Aineenopettajaksi?

Mitäs jos lähtisit opettamaan sote-alaa amikseen. Kävisit sitten työn ohella ammatillisen aineenopettajan opinnot - ei ole mikään rankka setti.

Lääkärin tutkinnosta ei pysty hyödyntämään opettajan tutkintoon juuri mitään. Joutuisit opiskelemaan minimissään jotain 4-5 vuotta, koska tarvitset useita opetettavia aineita.

Kaikesta huomaa, ettei sinulla ole juuri käsitystä mihin olet ryhtymässä. Olet vaihtamassa raskaista hommista paskempiin ja vielä puolta pienemmällä palkalla.

Töihin pääseminen ei ole mitenkään varmaa. Opettajia tarvitaan vuosi vuodelta vähemmän. Esimerkiksi Oulun kouluista tullaan lopettamaan iso osa seuraavan 20 vuoden aikana.

Yhdistä uskontoon ainakin elämänkatsomustieto. Uskonto saattaa oppiaineena kadota jo seuraavan ops:n myötä, jos kansankirkkomme jäsenkunta vajuu nykyiseen tahtiin, ja silloin et -aopätevyys merkittävä kilpailuetu, jolla erottuu massasta.

Vierailija kirjoitti:

Yhdistä uskontoon ainakin elämänkatsomustieto. Uskonto saattaa oppiaineena kadota jo seuraavan ops:n myötä, jos kansankirkkomme jäsenkunta vajuu nykyiseen tahtiin, ja silloin et -aopätevyys merkittävä kilpailuetu, jolla erottuu massasta.

Näin varmasti.

Uskonnonopettajan määrää taidettiin povata pienemmäksi teologisen koulutusajan tulevaisuus eli Teotar -raportissa. Jo joku vuosi sitten.

Vaikka tämä kommenttiketju on jo kaksi vuotta vanha, en malta olla kommentoimatta.

Ihailtavasti ketjun aloittaja pysyy rauhallisena, vaikka moni kommentoija syyttää aloitusviestiä provokaatioksi tai epäilee kysyjän (todennäköisesti) vilpitöntä kysymystä! Haluan avata hieman omaa tilannettani, joka on pitkälti samanlainen kuin viestin aloittajalla.

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Teologiksikin olen opiskellut työn ohessa. Oltuani 20 vuotta sote-alalla ensin rivilääkärin hommissa ja sitten moninaisissa kehittämis- ja johtotehtävissä, olen muuttamassa urani suuntaa ja suuntaamassa aineenopettajaksi yläasteelle. Miksikö? Ensinnäkin, koska lääkärinä toimiminen oli minulle henkisesti liian kuormittavaa: Päivät koostuvat lähinnä avun tarpeessa ja hädässä olevien ihmisten kohtaamisesta, joita toki monesti pystyy auttamaankin. Pidemmän päälle käy kuitenkin hyvin raskaaksi se, ettei kukaan tule luoksesi ilman ongelmaa, hätää tai tarvetta. Toiseksi, koska sote-johtajana koen nykyiset haasteet sosiaali- ja terveyspalveluissa lähes ylivoimaisiksi (ikärakenteen muutos, terveysteknologian kehitys, pienenevä työväestö ja siitä johtuva työvoimapula, julkisen talouden kestävyysvaje).

Siksipä siis opiskelin ensin avoimessa yliopistossa historiaa ja kasvatustiedettä ja jäin sitten vuodeksi opintovapaalle, jolloin suoritin historian maisteriopinnot (+ yhteiskuntaopin) sekä opettajan pedagogiset opinnot. Nautin todella paljon opetusharjoitteluista ja nyt olen aloittamassa ensimmäisessä vuoden sijaisuudessa.

Olenkin hyvin kiitollinen, että Suomessa voi aikuisella iällä tehdä vielä näinkin isoja muutoksia työuraansa. Samalla haluan sanoa kaikille, ettei kannata lannistua vaan isotkin muutokset ovat mahdollisia, jos omaa intoa riittää ja on valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Toki aineenopettajan työllisyysnäkymät ovat hieman huolestuttavia lääkärien tilanteeseen verrattuna, mutta milläpä alalla eivät olisi... sama pätee palkkaankin!

Onnellinen aineenopettaja kirjoitti:

Vaikka tämä kommenttiketju on jo kaksi vuotta vanha, en malta olla kommentoimatta.

