Uskallanko viedä lapset seurakunnan ilmaisruokailuihin?
Olen työtön yh ja rahat alkaa olla totaalisen loppu nyt kun säästöt on syöty enkä ole yrityksistä huolimatta päässyt töihin. Käyn jo leipäjonossa ja olen hakenut seurakunnan diakoniasta ruokalahjakortteja, mutten ole uskaltautunut seurakunnan ilmaisruokailuihin. Niissä käy myös ihan tavallisia ihmisiä (lähinnä vanhuksia), mutta iso osa on alkoholisteja ja nistejä ja muuta epämääräistä porukkaa. Uhkaavien tilanteiden ja väkivaltaisuuksien takia paikalla on jatkuvasti vartija, mutta tilanteita tulee silti ja sivullisetkin voi joutua tulilinjalle. Pelkään myös sitä miten uhkaavat tilanteet vaikuttaa lapsiin. Nuorempi pelkää pimeää eikä uskalla jäädä illalla yksin kotiin senkään vertaa että veisin roskat ulos. Mitä peloille tapahtuu jos joku hänen vieressään heittäytyy yhtäkkiä väkivaltaiseksi, keskellä kirkasta päivää paikassa jonka pitäisi olla turvallinen? Toisaalta ilmaisruokailut olisi iso apu tukalaan tilanteeseen. Niissä saa terveellistä ja täyttävää ruokaa salaatteineen ja jälkkäriäkin. Mutta uskallanko ottaa riskin?
Kommentit (30)
Hyvä lastenkin nähdä elämän nurja puoli, jos ei opiskele ja tekee muutenkin tyhmiä valintoja.
Onko ruokailu päivällä? Kannattaa kokeilla. Jos on ikävää niin ette enää mene.
Oletko siis itse käynyt niissä ruokailuissa ja havainnut rauhattomiksi, vai mihin käsityksesi perustuu?
Ei uskalla välttämättä. Lapsille stressaavaa lähteä kotoa pois syömään vai jaksavatko raahattua sinne. Tarha, koulu tai mummo apuun? Suku, hyväntekeväisyys? Ellei sitten löydä alaa jolta saa rahaa tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Asut jossain Harlemissa?
En vaan halvassa läiössä ihan tavallisessa suomalaisessa kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Onko ruokailu päivällä? Kannattaa kokeilla. Jos on ikävää niin ette enää mene.
Ruokailut on sellaiseen aikaan, että omat lapseni on päässyt koulusta mutta moni aikuinen on vielä töissä.
En veisi lapsia syömään sitä sotkua, mitä siellä tarjotaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis itse käynyt niissä ruokailuissa ja havainnut rauhattomiksi, vai mihin käsityksesi perustuu?
Olen jutellut niistä mm. seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa, joka tietää varmasti hyvin millaista niissä on.
Vierailija kirjoitti:
Ei uskalla välttämättä. Lapsille stressaavaa lähteä kotoa pois syömään vai jaksavatko raahattua sinne. Tarha, koulu tai mummo apuun? Suku, hyväntekeväisyys? Ellei sitten löydä alaa jolta saa rahaa tarpeeksi.
Meiltä on lyhyt matka ruokailupaikkaan ja pieni kävely tekisi lapsille ihan hyvää. Suvussa ei ole ylimääräisiä rahahanoja ja hyväntekeväisyydestä saadaan toivottavasti jouluksi jotain, mutta esim Hope ei ole lystybyt tarjoamaan meille mitään koska heillä on liikaa asiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Missä lapsen isä on?
Laaten isä ei ole mukana kuvioissa.
Onhan se noloa opettaa jo pienenä mistä saa ilmaista ruokaa, oppii ajatukseen aikuisenakin.
Vierailija kirjoitti:
En veisi lapsia syömään sitä sotkua, mitä siellä tarjotaan.
Mistä kuvittelet tietäväsi, millaista "sotkua" ruoka on? Jos sinä asut jossain missä köyhille syötetään paskaa, turha kuvitella että kaikkialla muualla toimittaisiin samoin.
Kuulin kerran henkilön puhuvan jostain soppalasta kuin kodistaan, puheissa toistui usein soppala ja kuinka sieltä saa apua. Ihmettelin ja kysyin viimein mikä ihmeen soppala johon mies että etkö tiiä, se on sossu. Olin silmät pyöreenä koska meidän perhe ei koskaan onneksi tarvinnut sossun apua omilla pärjättiin ja töitä tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä lapsen isä on?
Laaten isä ei ole mukana kuvioissa.
Eipä tietenkään.
"Uhkaavia tilanteita ja väkivaltaisuuksia", enpä uskaltaisi mennä.
Mihin sinun rahasi kuluvat? Saat työttömyyskorvausta, asumistukea, lapsilisät, yksinhuoltajakorotuksen, elatustuen.... Ongelma taitaa olla joku muu?
Ei meillä päin Helsingissä tuollaista ole. Taidat nyt hieman liiotella tai puhua muusta kuin seurakunnan ruokailusta.
Vierailija kirjoitti:
Mihin sinun rahasi kuluvat? Saat työttömyyskorvausta, asumistukea, lapsilisät, yksinhuoltajakorotuksen, elatustuen.... Ongelma taitaa olla joku muu?
Mietin samaa. Itselläkin todella tiukkaa mutta jotenkin sitä vaan on onnistunut saada rahat riittämään.
Asut jossain Harlemissa?