Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti puhuu niin uskomattoman huonoa englantia kieliopillisesti, että suomalainen tankeroenglanti saa ihan uuden ulottuvuuden.
Miten tuossa asemassa voi puhua noin surkeasti?! Jos joku ranskankielen taito oli sisä-Suomen valvontaviranomaiselle elintärkeä valintakriteeri, vielä elintärkeämpi olisi totta kai englanti! Ja kaksikielimaassa virkaruotsi myös!
Suurin osa suomalaisista puhuu parempaa englantia kuin Tytti. Miten tuolla kielitaidolla voidaan perustella sisäsuomalaisen valvontaviranomaisen ulkomaanmatkat!?
Kaikki on täyttä tuubaa, mitä Tytin kelpoisuudesta hommaansa on sanottu. Edes kielitaito ei riitä, ei edes perusturistikielitaidoksi. Häntä ei ikinä olisi pitänyt päästää ulkomaille edustamaan Suomea missään tilaisuuksissa. Tai korkeintaan tulkin avustuksella.
Tämä on niin kaverille (vai petikaverille?) junailtu virka. Jossain seliteltiin valintaa sillä, että hyvä, kun VTV kansainvälistyy. Sisäsuomalaisen tarkastuselimen ei tarvitse kansainvälistyä! Ja tuolla kielitaidollako se hoituisi! Myötähäpeä meidän suomalaisten puolesta. Bad titles kaikille!
Vähän kärjistettyä sanoa, ettei naisen kielitaito riitä edes perusturistille. Onhan hänellä varsin laaja sanavarasto ja lausuu täysyin ymmärrettävästi kieltä. Mutta se mitä asiaa hän suoltaa suustansa luennoillaan on kyllä kyseenalaista. Puhuu täysin ympäripyöreitä. 99% puheesta on yhtä merkityksetöntä jargonia kuin hänen uusin blogitekstinsä. Ei niistä saa kuulija/lukija yhtään mitään irti. Täysin hyödytön luennoitsija joten ei ole mikään ihme, että joutuu kustantamaan "luentomatkansa" imaailmalle itse.
Kuule, "bad titles" ei todellakaan, siis todellakaan edusta laajaa sanavarastoa vaan tankerosuomalaista kökköenglantia, jossa suoraan suomesta kääntämällä saadaan aikaan englantia natiivisti puhuvalle ihan täysin käsittämätön lause. Ja Tytillä riitti vastaavia muitakin. Jos et sitä omalla englannintaidollasi ymmärrä, se on tosi vajavainen, valitettavasti. Ja jos kaltaisiasi on paljon, sitten ei kai ihmekään, että tässä maassa Tytin kaltaiset junaillut virkamiehet laajoine sivistyksineen ja kielitaitoineen menevät läpi... ootko VTV:llä duunissa?
Minulle riittää se, että ymmärrän mitä toinen sanoo. En tartu virheisiin. Olen kuunnellut myös muita Tytin puheita ja kyllä hänellä ihan laaja sanavarasto on käytössä. Ihan sama mitä sinä siellä uhoat. .
Tytin englanti on ihan kelvollista. Typerää vaatia täydellistä kielenkäyttöä suomalaisilta kun ei sitä muiltakaan ei-englanninkielisiltä tule. Aksentti voi olla viehättäväkin asia.
Sisältö sen sijaan on jotain ihan muuta.
Surkeaa englantiahan se on suhteessa hänen koulutustaustaansa ja pitkään oleskeluunsa ulkomailla. Se olisi ehkä ihan ok englantia tavalliselle suomalaiselle.
Valitettavan yleistä on tuo huono englanti pitkäänkin kansainvälisissä kuviossa mukana olleilla suomalaisilla. Tuskin lienee hänellä vahvimpana kakkoskielenä Suomen jälkeen kun siis on ranskalaisessa yliopistossa opiskellut ja ranskalaisen kanssa naimisissa.
Valtiohallinnon kielitutkinto: Tytin suullinen/kirjallinen taito ruotsin kielessä "tyydyttävä".
Pitäisikö muuten Sitran pääjohtajan osata ruotsin kieltä? Katainen ei ainakaan osaa, vaikka on pääjohtajana siellä.
