Kysymys yksilapsille: Miksi sinulla on vain yksi lapsi?

En uskaltanut tehdä lasta kun opinnot olivat kesken. Taisin jotenkin pelätä myös vapauden menettämistä tai sitä etten olisi kovin hyvä äiti tai riittävän lapsirakas. Kun vihdoin valmistuin olikin jo liian myöhäistä. En tullut raskaaksi.

Yritimme lähes kaikkia mahdollisia hoitoja 7 vuotta ja juuri kun olin luovuttamssa saimme lopulta koeputkihoidoilla lapsen kun olin 37 vuotias.

Lapsettomuuden syy ei koskaan selvinnyt.

Synnytys oli kivuton ja helppo ja vauva-aika ihanaa. Yllättäen huomasin soveltuvani äidiksi ihan hyvin.

Olisin ottanut vastaan toisenkin lapsen jos sellainen olisi suotu.

Tehkää ne lapset nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella täällä syynä resurssien rajallisuus (tulot ei riitä, asuminen kallista)! Ahdistavaa :(

Ne on niitä kuuluisia valintakysymyksiä. Resurssit kyllä riittävät vaikka työttömällä yh:lla, jos on vain osaa pitää menot ja tulot tasapainossa. 

Minä taas arvostan ihmisiä, jotka rajaa lapsiluvun niin moneen kuin he kykenevät itse elättää.... Eivätkä hanki viittä lasta ja sitten ojentavat kättä yhteiskunnalle, että auttakaa, ei me pystytäkkään ruokkia ja vaatettaa näitä muksuja itse... "muttakun vauvat on niin söpöjä ja kyllä valtio pitää huolen omistaan!"

Emättimeni lakkasi porsimasta kun en enää ottanut siihen parittelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella täällä syynä resurssien rajallisuus (tulot ei riitä, asuminen kallista)! Ahdistavaa :(

Ne on niitä kuuluisia valintakysymyksiä. Resurssit kyllä riittävät vaikka työttömällä yh:lla, jos on vain osaa pitää menot ja tulot tasapainossa. 

Minä taas arvostan ihmisiä, jotka rajaa lapsiluvun niin moneen kuin he kykenevät itse elättää.... Eivätkä hanki viittä lasta ja sitten ojentavat kättä yhteiskunnalle, että auttakaa, ei me pystytäkkään ruokkia ja vaatettaa näitä muksuja itse... "muttakun vauvat on niin söpöjä ja kyllä valtio pitää huolen omistaan!"

Elämä voi sinutkin joskus heittää käsien ojentajien joukkoon. Että turhaa tekopyhistelet. 

Sain ainokaiseni 35-vuotiaana. Erosimme lapsen isän kanssa. Löysin uuden miehen joka haluaisi yhä lapsen/lapsia, mutta minä en, koska:

- Olen yli 40

- Hoidin 1.lapsen käytännössä täysin yksin ja toivun siitä rasituksesta yhä, vaikka lapsi oli ja on helppo ja ihana.

- vauva-ajan valvomisesta jäi päälle unettomuus, joka on vasta nyt helpottanut kun lapsi on jo 6. Pelkään etten jaksaisi enää valvomista vauvan kanssa.

- Synnytys oli rankka ja repesin pahasti. pelkään että 2.kerralla tulee peruuttamattomia vahinkoja

- pelkäisin olla raskaana näin vanhana. Siinä on kuitenkin riskejä äidille ja vauvalle

- pelkään että vauva olisi vammainen. Tiedän etten jaksaisi hoitaa vammaista lasta enkä halua vammaista enkä erityislasta

- niin paljon kuin rakastankin lastani, tarvitsen myös omaa aikaa ja muuta tekemistä kuin lapsenhoito. Nyt omaa aikaa alkaa pikkuhiljaa taas olla, niin en jaksaisi millään aloittaa alusta

- lapset olisivat eriarvoisessa asemassa, olisi "minun" ja "meidän" lapset, toisella lapsella ikään kuin ydinperhe ja toisella ei

- elämä yhden terveen, jo aika ison lapsen kanssa on helppoa ja ihanaa. On varaa tehdä ja harrastaa

Plussapuolia olisi että onhan lapset ihania, pikkulapsivaihe on lopulta aika lyhyt ja sitten lapseni saisi sisaruksen ja mieheni (oikein hyvä mies) biologisen lapsen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella täällä syynä resurssien rajallisuus (tulot ei riitä, asuminen kallista)! Ahdistavaa :(

Ne on niitä kuuluisia valintakysymyksiä. Resurssit kyllä riittävät vaikka työttömällä yh:lla, jos on vain osaa pitää menot ja tulot tasapainossa. 

