Te joilla ala-aste ikäisiä lapsia
Kun lastenne kavereita käy kylässä, mitä lapset yleensä puuhaavat? Kun aloittavat leikin tai vaikka elokuvan katsomisen, niin jaksavatko keskittyä siihen yhteen tekemiseen kuinka kauan?
Itse olen ihmetellyt sitä, kun molempien lasten kaverit eivät tunnu pystyvän tekemään yhtä asiaa muutamaa minuuttia kauempaa.
Aloittavat jonkin leikin, kohta kaveri jo huudahtaa että mennään piirtämään. Kynät ja paperit saatu just ja just esille kun pitääkin päästä ulos. Ulkovaatteiden pukemiseen menee enemmän aikaa kuin siihen, mitä siellä ulkona ovat eli melkein saman tien takaisin sisälle. Omat lapset yrittää ehdottaa, että miksi ei jatketa sitä leikkiä kun eihän ehditty sitä kunnolla edes aloittaa. Leikki jatkuu ja heti kohta kaveri tulee sieltä lasten huoneesta pois ja haluaakin nyt leikkiä kissan kanssa. Sitten haluaa pelata lautapelejä. Haluaa ehdottomasti valita jonkun elokuvan, mutta alkumusiikkia pidemmälle ei jaksa katsoa.
Näillä lapsilla tuntuu olevan aivan älytön kiire ehtiä tehdä 100 eri asiaa ennen kuin pitää lähteä kotiin. Käyvät aivan kierroksilla koko ajan, kyselevät kauanko vielä voivat olla ennenkuin äiti tulee hakemaan, ja hirveä hoppu jatkuvasti. Kun se äiti sitten kurvaa pihaan alkaa valitus miten ei ehditty mitään tekemään että saisko olla pidempään.
Onko tätä ilmiötä muut huomanneet tai esiintyykö teillä? Mikähän tälläistä käytöstä aiheuttaa? Omat lapset eivät aina edes jaksa enää kavereita meille ottaa kun saavat paremmin leikittyä keskenään kuin kavereiden kanssa.
Kun omat lapset ovat kavereillaan, olen kysynyt ovatko samanlaisia kotona niin kyllä ovat kuulemma.
Onko lasten elämäkin niin aikataulutettua nykyisin vai mitä ihmettä? Muistan itse lapsuudesta kuinka ystävän kanssa saatettiin useampi tunti leikkiä sitä samaa leikkiä, ja seuraavana päivänä jatkettiin sitä jos oli aivan huippu hyvä leikki. Olen syntynyt 1991.
Kyseessä 7- ja 9-vuotiaita lapsia.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattavat käydä ylikierroksilla siitä, että ovat vieraassa paikassa ja haluavat sitten testata kaikkea mahdollista. Nuo lapset ehkä omissa kodeissaan jaksavat keskittyä pitkään yhteen asiaan. Ja ehkä omat lapsesi ovat taas näiden kavereiden kotona tuollaisia sinkoilijoita.
Itse asiassa olen saanut palautetta hakiessani lapsiani kotiin, että nämä osaavat olla niin rauhallisia ja äänettömiä, joskus meno muiden kavereiden kanssa aivan päätöntä. En maininnut tästä aloituksessa kun kuitenkin jengi olisi alkanut, ja varmaan nyt alkaakin, huudella vain "äitikruunu kiiltelee ja oottepa nyt niin parempia ihmisiä" jne.
Sitä en tässä hae vaan sitä, onko tosiaan uusi normaali tämä jatkuva pää kolmantena jalkana juokseminen lapsillakin? Aikuisillahan on aina kiire, mutta että lapsillakin. Sitä tässä ihmettelen enkä sitä, että eikö kaikki lapset ole samanlaisia kuin omani.Ap
Pätkiikö muisti? Et muista mitään omasta lapsuudestasi?
Kuinka niin? Kerroinhan jo aloituksessa millaista se omassa lapsuudessa oli olla kavereiden kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattavat käydä ylikierroksilla siitä, että ovat vieraassa paikassa ja haluavat sitten testata kaikkea mahdollista. Nuo lapset ehkä omissa kodeissaan jaksavat keskittyä pitkään yhteen asiaan. Ja ehkä omat lapsesi ovat taas näiden kavereiden kotona tuollaisia sinkoilijoita.