Vierailija kirjoitti:
Onko videota missä Yli-Viikari puhuu ranskaa? Saattaa olla hänellä vahvempi kieli kuin enlanti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää se, että ymmärrän mitä toinen sanoo. En tartu virheisiin. Olen kuunnellut myös muita Tytin puheita ja kyllä hänellä ihan laaja sanavarasto on käytössä. Ihan sama mitä sinä siellä uhoat. .
Joo, ei.
Näin esimerkkinä, näin puhuu / esiintyy englanniksi aidosti hyvin ihminen joka on täysin syntyperäinen suomenkielinen suomalainen:
... mutta toisin kuin Tytti, myös kirjaimellisesti nero.
Niin mitä sitten? Tuo mies asuu Amerikassa ja on opiskellut Englannissa ja väitellyt Skotlannissa.
Olen kuunnellut luentoja joissa tulee mahdollisesti kielioppivirheitä mutta jos luennoitsija on innostava ja hänellä on sellaista osaamista jota itselläni ei ole, niin kuuntelen häntä mielelläni kiinnittämättä huomiota kielioppivirheisiin. Mikä kielioppinatsi sinä olet?
Se kuvittelee olevansa parempi kuin muut, niin kuin Tytti.
Itse en osaa ranskaa, mutta kuulostaa kyllä, että hän puhuu sentään edes sitä sujuvasti. Puheen soljuvuus on täysin toisenlaista kuin kökössä englannin kielessä mitä hän puhui.
Tässähän se Pöysti möläyttää kaiken:
”Pöystin mukaan hänen ja Yli-Viikarin henkilötason suhteesta levitetään aktiivisesti virheellisiä väitteitä.
– Emme ole perheystäviä, vaikka sellaista väitetään. Olemme nelisen kertaa tavanneet ammatillisten yhteyksien ulkopuolella ennen vuotta 2010. Meillä oli toki aina vuoteen 2015 saakka pitkähkö yhteinen työkokemus ja esimies/alaissuhde. Sen jälkeen harvakseltaan ammatillista kanssakäymistä kerran pari vuodessa, Pöysti luonnehtii.”
( https://www.is.fi/politiikka/art-2000007889606.html )
Nelisen kertaa ammatillisten yhteyksien ulkopuolella = töitä tehty tiivisti yhdessä jo tuolloin, ollut työlounaita ja työillallisia. Ja sitten muita kuin ammatillisia tapaamisia. Pöysti siis myöntää ei-ammatilliset treffit. Se kuinka monta hän väittää niitä olleen, on ihan hänen omaa väitettään. Määrä voi olla mitä tahansa 4 ja 400 välillä. Eihän kukaan voi sanoa, että ”pari kertaa viikossa ollaan tavattu ammatillisten yhteyksien ulkopuolella”.
Lisäksi tuo että ottaa itse huhupuheet esille. Noita juorujahan ei oltu julkaistu vielä yhtään missään. Pöysti itse otti asian puheeksi ja tuli siten todentaneeksi asian. Varmin todiste jonkin asian olemassaololle on sen jyrkkä kiistäminen julkisuudessa. ” I did not have sexual relations with that woman” -Bill Clinton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudistaminen aloitettiin jo Pöystin aikaan
Media, ette saa päästää tuota Pöystiä vastuusta.
Koko ajan alkaa vaikuttaa siltä, että hän on sotkun ytimessä.
Ja eikö jo Kauppalehdessä tai jossain joku toimittaja kirjoittanut, että Pöystinkin valintaan liittyi jotain hämärää? Jotain tyyliin että kelpoisuus ei riittänyt hänelläkään.
Nyt alkoi tosiaankin kiinnostaa myös, että miten Tuomas Pöysti on päätynyt VTV:n johtoon. On hänenkin valintansa sinne ollut outo. Hän oli VM:ssä ihan keskitason virkamies. Miten hän vähän myöhemmin olikin yhtäkkiä VTV:n pääjohtaja?????
Ketä kaikkia hän oli ohittanut haussa?
Median edustajat: SELVITTÄKÄÄ TÄMÄ, KIITOS!
Löytyy ihan eduskunnan sivuilta tieto, ketkä hakivat pääjohtajan virkaa vuonna 2006. Kaikki hakijat katsottiin päteviksi.
