Taidot jotka haluaisit oppia.
Kymmensormijärjestelmä ja numerot "sokkona". Sitä olen yrittänyt monia kertoja; ei onnistu.
Kommentit (35)
Uinti. Ennen sujui mutta vanhempana uppoan kuin kivi.
Samoin mulla kymmensormijärjestelmä olis kiva oppia. Hävettää se kahdella sormella tökkiminen, ja koko ajan sormiin vilkuilu. Olisi myös taito, joka helpottaisi työpaikan saamista. Noh, minkäs voit kun on juuri sitä sukupolvea ennen kuin ATK yleistyi kouluissa ja kodeissa, eikä tullut opittua sitä kunnolla jo nuorena.
Helikopterilla lentäminen olisi mukavaa. Mitähän vaatimuksia?
Kadehdin kauppakoulun käyneitä.
Siellä opetetaan kymmensormijärjestelmä ja "sokkona" numeroiden näpyttely.
Ruoanlaitto. Pakettien kyljessä on jotain vinkkejä. Yleensä poltan pohjaan.
Koodaamaan. Nykyisillä harrastuksilla (kutominen, nypläys, maalaaminen) ei pääse tienaamaan. Olisipa jokin intohimo, josta olisi hyötyä taloudellisestikin🙄
Haluaisin oppia tekemään kenkiä.
Uimisessa pitäisi ensin oppia pysymään pinnalla, niin voisi opetella sen jälkeen vedessä liikkumistakin. Aina olen uponnut kuin kivi, uimaopetuksessakin muut lapset kelluivat pinnalla, minä kävelin pohjaa pitkin matalaan päätyyn. Onneksi olin hyvä pidättämään silloin hengitystä niin en hukkunut...
Ensimmäinen kokemus ruoanlaitosta oli se, että laitoimme veljen kanssa jauhelihan kiehuvaan veteen. Ei näyttänyt hyvältä. Keksimme pian, että se ehkä pitäisi paistaa pannulla. Hyvää soosia siitä tuli voin ja kerman voimalla. Valkopippuria sopivasti.
Haluaisin oppia soittamaan kitaraa ja pianoa. Onhan niitä kurssejakin...
Yhdellä jalalla seisominen.
Asentohuimaus puhkesi pari vuotta sitten, kiusasi miltei vuoden aika rajustikin, mutta vaikka nyt ei enää huimaa, niin en tunnu saavan tasapainoani takaisin sitten millään.
Tyylikäs pujottelu hiihtokeskuksissa. Hävettää, kun lapset menevät vauhdilla ohi.
Hevosen valjastus ja ratsastaminen.
Tuo koodaaminen olisi mukava taito. Kotisivujen tekemisestä voisi saada uuden ammatin.
Vierailija kirjoitti:
Kadehdin kauppakoulun käyneitä.
Siellä opetetaan kymmensormijärjestelmä ja "sokkona" numeroiden näpyttely.
Ysärillä meillä oli peruskoulussakin valinnaisaineena konekirjoitus missä tuo opetettiin. Noita kursseja kymmensormijärjestelmän opetteluun löytyy myös netistä.
Haluaisin oppia olemaan kiinnostava naisten parissa eli miten pitäisi käyttäytyä että ei saisi aina "vaikutat mukavalta mutta.." "ei kemiaa/kipinää/ihastumista"-pakkeja.
Vaikka mitä! Haluaisin tehdä kärräreitä ja spagaatteja, laulaa ja soittaa paremmin, oppia vielä lisää kieliä ja ylipäätään tehdä kaikkea, mitä jo osaan, paremmin. Ja myönnän ihan avoimesti kadehtivani ihmisiä, jotka oikeasti osaavat kaikkea, mitä haluaisin osata. Jos joku on menestynyt muttei kovin kummoinen tekijä, niin sitten en haikaile. Joskus näen uniakin, joissa osaan kaikkea, mitä haluaisin oppia.
Sujuva englanti. Suomalaisten käyttämää ruotsia ei ymmärretä länsinaapureissa.
Villasukan kutominen.