Minä taas arvostan ihmisiä, jotka rajaa lapsiluvun niin moneen kuin he kykenevät itse elättää.... Eivätkä hanki viittä lasta ja sitten ojentavat kättä yhteiskunnalle, että auttakaa, ei me pystytäkkään ruokkia ja vaatettaa näitä muksuja itse... "muttakun vauvat on niin söpöjä ja kyllä valtio pitää huolen omistaan!"

Elämä voi sinutkin joskus heittää käsien ojentajien joukkoon. Että turhaa tekopyhistelet. 

Mun nähdäkseni toi tekopyhistelijä tarkoitti sitä, että hankitaan lapsia vaikka ollaan jo peeaa. Sillehän ei toki mitään voi, jos viiden lapsen isä jää työttömäksi ja äitikin sairastuu, ja sitten tarvitaan tt-tukea. Mutta siis se, että lähtökohtaisesti ei olisi oikein varaa kuin yhteen lapseen, silti hankitaan lisää = tämän tekopyhistelijä tuomitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella täällä syynä resurssien rajallisuus (tulot ei riitä, asuminen kallista)! Ahdistavaa :(

Ne on niitä kuuluisia valintakysymyksiä. Resurssit kyllä riittävät vaikka työttömällä yh:lla, jos on vain osaa pitää menot ja tulot tasapainossa. 

Minä taas arvostan ihmisiä, jotka rajaa lapsiluvun niin moneen kuin he kykenevät itse elättää.... Eivätkä hanki viittä lasta ja sitten ojentavat kättä yhteiskunnalle, että auttakaa, ei me pystytäkkään ruokkia ja vaatettaa näitä muksuja itse... "muttakun vauvat on niin söpöjä ja kyllä valtio pitää huolen omistaan!"

Elämä voi sinutkin joskus heittää käsien ojentajien joukkoon. Että turhaa tekopyhistelet. 

Eihän toi nyt mittään tekopyhistellyt, ku sanoi vaan ettei arvosta niitä, jotka alunperinkään ei kykenis elättää useampaa lasta, ja silti hankkivat niitä ajattelematta tulevaa..... Vai luinko väärin?

Ei kai se ole väärin jos sanoo tietävänsä että omat (henkiset, taloudelliset tai muut) resurssit riittävät yhteen. Hän saa täyden panostuksen ja ei-väsyneen äidin. Yksi tuttu tosin teki juuri 5.lapsensa 42-vuotiaana, koska on aina halunnut mahdollisimman monta lasta.

Lapsia pitäisi vaan uskaltaa tehdä. Mielummin alle 30-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Ei hän ole mikään ”vain” yksi lapsi” :)

Halusin, että elämässä on muutakin kuin lapset ja perheen pyöritys. Yksi on vähän kuin rusina pullasta, saa sitä perhe-elämää, mutta elämä on muutakin kuin perhe-elämää.

Jos hän kuolee, hän todellakin on vain yksi lapsi. Meillä on useampia ihan siitä syystä etten kestäisi sitä, jos ainoa lapseni menehtyisi ennen minua.

Lapseni on maailman ihanin. Miehen vuorotyöstä johtuvat vaikeudet johtivat siihen ettei toista tullut, koska hoidin käytännössä kaikki lapsen asiat itse. Nyt olen todella tyytyväinen yhteen lapseen. Arki on ihanaa, hänelle on aikaa riittävästi, rahat riittävät, matkusteltu on paljon ennen koronaa ja asuminen ja kulut pysyvät hallinnassa, vaikka erosimme lapsen isän kanssa. Toivon että saisin elämääni lisää lapsia, vaikka yhden, uuden puolison mukana. Omia ei enää kannata hankkia. Olen nyt 37 ja lapsi syntyi kun olin 30. Yhden kanssa asiat ovat olleet sujuvia ja helppoja. Ainoa mikä harmittaa, on ettei ole tyttöä, jonka kanssa tehdä asioita sitten myöhemmin yhdessä. Poikien kanssa tekeminen on erilaista. Mutta tämä ei minua häiritse ja ehkä tulevan puolison kanssa saan tytön elämääni jollain tapaa.