Itse asiassa olen saanut palautetta hakiessani lapsiani kotiin, että nämä osaavat olla niin rauhallisia ja äänettömiä, joskus meno muiden kavereiden kanssa aivan päätöntä. En maininnut tästä aloituksessa kun kuitenkin jengi olisi alkanut, ja varmaan nyt alkaakin, huudella vain "äitikruunu kiiltelee ja oottepa nyt niin parempia ihmisiä" jne.
Sitä en tässä hae vaan sitä, onko tosiaan uusi normaali tämä jatkuva pää kolmantena jalkana juokseminen lapsillakin? Aikuisillahan on aina kiire, mutta että lapsillakin. Sitä tässä ihmettelen enkä sitä, että eikö kaikki lapset ole samanlaisia kuin omani.Ap
Kautta aikojen on ollut erilaisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän lapsia harmittaa, kun eivät saa määrätä mitä tehdään?
Ei, he kysyvät aina kaverilta, mitä tämä haluaisi tehdä. Kun kaveri ehdottaa, että leikitään petseillä, niin ottavat kyseiset lelut esille. Juuri kun jokainen saanut valittua millä petsillä kukin leikkii, kaveri päättääkin että nyt vaihdetaan tekemistä.
Se lapsiani harmittaa.Ap
Lapsesi leikit ovat tylsiä ja kaavoihin kangistuneita?
En usko.
Ap
Itse juuri kerroit heidän olevan rauhallisia ja äänettömiä...
Kyllä, verrattuna heihin jotka eivät kykene kahta minuuttia istua leikkimässä tai rymytä lumikasoissa. Eivät he hiljaa istu apaattisina vaikka jaksavatkin samaa leikkiä leikkiä kauemmin kuin pari minuuttia.
Koita nyt pysyä asiassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattavat käydä ylikierroksilla siitä, että ovat vieraassa paikassa ja haluavat sitten testata kaikkea mahdollista. Nuo lapset ehkä omissa kodeissaan jaksavat keskittyä pitkään yhteen asiaan. Ja ehkä omat lapsesi ovat taas näiden kavereiden kotona tuollaisia sinkoilijoita.
Itse asiassa olen saanut palautetta hakiessani lapsiani kotiin, että nämä osaavat olla niin rauhallisia ja äänettömiä, joskus meno muiden kavereiden kanssa aivan päätöntä. En maininnut tästä aloituksessa kun kuitenkin jengi olisi alkanut, ja varmaan nyt alkaakin, huudella vain "äitikruunu kiiltelee ja oottepa nyt niin parempia ihmisiä" jne.
Sitä en tässä hae vaan sitä, onko tosiaan uusi normaali tämä jatkuva pää kolmantena jalkana juokseminen lapsillakin? Aikuisillahan on aina kiire, mutta että lapsillakin. Sitä tässä ihmettelen enkä sitä, että eikö kaikki lapset ole samanlaisia kuin omani.Ap
Sinulla sattuu olemaan rauhallisia lapsia sitten. Kyllä lapset aina ovat menneet pää kolmantena jalkana, sellaisia he vain ovat. Tietenkin rauhallisiakin löytyy, mutta ei tuo mikään uusi ilmiö ole.
Hetkinen nyt, tässä aloituksessa ei ollut kyseessä rauhattomat vs rauhalliset lapset erilaisine leikkeineen vaan se, että miksi niin moni lapsi ei kykene yhtä asiaa tekemään kuin hetken? Villi lapsi jaksaa juosta metsässä tunteja, rauhallinen lukea kirjaa tunteja, mutta osa taas ei kykene mitään tekemään kuin pari minuuttia kun on jokin pakko vaihtaa tekemistä. Eikä kyseessä voi olla tylsyys kun semmoinen nauru ja läpätys käy sen koko lyhyen ajan. Että mikä sen ajatuksen "nyt täytyy ehtiä tehdä muutakin" synnyttää leikkivän lapsen päähän kesken kaiken?
Ap
Keskittymiskyvyttömiä. Nykyajan lapsilla tämä näkyy mm. koulussa, ei jakseta keskittyä edes yhden pienen tehtävän tekemiseen loppuun.
Puuttuu pitkäjännitteisyyttä ja sitkeyttä.
Vaikuttaisi ko. lasten kohdalla, että säntäilevät myös kotonaan, koulussa, kaupassa...
