Käyttääkö joku teistä Geni-sukupuupalvelua? Kuinka yleistä on olla sukua kuninkaille?
Liityin Geniin ja kun olin päässy isoisoisääni asti, tuli toisesta sukupuusta ehdotus yhdistää henkilöt. Katsoin, että tiedot olivat prikulleen oikeat, joten yhdistin profiilit. Siitä aukesikin yhtäkkiä kymmenien tuhansien ihmisten sukupuu, jossa päästiin eurooppalaisiin kuninkaallisiin asti. Siis kuninkaita, ei pelkkiä aatelisia. Meni kuitenkin lähes 1000 vuotta taaksepäin ne sukupuut, eli ei tässä mitään kuninkaiden lehtolapsia tai niiden jälkeläisiä olla.
Kuinka yleistä on olla jonkun kuninkaan jälkeläinen? Siis niitähän on varmaan miljoonia, kun aikaa on kulunut. Mutta silti.
Kommentit (46)
Erittäin yleistä Euroopassa. Moni on tietämättään vaikka sukunimi olisi tavallinen Virtanen. Noihin Genin sukupuiden yhdistämisiin ei voi aina luottaa. Yksikin ottolapsi, nimi, kuolema, avio väärin ja koko sukupuun jatko siltä kohdin on pilalla.
Olen todennäköisesti Birger Jaarlin jälkeläinen. Suurin osa on suomalaisista on kaukaista kuninkaallista sukua. Toisaalta harva pystyy sen aukottomasti näyttämään toteen. Genin sukupuihin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Lähes kaikki euroopassa ovat Kaarle Suuren jälkeläisiä. Meillä suomalaisilla on enemmän kuninkaallista verta kuin Ruotsin kuninkaalla, jonka suku on lähtöisin Ranskasta.
Minulta löytyy sukupuustani mm. Jakob "Jeppe" Kurki, jonka äiti on monissa sukupuissa Cecilia Folkunga (Birger Jaarlin jälkeläinen). Sitten löytyy Jägerhorn-sukua, joka polveutuu odygd-suvusta, joka on perimätiedon mukaan kuninkaallinen. Sitten löytyy Ruotsista tullut sotilas Silfverdufva, jonka vanhemmista ei ole tietoa, muttta todenäköisesti Duse-sukua, jolla oli vaakunassaan hopeakyyhkynen (Silfverdufva), ja joka menee kuninkaallisiin sukuihin. Sitten löytyy mm. Roos-sukua, josta ei tiedä onko kyseessä Roos af hjelmsäter (kuninkaallista verta)? Sitten monta muuta mielenkiintoista sukunimeä, jotka voisivat johtaa kuninkaallisiin, mutta vaikea todistaa.
Yllättäviä juuria Genin kautta voi löytyä ja aina kannattaa katsoa ketju, jotta näkee onko siellä virheitä.
Olen nyt 10 v käyttänyt ja tallentanut Geniin. Siinä se on myös hyvä, että sieltä näkee muut jonkun henkilön tallentajat ja heidän kanssaan voi vaihtaa tietoa.
Eilinen erikiisuus oli, kun löysin ystäväni 34. esi-isän olevan Tsingiskan.
Mukavaahan se on kun löytyy aatelisia, pappeja tai jopa kuninkaallisia esivanhempia ja luulen, että näin on monella suomalaisella.
Ihailtavaa myös se, että tuhannet ihmiset etsivät kirkonkirjiista ym tietoja Geniin ja näin näitä esivanhempien tietoja voivat muutkin käyttää. Eli siitä vaan omia juuriaan etsimään.
Minä olen sukua Alankomaiden kuninkaalle
Onhan se yleistä.
Naapurikin on sukua Nigerian Worchestersaucemaan herttualle Ron Jeremylle.
minäkin olen sukua brittikuninkaallisille (joka tänä pivänä ei ehkä ole lainkaan sellainen asia, että kannattaisi mainita :I) Olen sukua myös venäjän eräälle kuuluisalle tsaarille (kuten tuo birttikuninkaallinen perhekin on). Kaikenlaisia hauskoja juttuja sieltä on saanut katsoakin, että tuollekin ollaan sitten sukua. Onneksi en ole itse julkkis, olisin se bitch, joka näyttä keskaria nimikirjoitusten puutäjille ja käskee toimittajia painumaan hvn vttn
Minun sukuni polveutuu (eräältä osin) aatelisen lehtolapsesta. Sitä kautta ollaan sukua ihan ympäri Euroopan kuningashuoneita ja ties minne, tuli amerikkalaisia kulttuurivaikuttajia ja muinaiset viikinkikuninkaat. Miten totta ne sitten on, en tiedä. Toki geenit on testattu ja yhteys löytyy. Aika mielenkiintoista, miten kansakunnan (ja maailman) kerma on aina ollut yhteyksissä toisiinsa. Isolta osaltahan olen siis ihan maalaistollo. Kuulemma ko aatelissuku oli syvästi järkyttynyt, että heihin on sekoittunut tällaista kuraa. No pitäisivät housunsa jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Minun sukuni polveutuu (eräältä osin) aatelisen lehtolapsesta. Sitä kautta ollaan sukua ihan ympäri Euroopan kuningashuoneita ja ties minne, tuli amerikkalaisia kulttuurivaikuttajia ja muinaiset viikinkikuninkaat. Miten totta ne sitten on, en tiedä. Toki geenit on testattu ja yhteys löytyy. Aika mielenkiintoista, miten kansakunnan (ja maailman) kerma on aina ollut yhteyksissä toisiinsa. Isolta osaltahan olen siis ihan maalaistollo. Kuulemma ko aatelissuku oli syvästi järkyttynyt, että heihin on sekoittunut tällaista kuraa. No pitäisivät housunsa jalassa.
