Yhteishuoltajuus, viikko-viikko-systeemi, jota toinen vanhempi ei kunnioita ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Aavistus narsismia tässä itseriittoisuudessa. Relaa vähän.

Totuus on vain tämä, en tässä mitään henkseleitä paukuttele. Mutta jos toinen vanhempi on aikalailla rajaton ja ailahtelevainen, niin toiselle vanhemmalle se yleensä jää tämä puoli ja niin kävi meillä. Viikonlopun vapaat menivät ja menevät alkon parissa, työviikolla levähdettiin suurin osa illasta. Vaikka tein vuorotyötä ja teen edelleen niin arki pyöri pitkälti minun vastuullani. Ei tässä mitään hienoa tai kehuttavaa ole. Milloin tahansa olisin sen vaihtanut yhtenäisesti jaettuun vanhemmuuteen, jossa kasvatuksesta olisi kannettu yhteinen vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Anna poikien muuttaa kokonaan isälleen ja ota tyttö luoksesi. Tapaa poikia joka toinen viikonloppu tms. 

Minkä ikäisiä pojat ovat?

Sitten ap menettäisin elarit kahdesta ja joutuisin muuttamaan isosta omakotitalosta johonkin vuokraluukkuun. Täytyy keksiä jotain muuta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna poikien muuttaa kokonaan isälleen ja ota tyttö luoksesi. Tapaa poikia joka toinen viikonloppu tms. 

Minkä ikäisiä pojat ovat?

Sitten ap menettäisin elarit kahdesta ja joutuisin muuttamaan isosta omakotitalosta johonkin vuokraluukkuun. Täytyy keksiä jotain muuta.

Ap

Höpöhöpö sinä et ole ap:ta nähnytkään. Menepä nyt Martti-Oskari takaisin äidin luokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

Noinhan toi menee: moni pariskunta edelleen jakaa hoivavastuun epätasaisesti. Yhteisessä kodissa todennäköisesti selviää jos joku asia jää hoitamatta.

Yhteishuoltajat joutuvat sopimaan keskenään _jotta asioita ei jäisi hoitamatta_.

Jos yhdessä sopiminen ei onnistu, ei onnistu yhteishuoltajuuskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Eli annat isän kasvattaa lapsista samanlaisia kun et voi mitää? Sori mutta ei sille voi kukaan muukaan. Ehkä olisi kannattanut vähän tarkemmin miettiä kenen kanssa lapset hankkii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna poikien muuttaa kokonaan isälleen ja ota tyttö luoksesi. Tapaa poikia joka toinen viikonloppu tms. 

Minkä ikäisiä pojat ovat?

Sitten ap menettäisin elarit kahdesta ja joutuisin muuttamaan isosta omakotitalosta johonkin vuokraluukkuun. Täytyy keksiä jotain muuta.

Ap

Tämä ei ollut Ap:n vastaus. 

Vastaan esitettyihin väitteisiin niin, että lasten isä jäi asumaan omakotitaloamme maksamalla väleinä pienehkön summan ap:lle. Koska ap ei aikonut jäädä rahan vuoksi taistelemaan exän kanssa vuosiksi vaan halusi eroon huonosta ja arvostamattomasta liitosta, jossa oli paljon henkistä väkivaltaa ja epätasapainoa, hän hyväksyi tuon näennäisen summan. Oikeus olisi ollut puoleen, mutta summa oli ehkä 1/4 osa siitä. Sen jälkeen ap muutti rivitaloasuntoon, jonka kustannuksista on vastannut täysin itse muuttopäivästä lähtien.

Ap:n ja lasten isän välillä ei siirry senttiäkään elatusmaksuja.

T. Oikea Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käy niiden lasten kanssa läpi koko kuvio. Muistuta, että he voivat koska tahansa tehdä sen päätöksen, että muuttavat isälleen, mutta se merkitsee sitä, että äitiä ei käytännössä sen jälkeen enää näe, koska äiti pysyy omassa kodissaan. Siihen ei kannata mennä, että lapset reissaavat edestakaisin oman mielensä mukaan, koska vanhemmilla on vastuu lapsistaan ja sen "viikkovastuullisen" tulee tietää, missä lapsensa ovat.

Ja kerro, että sinne isälle muuttaa sitten koko lapsikatras, koska et halua erottaa heitä toisistaan. Sanot, että sinä kyllä pärjäät, joten teinit voivat tehdä päätöksensä ihan omien toiveittensa pohjalta. Jos he haluavat elää isän kanssa ja tämän aikatauluilla, niin sitten sinne 100% eikä niin, että kaikki äidin kanssa sovittu kumotaan heti, kun isältä tulee toinen ehdotus.

