Ei kannata hankkia parisuhdetta ennen kuin on vakinaisessa työsuhteessa!

Vierailija kirjoitti:

Ja kummasti se on aina naiset, jotka tässä asiassa joustavat eikä ikinä miehet. Jos se mies sattuisi löytämään unelmaduuninsa jostain muualta niin nainen seuraisi perässä kuin koiranpentu. 

Minä valitettavasti joudun joustamaan ihan jo senkin vuoksi, etten pidä inhimillisenä pakottaa täysin kielitaidotonta miestä asumaan kanssani ulkomaille. Eihän hän ikinä saisi töitä tai mitään ihmissuhteita siellä! Kaukosuhteeseen en pysty enkä aio sielunkumppaniani jättää uran vuoksi. Ainoa ratkaisu siis pysyä täällä.

Nykyisin unelmatyökään on harvemmin mikään loppuelämän työpaikka. Usein siis työpaikka vaihtuu aikuisellakin muutamaan otteeseen. Parisuhde vain täytyy sovittaa elämään samalla tavalla kuin työpaikkojen vaihtuminen. Ei ole olemassa mitään täydellistä järjestystä, joka takaa sen, että kaikki sujuu hyvin ja ongelmitta. Itse törmäsin mieheeni opiskeluaikoina ja olisin ollut lähinnä mielenvikainen, jos olisin sivuuttanut hänet siksi, että minulla ei tuolloin ollut tietenkään vakituista työpaikkaa. Mieheni on ollut unelmakumppani jo vuosikymmeniä ja kiitän onneani, että tapasin hänet.

Joo miesten vika että naiset ei osaa ajatella omaa parastaan.

Se on totta, että naiset ovat paljon useammin niissä töissä, joiden perässä täytyy muuttaa. Eli kaikki kuntatason julkiset, korkeakoulutusta vaativat työt (opettaja, lääkäri, psykologi, puheterapeutti, sosiaalityöntekijä jne.).

Mutta kun sille puolisollekin pitäisi löytyä töitä, ja jos puoliso ei ole noilla aloilla, korkeakoulutukselle sopivaa työtä ei sieltä Pahnajärveltä löydy.

Vierailija kirjoitti:

Aijjaa.

Mulla oli vakituinen parisuhde jo ennen kuin pääsin yläasteelta (n. 30 v. sitten)

Mut hei...kiitti vinkistä.

Vanhempi lapseni muutti kotoa ennen kuin sain vakityötä.

Nuorempi oli silloin 9 v. Olen aviossa hänen isänsä kanssa.

Minä "hankin parisuhteen" siinä kohtaa, kun sopiva tyyppi osui kohdalle. Ei niitä kuitenkaan joka oksalla kasva, joten en alkaisi pidättelemään vain senhetkisen uratilanteen perusteella.

Mietin tätä asiaa paljon opiskeluaikanani koska näytti ja näyttää edelleen siltä että jos haaveilee töistä alallani kannattaa suunnata ulkomaille mahdollisimman varhain vaihdon kautta. Katsoin kun opiskelukaveri toisensa jälkeen lähti ensin vaihtoon ja jäi usein jo sillä reissulla ulkomaille töihin ja sille tielle ja harkitsin itsekin vakavasti lähtöä useampaankin otteeseen mutta lopulta vedin rajan ulkomaille muuttoon jo ennen pariutumistani.

Jonkun pitää jäädä tännekin pitämään ääntä siitä mitä oikein tapahtuu aivovuodon suhteen. En ole laskenut mutta jo pelkästään yliopisto on menettänyt melkoisen summan rahaa kun opiskelijat lähtee jo ennen kuin on edes kandia otettu ulos. Kun tein gradua kysyttiin useamman kerran aionko varmasti tehdä sen loppuun ja valmistua koska raha. Suomessa ei myöskään älytä sitä että kun ihmiset lähtee ulkomaille siinä menee samalla helposti verotulot, kulutus, työpanos, syntyvyys jne.

Kun haen Suomessa töitä muualta kuin asuinpaikkakunnaltani ollaan epäluuloisia, jos taas hakee ulkomailta ajatellaan että henkilö on oikeasti kiinnostunut työstä ja valmis sitoutumaan koska on valmis muuttamaan ulkomaille. Suomessa ollaan myös ihme tutkinto- ja kokemususkovaisia, ulkomailla taas siedetään paremmin sitä ettei ihminen välttämättä ole vielä aivan valmis paketti.

Hankkii puolison siitä maasta mistä sattuu saamaan töitä.