Hei, te henkisen väkivallan uhrit! Eheytymisestä/paranemisesta kysymyksiä!
Olen eronnut n. puoli vuotta sitten. Ehdin lähteä useita kertoja, kunnes tuli se viimeinen.
Hän ei jättänyt minua eron jälkeen rauhaan, vaan kaikkia mahdollisia väyliä pitkin sanoi toteuttavansa kaikki uhkauksensa. Uhkailu ja kiristys olivat juuri se viimeisten vuosien syy, etten lähteyt aiemmin. Kun viimein lähdin, alkoikin seuraava helvetti.
En ole muuttanut pois paikkakunnalta, mutta olen vaihtanut puhelinnumeron, jottei minua saada enää hänen ystäviensäkään kautta kiinni. En ole lähtenyt paikkakunnalta, koska ainoa tukiverkkoni on täällä, enkä sitä ole valmis jättämään.
En ole voinut kirjoittaa aiemmin kysyäkseni mistään asiaan viittaavasta vaikka kovasti olen vertaistukea kaivannut, koska pelkään että hän lukee tätä ja tunnistaa itsensä. Mitä siitä voi seurata? En tiedä. Jotain kamalaa.
Olen siis alkanut eheytyä, koska viimein uskallan kirjoittaa, vaikka ympäripyöreästi. En kuitenkaan ole vapaa traumostani, koska en voi käydä edes kaupassa pälyilemättä ympärilleni.
Kysymykseni: kuinka pitkän ajan kuluttua tunsitte olevanne vapaa?
Oliko ainoa ratkaisu jättää paikkakunta?
Kokemuksia siitä, että tämä loppuu joskus?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Käytä maskia ja vaihda vaatteet...kyllä on hirveä tilanne sulla.
Tarkoitatko, että naamioituisin?
Tavallaan teen sitä, nyt kun sanoit. Yritän olla herättämättä huomiota.
Siitäkin pitäisi joskus päästä eroon. Siksi kysyn, kuinka kauan tämä mahtaa (yksilöllisesti tosin) kestää.
Haluan siis jaksaa toivoa, ettei minun tarvitsisi naamioitua ja ”vaihtaa” (sitä puhelinnumeroa, vaatteita...), vaan olla vapaasti se vanha minä.
Ap
Mulla alkoi eheytyminen kun päästin vihaamisesta irti.
Oletko saanut henkistä tukea? Suosittelen ammattitaitoista terapeuttia, että pääset käymään läpi asioita luotettavan ja turvallisen henkilön kanssa. Toipuminen on yksilöllistä mutta terapia voi nopeuttaa sitä. Myös luotettava vertaistuki voi olla arvokasta. Kuulostaa ihan kamalalta että et ole edes anonyymille nettipalstalle voinut jakaa asiaa!
Yleensä tuo kiusanteko loppuu siinä vaiheessa kun löytää uuden uhrin.
Pystytkö juttelemaan asioista kenenkään kanssa? Oletko miettinyt ilmoittavasi poliisille uhkailusta?
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi eheytyminen kun päästin vihaamisesta irti.
Sama täällä mutta se vihaamisen prosessi pitää malttaa käydä kunnolla loppuun asti. Ei niin, että pakottaa itsensä lopettamaan vihaamisen tai sen vuoksi, että muut haluavat sinun tekevän niin. Paraneminen on itseä, ei muita varten. Omalla kohdallani hyvä merkki oli se, kun vihaaminen alkoi jossain vaiheessa tuntua vähän puuduttavalta ja sellaiselta, että ei vain jaksaisi enää jauhaa samoja asioita läpi kerta toisensa perään. Totaalinen kyllästyminen oli se, mikä auttoi minua päästämään vihasta irti ja suuntaamaan eteenpäin.