Kyllä teinit ihmeesti tajuavat asioita, kun ne heille eteen leväyttää ja vaatii päätöstä. Ja jos ne lähtevät isälle kokonaan, saat itsellesi oman elämän.

En ne teinit kylläkään saa päättää pikkusiskonsa asumisesta. Sehän olisi ihan hirveän epäreilua tytölle.

Sen  päättääkin äiti. Ei teinit päätä kuin omasta puolestaan, äiti päättää tytön puolesta ja kun tyttö on 12v, hän saa päättää itse. Jos teinit on fiksuja, he tajuavat isänsä rakentaman sairaan kuvion.

Isä kun tässä kuviossa on se, joka joutuu kantamaan vastuunsa tekemisistään eli huolehtimaan myös tytöstä yhtä paljon kuin pojista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Eli annat isän kasvattaa lapsista samanlaisia kun et voi mitää? Sori mutta ei sille voi kukaan muukaan. Ehkä olisi kannattanut vähän tarkemmin miettiä kenen kanssa lapset hankkii.

Enkös minä alunperin kysynyt näkökulmia, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Sinäkö se sitten käyt kertomassa isälle, että hänen kuuluisi toimia niin ja näin ja sitten hän uskoo ja toimii niin. Kyse on siitä, että miten kasvattaa ja toimia näiden nuorten kanssa niin, että kasvavat "suoraan", vaikka isä koittaa manipuloinnillaan kyllä tehdä kaikkensa ettei se onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Anna poikien muuttaa kokonaan isälleen ja ota tyttö luoksesi. Tapaa poikia joka toinen viikonloppu tms. 

Minkä ikäisiä pojat ovat?

Minäkin ratkaisisin asian noin. Nyt lapset saa olla vallan kahvassa. Ja exä. Äidillä ei oo mitään väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Eli annat isän kasvattaa lapsista samanlaisia kun et voi mitää? Sori mutta ei sille voi kukaan muukaan. Ehkä olisi kannattanut vähän tarkemmin miettiä kenen kanssa lapset hankkii.

Enkös minä alunperin kysynyt näkökulmia, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Sinäkö se sitten käyt kertomassa isälle, että hänen kuuluisi toimia niin ja näin ja sitten hän uskoo ja toimii niin. Kyse on siitä, että miten kasvattaa ja toimia näiden nuorten kanssa niin, että kasvavat "suoraan", vaikka isä koittaa manipuloinnillaan kyllä tehdä kaikkensa ettei se onnistu.

Miksi mä sen isän kanssa neuvottelisin. Omien lastesi kanssa mä olen ehdottanut neuvottelemaan.

Muutama ehdotus aplle.

Yksi vaihtoehto olisi että seuraavan kerran kun lapset sinulla niin tilaa vaikka pitsat ja pidät poikien kanssa kolmestaan juttuhetken. Kysyt pojilta mitä he haluavat tulevaisuudestaan. Kannusta heitä opiskelmaan sillä että saat heidät itsensä tajuamaan mitä koulutus mahdollistaa (esim ammatin jossa hyvä palkka tai kevyemmän työn tai mieleisen työn jne). Juttele myös siitä millaista perheelämää he haluaisivat jatkossa elää. Jos pojat vaikka sanoo että haluaisivat asua isänsä luona koska isä antaa rahaa ja saa mennä vapaasti kavereille jne niin juttele asiasta tarkemmin poikien kanssa. Kysy miksi he ajattelevat sinun tuputtavan terveellistä ruokaa tai opiskelua ym. Kuuntele ja perustele rauhassa näkemyksiäsi. Jos pojat ovat edelleen sitä mieltä että isän tapa parempi niin kysy miksi sitten ottavat aina sinuun yhteyttä kun pitää ostaa koulukirjoja/talvitakki tai mikä ongelma nyt onkaan. Eli keskustele ja kuuntele heidän mielipiteitäänkin.

Tytön kanssa juttelisin erikseen. Ja moneen kertaan. Miten hän kokee perheelämänne nyt ja mitä toiveita hänellä on. Kertoisin myös pojille jos tyttö kaipaa heidän seuraansa. Tai voi olla että tyttö viihtyy paremmin sinun kanssasi kahden mitä isällä veljien kanssa. Oletko jutellut tytön kanssa?