Pääjohtajan virkaan olivat hakeneet:
professori, valtiotieteen tohtori Pertti Ahonen
valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen
ylijohtaja, hallintotieteiden kandidaatti Vesa Jatkola
rehtori, kauppatieteiden tohtori, Doctor of Philosophy Juha Kettunen
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Eeva Lindeman
johtaja, kauppatieteiden maisteri Jaakko J. Pihlajamäki
valtioneuvoston controller, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti
kabinettipäällikkö, valtiotieteen maisteri Alpo Rivinoja
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Esa Tammelin
professori, valtiotieteen tohtori Turo Virtanen.
Valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen peruutti hakemuksensa 10.11.2006
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaA…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä konsulttifirmat..miettikää mitä tekevät? Vuonna 2021 Suomessa. Myyvät virastoihin/yrityksille kalliita koulutuksiaan, ovat niin HIENON asian äärellä. Luulevat tekevänsä JOTAIN. Ja kaikki on vain LEIKKIÄ😳
Toiset saavat rahansa, toiset menettävät saamatta mitään tilalle.Konsultteja on muuten erilaisia. IT konsultit voivat esimerkiksi rakentaa infrastruktuurin ja toiminnot. Toiset konsultit neuvovat laki-tai veroasioissa.
Kaikki konsultit eivät kouluta tai luo strategioita.
Näin on! Laaja käsite; konsultit. Monet tarpeellisia jopa pakollisia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko videota missä Yli-Viikari puhuu ranskaa? Saattaa olla hänellä vahvempi kieli kuin enlanti.
Mitä sanoo arvoisa raati? Itse joskus opiskelin ranskan alkeita ja ääntämys kuullostaa oikean suuntaiselta. Sujuvuudesta ja kielen oikeellisuudesta en tietenkään osaa sanoa mitään verrattuna tuon englanninkielisen videon sujuvuuteen tai siis sen puutteeseen.
Eivät ne perheystäviä välttämättä olekaan olleet. Mutta niillä on voinut olla suhde kyllä. Kannattaa katsoa tarkasti mitä se sanoo....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudistaminen aloitettiin jo Pöystin aikaan
Media, ette saa päästää tuota Pöystiä vastuusta.
Koko ajan alkaa vaikuttaa siltä, että hän on sotkun ytimessä.
Ja eikö jo Kauppalehdessä tai jossain joku toimittaja kirjoittanut, että Pöystinkin valintaan liittyi jotain hämärää? Jotain tyyliin että kelpoisuus ei riittänyt hänelläkään.
Nyt alkoi tosiaankin kiinnostaa myös, että miten Tuomas Pöysti on päätynyt VTV:n johtoon. On hänenkin valintansa sinne ollut outo. Hän oli VM:ssä ihan keskitason virkamies. Miten hän vähän myöhemmin olikin yhtäkkiä VTV:n pääjohtaja?????
Ketä kaikkia hän oli ohittanut haussa?
Median edustajat: SELVITTÄKÄÄ TÄMÄ, KIITOS!
Löytyy ihan eduskunnan sivuilta tieto, ketkä hakivat pääjohtajan virkaa vuonna 2006. Kaikki hakijat katsottiin päteviksi.
Pääjohtajan virkaan olivat hakeneet:
professori, valtiotieteen tohtori Pertti Ahonen
valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen
ylijohtaja, hallintotieteiden kandidaatti Vesa Jatkola
rehtori, kauppatieteiden tohtori, Doctor of Philosophy Juha Kettunen
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Eeva Lindeman
johtaja, kauppatieteiden maisteri Jaakko J. Pihlajamäki
valtioneuvoston controller, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti
kabinettipäällikkö, valtiotieteen maisteri Alpo Rivinoja
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Esa Tammelin
professori, valtiotieteen tohtori Turo Virtanen.
Valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen peruutti hakemuksensa 10.11.2006https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaA…
Joo, mutta joku näistä oli niin pätevä, että hänen valinnastaan ehdittiin jo ennen virallista vahvistusta kertoa. Kyseinen henkilö oli kuitenkin ehtinyt arvostella presidentti Niinistön julkista puhetta ja saanut sillä Niinistön vihat niskoilleen. Tämän jälkeen vedettiinkin tieto valinnasta pois ja yhtäkkiä ilmoitettiinkin, että virkaan valitaankin Pöysti. Tieto tästä episodista löytyy tästä ketjusta jostain tuolta pari sivua taaksepäin. Asiaa käsitelty myös jonkun professorismiehen blogissa. Tarinan opetus: älä arvostele valtaapitäviä, nuole aina kaikkia käsiä - ja pyllyjä. Tai ole hajuton mauton näkymätön keskitason virkamies. Luulen, että Pöysti parhaiten toteutti nämä viimeksi mainitut pätevyysvaatimukset?
