Haikaileeko joku muukin myöhemmin syntynyt 1950-luvulle

Vierailija kirjoitti:

Pula-aikaan? Miksi ihmeessä?

ja huonoja autoja, puhumattakaan typerästä musiikista.

Vierailija kirjoitti:

Olen -88 syntynyt ja olen kateellinen -51 syntyneelle isälleni, täytti esim 20v vuonna -71 ja olisi ollut hienoa aikaa olla nuori. Autot oli hienompia, naiset tiesivät paikkansa, mitään viher-öyhytytä ei ollut jne. kaikki oli paremmin.

M32

Autot eivät todellakaan olleet hienompia! Naisen tärkein päämäärä oli päästä naimisiin, vanhaksipiiaksi jääminen oli kova kohtalo! Tehtaat saastuttivat surutta ja elämä oli muutenkin harmaampaa!

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen -88 syntynyt ja olen kateellinen -51 syntyneelle isälleni, täytti esim 20v vuonna -71 ja olisi ollut hienoa aikaa olla nuori. Autot oli hienompia, naiset tiesivät paikkansa, mitään viher-öyhytytä ei ollut jne. kaikki oli paremmin.

M32

Autot eivät todellakaan olleet hienompia! Naisen tärkein päämäärä oli päästä naimisiin, vanhaksipiiaksi jääminen oli kova kohtalo! Tehtaat saastuttivat surutta, lasten ruumiillinen kuritus oli sallittu, avioliitossa raiskaaminen oli täysin sallittua, tupakkaa poltettiin joka paikassa, sydän- ja verisuonisairaudet olivat yleisiä.

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Et näytä tietävän todellisesta elämästä ja rakkaudesta yhtään mitään. Olen aina laittautunut ja hoikka. Kotirouvana ja -äitinä emme hanki useaa kuin yhden max kaksi lasta ja tietysti minulla on omat säästöni. Kaikki on järjestyksessä. Kuka ajattelee noin negatiivisesti?? En siivoa muuta kuin omaa kotia ja en tule ikinä olemaan sosiaalinen tai muunkaanlainen hylkiö.

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 1920-luvulle.

Ainoastaan nykyajan lääketiedettä ja vähätuloistwn huolehtimista lisäisin sinne. Ei olut edes antibiootteja.

Niin minäkin. 1920-luvun naiset uhmasivat vanhoja kieltoja, "flapper girlsien" aika. Olis ollut jännä elää vaikka New Yorkissa siihen aikaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 1920-luvulle.

Ainoastaan nykyajan lääketiedettä ja vähätuloistwn huolehtimista lisäisin sinne. Ei olut edes antibiootteja.

Niin minäkin. 1920-luvun naiset uhmasivat vanhoja kieltoja, "flapper girlsien" aika. Olis ollut jännä elää vaikka New Yorkissa siihen aikaan...

Vanhojen kieltojen (naiselle ei sopinut polttaa tupakkaa, ellei sitten ollut joku ihan alamaailma ilolintu)uhmaamisesta syntyikin tupakkateollisuudelle valtava asiakaslisäys ja markkinarako.

Mahtava KKK eli loistoaikojaan ja oli poliittisen vaikutusvaltansa huipulla ja marssi N-kyltteineen avoimesti (poliisien suojelemana) kadulla .

Ammattiliittojen toiminta oli laitonta ja sen johtajia joitakin (esim. italialaissiirtolaiset Sacc ja Vanzetti) jopa  istutettiin sähkötuoliin jne. 

Huippukivaa 'vapautumisen aikaa' siis  ...

Gangster's moll kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 1920-luvulle.

Ainoastaan nykyajan lääketiedettä ja vähätuloistwn huolehtimista lisäisin sinne. Ei olut edes antibiootteja.

Niin minäkin. 1920-luvun naiset uhmasivat vanhoja kieltoja, "flapper girlsien" aika. Olis ollut jännä elää vaikka New Yorkissa siihen aikaan...

Vanhojen kieltojen (naiselle ei sopinut polttaa tupakkaa, ellei sitten ollut joku ihan alamaailma ilolintu)uhmaamisesta syntyikin tupakkateollisuudelle valtava asiakaslisäys ja markkinarako.

Mahtava KKK eli loistoaikojaan ja oli poliittisen vaikutusvaltansa huipulla ja marssi N-kyltteineen avoimesti (poliisien suojelemana) kadulla .

Ammattiliittojen toiminta oli laitonta ja sen johtajia joitakin (esim. italialaissiirtolaiset Sacc ja Vanzetti) jopa  istutettiin sähkötuoliin jne. 