Minulla nyt ei ollut noin paha tilanne, mutta pääsin lopullisesti irti vasta, kun eksä päästi minusta irti. Meillä yhteisiä lapsia, joten meidän on pakko olla tekemisissä. Tein kaiken aina niin kuinnitse halusin, en koskaan myötäillyt. Lopulta eksä tajusi, että olen niin paha ja niin sairas (hänen käyttämänsä sanat), että luovutti kontrolloimasta. Tähän meni jotain 8 vuotta.
En tiedä, onko sinun eksäsi oikeasti vaarallinen, mutta ainakin Sinun pitää päästä yli pelosta. Olet pelkosi vanki.
Vierailija kirjoitti:
Oletko saanut henkistä tukea? Suosittelen ammattitaitoista terapeuttia, että pääset käymään läpi asioita luotettavan ja turvallisen henkilön kanssa. Toipuminen on yksilöllistä mutta terapia voi nopeuttaa sitä. Myös luotettava vertaistuki voi olla arvokasta. Kuulostaa ihan kamalalta että et ole edes anonyymille nettipalstalle voinut jakaa asiaa!
Olen ajatellut terapiaa. Se on vielä mietintäasteella, mutta ulkopuolisen ehdotus vahvistaa ajatusta.
Henkistä tukea olen saanut. Saanut ja saanut... mutta olen voinut kyllä puhua asiasta. Ymmärrettävää tosin, ettei tähän paljon voi läheisimmätkään sanoa.
Vertaistuki olisi aivan varmasti hyvin hyödyllistä. Sellaista on vaan kauhean vaikea löytää! Olen kysynyt auttavasta puhelimesta, eikä täällä oikein muuta ole kuin turvakoti, jolle ei periaatteessa ole enää tarvetta.
Nytkin jännittää kirjoittaa. Mutta varon olemasta liian tarkka. Nämä asiat sentään - VALITETTAVASTI - ovat hyvin monen arkipäivää.
Kiitos vastauksestasi.
Ap
Minun kohdalla piina loppui heti kun narsisti löysi uuden uhrin. Toki yritti lipua kaikkia mahdollisia kanavia käyttäen takaisin elämääni. Kannattaa olla yhteydessä poliisiin koska narsistille "kasvojen säilyttäminen kiiltävän puhtaina" on ykkösasia. Minä sain poliisilta apua ja tein narsistille selväksi että hänen temppunsa taatusti tulevat kaikkien tietoon. Tämän jälkeen sanoin hänelle eläväni onnellisinta aikaa rakkaitten ihmisten seurassa (kuulin hampaiden narskunan puhelimessa) ja kylmän rauhallisesti jätin hänet muhimaan omiin liemiinsä. Tsemppiä!!!
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tuo kiusanteko loppuu siinä vaiheessa kun löytää uuden uhrin.
Pystytkö juttelemaan asioista kenenkään kanssa? Oletko miettinyt ilmoittavasi poliisille uhkailusta?
Varmaankin, joo. Todella kamalaa ajatella, että se ”seuraava” saattaa joskus tulla kirjoittamaan samanlaista tekstiä, samasta henkilöstä, samalle keskustelupalstalle.
Olen puhunut rikosuhripäivystyksen kanssa. Näyttöä ei ole ilmeisesti tarpeeksi, edes lähestymiskieltoon. Mitään ei ole kirjallisena. Odotan vieläkin, että hän tulee ovelle, sitten on näyttöä. Jotain positiivista olisi siinäkin.
Ap
Suurin vapautuminen tapahtui, kun mies löysi uuden naisen ja lakkasi yrittämästä ottaa yhteyttä. Ei enää tarvinnut pälyillä kadulla ympärilleen ja olla varuillaan, kuuluuko rappukäytävästä ylimääräisiä ääniä. Muutaman kerran on tullut nyt kadulla vastaan ja aivan asiallisesti moikattu toisiamme.