Vierailija kirjoitti:

En uskaltanut tehdä lasta kun opinnot olivat kesken. Taisin jotenkin pelätä myös vapauden menettämistä tai sitä etten olisi kovin hyvä äiti tai riittävän lapsirakas. Kun vihdoin valmistuin olikin jo liian myöhäistä. En tullut raskaaksi.

Yritimme lähes kaikkia mahdollisia hoitoja 7 vuotta ja juuri kun olin luovuttamssa saimme lopulta koeputkihoidoilla lapsen kun olin 37 vuotias.

Lapsettomuuden syy ei koskaan selvinnyt.

Synnytys oli kivuton ja helppo ja vauva-aika ihanaa. Yllättäen huomasin soveltuvani äidiksi ihan hyvin.

Olisin ottanut vastaan toisenkin lapsen jos sellainen olisi suotu.

Tehkää ne lapset nuorena.

Tällä tavalla käyminen oli pahin pelkoni. Siksipä uskaltauduin tekemään ensimmäisen lapsen alle 25 vuotiaana, vaikka opintoni oli kesken. Olisi ollut hirveää, jos en ikinä olisi saanut lapsia. Vain yhden lapsen saaminenkin olisi ollut minulle hyvin surullinen asia.

Suurin syy, miksi en olisi tehnyt lasta nuorena oli pelko siitä, että mitä minusta ajatellaan kun teen näin nuorena ja vieläpä opiskeluaikana lapsen. Mutta onneksi uskaltauduin, vaikka nykyaikana normi on tehdä vanhemmalla iällä. Haluan 3-6 lasta ja kun nuorena olen aloittanut, ehdin tekemään monta rauhassa, eikä tarvitse tehdä kaikkia lapsia putkeen pienellä ikäerolla. Ja jos lapsia ei sattuisi enää tulemaan vanhemmalla iällä yli 30 vuotiaana niin ainakin olisin tehnyt jo pari nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitäisi vaan uskaltaa tehdä. Mielummin alle 30-vuotiaana.

Juurikin näin. Hyvin moni on tahattomasti lapseton "sitku" ajattelun ja rohkeuden puutteen takia. Elämä kyllä kantaa, kun vaan uskaltaa.

Alunperin halusin kaksi lasta. Sitten saimmekin haastavan vauvan ja mies lähti vuoden jälkeen. Olin entistä uupuneempi. Kun lopulta lapsi kasvoi ja elämä helpottui, olin yli 35v. Uusi mies löytyi, mutta en halunnut asioista liian monimutkaisia.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntemani yksilapsinen perhe on yksilapsinen siitä syystä, että kun lasta alettiin "tehdä", ikää oli jo +35v. Mini olisi omien sanojensa mukaan toivonut useampaa, mutta kun jo yhden alulle saaminen oli haasteellista (tarvittiin hedelmöityshoitoja) tai kesti todella kauan, niin toisesta ei voi kuin haaveilla.

Eli oisko yksi syy se, että lapsia hankitaan yhä iäkkäämpinä?

Itse sain esikoiseni viime vuonna, 31-vuotiaana. Olin parinkin eri lääkärin sanoin "nuori ensisynnyttäjä!" :D koska ensisynnyttäjien ikä on noussut niin kovin.

Minulle sanottiin samoin 70-luvulla kun sain ensimmaiseni saman ikaisena. Ei pidetty millaan tavalla "vanhana".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on yhden, helpon lapsen kanssa mukavaa. Olemme matkustelleet paljon, kun tähän on yhden lapsen kanssa varaa ja loma on ollut myös vanhemmille lomaa kun on kaksi vanhempaa yhden lapsen kanssa. Lapselle on aina ollut aikaa, mutta myös itselle. Lapsi on nyt teini, ja hänestä on kasvanut ihana, empaattinen, muut huomioonottava nuori nainen.