Pääsetkö sukupuussa Bysantin hallitsijoihin (esim. makedonian dynastia)? Tämä onnistuu, jos sinulla on sukupuussasi Sophia of Minsk.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Kaarle Suuri yllättävän monen esi-isä on, mutta ei toki kaikilla.
Itse ilahduin kaukaisista, varsin värikkäistä aatelissukujuuristani. Suurin osa perimääni on ihan tavallista suomalaista talonpoikaa, mutta 2 promillea on aatelisverta. Ei paljoa, mutta varsin suuri vaikutus ihmiseen on jos on kahden promillen humalassakin, miksei sitten kahden promillen aatelisverelläkin.
Jo vain siinä alkaa keulia mopokin saati pollea poika.:D
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, olen käyttänyt My Hairy Tits -palvelua.
Kyllä Tinderinkin kautta voi löytää serkkuja, läheisiäkin. jos jalostustyö kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Kaarle Suuri yllättävän monen esi-isä on, mutta ei toki kaikilla.
Itse ilahduin kaukaisista, varsin värikkäistä aatelissukujuuristani. Suurin osa perimääni on ihan tavallista suomalaista talonpoikaa, mutta 2 promillea on aatelisverta. Ei paljoa, mutta varsin suuri vaikutus ihmiseen on jos on kahden promillen humalassakin, miksei sitten kahden promillen aatelisverelläkin.Jo vain siinä alkaa keulia mopokin saati pollea poika.:D
Voit ratsiassa mainita poliishill jotta kuulesh ai minäääkö 2 proshentin kännissä? Kuulesh vallesmannih se veri on aatelisverta justiinsha 2 % ettäsh ole shinä vaan kyykyshä shiinä:)
1000 vuotta takaperin niin sanoisin että aika todennäköistä. Jos olisit lähisukulainen kuninkaalliselle kyllä tietäisit asiasta etkä roikkuisi av:lla.
Kaikki eurooppalaiset ovat matemaatikoiden mukaan Kaarle Suuoren jälkeläisiä ja suuri osa muustakin maailman väestöstä. Tosin sama koskee muitakin tuona aikana eläneitä, joilla jälkeläisiä tänä päivänä.
Seuraava etappi on selvittää kruununperimysjärjestys ja pelmahtaa verkkareissa hoviin vaatimaan protokollan mukaisia oikeuksia sekä majesteetillista arvonimeä ja läänityksiä, botskilla Tukholmaan vaikka Turusta ja sukulaisiin Drotningholmiin. Och härrekuuden då!
Minä kyllä liityn täysin johonkin nimeltä tuntemattomiin... ainoa jota olen alkanut epäillä on Eräs Suuri koska hänellä kaksi vaimoa ja ne nimet ovat sitten minunkin nimiäni. Se nyt on sitten joku pieni tekijä tämä Michael Agricola... ja Agricola suku löytyy menevän 500-luvulle jonnekin kait Roomaan... ja ties sitten vielä vaikka joku olisi sukua jopa Aleksanteri Nevskylle eli Ukrainan Kiovan joku kirkko olisi kotiosoite ja kyllä ihmettelen että miksi Ze-len-sky-ij on muuttanut nimensä Ze-lin-sky-ij nimeen... kaksi eri henkilöä, jotka siis näköjään Pekka Haavisto tuntee kun Anthony Blinkenin uutisen yhteydessä mainitsi nämä... enkä yhtään tajua mitä tekevät kun leikkivät pommeilla siellä vanhojen kirkkojen alueella... IHAN KREISI TÄMÄ OTAN VÄIKKA VÄKISIN JUTTU... Taitaa olla jonkunlainen kulttuurin kehtokin vielä tämä Kiova...
Sama täällä, ollaan sukua Jenni Haukiolle ja Englannin kuninkaille ja Donald Trumpille. Aivan naurettavia ilmoituksia tulee. Isäsi äidin seitsemännen serkun kolmannen vaimon isän veljen vaimon äidinisänäidin viides serkku. Ihan soopaa. Toki oma sukupuu on Genissä, mutta jotain rajaa saisi olla näissä ilmoituksissa. Suurin osa ns. lähemmistäkin on ihan tuntemattomia, kun mennään muutama sukupolvi alaspäin. Kuka tuntee isoäidin serkkujen lapsenlapsenlapsia, jos hänellä on ollut vaikka viisi sisarusta.
Koko maailma on sukua keskenään, kun oikein kaivetaan.
En ole edellisen tekstin kirjoittaja, mutta juuri tuli sukupuuhun kyseinen henkilö. Näiden varmuudesta en mene takuuseen, paperilla asiat näin, todellisuus voi olla muuta. Sukupuussa on kuninkaita vaikka kuinka paljon pitkin poikin eurooppaa monien vuosisatojen aikana. Aluksi olin, että onpa hienoa, mutta ei se loppujen lopuksi mitenkään harvinaista ole. Jokainen sukupolvi tuplaa ihmisten määrän ja nämä ns paremman väen lapset ovat varmemmin jääneet henkiin ja saaneet jälkikasvua. Jonkun laskelman mukaan jokaisella Eurooppalaisella on sama esi-isä 600 vuoden päässä. Mielenkiintoista näitä on silti selvitellä ja samalla oppia lisää historiasta.
Uskon että aika yleistä. Olen kuninkaiden jälkeläin suoraan alenevassa polvessa molempien isisisieni sekä toisen isoäitini kautta. Pakkohan silloin on muidenkin olla?