Psykoterapiasta oli apu sekä suhteen lopettamisessa että sen jälkimaininkien selvittelyssä. Pari vuotta erosta aloin jo olla selväpäinen, mutta nyt uutta suhdetta aloittaessa viisi vuotta myöhemmin nousee useinkin esiin muistoja ja edellisessä suhteessa tukahdutettuja tunteita, kuten vihaa ja epäluuloa, jotka meinaavat purkautua uuteen kumppaniin, ellei niitä erikseen pysähdy käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla nyt ei ollut noin paha tilanne, mutta pääsin lopullisesti irti vasta, kun eksä päästi minusta irti. Meillä yhteisiä lapsia, joten meidän on pakko olla tekemisissä. Tein kaiken aina niin kuinnitse halusin, en koskaan myötäillyt. Lopulta eksä tajusi, että olen niin paha ja niin sairas (hänen käyttämänsä sanat), että luovutti kontrolloimasta. Tähän meni jotain 8 vuotta.
En tiedä, onko sinun eksäsi oikeasti vaarallinen, mutta ainakin Sinun pitää päästä yli pelosta. Olet pelkosi vanki.
Vankilasta vankilaan.
Kahdeksan vuotta kuulostaa hurjalta, mutta ymmärrän, että lapset yhdistävät.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minun kohdalla piina loppui heti kun narsisti löysi uuden uhrin. Toki yritti lipua kaikkia mahdollisia kanavia käyttäen takaisin elämääni. Kannattaa olla yhteydessä poliisiin koska narsistille "kasvojen säilyttäminen kiiltävän puhtaina" on ykkösasia. Minä sain poliisilta apua ja tein narsistille selväksi että hänen temppunsa taatusti tulevat kaikkien tietoon. Tämän jälkeen sanoin hänelle eläväni onnellisinta aikaa rakkaitten ihmisten seurassa (kuulin hampaiden narskunan puhelimessa) ja kylmän rauhallisesti jätin hänet muhimaan omiin liemiinsä. Tsemppiä!!!
Hurjaa..! Hienosti ja vahvasti toimittu sinulta!
Tämä mies ei ole varmaankaan narsisti. Syvästi häiriintynyt kylläkin.
Ap
Narsistien tuki ry nettisivut ja vertaistuki.
Vierailija kirjoitti:
Suurin vapautuminen tapahtui, kun mies löysi uuden naisen ja lakkasi yrittämästä ottaa yhteyttä. Ei enää tarvinnut pälyillä kadulla ympärilleen ja olla varuillaan, kuuluuko rappukäytävästä ylimääräisiä ääniä. Muutaman kerran on tullut nyt kadulla vastaan ja aivan asiallisesti moikattu toisiamme.
Psykoterapiasta oli apu sekä suhteen lopettamisessa että sen jälkimaininkien selvittelyssä. Pari vuotta erosta aloin jo olla selväpäinen, mutta nyt uutta suhdetta aloittaessa viisi vuotta myöhemmin nousee useinkin esiin muistoja ja edellisessä suhteessa tukahdutettuja tunteita, kuten vihaa ja epäluuloa, jotka meinaavat purkautua uuteen kumppaniin, ellei niitä erikseen pysähdy käsittelemään.
Olenkin kuullut, että trauma saattaa siirtyä uuteen suhteeseen. Olen iloinen puolestasi, että pystyt tämän riskin ajoissa huomaamaan ja käsittelemään.
Kiitos oikein tarkoista ajanilmaisuista. Jos minulta vaadittaisiin vaikkapa täsmälleen sama aika, niin tuntuuhan se iäisyydeltä. Vaikka ei ole!
Tuntuu hyyyyviiiin kaukaiselta se ajatus, että voisimme koskaan moikata toisiamme. Ehkä silti, jonain päivänä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oliko väkivalta vain henkistä?
En huomannut tätä kysymystä!
Kyllä, ainoastaan henkistä.
Ap
9 jatkaa.
