Lue keskustelun säännöt.
Eronneet: kuinka olette jaksaneet pakata omat tavaranne erossa?
21.03.2021 |
Minua väsyttää henkisesti ja fyysisesti tämä prosessi. Aion ottaa lasten piirustukset jne, koska tiedän toisen vanhemmat mitä luultavimmin hävittävän ne tilaa viemästä. Ei hän niitä ikinä katso kuten ei lasten valokuviakaan.
Kun toisen kanssa puhumisen yrittäminen menee siihen, että toinen valittaa olleensa vuosia onneton ja nyt masentunut siksi, että on joutunut olemaan naimissa kanssani niin käy raskaaksi selittää että hänkin olisi voinut puhua jo aikaisemmin. En edes ymmärrä, että mitä hän tuolla valituksellaan hakee kun kerran asiat ovat nyt liikahtamassa parempaan päin ja pian hänen ei tarvi nähdä tai kuulla minusta enää ikinä.
Tekisi mieli sanoa suorat sanat siitä, että hän on aiheuttanut lapsillekin henkistä kärsimystä mökötyksellään ja sillä, että on raivoamalla raivonnut haluavansa minusta eron aina kun jokin asia ei ole mennyt mielensä mukaan.
Nyt hän on viikonlopun vietossa jossain. Jotenkin kypsymätöntä jättää edes vaikka valehtelematta lapsille, että on vaikka kaverinsa luona viikonloppua viettämässä. Lapset hätäilevät kun eivät saa häneen yhteyttä.
Kysyn muilta kohtalotovereilta, että mistä te saitte voimia kaiken pakkaamiseen ja selvittämiseen? Eihän kiukkupussilta voi joka ikisestä aterimestakaan kysyä. Jäätävät, naapuriin asti kuuluvat raivarit, pilaavat muidenkin kuin minun päiväni. Mököttäisi vaikka koko ajan minulle eikä kehittäisi välillä tuollaisia tyhjänpäiväisiä raivokohtauksia päivänsä piristeeksi.
Nuo vievät minulta todella paljon voimavaroja. Välillä tulee jo mieleen antaa samalla mitalla takaisin, että lopettaisi.
Kommentit (52)
Tuo tulevan exän varalla pitäminen on itsekkyyttä ja julmuutta. Ihmettelen näitä salarakkaita, etteivät herää tyypin toimintaan ja ovat ylipäänsä suhteessa tuollaisten itsekeskeisten paskiaisten kanssa.
Olen nähnyt sivusta yhden tyypin suhdekehityksen. Vaikka olisi kuinka hyvä suhde niin on pakko mennä vieraisiin ja erota. Sitten muuttaa yhteen sen kanssa, jonka kanssa piti salasuhdetta SEKÄ vielä aloittaa kierros uudestaan alusta hankkimalla liiton ulkopuolista sutinaa, joka romuttaa liiton. Sitten taas yksiin seuraavan salapartnerin kanssa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turvakotiin taksilla ja sieltä ilmoitat erosta.
Hän ei ole fyysisesti väkivaltainen mutta on karjunut haluavansa eron jo puoli vuotta sitten. En voi rauhoittaa häntä olemaan karjumatta. Minä tunnen myötähäpeää kun hän karjuu kuin jokin raivohullu jostain pikkuasiasta kuten vaikka esimerkiksi kun jokin tavara on väärällä paikalla, esimerkiksi teippirulla on unohtunut pöydälle kun joku muu on pakannut pakettia.
Puoli vuotta sitten jo käskenyt sinut pois ja olet vielä pakkaamassa?!
Vierailija kirjoitti:
Auttaisitko, jos tiedostaisit, että tuo mitä hän sanoo ei ole totta. Se on osa eroprosessia ja tekee irrottautumisen sinusta helpommaksi. Prosessiin kuuluu myös mustavalkoisuus, jossa kaikki mitä sinä olet tehnyt on pahaa, ja kaikki mitä hän on tehnyt on hyvää.
Nyt kannattaa tehdä niin, että älä lähde raivoamiseen mukaan. Tulee vielä aika, jolloin hän tulee kohtelemaan sinua kunnioittavammin, mutta se vie aikaa. Muista, että mikään ei tule viemään pois rakkautta, yhteisiä muistoja, hyviä hetkiä. Ne ovat elettyä elämää ja totta, vaikka puolisosi sanoisi mitä.
Minulla menevät kylmät väreet pitkin selkäpiitä tuota onnettomuusulinaa ja -raivoamista kuunnellessa. Toki tulee etenkin tällaisena viikonloppuna kun abi kaipaa häntä sparraajaksi mieleen, että kunpa voisikin toimia kuten elokuvissa ja läppäistä litsari kun suvaitsee palata kotiin.