Vierailija kirjoitti:
Tässähän se Pöysti möläyttää kaiken:
”Pöystin mukaan hänen ja Yli-Viikarin henkilötason suhteesta levitetään aktiivisesti virheellisiä väitteitä.
– Emme ole perheystäviä, vaikka sellaista väitetään. Olemme nelisen kertaa tavanneet ammatillisten yhteyksien ulkopuolella ennen vuotta 2010. Meillä oli toki aina vuoteen 2015 saakka pitkähkö yhteinen työkokemus ja esimies/alaissuhde. Sen jälkeen harvakseltaan ammatillista kanssakäymistä kerran pari vuodessa, Pöysti luonnehtii.”
( https://www.is.fi/politiikka/art-2000007889606.html )
Nelisen kertaa ammatillisten yhteyksien ulkopuolella = töitä tehty tiivisti yhdessä jo tuolloin, ollut työlounaita ja työillallisia. Ja sitten muita kuin ammatillisia tapaamisia. Pöysti siis myöntää ei-ammatilliset treffit. Se kuinka monta hän väittää niitä olleen, on ihan hänen omaa väitettään. Määrä voi olla mitä tahansa 4 ja 400 välillä. Eihän kukaan voi sanoa, että ”pari kertaa viikossa ollaan tavattu ammatillisten yhteyksien ulkopuolella”.
Lisäksi tuo että ottaa itse huhupuheet esille. Noita juorujahan ei oltu julkaistu vielä yhtään missään. Pöysti itse otti asian puheeksi ja tuli siten todentaneeksi asian. Varmin todiste jonkin asian olemassaololle on sen jyrkkä kiistäminen julkisuudessa. ” I did not have sexual relations with that woman” -Bill Clinton
Hyvin ammatillinen suhde ollut, mutta heti valinan jälkeen Twitterissä: "Halit sulle"????

Tuo mistä kerroit liittyi siihen kun Pöysti valittiin oikeuskansleriksi. Tuo ketä kommentoit taas kirjoitti siitä kun Pöysti valittiin VTV:n pääjohtajaksi.

Työillallisia Pöysin kotona epäilemättä ollut....
Pöysti tän tarinan pääpahis on. Olisi aika perata hänenkin taustansa ja rahankäyttönsä kunnolla.
Tämän kuvion taustalla on iso, iso mätäpaise. Jos kerran Yli-Viikari on ollut Pöystin hyppysissä ja VTV:n rapauttaminen aloitettiin virkamiesten mukaan jo Pöystin kaudella, niin KETKÄ tästä rapauttamisesta hyötyvät? Ketkä hyötyy, että VTV on muuttunut vartijasta sylikoiraksi?
Hauska tuo Googlen haku kun se kertoo mitä on paljon haettu samoilla hakusanoilla: Jos kirjoittaa esim. Tuomas Pöysti, niin Google listaa muutamia paljon tehtyjä hakuja tähän liittyen, esim. "Tuomas Pöysti hampaat". :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudistaminen aloitettiin jo Pöystin aikaan
Media, ette saa päästää tuota Pöystiä vastuusta.
Koko ajan alkaa vaikuttaa siltä, että hän on sotkun ytimessä.
Ja eikö jo Kauppalehdessä tai jossain joku toimittaja kirjoittanut, että Pöystinkin valintaan liittyi jotain hämärää? Jotain tyyliin että kelpoisuus ei riittänyt hänelläkään.
Nyt alkoi tosiaankin kiinnostaa myös, että miten Tuomas Pöysti on päätynyt VTV:n johtoon. On hänenkin valintansa sinne ollut outo. Hän oli VM:ssä ihan keskitason virkamies. Miten hän vähän myöhemmin olikin yhtäkkiä VTV:n pääjohtaja?????
Ketä kaikkia hän oli ohittanut haussa?
Median edustajat: SELVITTÄKÄÄ TÄMÄ, KIITOS!
Löytyy ihan eduskunnan sivuilta tieto, ketkä hakivat pääjohtajan virkaa vuonna 2006. Kaikki hakijat katsottiin päteviksi.