Kun tiedät mitä kukakin haluaa voit miettiä ratkaisuja paremmin.

- alat elää itsekin samaan tapaan kuin isä eli isäviikolla haetkin lapset ilmoittamatta omiin menoihinne ja näytät toiselle että tältä se tuntuu (tämä tuskin toimivaa).

- pojat muuttaa isälle ja tyttö sinulle ja kaikki lapset viettää viikonloput vuorotellen toisella vanhemmalla ja näistä pidetään kiinni.

-muuta kauemmaksi isästä niin kulkeminen vaikeutuu

- selitä myös lapsille se mitä ongelmia on jos he kulkevat ilman sääntöjä kotien välillä kuten se että välillä ei ole ruokaa ja välillä sitä pilaantuu kun ei tulekaan syöjiä. Ja kerrot myös että jatkossa pitää pyytää lupa jos äitiviikolla haluaa lähteä jonnekkin eikä ole normaali aikaan syömässä ja tämä juuri ruokahuollon toimimiseksi.

- kerrot pojille että jatkossa hoitavat isäviikon sotkut ja ongelmat isän kanssa. jos hehkuttavat kuinka kiva tyyppi isä on jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Niin tämä: vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Jos eron jälkeen alkaa vaatia entiselyä puolisolta yhtään mitään, niin äkkiä menee välit vielä kehnommiksi ja elämästä tulee hyvin vaikeaa.

Pyytää voi, ja kohtuullinen ihminen pyydettäessä usein suostuukin jeesaamaan, mutta vaatimallavaatien jää vaan pää vetävän käteen.

Vierailija kirjoitti:

Isä on epäreilu ja taatusti manipuloi lapsia puolelleen. Luultavasti ei kestä yksinoloa. Sille et oikein mitään voi, jos estät poikia menemästä, he suuttuvat sinuun. Pysy positiivisena, kerro pojillesi että he ovat sinulle rakkaita. Ja että luoksesi voi aina tulla. Ja puhu isälle että ottaisi tyttärenkin tarpeet huomioon.

Noitten rajattomien henkilöiden kanssa elämä on vaikeaa.

Hienosti kommentoitu ❤️. Tuossa on kyse rajattomasta käytöksestä. Tytöstä on vielä tehty lapsi, jota hyljeksitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

No, et selvätikään ole elänyt ja ollut tämän tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ei kyse ole tästä ollenkaan vaan siitä, että voithan pyytää ja kehoittaa toista tekemään vaikka mitä, mutta jos hän päättää olla tekemättä eikä noteeraa asioita millään tavalla niin mitenpä silloin vaadit mitään?

Niin tämä: vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Jos eron jälkeen alkaa vaatia entiselyä puolisolta yhtään mitään, niin äkkiä menee välit vielä kehnommiksi ja elämästä tulee hyvin vaikeaa.

Pyytää voi, ja kohtuullinen ihminen pyydettäessä usein suostuukin jeesaamaan, mutta vaatimallavaatien jää vaan pää vetävän käteen.

Mitä väliä niillä huoltajien väleillä on enää tuossa kohtaa. Isäviikolla lapset kääntyy jossakin ongelmassa äidin puoleen äiti sanoo lapsille että he ovat nyt isällä ja isä ratkaisee ongelmat. Äitiviikolla äiti asettaa lapsille rajat että he eivät voi sopia menoja isän kanssa ainakaan ilman että neuvottelevat siitä myös äidin kanssa.

Ihme vääntöä. Mulla on 2 teiniä. Heillä on omat menot, harkat, kaverit jne. Teineillä on oma elämä, ei niitä voi kahlita kotiin isän/äidin helmoihin. Jos ei äidin/isän seura kiinnosta enää niin se on voi voi.

Se että äiti määrää äitiviikolla viettämään iloista äitiaikaa tai lasten syyllistäminen ovat typerintä mitä voit tehdä.

Anna poikien liikkua miten mielivät ja ole tukena kun tarvitsevat. Älä marttyroi tai työnnä pois. Vanhemmuuden rajoittaminen keinotekoisesti viikoittaiseksi jo noin isoilla vain hämmentää ja aiheuttaa lisää ongelmia.

Menee aiheen ohi, mutta minusta tuo viikko-viikko-systeemi on kauhea. Ei kukaan aikuinen suostuisi asumaan joka toinen viikko eri paikassa. Ainakaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päästäisin irti. Tehköön miten tekee. Sopeutua ja hyväksyä, että näin mennään.