Huippukivaa 'vapautumisen aikaa' siis  ...

korj.:Siis SaccO (ja  Vanzetti) piti olla. -----näppisvirhe

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Kaksi työpaikkaa? Kelpaisi minulle. Sosiaalinen hylkiö olen ihan nykyäänkin. eri

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan ja elän kuin 1950-luvulla muuten ainoat nykyajan jutut ovat internetin käyttö, puhelin ja sähköposti. Tyylini ja kotini sisustus on suoraan 50-luvulta. Elämä on ihanaa!

Uutiset kuuntelet tietysti putkiradiosta ja radioteatterin 50-luvun kuunnelmat ovat sen ajan sävelradion lsäksi  tietysti ainutta viihdettä kotonasi . (paitsi että divareista tietysti saat lukemiseksi sen ajan Seuroja, Hopeapeiliä, Viuhkaa yms. sen ajan aikakauslehtiä.) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan ja elän kuin 1950-luvulla muuten ainoat nykyajan jutut ovat internetin käyttö, puhelin ja sähköposti. Tyylini ja kotini sisustus on suoraan 50-luvulta. Elämä on ihanaa!

Uutiset kuuntelet tietysti putkiradiosta ja radioteatterin 50-luvun kuunnelmat ovat sen ajan sävelradion lsäksi  tietysti ainutta viihdettä kotonasi . (paitsi että divareista tietysti saat lukemiseksi sen ajan Seuroja, Hopeapeiliä, Viuhkaa yms. sen ajan aikakauslehtiä.) 

Sitä mitä ei ole ei osaa kaivata eli jos syntyisi nyt 50 luvulle niin nuo viihdemuodot olisi uutta ja mullistavaa. Minä olim tuhat kertaa onnellisempi 20 vuotiaana vaikka ei ollut edes internettiä kotona, saati jotain suoratoistopalveluja. Ei se viihde tee ihmistä onnelliseksi tai onnettomaksi vaan ihan muut asiat. 50 luvulla työnsaanti oli helppoa ja vaivatonta, siinä jo yksi iso osa onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Et näytä tietävän todellisesta elämästä ja rakkaudesta yhtään mitään. Olen aina laittautunut ja hoikka. Kotirouvana ja -äitinä emme hanki useaa kuin yhden max kaksi lasta ja tietysti minulla on omat säästöni. Kaikki on järjestyksessä. Kuka ajattelee noin negatiivisesti?? En siivoa muuta kuin omaa kotia ja en tule ikinä olemaan sosiaalinen tai muunkaanlainen hylkiö.

On kiva elää jossain höttömaailmassa! Toivottavasti hyvä tuurisi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan ja elän kuin 1950-luvulla muuten ainoat nykyajan jutut ovat internetin käyttö, puhelin ja sähköposti. Tyylini ja kotini sisustus on suoraan 50-luvulta. Elämä on ihanaa!

Uutiset kuuntelet tietysti putkiradiosta ja radioteatterin 50-luvun kuunnelmat ovat sen ajan sävelradion lsäksi  tietysti ainutta viihdettä kotonasi . (paitsi että divareista tietysti saat lukemiseksi sen ajan Seuroja, Hopeapeiliä, Viuhkaa yms. sen ajan aikakauslehtiä.) 

Sitä mitä ei ole ei osaa kaivata eli jos syntyisi nyt 50 luvulle niin nuo viihdemuodot olisi uutta ja mullistavaa. Minä olim tuhat kertaa onnellisempi 20 vuotiaana vaikka ei ollut edes internettiä kotona, saati jotain suoratoistopalveluja. Ei se viihde tee ihmistä onnelliseksi tai onnettomaksi vaan ihan muut asiat. 50 luvulla työnsaanti oli helppoa ja vaivatonta, siinä jo yksi iso osa onnellisuutta.

1950-luvulla on ollut myös työttömyyttä! Työttömät määrättiin hätäaputöihin tai siirtotyömaille. Näistä töistä ei kauheasti maksettu.

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Et näytä tietävän todellisesta elämästä ja rakkaudesta yhtään mitään. Olen aina laittautunut ja hoikka. Kotirouvana ja -äitinä emme hanki useaa kuin yhden max kaksi lasta ja tietysti minulla on omat säästöni. Kaikki on järjestyksessä. Kuka ajattelee noin negatiivisesti?? En siivoa muuta kuin omaa kotia ja en tule ikinä olemaan sosiaalinen tai muunkaanlainen hylkiö.