Ihailtavasti ketjun aloittaja pysyy rauhallisena, vaikka moni kommentoija syyttää aloitusviestiä provokaatioksi tai epäilee kysyjän (todennäköisesti) vilpitöntä kysymystä! Haluan avata hieman omaa tilannettani, joka on pitkälti samanlainen kuin viestin aloittajalla.

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Teologiksikin olen opiskellut työn ohessa. Oltuani 20 vuotta sote-alalla ensin rivilääkärin hommissa ja sitten moninaisissa kehittämis- ja johtotehtävissä, olen muuttamassa urani suuntaa ja suuntaamassa aineenopettajaksi yläasteelle. Miksikö? Ensinnäkin, koska lääkärinä toimiminen oli minulle henkisesti liian kuormittavaa: Päivät koostuvat lähinnä avun tarpeessa ja hädässä olevien ihmisten kohtaamisesta, joita toki monesti pystyy auttamaankin. Pidemmän päälle käy kuitenkin hyvin raskaaksi se, ettei kukaan tule luoksesi ilman ongelmaa, hätää tai tarvetta. Toiseksi, koska sote-johtajana koen nykyiset haasteet sosiaali- ja terveyspalveluissa lähes ylivoimaisiksi (ikärakenteen muutos, terveysteknologian kehitys, pienenevä työväestö ja siitä johtuva työvoimapula, julkisen talouden kestävyysvaje).

Siksipä siis opiskelin ensin avoimessa yliopistossa historiaa ja kasvatustiedettä ja jäin sitten vuodeksi opintovapaalle, jolloin suoritin historian maisteriopinnot (+ yhteiskuntaopin) sekä opettajan pedagogiset opinnot. Nautin todella paljon opetusharjoitteluista ja nyt olen aloittamassa ensimmäisessä vuoden sijaisuudessa.

Olenkin hyvin kiitollinen, että Suomessa voi aikuisella iällä tehdä vielä näinkin isoja muutoksia työuraansa. Samalla haluan sanoa kaikille, ettei kannata lannistua vaan isotkin muutokset ovat mahdollisia, jos omaa intoa riittää ja on valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Toki aineenopettajan työllisyysnäkymät ovat hieman huolestuttavia lääkärien tilanteeseen verrattuna, mutta milläpä alalla eivät olisi... sama pätee palkkaankin!

Onnellinen aineenopettaja, joka vasta aloittaa siis ensi syksynä vuoden sijaisuuden ja kertoo entisen työn olleen raskasta, koska päivittäin koko avuntarvitsijoita, joista vain osaa pystyi auttamaan. No, mitäs kuvittelit sen aineenopettajan työ olevan, kun kohtaa 200 oppilasta päivässä, joista vähintään neljäsosalla joku tuen paperi ja kuudesosalla erityistuentarve?

Aineenopettajan (hi-yh) työllisyysnäkymät ovat huolestuttavia lääkäriin nähden? Ne on kuule ihan katastrofliset. Virkaa et tule saamaan vuosikausiin ja hyvällä onnella saat enemmän kuin päätoimisuuden eli vain minimitunnit, jolloin palkkakaan ei vastaa täyttä opetusvelvollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen aineenopettaja kirjoitti:

Vaikka tämä kommenttiketju on jo kaksi vuotta vanha, en malta olla kommentoimatta.

Ihailtavasti ketjun aloittaja pysyy rauhallisena, vaikka moni kommentoija syyttää aloitusviestiä provokaatioksi tai epäilee kysyjän (todennäköisesti) vilpitöntä kysymystä! Haluan avata hieman omaa tilannettani, joka on pitkälti samanlainen kuin viestin aloittajalla.

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Teologiksikin olen opiskellut työn ohessa. Oltuani 20 vuotta sote-alalla ensin rivilääkärin hommissa ja sitten moninaisissa kehittämis- ja johtotehtävissä, olen muuttamassa urani suuntaa ja suuntaamassa aineenopettajaksi yläasteelle. Miksikö? Ensinnäkin, koska lääkärinä toimiminen oli minulle henkisesti liian kuormittavaa: Päivät koostuvat lähinnä avun tarpeessa ja hädässä olevien ihmisten kohtaamisesta, joita toki monesti pystyy auttamaankin. Pidemmän päälle käy kuitenkin hyvin raskaaksi se, ettei kukaan tule luoksesi ilman ongelmaa, hätää tai tarvetta. Toiseksi, koska sote-johtajana koen nykyiset haasteet sosiaali- ja terveyspalveluissa lähes ylivoimaisiksi (ikärakenteen muutos, terveysteknologian kehitys, pienenevä työväestö ja siitä johtuva työvoimapula, julkisen talouden kestävyysvaje).