Miten on kasvatettu käyttäytymään kotona? Onko rajoja vai mennäänkö hetken mielijohteesta milloin minnekin? Onko rauha tehdä asiat loppuun vai hoputetaanko, kiirehditäänkö?
Lapsi oppii aikuisen mallista. Jos aikuinen häslää itse koko ajan, tarttuu tämä elämisen malli lapsiin.
Voi olla, että lapsella/lapsilla on jokin keskittymiseen vaikuttava ominaisuus esim. huono kontrolli-iimpulssi, jokin adhd- kirjon vaikutus jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattavat käydä ylikierroksilla siitä, että ovat vieraassa paikassa ja haluavat sitten testata kaikkea mahdollista. Nuo lapset ehkä omissa kodeissaan jaksavat keskittyä pitkään yhteen asiaan. Ja ehkä omat lapsesi ovat taas näiden kavereiden kotona tuollaisia sinkoilijoita.
Itse asiassa olen saanut palautetta hakiessani lapsiani kotiin, että nämä osaavat olla niin rauhallisia ja äänettömiä, joskus meno muiden kavereiden kanssa aivan päätöntä. En maininnut tästä aloituksessa kun kuitenkin jengi olisi alkanut, ja varmaan nyt alkaakin, huudella vain "äitikruunu kiiltelee ja oottepa nyt niin parempia ihmisiä" jne.
Sitä en tässä hae vaan sitä, onko tosiaan uusi normaali tämä jatkuva pää kolmantena jalkana juokseminen lapsillakin? Aikuisillahan on aina kiire, mutta että lapsillakin. Sitä tässä ihmettelen enkä sitä, että eikö kaikki lapset ole samanlaisia kuin omani.Ap
Sinulla sattuu olemaan rauhallisia lapsia sitten. Kyllä lapset aina ovat menneet pää kolmantena jalkana, sellaisia he vain ovat. Tietenkin rauhallisiakin löytyy, mutta ei tuo mikään uusi ilmiö ole.
Hetkinen nyt, tässä aloituksessa ei ollut kyseessä rauhattomat vs rauhalliset lapset erilaisine leikkeineen vaan se, että miksi niin moni lapsi ei kykene yhtä asiaa tekemään kuin hetken? Villi lapsi jaksaa juosta metsässä tunteja, rauhallinen lukea kirjaa tunteja, mutta osa taas ei kykene mitään tekemään kuin pari minuuttia kun on jokin pakko vaihtaa tekemistä. Eikä kyseessä voi olla tylsyys kun semmoinen nauru ja läpätys käy sen koko lyhyen ajan. Että mikä sen ajatuksen "nyt täytyy ehtiä tehdä muutakin" synnyttää leikkivän lapsen päähän kesken kaiken?
Ap
Missä pahvilaatikossa sinä elät?
On tässä nyt vähän ikävä kaiku. Omat rauhalliset lapset käyttäytyy oikein, mutta kaikesta innokkaiden kavereiden innokkuus pitäisi saada loppumaan. Oma äitini on edelleen tuollainen vähän kaikkea häseltävä ihminen ja hyvin on elämässään pärjännyt.
Oli aivan mahtava lukea, että lapset vielä leikkii ja rymyää, eikä vain pelaa niillä puhelimillaan.

Ja olet elänyt...

En parjaa toisten lapsia vaan aidosti ihmettelen, onko nykyään lapset tosiaan tämmöisiä. En tiedä miten olisin omista lapsistani voinut kertoa ilman, että joku sen tulkitsee kerskumiseksi, mutta totuus nyt vain on se että he jaksavat leikkiä ja keskittyä siihen mitä tekevät. Kyse ei ole edelleenkään rauhallisuudesta ja iloisuudesta vaan siitä, miksi sitä ei innokkaasti jaksa kahta minuuttia pidempään leikkiä/touhuta?

Kaikki lapset oli ennen=SINÄ
Vierailija kirjoitti:
Oli aivan mahtava lukea, että lapset vielä leikkii ja rymyää, eikä vain pelaa niillä puhelimillaan.
Tämä on kyllä aivan totta. Kännykät löytyy omilta lapsista ja heidän kavereiltaan, mutta niitä ei hamuta käsiin juuri koskaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tässä nyt vähän ikävä kaiku. Omat rauhalliset lapset käyttäytyy oikein, mutta kaikesta innokkaiden kavereiden innokkuus pitäisi saada loppumaan. Oma äitini on edelleen tuollainen vähän kaikkea häseltävä ihminen ja hyvin on elämässään pärjännyt.