On kiva elää jossain höttömaailmassa! Toivottavasti hyvä tuurisi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Olen syntynyt onnellisten tähtien alla ja siunattu erittäin positiivisella asenteella enkä epäile ja ole ilkeä muille, kuten eräät. Hyvää illan jatkoa sinulle!

Maaseudulla avaria maisemia. kesällä kasvimaiden kitkemistä  ja heinäntekoa verenmaksu suussa jo  5-6 vuotiaasta alkaen. Kouluun hiidettvö itse tehtyä latua pitkin , pimessäkin ja pakkasessa. Ruokana lähinnä perunaa ja sipulia, itse kasvattua, ja kuivattuja särkiä ja ahvenia joita isä pyydysti katiskoilla keväisin ja syksyllä  linnunlihaa kun kövi metsällä , salaakin. Äiti teki vaatteet ja leluna oli äidin tekenä kangashevonen sekä tietenkin vasikka ja lehmä. marjankeruu ja sienestys tuli tutuksi ennen kouluikää. Autoa ei ollut kuin yksi taksi koko kylällä ja sähkövalon näin eka kertaa koulussa ja vesivessan tapasin ollessani 8 v. kun pappa, joka oli edistyksellin, rakensi sellaisen mummulaan.  ja tämä oli jo 60-luvun alkua, sillä olen syntynyt 56, enkä muista eka vuosista mitään

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31866 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa elää 50-luvun kotirouvana hoitaen kotia ja lapsia tehden miehelle ruokaa ja mies kävisi töissä ja toisi paljon rahaa pöytään. Minä sitten kotirouvana antaisin miehelle eväät mukaan töihin ja pitäisin huolta rahakassasta.

Sitten miehen vaihtaessa nuorempaan ja timmimpään olisit ihmeissäsi kolmen neljän lapsen yksinhuoltajana, ilman ammattia. Menisit tehtaaseen työhön ja siivoaisit konttoria illalla. Olisit eronnut rouva, sosiaalinen hylkiö.

Et näytä tietävän todellisesta elämästä ja rakkaudesta yhtään mitään. Olen aina laittautunut ja hoikka. Kotirouvana ja -äitinä emme hanki useaa kuin yhden max kaksi lasta ja tietysti minulla on omat säästöni. Kaikki on järjestyksessä. Kuka ajattelee noin negatiivisesti?? En siivoa muuta kuin omaa kotia ja en tule ikinä olemaan sosiaalinen tai muunkaanlainen hylkiö.

On kiva elää jossain höttömaailmassa! Toivottavasti hyvä tuurisi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Olen syntynyt onnellisten tähtien alla ja siunattu erittäin positiivisella asenteella enkä epäile ja ole ilkeä muille, kuten eräät. Hyvää illan jatkoa sinulle!

Myös Sinulle hyvää illan jatkoa ja kaikkea hyvää elämääsi! Minä en muuten ole ilkeä! Olen vain jalat tiukasti maassa oleva realisti, koska tiedän, ettei elämä ole toivekonsertti, eikä elämää voi käsikirjoittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. Vanhempani ovat syntyneet 40-luvun lopulla ja elivät siis lapsuutensa ja nuoruutensa tuolloin. Ne heidän muistonsa ovat lähinnä ahdistavia! Äitini kasvoi Helsingissä, isäni pienemmässä kaupungissa, eli varsinaisesti maalaisuuteni ja maaseudun eloa ei kokemuksissa ole, mutta köyhyyttä ja sodasta pahasti ahdistuneita miehiä (jonkin verran naisiakin) muistot pursuavat. Koulumuistot ovat erityisen kammottavia. Hyvätkin oppilaat olivat käytännössä opettajien mielivaltaisen käytöksen uhreja. Oli ihan ok, että opettaja saattoi ottaa silmätikuksi jonkun lapsen, ja syy saattoi olla vaikka lapsen isovanhempien poliittiset mielipiteet joskus vuosikymmeniä aiemmin. Tai ei sitä varmaan kukaan hyvänä asiana pitänyt, mutta ikään kuin luonnonlakina, jolle ei ollut mitään tehtävissä eikä ollut hyvä edes pohdiskella asiaan puuttumista. Muun muassa isäni naapurin koulunkäynti kärsi tuollaisesta valtavasti, ja kaikkien fiksuna pitämästä nuoresta ei sitten lopulta tullut mitään. Vieläkin isä saattaa muistella kuinka opettaja mursi tämän yhden sen perheen lapsista, ja muut lapset saivat toisenlaiset opettajat ja heille sitten kävi hyvin, ja siihen suhtaudutaan edelleen jotenkin niin, että opettajilla nyt vaan oli sellaista valtaa. Selvästi olikin, mutta se on ajatuksena niin iskostunut sen ajan eläneen mieleen, ettei edes vuosikymmeniä myöhemmin, korkeasti koulutettuna ja pitkän elämänkokemuksen jälkeenkään pysty täysin sanomaan, että eihän sellaisen olisi ikinä pitänyt silloinkaan olla ok.

