Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Sipilä ja Pöysti siis samaa klaania.
http://www.vapaajuankoski.ehdolla.fi/keskustelu.html/143368?p=&c=
Tuolla muuten aika kiinnostavaa tekstiä.
"Maakuntaperustaisten sote-lakien valmistuttua Terra Sipilä ehdotti, että Tuomas Pöysti hakisi oikeuskanslerin virkaa, kun entinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli rohjennut arvostella Terra Sipilän hallituksen heikkoa lainsäädäntötyötä ja oli jäänyt eläkkeelle."
Sipilä myös asetti oikeusministeriksi UPM:n laborantin! Missä muussa maassa olisi näin voinut tapahtua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nih. Nyt läks sikailijalta virka alta. Ihan oikein. Vankilaan tuskin joutuu mutta ihan turha haaveilla mistään Kansallisgallerioista enää. Ei toi saa töitä enää mistään. Toivottavasti on hänellä runsaat säästöt ja varakas mies.
Tytti palaa 1.1.2022 ylijohtajan virkaan, takaisin VTVlle.
Sitä ylijohtajan virkaa, missä Yli-Viikari oli vuonna 2014 ei enää ole kiitos VTV:n organisaatiouudistuksen. VTV voi aina vedota KHO:n ennakkotapaukseen KHO:2018:15 ja sanoa, että virkasuhde on päätetty organisaatiomuutoksen vuoksi. Näin, niin kuin juridisesti ajateltuna.
https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1516962078308…
Sipilällä varmaan edelleen paljon valtaa mutta käyttää sitä ovelasti piilossa julkisuudelta erilaisten verkostojen kautta ja Tuomas Pöysti on taatusti yksi osa tätä verkostoa.
Sipilä, Pöysti ja Tytti ovat ystäviä ohi puoluerajojen. Kyllä veli siskolle aina viran haalii.
Vierailija kirjoitti:
Sipilällä varmaan edelleen paljon valtaa mutta käyttää sitä ovelasti piilossa julkisuudelta erilaisten verkostojen kautta ja Tuomas Pöysti on taatusti yksi osa tätä verkostoa.
Aina ei pysy julkisuudeltakaan piilossa kaikki, jos esim. suojatietä kuvaa valvontakamera ja matsku päätyy lehdistölle. 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytillä on oman puolueensa, eli Vihreiden, tuki takana.
Siksi palkanmaksu vain keskeytettiin, ja sitä jatketaan kun rikostutkinta on ohi.
Samoin silloin maksetaan nyt rästiin jäävät palkat ja Vihreät löytävät Tytille uuden hyväpalkkaisen viran jostain.
Palkanmaksu on keskeytetty nyt ja jos keskusrikospoliisin esitutkinta ei etene syytteisiin käräjäoikeudessa, hän saa palkan takautuvasti noin 6 kk. Pääjohtan kuuden vuoden pesti loppuu 31.12.2021. En usko että näin käy, koska syytteet ovat keskusrikospoliisinmukaan mukaan "törkeitä", ei "lieviä", ja sanktiona on minimissään ehdollinen vankeus. Oma arvioni on että tästä tulee oikeusprosessi, joka kestää useita vuosia valituksineen aina hovioikeuteen ja mahdollisesti korkeimpaan oikeuteen.
Sen takia oliskin ollut pare, että Tytti olisi siististi siirtynyt itse syrjään, vaikka täydellä palkalla.
Oikeudenkäynti kestää ja maksaa, veronmaksajille tietty.
Häviäjä maksaa oikeudenkäyntikulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nih. Nyt läks sikailijalta virka alta. Ihan oikein. Vankilaan tuskin joutuu mutta ihan turha haaveilla mistään Kansallisgallerioista enää. Ei toi saa töitä enää mistään. Toivottavasti on hänellä runsaat säästöt ja varakas mies.
Tytti palaa 1.1.2022 ylijohtajan virkaan, takaisin VTVlle.
