Elätkö arvojesi mukaista elämää?
Kommentit (8)
En. On ollut pakko tehdä kompromisseja miehen takia
En. Halveksin kaikkea tavallista ja komformisuutta.
Elän. Rakkaus, ystävällisyys, ympäristön kunnioittaminen.
En päivääkään vaihtaisi pois. Vaikka virheen tein jos toisenkin.
Pyrin elämään, mutta aina ei ihan onnistu.
Haluaisin elää avioliitossa, mutta kumppanin pitäisi olla ihan erilainen.
Kyllä. Elän oman näköistäni elämää, eli erakkona metsän keskellä :)
En elä. En ole pystynyt lopettamaan lihansyöntiä, sillä inhoan kaikkia kasviksia. Samaan aikaan en kuitenkaan hyväksy tuotantoeläimien elinolosuhteita. Turkiksia en sentään suostu käyttämään, vaikka ne ovat kyllä usein todella kauniita. Kauniimpia kuitenkin eläimen itsensä päällä.
Arvoihini kuuluu myös ympäristön suojeleminen. Asun kuitenkin syrjäisessä kylässä ja tänne kulkee päivittäin vain muutama bussivuoro, joten meillä on perheessä kaksi autoa. Välttelen sentään auton käyttöä parhaani mukaan. Käytän myös liian vahvoja pesuaineita, liikaa muovia, liikaa vettä jne. Lisäksi arvostan lähimmäisistä välittämistä, enkä silti kuulu mihinkään vapaaehtoistyötä tekevään järjestöön jne. Lista on loputon.
Kristillinen lähimmäisenrakkaus. Yritän elää tämän mukaisesti, välillä siinä epäonnistuen.