossa isä oli läsnä koko ajan synnytyksen jälkeen. Ruoan sai hakea valmiina. Joka imetyskerralle sai apua (oli haastavaa). Opastusta oli paljon kun sitä vain uskalsi pyytää.
Varmasti järjestelmässä on puutteita, mutta itse en oleta että yhteiskunta kustantaa esimerkiksi lantionpohjan lihasten tutkimukset ja muut erikoisemmat palautumiseen liittyvät palvelut, jos mitään selkeää isompaa ongelmaa ei ole.
Näihin lisää satsaamalla tietty voitaisiin kannustaa synnyttämiseen, sitä en kiellä. Mutten näe tilannetta ihan näin synkkänä kun täällä maalaillaan.
Miksei yhteiskunnan pitäisi sinusta kustantaa palautumiseen liittyviä tutkimuksia? Entä jos ihmiseltä leikataan vaikka peräsuolen syöpä ja tämä menee jotenkin pieleen niin että jää pidätyskyvyttömäksi (niinkuin osa naisista jää synnytyksessä) niin eikö silloinkaan yhteiskunnan pidä kustantaa tutkimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytin 2019. Sain haluamani kivunlievitykset. Osastolta olisimme päässeet vuorokautta aiemmin kotiin, mutta olo oli vielä epävarma, joten jäimme omasta halustamme vielä ekstrapäiväksi. Perhehuoneeseen, jossa isä oli läsnä koko ajan synnytyksen jälkeen. Ruoan sai hakea valmiina. Joka imetyskerralle sai apua (oli haastavaa). Opastusta oli paljon kun sitä vain uskalsi pyytää.
Varmasti järjestelmässä on puutteita, mutta itse en oleta että yhteiskunta kustantaa esimerkiksi lantionpohjan lihasten tutkimukset ja muut erikoisemmat palautumiseen liittyvät palvelut, jos mitään selkeää isompaa ongelmaa ei ole.
Näihin lisää satsaamalla tietty voitaisiin kannustaa synnyttämiseen, sitä en kiellä. Mutten näe tilannetta ihan näin synkkänä kun täällä maalaillaan.
Miksei yhteiskunnan pitäisi sinusta kustantaa palautumiseen liittyviä tutkimuksia? Entä jos ihmiseltä leikataan vaikka peräsuolen syöpä ja tämä menee jotenkin pieleen niin että jää pidätyskyvyttömäksi (niinkuin osa naisista jää synnytyksessä) niin eikö silloinkaan yhteiskunnan pidä kustantaa tutkimuksia?
Tottakai silloin, mutta ei kenenkään tarvitse synnyttää jos ei halua, se on oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla äidit olivat synnytyksen jälkeen sairaalassa viikon. Vauvat vietiin vauvalaan jossa lastenhoitajat huolehtivat vauvoista ja toivat vauvat äideilleen syömään.
Nyt synnäreillä äidit vaihtavat itse lakanatkin sänkyihinsä.
Tää omien lakanoiden vaihtaminen on kyllä niin tökeröä :D Minäkin tietämättömänä uutena äitinä kysäisin hoitajalta, että anteeksi voisinko saada puhtaat lakanat näiden veristen tilalle. Hoitaja katsoi silmät pyöreänä, että siinähän se liinavaatevarasto on käytävällä.
Sekin oli outoa, että tarjotin olisi ruokailun jälkeen pitänyt lähteä itse kiikuttamaan osaston toiseen päähän.
Synnytys on oma valinta, syöpä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytin 2019. Sain haluamani kivunlievitykset. Osastolta olisimme päässeet vuorokautta aiemmin kotiin, mutta olo oli vielä epävarma, joten jäimme omasta halustamme vielä ekstrapäiväksi. Perhehuoneeseen, jossa isä oli läsnä koko ajan synnytyksen jälkeen. Ruoan sai hakea valmiina. Joka imetyskerralle sai apua (oli haastavaa). Opastusta oli paljon kun sitä vain uskalsi pyytää.
Varmasti järjestelmässä on puutteita, mutta itse en oleta että yhteiskunta kustantaa esimerkiksi lantionpohjan lihasten tutkimukset ja muut erikoisemmat palautumiseen liittyvät palvelut, jos mitään selkeää isompaa ongelmaa ei ole.
Näihin lisää satsaamalla tietty voitaisiin kannustaa synnyttämiseen, sitä en kiellä. Mutten näe tilannetta ihan näin synkkänä kun täällä maalaillaan.
Miksei yhteiskunnan pitäisi sinusta kustantaa palautumiseen liittyviä tutkimuksia? Entä jos ihmiseltä leikataan vaikka peräsuolen syöpä ja tämä menee jotenkin pieleen niin että jää pidätyskyvyttömäksi (niinkuin osa naisista jää synnytyksessä) niin eikö silloinkaan yhteiskunnan pidä kustantaa tutkimuksia?