Hän on helvetin itsekäs siinä, että luuhaa missä luuhaa samalla kun abi on pitänyt karanteenia ennen kirjoitusta ja me muut rajanneet sosiaaliset kontaktit minimiin. Abi häpeäisi silmät päästään jos hän vanhemmaltaan oireettoman koronan saaneena tartuttaisi jonkun, jonka vanhempi on riskiryhmässä ja kuolee pahimmassa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta sitten jo käskenyt sinut pois ja olet vielä pakkaamassa?!
Hän ei ole varsinaisesti käskenyt pois. Hän on valittanut muun muassa masennusta ja olen yrittänyt tukea häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla sekä yrittänyt parhaani mukaan karsia hänen elämästään rasitustekijöitä. Olen tehnyt jopa osan hänen töistään eikä kukaan ole huomannut mitään.
Hän ei ole halunnut psykiatrille. Hän ei ole halunnut mennä tk-lääkäriin pyytämään masennuslääkkeitä. Hän ei halua parisuhdeterapiaan. Vain piru tietää mitä hän haluaa. Ainakin minusta tuntuu siltä.
Se on varma, etten pysty venymään yhtään enempää ja tekemään kokonaan hänenkin töitään omieni lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaisitko, jos tiedostaisit, että tuo mitä hän sanoo ei ole totta. Se on osa eroprosessia ja tekee irrottautumisen sinusta helpommaksi. Prosessiin kuuluu myös mustavalkoisuus, jossa kaikki mitä sinä olet tehnyt on pahaa, ja kaikki mitä hän on tehnyt on hyvää.
Nyt kannattaa tehdä niin, että älä lähde raivoamiseen mukaan. Tulee vielä aika, jolloin hän tulee kohtelemaan sinua kunnioittavammin, mutta se vie aikaa. Muista, että mikään ei tule viemään pois rakkautta, yhteisiä muistoja, hyviä hetkiä. Ne ovat elettyä elämää ja totta, vaikka puolisosi sanoisi mitä.
Unohdin lisätä, etten tiedä mitään keinoa saada raivokohtauksia loppumaan. Näyttää ja kuulostaa typerältä karjua otsasuoni pullollaan. Karjuu vaikkei kukaan vastaisi hänelle mitään. Kilpaa ei ole karjujaksi, koska hänellä taitaa olla kovin ääni. Se, että haukkuu minua vielä menettelee, mutta kun haukkuu lapsia kuin raivohullu niin se on jo liikaa.
Huomaan, että lapset eivät tiedä kuinka heidän pitäisi suhtautua puolisooni.
Ethän sinä edes puhu pakkaamisesta vaan kaikista muista pettymyksistä, suruista ja peloista, nytkään mies ei ole siellä mutta vellot silti tunteissasi pakkaamisen sijaan miehen tekemisissä ja odotat häntä piinaamaan itseäsi jotta tunnet edes kipua.
Liittonne ei ole huonekaluissa, pakkaa nyt vaan ne kamasi.
Ja teinien kuormittamisesta sen verran että abin yksikin huonompi arvosana saattaa estää hänen tulevaisuuden haaveet lopullisesti joten todella varovaisesti heidän kanssa nyt, 12 vuoden työ tulee abina päätökseen etkä voi miehen käytökselle mitään mutta säilytä itse järkesi, ne lapset on siinä nyt, kuviaan voit katsella tulevat 40 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap jo asunto vain onko vain jotain näytelmäpakkaamista? Miten ihmeessä et lapsille kerro, jos olet oikeasti muuttamassa?
Sitäkin minä olen miettinyt, että kauanko menee aikaa erosta ennen kuin toinen lopettaa raivokohtaukset? Pitääkö jatkuvaa varpaillaanoloa jatkaa lasten vuoksi eron jälkeenkin? Onneksi toinen on virallisesti täysi-ikäinen eikä joudu ainakaan pakosta puolisoni raivoamista katsomaan jos ei halua.
Minulla käy abia sääliksi sen vuoksi, että hänelläkin ovat omat haaveensa opiskeluiden suhteen ja pahimmassa tapauksessa ei pääse kiinni jatko-opintoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvakotiin taksilla ja sieltä ilmoitat erosta.
Hän ei ole fyysisesti väkivaltainen mutta on karjunut haluavansa eron jo puoli vuotta sitten. En voi rauhoittaa häntä olemaan karjumatta. Minä tunnen myötähäpeää kun hän karjuu kuin jokin raivohullu jostain pikkuasiasta kuten vaikka esimerkiksi kun jokin tavara on väärällä paikalla, esimerkiksi teippirulla on unohtunut pöydälle kun joku muu on pakannut pakettia.
Hän on sairas, lopeta häpeäminen.