Pitää valita, onko onnellinen vai oikeassa.

Tätä olen miettinyt, vaikka se tuntuu pahalta. Olen ollut se vanhempi, joka on pääosin lasten asiat aina hoitanut, ollut heidän kanssaan ja tehnyt asiat heidän kanssaan. Lasten ollessa pienempiä, isä kulki reissutöissä, vapaa-ajat oli vapaata ja kului pitkälti alkon parissa kuten edelleenkin viikonloput, ei kantanut vastuutaan kasvattamisesta ja lasten kanssa olemisesta. Siksikin tuntuu vähän katkeraltakin, että nyt kuitenkin kaikki lojaalius poikien puolelta tuntuu olevan isäänsä kohtaan. Isän osa on helppo tässä kohtaa, kun kivoja juttuja ostamalla ja eri vapauksien antamisella saa hyväksynnän.

Silti, jos joku ongelmatilanne tulee isänsä luona tai muutenkin, kääntyvät pojat silloinminun puoleeni tai jos pitää hankkia kouluun jotain tms. Ajattelen, että jos haluavat muuttaa isänsä luo niin täytyykö min samalla hyväksyä se, että kelpaan äidiksi ehdollisesti vai voinko asettaa siinä tapauksessa joitakin rajoja?

Mielestäni voit noissa ongelmatilanteissa pyytää poikia kääntymään isänsä puoleen. Voit myös kertoa, että tiettyjä hankintoja olisi helpompi tehdä sinun kanssasi, mikäli olisivat sinun kanssasi niinä päivinä kuin heidän pitäisi olla kanssasi. Voit myös kertoa pojille, että heidän käytöksensä loukkaa sinua, jos ovat isompia teinejä. Todennäköisesti kuvio on niin, että pojat kyllä tiedostavat, että kuvio on väärin, mutta tietävät, että jos eivät hypi miehen tahdon mukaan, niin menettävät isän  kokonaan.

Kyllä ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi keskustella siitä, että käytös loukkaa. 

Tavallaan uskon, että se on juurikin noin, että pojat kyllä tietävät kuvioin olevan väärin, mutta ovat lojaaleja isälleen, koska isä ostelee "kaikkea kivaa" ja antaa eri vapauksia. Nuori ymmärtää, että noista "eduista" kannattaa pitää kiinni. Minä olen taas se vanhempi, joka on yrittänyt kasvattaa "kunnon kansalaisia" ja antaa eväät elämälle, tukea koulun käynnissä ja kasvamisessa. Sehän on sitä tylsää eikä ollenkaan hohdokasta vanhemmuutta.

Miksi et ole vaatinut että myös isä huolehtii noista? Lapsi tulee kysymään apua läksyissä kehota häntä pyytämään apua isältä jne.

Pyytää voi, se mitä sitten tehdään sen eteen ei ole minun käsissä. Jos kyseessä olisi vanhemmuus, jossa yhteisesti sovittaisiin erinäisistä asioista niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi. 

Miksi kaikista asioista pitäisi sopia yhteisesti? Se olisi aika mahdoton vaatimus jo ydinperheessäkin. Molemmat päättää niistä itseä koskevista asioista. Autanko mä esimerkiksi matikan läksyissä vai pyydänkö lapsia kääntymään asiassa toisen vanhemman puoleen. Autanko mä heitä vaikka iltapesuissa vai pyydänkö heitä huolehtimaan siitä toisen vanhemman kanssa. Lähdenkö lasten kanssa lääkäriin vai pyydänkö toisen vanhemman menemään sinne lapsen kanssa.

Noinhan toi menee: moni pariskunta edelleen jakaa hoivavastuun epätasaisesti. Yhteisessä kodissa todennäköisesti selviää jos joku asia jää hoitamatta.

Yhteishuoltajat joutuvat sopimaan keskenään _jotta asioita ei jäisi hoitamatta_.

Jos yhdessä sopiminen ei onnistu, ei onnistu yhteishuoltajuuskaan.

En mä ainakaan ydinperheessä ole kokoajan tietoinen siitä onko joku asia hoidettu vai ei. Enkä pidä sitä mitenkään edes olennaisena asiana. Tietyistä vastuista toki sovitaan. Tällä viikolla en ehdi auttaa läksyissä, isä huolehtii asioista nyt. Huomenna lähdetään retkelle eikä lapset rupea silloin rakentamaan majaa isän kanssa kun se on juuri nyt heistä mukavampaa, majan rakentaminen siirretään seuraavalle päivälle jne.