Pidätyskyvyttömyys on musta selkeä isompi ongelma johon pitääkin saada apua - jos on tehnyt itse palautumisohjeiden mukaisesti lantionpohjan treenit x aikaa ja silti ei pysty pidättämään.
Jolta kysyit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla äidit olivat synnytyksen jälkeen sairaalassa viikon. Vauvat vietiin vauvalaan jossa lastenhoitajat huolehtivat vauvoista ja toivat vauvat äideilleen syömään.
Nyt synnäreillä äidit vaihtavat itse lakanatkin sänkyihinsä.
Tää omien lakanoiden vaihtaminen on kyllä niin tökeröä :D Minäkin tietämättömänä uutena äitinä kysäisin hoitajalta, että anteeksi voisinko saada puhtaat lakanat näiden veristen tilalle. Hoitaja katsoi silmät pyöreänä, että siinähän se liinavaatevarasto on käytävällä.
Sekin oli outoa, että tarjotin olisi ruokailun jälkeen pitänyt lähteä itse kiikuttamaan osaston toiseen päähän.
Ai sielläkin ollaan siirrytty itsepalveluun. Tämmöinen ei olisi tullut kuulonkaan varmaan edes 90 luvun lamassa. No säästöt säästöt, 30 v säästäminen aiheuttaa pientä resurssipulaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla äidit olivat synnytyksen jälkeen sairaalassa viikon. Vauvat vietiin vauvalaan jossa lastenhoitajat huolehtivat vauvoista ja toivat vauvat äideilleen syömään.
Nyt synnäreillä äidit vaihtavat itse lakanatkin sänkyihinsä.
Tää omien lakanoiden vaihtaminen on kyllä niin tökeröä :D Minäkin tietämättömänä uutena äitinä kysäisin hoitajalta, että anteeksi voisinko saada puhtaat lakanat näiden veristen tilalle. Hoitaja katsoi silmät pyöreänä, että siinähän se liinavaatevarasto on käytävällä.
Sekin oli outoa, että tarjotin olisi ruokailun jälkeen pitänyt lähteä itse kiikuttamaan osaston toiseen päähän.
Minäkin tein esikoisen aikana samat virheet. :D Samoin multa jäi monta ateriaa kokonaan välistä, kun en tajunnut ettei ruuan saapumisesta tulekaan kuulutusta tms vaan se saapumisaika pitää tietää. Nukuin suurimman osan aterioiden ohi.
Ja olin sairaalassa esikoisen kanssa vielä viikon. Hyvä ettei pää hajonnut. Toisen kanssa pääsin onneksi kotiin alle vuorokaudessa, niin ei tarvinnut surra lakanoita tai ruoka-aikoja
Turvaton olo on itsellänikin ollut raskausaikana ja sen jälkeen. Neuvolassa on pompoteltu terveydenhoitajalta toiselle niin, ettei kukaan muista minua ja joka kerralla saa selittää samat asiat. Kukaan ei hoksaa mitään, jos ei itse ole valppaana. Esimerkiksi paha anemia olisi jäänyt raskausaikana huomaamatta, jos en itse olisi tajunnut vaatia verikokeita ja tilan seurantaa. Sokerirasitus meinasi myös jäädä tekemättä. Itse synnytyksen ajan oli ihan turvallinen ja hoidettu olo, mutta tosiaan heti sen jälkeen äiti taas unohdettiin. Jälkitarkastus oli todella pintapuolinen ja kiireinen. Vauvan uniongelmiin ja jatkuvaan itkuisuuteen ei saanut mitään apua, kuulemma vain kuuluu asiaan.
Alue: Aihe vapaa
Olemme tukiverkoton perhe, normaalisti pärjäämme todella hyvin. Mutta muutaman kerran on ollut melkoinen hätätilanne tai katastrofi, liittyen usein siihen että toinen vanhempi joutunut äkisti sairaalaan, ja toinen ollut esim työmatkalla josta kestää useamman tunnin palata. On ollut melkoinen hätä etsiä naapurustosta hoitajaa, tällaisiin kun ei ole mitään apua olemassa (paitsi ne isovanhemmat joita meillä ei ole). Samoin kerran ollut todella paha unettomuus/uupumus, nukuin muutaman kuukauden 1-2h vuorokaudessa. En saanut silloinkaan apua. Sanottiin että kotiapu on vain lastensuojelun perheille ensisijaisesti ja teidän lapsilla ei ole hätää.
En saanut kotiapua muinakaan kertoina kun murtui raaja ja olin vauvan/taaperon kotiäiti (hoidin monta viikkoa lapset ryömimällä) tai sillä kertaa kun meni selkä.
Enää en IKINÄ PYYDÄ APUA, koska sitä ei saa koskaan. Pääsääntöisesti pärjätään tosiaan itse mutta äkkiä tulee mieleen 10v sisään 4-5 krt kun tosiaan olisi apua tarvittu.