Siksipä siis opiskelin ensin avoimessa yliopistossa historiaa ja kasvatustiedettä ja jäin sitten vuodeksi opintovapaalle, jolloin suoritin historian maisteriopinnot (+ yhteiskuntaopin) sekä opettajan pedagogiset opinnot. Nautin todella paljon opetusharjoitteluista ja nyt olen aloittamassa ensimmäisessä vuoden sijaisuudessa.

Olenkin hyvin kiitollinen, että Suomessa voi aikuisella iällä tehdä vielä näinkin isoja muutoksia työuraansa. Samalla haluan sanoa kaikille, ettei kannata lannistua vaan isotkin muutokset ovat mahdollisia, jos omaa intoa riittää ja on valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Toki aineenopettajan työllisyysnäkymät ovat hieman huolestuttavia lääkärien tilanteeseen verrattuna, mutta milläpä alalla eivät olisi... sama pätee palkkaankin!

Onnellinen aineenopettaja, joka vasta aloittaa siis ensi syksynä vuoden sijaisuuden ja kertoo entisen työn olleen raskasta, koska päivittäin koko avuntarvitsijoita, joista vain osaa pystyi auttamaan. No, mitäs kuvittelit sen aineenopettajan työ olevan, kun kohtaa 200 oppilasta päivässä, joista vähintään neljäsosalla joku tuen paperi ja kuudesosalla erityistuentarve?

Aineenopettajan (hi-yh) työllisyysnäkymät ovat huolestuttavia lääkäriin nähden? Ne on kuule ihan katastrofliset. Virkaa et tule saamaan vuosikausiin ja hyvällä onnella saat enemmän kuin päätoimisuuden eli vain minimitunnit, jolloin palkkakaan ei vastaa täyttä opetusvelvollisuutta.

Itse asiassa koin, että pystyin lääkärinä auttamaan suurinta osaa vastaanotolle tulijoista - tai ainakin kuuntelemaan. Kysymys ei ole siitä, vaan kokonaisasetelmasta: Jos terveys on ihmisen koettu normaalitila, lääkärin työssä lähdetään aina "miinukselta". Hyvinkin onnistunut lääkärikäynti koetaan usein vain "nollatilan palauttamisena", mikä on ihan ymmärrettävää - mutta samalla itse koin asetelman raskaaksi. Tarvitsevuuden ja hädän määrä on hätkähdyttävä!

Koulumaailmassa oleva oppilaiden tuen tarve on minulle melko tuttua. Tein lähes vuosikymmenen ison osan työstäni koululääkärinä ja myös hallinnollisia tehtäviä oppilashuollon saralla.

En ihan ymmärtänyt kommenttiasi "katastrofaalisista" työllisyysnäkymistä. Olen siis ihan samaa mieltä - virkaa en varmasti tule saamaan vuosikausiin ja sijaisuuksien perässäkin pitää olla ensimmäiset vuoden valmis muuttamaan oman maakunnan ulkopuolelle. Tarkoitin lähinnä sitä, että eikö tämä ole aika normaalia monessa ammatissa nykyään (poislukien juuri vaikkapa lääkärin ammatti)? Palkka putoaa myös alle puoleen, mutta eikö sekin ole aika normaalia, kun vertailukohtana on lääkärien epänormaalin korkea palkka?

Sen myönnän, etten tiedä opettajan arjesta vielä riittävästi. Vaikka muissa perheenjäsenissä on paljon opettajia, oma kokemus rajoittuu oppilashuollon tuntemukseen, opetuskokemukseen korkeakouluissa sekä opetusharjoitteluihin. Niiden pohjalta olen kuitenkin optimistinen ja odotan alkavaa sijaisuutta innolla.

Onnellinen aineenopettaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen aineenopettaja kirjoitti:

Vaikka tämä kommenttiketju on jo kaksi vuotta vanha, en malta olla kommentoimatta.

Ihailtavasti ketjun aloittaja pysyy rauhallisena, vaikka moni kommentoija syyttää aloitusviestiä provokaatioksi tai epäilee kysyjän (todennäköisesti) vilpitöntä kysymystä! Haluan avata hieman omaa tilannettani, joka on pitkälti samanlainen kuin viestin aloittajalla.