Pääjohtajan virkaan olivat hakeneet:
professori, valtiotieteen tohtori Pertti Ahonen
valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen
ylijohtaja, hallintotieteiden kandidaatti Vesa Jatkola
rehtori, kauppatieteiden tohtori, Doctor of Philosophy Juha Kettunen
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Eeva Lindeman
johtaja, kauppatieteiden maisteri Jaakko J. Pihlajamäki
valtioneuvoston controller, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti
kabinettipäällikkö, valtiotieteen maisteri Alpo Rivinoja
johtaja, oikeustieteen kandidaatti Esa Tammelin
professori, valtiotieteen tohtori Turo Virtanen.
Valtiotieteen maisteri Pertti Hämäläinen peruutti hakemuksensa 10.11.2006https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaA…
Joo, mutta joku näistä oli niin pätevä, että hänen valinnastaan ehdittiin jo ennen virallista vahvistusta kertoa. Kyseinen henkilö oli kuitenkin ehtinyt arvostella presidentti Niinistön julkista puhetta ja saanut sillä Niinistön vihat niskoilleen. Tämän jälkeen vedettiinkin tieto valinnasta pois ja yhtäkkiä ilmoitettiinkin, että virkaan valitaankin Pöysti. Tieto tästä episodista löytyy tästä ketjusta jostain tuolta pari sivua taaksepäin. Asiaa käsitelty myös jonkun professorismiehen blogissa. Tarinan opetus: älä arvostele valtaapitäviä, nuole aina kaikkia käsiä - ja pyllyjä. Tai ole hajuton mauton näkymätön keskitason virkamies. Luulen, että Pöysti parhaiten toteutti nämä viimeksi mainitut pätevyysvaatimukset?
Tuo mistä kerroit liittyi siihen kun Pöysti valittiin oikeuskansleriksi. Tuo ketä kommentoit taas kirjoitti siitä kun Pöysti valittiin VTV:n pääjohtajaksi.
Joo, totta töräjät, hyvä huomio!
Vierailija kirjoitti:
Tämän kuvion taustalla on iso, iso mätäpaise. Jos kerran Yli-Viikari on ollut Pöystin hyppysissä ja VTV:n rapauttaminen aloitettiin virkamiesten mukaan jo Pöystin kaudella, niin KETKÄ tästä rapauttamisesta hyötyvät? Ketkä hyötyy, että VTV on muuttunut vartijasta sylikoiraksi?
Qui bono? Vai onko tilanne niin huono, että lemmen- ja hyväksynnänkipeä kuivakkamies on sitä sorttia, jolta kenenkään ei tarvitse edes vaatia kaikkien sylikoiraksi ryhtymistä vaan joka ryhtyy sellaiseksi ihan itse kovassa hyväkstytyksitulemisen kaipuussaan? Täällä ketjussa joku linkkasi haastatteluun, jossa Pöysti kertoi, että armeijassa hänellä oli mukana ihme teos, joku äärimmäisen kuivakka julkishallintohenkilön muistelmateos tai vastaava ja hän innoittui siitä niin kovasti, että lähti oitis siitä hurmioituneena lukemaan julkishallintoa. Ei voi mitään, mutta itselle tulee mieleen jokin autistishenkinen case, tai joku, joka ei ole ihan normijamppa. Kenellä on tullainen armeijassa mukana? Ja innoittuu siitä. Huu. Jotenkin sellainen pieni, mutta paljon kertova yksityiskohta. Kuulostaa joteski ressukalta tapaukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä konsulttifirmat..miettikää mitä tekevät? Vuonna 2021 Suomessa. Myyvät virastoihin/yrityksille kalliita koulutuksiaan, ovat niin HIENON asian äärellä. Luulevat tekevänsä JOTAIN. Ja kaikki on vain LEIKKIÄ😳
Toiset saavat rahansa, toiset menettävät saamatta mitään tilalle.Konsultteja on muuten erilaisia. IT konsultit voivat esimerkiksi rakentaa infrastruktuurin ja toiminnot. Toiset konsultit neuvovat laki-tai veroasioissa.
Kaikki konsultit eivät kouluta tai luo strategioita.
Näin on! Laaja käsite; konsultit. Monet tarpeellisia jopa pakollisia!
Olen alallani tunnettu ja arvostettu konsultti ja teen hyvin konkreettisia teknisiä asioita ilman minkäänlaista käsienheiluttelua. Viisikymppisenäkin viihdyn hyvin näissä hommissa enkä halua touhuamaan strategioiden kanssa.