Vierailija kirjoitti:
Sitäkin minä olen miettinyt, että kauanko menee aikaa erosta ennen kuin toinen lopettaa raivokohtaukset? Pitääkö jatkuvaa varpaillaanoloa jatkaa lasten vuoksi eron jälkeenkin? Onneksi toinen on virallisesti täysi-ikäinen eikä joudu ainakaan pakosta puolisoni raivoamista katsomaan jos ei halua.
Minulla käy abia sääliksi sen vuoksi, että hänelläkin ovat omat haaveensa opiskeluiden suhteen ja pahimmassa tapauksessa ei pääse kiinni jatko-opintoihin.
Siinä tapauksessa lopeta pohtiminen, itsesääli ja sääli ja keskity abin tukemiseen. Nyt näyttää siltä että miehen sekoilut antavat sinullekin vapaalipun lakata ottamasta itsestä ja lapsista vastuun. Mikä on ihan älytöntä kun kumpikin lapsi on siinä kynnyksellä että pian alkaa oma elämä muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin miehelle niin jämäkästi ettö menee kerralla perille että jos ei pysty olemaan abin tukena tämän elämän merkittävänä hetkenä niin pysyy poissa, tässä ei nyt ole hänestä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ollut lapsia erotessa. En todellakaan jaksanut miettiä mitään tavaroita ja vaikka ne olikin yhdessä ostettuja, annoin miehen pitää kaikki ja vain lähdin. Oli jotenkin helpompaa niin, että mikään yhdessä ostettu esine ei ollut muistuttamassa hänestä vaan ostin uusia.
Tähän vaikutti paljon sekin, että hän oli tosi pihi ja tiesin että hän alkaa riidellä siitä mikä kuuluu hänelle ja mikä minulle, mutta itseäni ei kiinnostanut siinä kohtaa mitkään hiton tavarat. Surin vain eroa.
Ja mulla oli myös tuo tilanne, että mies ei ollut tyyliin koskaan ollut kanssani onnellinen kuulemma, no miksei sitten voinut sanoa mitään? Tuli todella huijattu olo.Miksi ihminen on sitten Suomessa väkisin yhdessä toisen kanssa kun kerran ei ole onnellinen? En voi käsittää. Mieluummin aukaisee suunsa ja sanoo asiansa ja lähdetään eri suuntiin sovinnolla.
Näillä oman onnettomuutensa säälijöillä on sellainen piirre, että he pitävät itsekkäästi toisesta kiinni niin kauan kuin toisesta on jotain hyötyä. He eivät ajattele, että toinen osapuoli voisi hyvinkin tulla onnellisemmaksi paremmin suhteeseen henkisesti sitoutuneen ihmisen seurassa tai vaikka ihan yksin vapaana ihmisenä.
Raha, raha ja raha.
Suomessa todella suuri määrä "järkiliittoja", asunto, auto, mökki, vene yms -50% kun olet jonkun kanssa "yhdessä".
Elämänlaatu muuttuu kohtuu nihkeäksi ihan keskiluokkaisellakin, jos maksat kaiken yksin.
Omat porukat nukkuneet viimeiset 15 vuotta erillään, ei minkäänlaista rakkautta / läheisyyttä, mutta 2 tilinauhaa ja arkiporsastelu pitää heidät kiinni toisissaan.
Monesta tutusta parista huomaa myös, että järkiliiton tielle ajauduttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä edes puhu pakkaamisesta vaan kaikista muista pettymyksistä, suruista ja peloista, nytkään mies ei ole siellä mutta vellot silti tunteissasi pakkaamisen sijaan miehen tekemisissä ja odotat häntä piinaamaan itseäsi jotta tunnet edes kipua.
Liittonne ei ole huonekaluissa, pakkaa nyt vaan ne kamasi.
Ja teinien kuormittamisesta sen verran että abin yksikin huonompi arvosana saattaa estää hänen tulevaisuuden haaveet lopullisesti joten todella varovaisesti heidän kanssa nyt, 12 vuoden työ tulee abina päätökseen etkä voi miehen käytökselle mitään mutta säilytä itse järkesi, ne lapset on siinä nyt, kuviaan voit katsella tulevat 40 vuotta.
Kuule: juuri abin pärjäämisen vuoksi olen tässä tilanteessa, että kerään vaivihkaa omia tavaroitani ja vaatteita pahvilaatikoihin ja roskasäkkeihin. Sanon konmarittavani.
Minulla oli itsenäinen elämä ennen puolisoa ja lapsia. Tavaraa on sen mukaisesti eli suurin osa astioista jne ovat minun omin rahoin ostamiani.
Minulla ei ole ketään, kenen kanssa puhua tästä, koska kaikki ovat koronan vuoksi ahdingossa tavalla tai toisella. Minulla alkaa kohta jaksaminen loppua ja etsin jonkun auttavan puhelimen numeron ja soitan sinne.