Jäin miettimään, että se mitä sinun pitää tehdä, on löytää oma voimasi. Se on kaikista tärkeintä. Käännä katseesi itseesi, etsi miksi valitsin sellaisen miehen kuin valitsit, miksi olet sellainen kuin olet, mitkä ovat sinun tarpeesi ja sinun arvosi.
Minun toipumiseni alkoi siitä, kun aloin löytää omat tunteeni ja tarpeeni. Luin tätä listaa aamuin illoin https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito… niin kauan, että sisäisti kaiken.
Luin Tommy Hellstenin tuotannon viiteen kertaan.
Ja tällaisia kirjoja https://www.amazon.com/Verbally-Abusive-Relationship-Expanded-Third/dp/…
Tuossa kirjassa hyvin kuvataan, että toisten maailmankuva on voittamista. Ja jotta voi voittaa, pitää olla joku joka häviää.
Vaikka sanotkin, ettei mies ole narsku, niin lue silti tämä kirja https://www.booky.fi/tuote/paula_salomaa/narsismin_tiedostaminen_toipum…
Lisäksi minulla auttoi päiväkirjan kirjoittelu, siis tajunnanvirta piti saada paperille. Ja myös henkinen kirjallisuus https://www.booky.fi/tuote/paula_salomaa/narsismin_tiedostaminen_toipum…
Eli lukeminen ja kirjoittaminen.
Mä olin nelisen vuotta henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisen miehen kanssa. Jouduin aika pahasti alistetuksi. Luovutin kaikista kavereista ja lopetin koulunkin, kun en jaksanut todistella itseäni sairaalloisen mustasukkaiselle ihmiselle. Suhteen loppupuolella en uskaltanut enää edes vastata puhelimeen muille kuin äidilleni ja veljelleni, ja niitäkin puheluita mies vahti vieressä.
Eron tullessa meni pari viikkoa kun öisin vain tärisin ja voin itselleni "nyt mä oon turvassa, nyt mä oon turvassa". Jouduin vaihtamaan asuntoa kun pelkäsin että mies paikkaa yöllä oven läpi.
Mulla pukkasi paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö ja vanhat syömishäiriötkin alkoi oireilemaan. Jouduin/pääsin terapiaan ja aloitin lääkityksen.
Vielä vuoden päästä jos joku mies puhui tai osoitti mielenkiintoa mua kohtaan niin säikyin "apua, nyt ex suuttuu" vaikka järjellä tiesin ettei vaaraa ole.
Suhteen päättymisestä on jo viitisen vuotta, mutta edelleen saatan nähdä miehestä painajaisia jos elämässä on stressiä muuten. Huomaan, että se vaikuttaa myös mun suhteisiin. Esim riitatilanteissa lamaannun täysin tai panikoin, koska tilanne tuntuu niin uhkaavalta. Pelkään myös suhteessa jatkuvasti, etten näe missä omat rajani menee ja tulen taas alistetuksi. Mun on todella vaikea suhtautua, kun joku pitääkin tasavertaisena ihmisenä. Kun mua kohdellaan hyvin (eli normaalisti) menen ihan hämilleen, enkä osaa suhtautua. Pari vuotta sitten tosin törmäsin mieheen pari kertaa lyhyen ajan sisällä, enkä säikähtänyt enää, ei herättänyt mitään tunteita eli parantumista on tapahtunut.
Toivon, että käyt ihan oman itsesi ja tulevaisuutesi takia juttelemassa asioista. Tuommoisessa suhteessa se oma todellisuudentaju ja kuva oikeudenmukaisuudesta hämärtyy.
Ja mahdollisuus, että exäsi viettäisi aikaansa palstalla on lähes olematon, ole vaan rauhassa sen suhteen. Tosi surullista että joudut pelkäämään, älä suostu alistumaan pelolle vaan arvosta itseäsi ja hanki apua. Nyt on sun vuoro huolehtia vaan omasta itsestäs.
Käytä maskia ja vaihda vaatteet...kyllä on hirveä tilanne sulla.