Äitini luokse lähetettiin jostain kaukaa maaseudulta joku tuttavien sukulaistyttö, jota äidin perheen oli tarkoitus auttaa. Tyttö ei ollut ihan kotiapulainen, mutta ei mikään kasvattilapsikaan, vaan jotain siltä väliltä. Äidin perhe maksoi hänelle jotain opintoja, mutta hän ei todellakaan ollu osa perhettä. Tyttö oli niin ujo, ettei puhunut äitini kanssa vuosien aikana kuin pari kertaa, vaikka he olivat suunnilleen samanikäisiä. Kuvaavaa on, ettei äitini meinannut muistaa tämän tytön nimeäkään, ja kuulin hänestä vasta ollessaan noin 13-vuotias, koska ilmeisesti tyttö muutti heille suunnilleen samassa iässä. Tämä voisi siis näyttää joltain ihanalta yhteisöllisyydeltä, jos siinä olisi rahtunenkaan inhimillisyyttä. Totuus kuitenkin on, että yks perhe on lähettänyt keskenkasvuisen aran lapsen kauas kotoa asumaan, toinen perhe on ottanut hänet vastaan, mutta hän ei ole ollut perheessä mitenkään tärkeä. Ei häntä siellä kohdeltu kaltoin eikä hän joutunut mihinkään raskaisiin töihinkään, vaan sai toki ylläpidon ja koulutusta, mutta eipä hänestä erityisesti ole välitettykään. Ja tämä oli kuulemma hyvin tavallista, jokaisessa kodissa asui ja työskenteli joku apulainen, ja monia heistä autettiin taloudellisesti nimenomaan opiskelemaan. Kuulostaa kauniilta ajatukselta, mutta suosin kyllä nykyistä opintotukijärjestelmää mieluummin. Niitä nimettömiä kotiapulaisia oli kaikkialla, jotkut muutaman kuukauden, jotkut vuosia. Isäni muistaa jonkun yksittäisen Alman, äitini taas lähinnä ujoja nuoria, joiden ainoa konsti päästä Helsinkiin oli muuttaa johonkin keittiön nurkkaan. Isovanhempieni asunnossa Helsingin keskustassa oli tosiaan tällainen keittiön nurkkaus pienillä seinillä ja verhotangolla eroteltuna, mutta ei sitä enää 70-luvulla kenenkään asuntolan käytetty. Siinä oli pakastin ja pieni hylly, kun minä olin pieni, mutta se kertonee ”huoneen” koosta riittävästi. Tässä ei ole mielestäni mitään nostalgista tai romanttista. Itselläni on 10-17-vuotiaita lapsia, ja olisi aivan järkyttävä ajatus lähettää heidät kirjaimellisesti toisten nurkkiin asumaan ilman yhteydenpitomahdollisuuksia omaan perheeseen.

Mielenkiintoista, koska en ole koskaan aikaisemmin lukenut tälläisen yleisyydestä. "Niitä nimettömiä kotiapulaisia oli kaikkialla" - ihanko oikeasti? Äitini ei muista moisia, isäni ei muista tuollaista ja heillä on ihan selkeät muistikuvat oikeista kotiapulaisista, jotka saattoivat asua perheen kanssa jopa 10 vuotta ja sitten oli niitä maalta tulleita opiskelijoita, serkkuja pääosin, joilla näilläkin oli nimet. Vaikuttaa siltä, että sinun suvussasi oli jonkinlainen outo tapa kohdella ihmisiä väärin, tuo kertomasi ei ole mikään todellinen ajankuva.