Sitä ylijohtajan virkaa, missä Yli-Viikari oli vuonna 2014 ei enää ole kiitos VTV:n organisaatiouudistuksen. VTV voi aina vedota KHO:n ennakkotapaukseen KHO:2018:15 ja sanoa, että virkasuhde on päätetty organisaatiomuutoksen vuoksi. Näin, niin kuin juridisesti ajateltuna.
https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1516962078308…
Hyvä jos näin. Mutta lähetä tuo varmuuden vuoksi VTV:lle. Ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin Yli-Viikari kommentoi Finnar pisteistä:
Tarkastusvirastossa pääjohtajan matkanhallinnasta vastaa assistenttipalvelut ja tarkastusvirastolla on sopimus CWT-matkatoimiston kanssa. Matkatoimisto on useaan otteeseen todennut tarkastusvirastolle, ettei sen kautta pisteitä voi käyttää virkamatkojen varaamiseen.
Siis täältäkö valtion virasto tilaa lennot?
Yli-Viikarin oikeudellinen neuvonantaja Koiranen ei ole tehtäviensä tasalla.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2f4493b6-3e73-46af-93c0-65897e729…
Eli VTV ei ole edes tiennyt miten heidän matkojen tilausjärjestelmänsä toimii?
Kuinka paljon he ovat mahdollisesti menettäneet rahaa menetettyinä pisteinä vai lojuuko ne pisteet jossakin? Ilmeisesti rahaa on ollut heillä niin paljon, että eivät ole edes välittäneet mistään pisteistä?
Myöskin kiinnostaa olisiko niitä pisteitä joku voinut käyttää henkilökohtaiseen matkustamiseen tai onko jopa käyttänyt?
Miten voi olla vaikea asia yhdet lentopisteet?
Jos virasto ei kykene edes tällaisesta asiasta ottamaan selvää, niin mitenköhän se tarkastaminen mahtaa sujua sitten?
Tottakai voi käyttää henkilökohtaisiin lomamatkoihin ja niin kai Yli-Viikari on tehnytkin. Ajattele neljän vuoden aikana 116 virkamatkaa enimmäkseen EU:n ulkopuolelle. Puhumme rahassa kymmenistä tuhansista euroista. VTV on matkustusohjesäännöissään ohjeistanut muita valtion laitoksia käyttämään lentopisteet virkamatkoihin, mutta omassa toiminnassa standardit ovat toiset. Yli-Viikari on korostanut hyvä hallinnon tärkeyttä mm. presidentti Niinistön tapaamisessa ja puhunut siitä yhtenä Suomen kilpailukykytekijänä. Pääjohtajan teoista aiheutunut mainehaitta on valtava sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Entä mainehaitta perheelle ja suvulle. Yli-Viikari on varsin harvinainen sukunimi Suomessa ja heitä on enää vain noin 30.
Tämä mainehaitta pitäisi saattaa myös ulkomailla tietoon ettei Tytti pääse viikaroimaan siellä samaan tahtiin. Keskustelua pitäisi käydä myös englanniksi kansainvälisillä foorumeilla.
Vierailija kirjoitti:
Just siksi minä en ole edennyt (hyvistä, ei estetiikan) maisteritutkinnoista huolimatta mihinkään, koska olen ihan liian kiltti enkä osaa tällaisia kieroiluja.
Valitettavasti tämä on aivan totta. Julkisella puolella etenemiseen vaaditaan röyhkeyttä ja yläkoulumaista sosiaalista peliä.

Älä huoli, yksityisellä puolella voit hyvinkin pärjätä, kunhan oikea esimies osuu kohdalle. Olen umpikiltti, antaisin aina kaiken pois enemmän sitä tarvitsevalle, en kuollaksenikaan osaa valehdella tai kieroilla, mutta hyvien esimiesten ansiosta olen edennyt ihan mukavasti. Ja ehkä vähän omistakin ansioista. Toisin kuin eräät.
Julkiselle en edes pääsisi töihin. Ei ole sinne verkostoa. Toisin kuin eräillä.
Voi että kun toivon ton Vilungin hymyn vielä hyytyvän.
Kova luotto on tekemisiinsä,.
Jos jostain tulisi meidän apuun Robin hood, palauttaisi meille meidän rahat korkojen kera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskonto on yksityisasia, myös virkamiehellä. Sitä tietoa levittävä tai vihjaileva voi syyllistyä rikokseen. Ks rikoslaki
yksityiselämää loukkaavan tiedon levitysRaportoin moderaattorille.