En parjaa toisten lapsia vaan aidosti ihmettelen, onko nykyään lapset tosiaan tämmöisiä. En tiedä miten olisin omista lapsistani voinut kertoa ilman, että joku sen tulkitsee kerskumiseksi, mutta totuus nyt vain on se että he jaksavat leikkiä ja keskittyä siihen mitä tekevät. Kyse ei ole edelleenkään rauhallisuudesta ja iloisuudesta vaan siitä, miksi sitä ei innokkaasti jaksa kahta minuuttia pidempään leikkiä/touhuta?
Ap
Joo joo paha paha nykyaika, joka on tehnyt lapsista ihan hirviötä.
https://www.google.fi/search?client=safari&channel=iphone_bm&source=hp&…
Tuossa aloittajalle vähän lukemista sen oman pienen kuplan ulkopuolelta.

Miksi osallistut keskusteluun, kun et selkeästi tiedä mistä on kyse tai halua edes pohtia, mistä asia voisi johtua? Huomaathan, että sinä puhut hirviöistä, minä en.
Ap
ennen asiat olivat paremmin
Case closed.
Vierailija kirjoitti:
https://www.google.fi/search?client=safari&channel=iphone_bm&source=hp&…
Tuossa aloittajalle vähän lukemista sen oman pienen kuplan ulkopuolelta.
Ei kai se nyt temperamentista johdu, jos ei malta tehdä mitään asiaa kuin pienen hetken?
Itse veikkaan ennemmin jo ketjussa mainittuja opittuja tapoja pystyä keskittymään, jos aikuisten kiire tarttuu lapseen.
Ap
Tunnistan ilmiön. Itselläni on useampi lapsi, joista kaksi on vilkasta lasta ja meno on sellaista päätöntä pyörimistä, painia jne. Eivät ole koskaan oikein leikkineet paikallaan. Tämä ei sinänsä haittaa omissa eikä muiden lapsissa.
Se, mikä haittaa, on valtava kännyköiden näprääminen, mikä keskeyttää kaiken tekemisen jatkuvasti. Esimerkiksi elokuvaa katsellessa kylässä olevat lapset saattavat yrittää pelata samaan aikaan, kun katsovat leffaa. Siksi meillä on sinne 11v asti sääntö niille lapsille, jotka lähes päivittäin käyvät, että heillä on lupa olla puhelimella eli käytännössä pelata sen saman ajan kuin omilla lapsillamme on lupa pelata. Sen jälkeen sanon, että nyt ei enää pelata, vaan teette jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tässä nyt vähän ikävä kaiku. Omat rauhalliset lapset käyttäytyy oikein, mutta kaikesta innokkaiden kavereiden innokkuus pitäisi saada loppumaan. Oma äitini on edelleen tuollainen vähän kaikkea häseltävä ihminen ja hyvin on elämässään pärjännyt.
En parjaa toisten lapsia vaan aidosti ihmettelen, onko nykyään lapset tosiaan tämmöisiä. En tiedä miten olisin omista lapsistani voinut kertoa ilman, että joku sen tulkitsee kerskumiseksi, mutta totuus nyt vain on se että he jaksavat leikkiä ja keskittyä siihen mitä tekevät. Kyse ei ole edelleenkään rauhallisuudesta ja iloisuudesta vaan siitä, miksi sitä ei innokkaasti jaksa kahta minuuttia pidempään leikkiä/touhuta?
Ap
Joo joo paha paha nykyaika, joka on tehnyt lapsista ihan hirviötä.
Miksi osallistut keskusteluun, kun et selkeästi tiedä mistä on kyse tai halua edes pohtia, mistä asia voisi johtua? Huomaathan, että sinä puhut hirviöistä, minä en.
Ap
Mikä hiton tarve sinulla on demonisoida nykyaika? Sinä ja sinun lapsuus on ollut se pyhä totuus meidän muidenkin lapsuudesta? Ainahan vallalla oleva aika on pilannut kaikkien muiden lapset. Nyt voitkin palata siihen omaan erinomaiseen elämääsi. Osallistun, koska ärsyynnyn sinun asenteestasi. Lempeästi hymyille katsot muita nenän vartasi pitkin.
Hih hih