Minua raivostuttaa puolisoni käytös suunnattomasti. Normaaleissa perheissä kai tuetaan abia eikä lähetä luuhaamaan kaupungille viikonlopuksi vastaamatta puhelimeen? Alkuun teinit pelkäsivät, että puolisolle olisi sattunut jotain kun ei kuulu minkäänlaista elonmerkkiä. Sitten kun tulee kotiin on taas kaikki niin järjettömän vaikeaa, että on aivan pakko päästä karjumaan vaikka väärinpäin telineeseen laitetusta vessapaperirullasta. Ymmärrykseni alkaa olla lopussa!
Alkuun säälin häntä kun luulin, että hän olisi ihan oikeasti masentunut. Sen vuoksi tein osan hänen hommistaan ja hän sai makoilla ja somettaa rauhassa. Ajattelin, että hänellä on jokin burnout tai vastaavaa tulossa. Ja ketut! Aavistan nyt, mitä ne somettamiset ovat.
Keitä kahvia ja ala pakata. Mikään ei edisty jauhamalla täällä.
Olen ollut samassa tilanteessa sillä erotuksella, että piti keskeneräinen talokin viimeistellä ja siivota ympäristö rakennusjätteestä.
Äijänkäpy ei vaivautunut edes kuntotarkastukseen paikalle.
Tee se mikä on tehtävä ja märehdi myöhemmin. Nyt ei ole sen aika.
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ap jo asunto vain onko vain jotain näytelmäpakkaamista? Miten ihmeessä et lapsille kerro, jos olet oikeasti muuttamassa?
Kerron vasta kirjoitusten jälkeen. Nyt yritän näyttää lapsille pirteää ja positiivista naamaa. Rehellisesti sanottuna näyttelen. Toisaalta hekin huomaavat minusta, etten pidä raivoamisesta enkä edes hyväksy sitä mutta en voi estää sitä.
Minä olen väkivallaton ihminen ja häpeän salaa fantasiaani läppäistä puolisoa oikein kunnolla poskelle viikonlopunvietosta palattuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvakotiin taksilla ja sieltä ilmoitat erosta.
Hän ei ole fyysisesti väkivaltainen mutta on karjunut haluavansa eron jo puoli vuotta sitten. En voi rauhoittaa häntä olemaan karjumatta. Minä tunnen myötähäpeää kun hän karjuu kuin jokin raivohullu jostain pikkuasiasta kuten vaikka esimerkiksi kun jokin tavara on väärällä paikalla, esimerkiksi teippirulla on unohtunut pöydälle kun joku muu on pakannut pakettia.
Hän on sairas, lopeta häpeäminen.
En voi mitään myötähäpeän tunteelle.
Exäni lusmuili eroon 2016, hänellä oli venakko valmiina tuolloin. Avioituivat 2018 ja erosivat 2020. Nyt äijä asuu Matinkylän slummissa taas uuden naisen kanssa, hautoo itsesääliä ja juo.
Mietin vain montako naista hän käy läpi ennenkuin tajuaa olevansa itse suurin ongelmansa, ja samalla läheistensä. Naisparat.
Lapsiaan hän on pahimmin loukannut, minun elämäni parani kun hän lähti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitäkin minä olen miettinyt, että kauanko menee aikaa erosta ennen kuin toinen lopettaa raivokohtaukset? Pitääkö jatkuvaa varpaillaanoloa jatkaa lasten vuoksi eron jälkeenkin? Onneksi toinen on virallisesti täysi-ikäinen eikä joudu ainakaan pakosta puolisoni raivoamista katsomaan jos ei halua.
Minulla käy abia sääliksi sen vuoksi, että hänelläkin ovat omat haaveensa opiskeluiden suhteen ja pahimmassa tapauksessa ei pääse kiinni jatko-opintoihin.
Siinä tapauksessa lopeta pohtiminen, itsesääli ja sääli ja keskity abin tukemiseen. Nyt näyttää siltä että miehen sekoilut antavat sinullekin vapaalipun lakata ottamasta itsestä ja lapsista vastuun. Mikä on ihan älytöntä kun kumpikin lapsi on siinä kynnyksellä että pian alkaa oma elämä muutenkin.
Olen välillä puolison suhteen täysin turta. Tottakai tuen lapsiani. Eihän tilanne vaikuta miettimällä paranevan. Olen miettinyt joka jumalan ilta ja yö tilannetta enkä ole tullut yhtään viisaammaksi.
Kyllä minäkin osaan matematiikkaa vähintään yhtä hyvin kuin puoliso. Puoliso on hoitanut aina sen matikkasparraajan roolin. En usko, että abi edes huolisi minua matikkasparraajaksi. Hän ei oikein tajua, että tarvin työssänikin matematiikan osaamista. Hänen mielestään minulla on vain tylsä työ. Sellainen keskinkertainen, koska olen kai keskinkertainen ihminen.
Turvakotiin taksilla ja sieltä ilmoitat erosta.