Joskus oli pohdinnassa myös toinen lapsi, mutta näin jälkeenpäin olen enemmän kuin tyytyväinen ettemme tähän ryhtyneet. Minulla ei riittäisi hermo kuunnella sitä sisarusten jatkuvaa kinastelua ja nahistelua.

Ei kaikki sisarukset jatkuvasti nahistele. En muista koskaan tapelleeni 4v nuoremman siskoni kanssa...

Omat lapseni, tyttö ja poika, eivät juurikaan uhmaiän jälkeen ole nahistelleet 🤔

Jos ikäero on iso, eli kolmesta vuodesta ylöspäin, niin eivät nahistele. Pienellä ikäerolla nahistelevat, koska niin samat tarpeet suhteessa vanhempiin. Isompi ymmärtää pienempää, kun iso ikäero.

Yksi lapsi on ollut meille täydellinen ratkaisu. Saa nauttia lapsen olemassaolosta täysillä, ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä jääkö sisarus huomiotta, vaan antaa huomion ja ajan vain sille yhdelle. Parisuhde voi hyvin, kun myös sille on aikaa ja energiaa, ja on aikaa ja energiaa myös omaan uraan. Lapsi voi harrastaa käytännössä mitä vain, kun rahaa kuluu vain häneen. Perhe-elämä on rauhallista, kun ei ole riiteleviä sisaruksia. Lapsi on hyvin sosiaalinen, kun ei ole voinut tukeutua sisaruksiin vaan on ollut ”pakko” oppia luomaan kaverisuhteita. Hän on myös hyvin kypsä ikäisekseen. Meillä on tosi kivaa ihan kolmestaan, ei juuri riidellä vaan puuhaillaan mukavia yhdessä, matkustuskin on helppoa.

En yhtään epäile, etteikö olisi onnellisia monilapsisia perheitä, mutta jostain syystä tuttavapiirissäni kaikki monilapsiset perheet on hyvin stressaantuneita, erityisesti äidit, yksilapsiset paljon onnellisemman ja tasapainoisemman oloisia. Samoin parisuhdeongelmia paljon enemmän monilapsisissa perheissä. Tämäkin on vahvistanut tunnetta, että päätös tehdä vain yksi oli meille se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitäisi vaan uskaltaa tehdä. Mielummin alle 30-vuotiaana.

Juurikin näin. Hyvin moni on tahattomasti lapseton "sitku" ajattelun ja rohkeuden puutteen takia. Elämä kyllä kantaa, kun vaan uskaltaa.

Naisten pitäisi uskaltaa opiskella pitkälle (työllistäville aloille) ja osoittaa teoilla pystyvänsä samaan kuin miehetkin pelkän sanahelinän ja liikakansoittamisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitäisi vaan uskaltaa tehdä. Mielummin alle 30-vuotiaana.

Juurikin näin. Hyvin moni on tahattomasti lapseton "sitku" ajattelun ja rohkeuden puutteen takia. Elämä kyllä kantaa, kun vaan uskaltaa.

Naisten pitäisi uskaltaa opiskella pitkälle (työllistäville aloille) ja osoittaa teoilla pystyvänsä samaan kuin miehetkin pelkän sanahelinän ja liikakansoittamisen sijaan.

Opiskelut ja pystyy hoitamaan myös lasten kanssa. Naiset pystyvät. Miehelle ihan liian vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitäisi vaan uskaltaa tehdä. Mielummin alle 30-vuotiaana.

Juurikin näin. Hyvin moni on tahattomasti lapseton "sitku" ajattelun ja rohkeuden puutteen takia. Elämä kyllä kantaa, kun vaan uskaltaa.

Naisten pitäisi uskaltaa opiskella pitkälle (työllistäville aloille) ja osoittaa teoilla pystyvänsä samaan kuin miehetkin pelkän sanahelinän ja liikakansoittamisen sijaan.

Opiskelut ja pystyy hoitamaan myös lasten kanssa. Naiset pystyvät. Miehelle ihan liian vaikeaa. 

En pysty. Ei vanha koira opi enää uusia temppuja.