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Teologiksikin olen opiskellut työn ohessa. Oltuani 20 vuotta sote-alalla ensin rivilääkärin hommissa ja sitten moninaisissa kehittämis- ja johtotehtävissä, olen muuttamassa urani suuntaa ja suuntaamassa aineenopettajaksi yläasteelle. Miksikö? Ensinnäkin, koska lääkärinä toimiminen oli minulle henkisesti liian kuormittavaa: Päivät koostuvat lähinnä avun tarpeessa ja hädässä olevien ihmisten kohtaamisesta, joita toki monesti pystyy auttamaankin. Pidemmän päälle käy kuitenkin hyvin raskaaksi se, ettei kukaan tule luoksesi ilman ongelmaa, hätää tai tarvetta. Toiseksi, koska sote-johtajana koen nykyiset haasteet sosiaali- ja terveyspalveluissa lähes ylivoimaisiksi (ikärakenteen muutos, terveysteknologian kehitys, pienenevä työväestö ja siitä johtuva työvoimapula, julkisen talouden kestävyysvaje).

Siksipä siis opiskelin ensin avoimessa yliopistossa historiaa ja kasvatustiedettä ja jäin sitten vuodeksi opintovapaalle, jolloin suoritin historian maisteriopinnot (+ yhteiskuntaopin) sekä opettajan pedagogiset opinnot. Nautin todella paljon opetusharjoitteluista ja nyt olen aloittamassa ensimmäisessä vuoden sijaisuudessa.

Olenkin hyvin kiitollinen, että Suomessa voi aikuisella iällä tehdä vielä näinkin isoja muutoksia työuraansa. Samalla haluan sanoa kaikille, ettei kannata lannistua vaan isotkin muutokset ovat mahdollisia, jos omaa intoa riittää ja on valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Toki aineenopettajan työllisyysnäkymät ovat hieman huolestuttavia lääkärien tilanteeseen verrattuna, mutta milläpä alalla eivät olisi... sama pätee palkkaankin!

Onnellinen aineenopettaja, joka vasta aloittaa siis ensi syksynä vuoden sijaisuuden ja kertoo entisen työn olleen raskasta, koska päivittäin koko avuntarvitsijoita, joista vain osaa pystyi auttamaan. No, mitäs kuvittelit sen aineenopettajan työ olevan, kun kohtaa 200 oppilasta päivässä, joista vähintään neljäsosalla joku tuen paperi ja kuudesosalla erityistuentarve?

Aineenopettajan (hi-yh) työllisyysnäkymät ovat huolestuttavia lääkäriin nähden? Ne on kuule ihan katastrofliset. Virkaa et tule saamaan vuosikausiin ja hyvällä onnella saat enemmän kuin päätoimisuuden eli vain minimitunnit, jolloin palkkakaan ei vastaa täyttä opetusvelvollisuutta.

Itse asiassa koin, että pystyin lääkärinä auttamaan suurinta osaa vastaanotolle tulijoista - tai ainakin kuuntelemaan. Kysymys ei ole siitä, vaan kokonaisasetelmasta: Jos terveys on ihmisen koettu normaalitila, lääkärin työssä lähdetään aina "miinukselta". Hyvinkin onnistunut lääkärikäynti koetaan usein vain "nollatilan palauttamisena", mikä on ihan ymmärrettävää - mutta samalla itse koin asetelman raskaaksi. Tarvitsevuuden ja hädän määrä on hätkähdyttävä!

Koulumaailmassa oleva oppilaiden tuen tarve on minulle melko tuttua. Tein lähes vuosikymmenen ison osan työstäni koululääkärinä ja myös hallinnollisia tehtäviä oppilashuollon saralla.

En ihan ymmärtänyt kommenttiasi "katastrofaalisista" työllisyysnäkymistä. Olen siis ihan samaa mieltä - virkaa en varmasti tule saamaan vuosikausiin ja sijaisuuksien perässäkin pitää olla ensimmäiset vuoden valmis muuttamaan oman maakunnan ulkopuolelle. Tarkoitin lähinnä sitä, että eikö tämä ole aika normaalia monessa ammatissa nykyään (poislukien juuri vaikkapa lääkärin ammatti)? Palkka putoaa myös alle puoleen, mutta eikö sekin ole aika normaalia, kun vertailukohtana on lääkärien epänormaalin korkea palkka?