Niin voi tietysti olla. Tosin tässäkin on kyseessä kaksi eri sukua, äitini siellä Helsingissä ja isäni ihan toisaalla. Ja se Alma oli isäni kotona pitkään, mutta ei kyllä perheenjäsen vaan apulainen. Kotiapulaisia nimenomaan oli joka kodissa, mutta näitä opinnoissa autettavia varmaan harvemmissa. Se oli kuitenkin keino lähettää lapset opiskelemaan. Äitini luona ei asunut kukaan oman suvun nuori, vaan tulijat olivat aina jotain tuttujen tuttuja. Äitini perhe oli varmaan sen ajan mittakaavassa aika vakavarainen, ei siis missään nimessä rikas mutta hyvin toimeentuleva, ja heille mitä ilmeisimmin oli tunkua. Ja äidin perhe sitten majoitti, elätti ja koulutti näitä tuntemattomia nuoria. Minustakin se kuulostaa tietyllä tavalla väärin kohtelemiselta, mutta ennemminkin niiden nuorten omien vanhempien taholta. Mutta näin se vaan oli. Tämä oli näiden vieraiden nuorten tai ainakin heidän vanhempiensa anoa toivo saada lapsensa koulutettua, ja niin se vaan oli sitten toimittava, kun vaihtoehtojakin ei ollut. Eli kyllä se ajankuva vaan oli juuri tämä. Vai mistä arvelet näitä lähtijöitä heille tulleen, jos tällaiselle toiminnalle ei olisi ollut tarvetta? Toisaalta sitten taas tunnen omat sukulaiseni, eivätkä he ole mitenkään kylmiä väärinkohtelijoita. He toimivat niin kuin oletus oli, ylimääräinen tila annettiin jonkun käyttöön, ja tälle jollekin sitten myös maksettiin koulunkäynti. Juuri tällaiset asiat näyttävät nykyajasta katsottuna aika kylmääviltä ja kamalilta, ja juuri siksi en nimenomaan kaipaakaan sinne 50-luvulle.

Tarinasi voisi olla 30-luvulta, koska 50-luvulla oppikouluja oli melkein joka toisessa pitäjässä (ei nyt sentään, mutta ei todellakaan tarvinnut muuttaa kaupunkiin käydäkseen koulua kuin jostain salomailta korkeintaan). Oppikoululaisille oli kortteeripaikat, joissa asua, ei tarvinnut mennä sukulaisten nurkkiin. Näin siis ainakin läntisessä Suomessa.

Ai elät kuin 50 luvulla. Olet siis vaihtanut auton polkupyörään, ei vaihteita, ja särkylääkkeenä käytät vain asperiiniä, ja päällysvaatteet on sarkaa, ja jos olet  nainen, käytät vain hametta ja sukkanauhoilla kiinnitettyjä itsekudottuja villasukkia ellet juokse kintut paljaana, niin ja ei sitten kertakäyttöisiä terveyssiteitä tai tamponeja vaan rätti  jalkoväliin.

Äitini on 50-luvulla syntynyt.

Hän näki nälkää ja söi jopa kalkkia ym. ravinnepuutoksiinsa. Lapsia rauhoiteltiin ja ravinnepuutosta hoidettiin oluella. Salametsästys oli yleistä ja viranomaiset katsoivat sitä läpi sormien. Maanomistajat eivät niinkään.

Sodan traumatisoimat miehet ratkoivat kärhämät asein ja puukoin. Vaikka äiti kävi töissä, aviomies saattoi varastaa palkkarahat ja ryypätä rahat parissa päivässä. Piti hymyillä vaikka sydän märkänis, äiti ei kestänyt kuunnella vielä lapsienkin murheita omiensa lisäksi. Koko ajan piti tehdä jotain hyödyllistä, koska vielä 24/7 työpanoksellakin nähtiin nälkää. Joulu oli yhtä kuin SPR:n ruokapakkaus. Lahjoista ei ollut puhettakaan...! Muulloin mieluummin nähtiin nälkää kuin haettiin "köyhäinapua".

Sairaudet hoidettiin huumeilla: Hota-pulverilla ja Pervitiinillä. Tuberkuloosin vuoksi yskään suhtauduttiin erityisen vakavasti.

Satavuotias kotitalo nököttää perifeeriassa edelleen. Alkuperäinen osa oli 15 neliötä, jossa asui hylkiöäiti tyttäriensä kanssa. Kun toinen tytär meni naimisiin, tönö laajennettiin 40 neliön suuruiseksi. Sinne mahtui kymmenhenkinen perhe, sisarussarjan viimeisenä äitini, joskin lapset lähetettiin töihin heti murrosiän alkaessa. "Aikuisia" ei ollut varaa elättää kotona.

Historia on aina voittajien kirjoittamaa. Jos AP ei ole nykyään maanomistaja tai lääkärissukua, niin asema 50-luvulla olisi ollut vähän syöpäläistä parempi.