Miksi sitten esim. Päivi Räsäsen tai Timo Soinin vakaumusta saa kommentoida? Koska he ministereinä olivat korkeita poliittisia päättäjiä. Sitä virkamies ei ole. Siksi ministereillä ei ole ko. asiassa yksityisyyden suojaa. (Oikeus kunniaan ja uskonrauhaan heilläkin silti on. Ks rikoslaki: yksityisyyden suoja, kunnianloukkaus ja uskonrauhan rikkominen)
Miten on loukkaavaa todeta henkilön uskontokunta? Onko siinä jotain salattavaa tai hävettävää?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/131b17c0-bddd-43dd-bfaf-a49b2d37e…
Jotain sentään VTV perii takaisin
Vierailija kirjoitti:
Sipilä, Pöysti ja Tytti ovat ystäviä ohi puoluerajojen. Kyllä veli siskolle aina viran haalii.
Tähän sopisi jokin iloinen rallattelulaulu. Sipilän ja Pöystin käsipuolessa Tyttitylleröö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ihmetyttää juuri Pöystin rooli koko sotkussa. On osoittautunut itsekin melkoiseksi viikariksi.
Se on hän.
Kyllä se vähän siltä alkaa näyttämään, että Pöysti nimenomaan on viraston toiminnan rappeutumisen taustalla ja Yli-Viikari on vain oire siitä.
Kuka on/ketkä ovat Pöystin taustalla?
Tämä on kaikkein kiinnostavin kysymys.
VTV:n neuvottelukunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen ei näe moitteen sijaa viraston uudessa suunnassa: ”Vaikuttaa modernilta ja tarkoituksenmukaiselta”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskonto on yksityisasia, myös virkamiehellä. Sitä tietoa levittävä tai vihjaileva voi syyllistyä rikokseen. Ks rikoslaki
yksityiselämää loukkaavan tiedon levitysRaportoin moderaattorille.
Miksi sitten esim. Päivi Räsäsen tai Timo Soinin vakaumusta saa kommentoida? Koska he ministereinä olivat korkeita poliittisia päättäjiä. Sitä virkamies ei ole. Siksi ministereillä ei ole ko. asiassa yksityisyyden suojaa. (Oikeus kunniaan ja uskonrauhaan heilläkin silti on. Ks rikoslaki: yksityisyyden suoja, kunnianloukkaus ja uskonrauhan rikkominen)
Miten on loukkaavaa todeta henkilön uskontokunta? Onko siinä jotain salattavaa tai hävettävää?
Uskonto on lainmukaan yksityisasia. Se kuuluu yksityisyyden suojan piiriin. Jos tietoa tai vihjausta jonkun uskonnosta levittää ilman lupaa, syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
Pöystillä on omaisuutta ulkomailla turvassa. Varma tieto.
Pöystin vaimo Ruxandra (belgialainen) sekä Yli-Viikari ja hänen miehensä ovat kaikki käyneet samaa ranskalaista eliittikoulua. Varma tieto. Pöysti tutustui vaimoonsa oman opiskelunsa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskonto on yksityisasia, myös virkamiehellä. Sitä tietoa levittävä tai vihjaileva voi syyllistyä rikokseen. Ks rikoslaki
yksityiselämää loukkaavan tiedon levitysRaportoin moderaattorille.
Miksi sitten esim. Päivi Räsäsen tai Timo Soinin vakaumusta saa kommentoida? Koska he ministereinä olivat korkeita poliittisia päättäjiä. Sitä virkamies ei ole. Siksi ministereillä ei ole ko. asiassa yksityisyyden suojaa. (Oikeus kunniaan ja uskonrauhaan heilläkin silti on. Ks rikoslaki: yksityisyyden suoja, kunnianloukkaus ja uskonrauhan rikkominen)
Miten on loukkaavaa todeta henkilön uskontokunta? Onko siinä jotain salattavaa tai hävettävää?
Uskonto on lainmukaan yksityisasia. Se kuuluu yksityisyyden suojan piiriin. Jos tietoa tai vihjausta jonkun uskonnosta levittää ilman lupaa, syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
Räsänen ja Soini toivat uskontonsa kaikkien tietoon jo vaalikampanjoissaan, joten heidän kohdallaan asia oli sitten jo julkista tietoa, josta sai keskustella. Ei tietenkään loukkaavalla (lue: herjaavaila tai solvaavalla) tavalla.
Kuka on/ketkä ovat Pöystin taustalla?
Tämä on kaikkein kiinnostavin kysymys.