Sen myönnän, etten tiedä opettajan arjesta vielä riittävästi. Vaikka muissa perheenjäsenissä on paljon opettajia, oma kokemus rajoittuu oppilashuollon tuntemukseen, opetuskokemukseen korkeakouluissa sekä opetusharjoitteluihin. Niiden pohjalta olen kuitenkin optimistinen ja odotan alkavaa sijaisuutta innolla.

Monessa ammatissa ei ole normaalia se, että jopa 10 vuotta ketjutetaan määräaikaisena samassa työpaikassa tai se, ettei edes tiedä, jatkuuko työsi ja jos jatkuu niin millä tuntimäärällä. Onhan se esim. hi-yh opettajan työssä ihan eri opettaa 23h/vko (palkka 3050e) kuin päätoimisena 16h (palkka 2300 euroa). Ja kun tilanne on myös se, että nykyään lähes kaikki opettajat palkataan automattisesti päätoimisiksi, jolloin työnantaja voi antaa ainoastaan sen 16h töitä, niin tuollaista epävarmuutta joutuu sietämään opetusalalla ja jatkuvaa ketjuttamista. Jos onnistut saamaan edes hi-yh määräaikaisuuden nykypäivänä, on se jo lottovoitto. Hi-yh opettajista on yllin kyllin ylitarjontaa ja virkoja hakee vuosikymmenenkin jo töissä olleet, saamatta niitä.. Koska hakijoita on niin paljon.

Lisäksi jos olet äitiyslomasijaisena, loppuu työsi suvivirteen, kun äitiyslomalla ollut palaa takaisin kesäksi töihin, vaikka työsuhteesi jatkuisi. taas sinä päivänä syksyllä kun koulu alkaa. Vuoden aikana tekemöstä työstä ei kesällä saakaan palkkaa, vaan sen osuuden tulee nostamaan se äitiyslomalta palaava virassa oleva opettaja. Opettajan palkka tasattiin kuitenkin 12kk:lle entisen 9kk sijaan. Nykyäön sentäs pientä kompensaatio saavat myös määräaikaisetkin. Se kun palkkaasi pienennetään 2kk vuodessa vain sen takia, että olet määräaikaisessa työauhteessa, ei menisi monessa muussa ammatissa läpi.

Moneen vuoteen yhr:ssä ei ole saanut enää käsitellä yksittäisiä oppilasasioita, vaan asiat käsitellään kokonaisuuksina ja pelkkää ympäripyöreää sanahelinää, jossa lähinnä kulutetaan monen aikuisen aikaa täysinäiseen hölynpölyyn Suurin osa asioista ei tule koskaan koululääkärille, eikä edes käsitellä yhr:ssä,, pieni osa edes koulukuraattorillekaan. Todelliset haasteet ja tuenmuodot näkyvät siellä luokassa oppitunnilla, josta yhr:llä ei ole käsitystäkään ilman erityisopettajien viestiä yhr:n suuntaan.

Viisaasti kirjoitat!

Olen ollut hyvin onnellinen ja kiitollinen, että itse sain koko vuoden kestävän sijaisuuden ja vielä tuolla 23h opetusvelvollisuudella. Toki se vaati sitä, että vuokra-asunnon joutuu toiseen kaupunkiin hankkimaan arkipäiviksi, kun matka kotiin on 2 tuntia suuntaansa. Ja töitä piti hakea eri puolilta Suomea, kun oman maakunnan alueelta ei löytynyt. Useimmissa sijaisuuksissa ainakin keskisessä ja pohjoisessa Suomessa oli kyllä mukana myös tuo kesäajan palkka, eli olivat yleensä välille 1.8. - 31.7. Kurja kuulla, että jossain muualla on edelleen tapana pätkiä sijaisuus kesän ajaksi!

Hi-Yh -opettajista tuntuu tosiaan olevan vahvaa ylitarjontaa, eikä tilanne ole kovin paljon parempi, vaikka olisi yhdistelmä hi-yh-us. Olenkin ajatellut että pitänee vielä harkita elämänkatsomustiedon, filosofian tai psykologian pätevyyden lukemista avoimessa yliopistossa, jotta joskus edes voisi vakiviran saada.

Oma kokemukseni yhteisöllisistä oppilashuoltoryhmistä on hyvin samanlainen. Yksilölliset, erikseen järjestetyt tapaamiset ovat tuloksekkaampia, mutta vievät kyllä paljon työaikaa, kun kaikki kootaan erikseen yhteen vain yhden oppilaan asioita varten. Mutta sellainen laki taitaa nykyisin olla, eikä kai auta kuin sopeutua...