Maajussille morsian 2021 OFFICIAL
Onko tästä vielä avausta?
Kommentit (4403)
Stiina toi esiin jo esittelyjaksossa, ettei tulevalla kumppanilla saa missään nimessä olla jälkikasvua. Miksi Arttu edes haki mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Stiina toi esiin jo esittelyjaksossa, ettei tulevalla kumppanilla saa missään nimessä olla jälkikasvua. Miksi Arttu edes haki mukaan?
Niinpä. Tai olisi edes kirjeessä kirjoittanut että hänellä on lapsi mutta haluaisi silti tutustua. Stiina olisi sitten itse voinut valita että haluaako tutustua vai ei. Artulla ei varmaan paljoa vientiä ole naismarkkinoilla niin kai se on sitten valehdeltava tuollaisesta asiasta. Säälittävää.
Lopputulokset olisi voinut arvata etukäteen. Aika selkeää miksi näistä juuri Kalle ja noista ainoana löysi parisuhteen. Oli rehellinen, mutkaton, tiesi mitä halusi, ei näkyviä mörköjä kaapissa, valmis tekemään kompromisseja (ei haitannut Niinan sairauskaan) ja kuuntelemaan myös puolisoaan. Ei tuonut julki mitään sellaisia vaatimuksia kuten että odottaisi ruuan olevan valmiina, kun tulee reissuiltaan, eikä painottanut monien muiden tavoin, että hän ei sitten ainakaan muutu tai muuta elämäntyyliään (ei maininnut kavereiden tärkeyttä, lavatansseja, metsästysreissuja, sanonut ei kissoja taloon jne.)
Patrik ei edes etsinyt vakavaa suhdetta ja rakkautta. Lähti mukaan lähinnä huvikseen, kun joku muu hänet ilmoitti. Tarvitsee paljon lisää ikää ja kokemusta, ja sitä syvyyttä pinnallisuuden tilalle, ennen kuin hänestä edes saattaa olla suhteeseen.
Matilla oli niin tiukat ja osin mahdottomatkin ennakkomääritelmät siitä, millainen naisen tulee olla ja mitä ei saa olla sekä millaista elämää hän itse aikoo jatkaa suhteessakin ollessaan. Ei ole valmis muuttamaan oikeastaan mitään. Lapsiakin pitäisi saada ja näkemys omasta itsestä ei vastaa oikein sitä mitä muut näkevät. Pinttynyt vanhapoika siis tavoiltaan.
Stiina taas oli tuuliviiri (jokin pienikin asia/sanominen mieheltä saattoi muuttaa mielen päinvastaiseksi), varovainen, ei anna itsestään, jotain mörköjä kaapissa (ei lähellä asuvaa miestä), ei tiedä mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun nimeni on Jussi enkä yhtään pidä tästä että nimeni omitaan tällaiseen hömppäsarjaan. Mihin voi valittaa?
Niin eikös nykyään pidä karttaa sukupuolittamista? Parempi nimi ohjelmalle olisi Maahenkilölle henkilö.
Mattihan puhui että naarat pyörii ympärillä kun torilla perunoita myy :D
Vierailija kirjoitti:
Onko Kalle ja Niina edelleen yhdessä? onko tietoa.
Saattaa olla juttuja jo tämän viikon paikallislehdissä. Raportoidaan myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako Kalle kysyä "kyläpäällikön" mielipidettä.?Päätös tietenkin Kallen oma asia.
"Kyläpäällikkö" eli Kallen kylätoimikunnan puheenjohtaja-äiti tuntui olevan mielissään valinnasta tuossa seurantajaksossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matin kannattaisi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, että mitä annettavaa HÄNELLÄ on naiselle. Vaatimuksia vaan. Kyllä tohon ikää mennessä pitäisi olla pikkasen realistisempi kuva parisuhteesta.
Matti on itse juntti keskivartalolihava perunamies joka ei ole mitenkään miellyttävä ulkoisesti eikä luonteeltaan.
Matissa olisi paljon hyvääkin. Luonteessa on mukaviakin piirteitä, eivätkä nuo ulkoisetkaan seikat kaikille esteenä ole, saihan Matti kuitenkin epätäydellisyyksineenkin melkoisen pinon kirjeitä naisilta, jotka esittelyn perusteella hänestä kiinnostuivat. Naisilta, jotka itsekin ovat epätäydellisiä ja jotka hyväksyvät epätäydellisyydet itsessään ja toisessa.
Matin suurin ongelma on asennepuolella. Naisten kiinnostus hiipui siihen, kun Matti luetteli vaatimuksiaan ja ei ollut itse valmis tekemään mitään naisten eteen (valitsi sen jalkapallon naisten sijasta ja ne lavatanssitkin). Ja Matin kiinnostus taas hiipui, kun naiset eivät täyttäneetkään kaikkia kohtia hänen vaatimuslistallaan ja naisilla oli omakin elämä.
Kalle oli maajusseista ainoa, joka haki tasavertaista, lämmintä ja läheistä ihmissuhdetta.
dingelidong kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun nimeni on Jussi enkä yhtään pidä tästä että nimeni omitaan tällaiseen hömppäsarjaan. Mihin voi valittaa?
Niin eikös nykyään pidä karttaa sukupuolittamista? Parempi nimi ohjelmalle olisi Maahenkilölle henkilö.
Ja koomikkoa pitäisi kutsua koohenkilöksi?

Mitähän mieltä maanviljelijät itse ovat maajussi-sanasta. Ei nyt sentään yhtä paha ilmaisu kuin jyväjemmari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Kalle ja Niina edelleen yhdessä? onko tietoa.
Kysyin, niin Kalle vaihtoi Niinan Stiinaan koska Niina sai aina sekstaillessa pieniä sydänkohtauksia. Halusi sittenkin naisen joka kehtaa käyttää pieriksiä, eikä vain soittele pianoa.
Ettäs viitsitkin. Ei sekstailessa saa mitään sydänkohtauksia kun on tahdistin. Voi elää melko normaalia elämää ja voi saada normaalisti lapsia.
Ihan suotta luulette omianne.
Vihjasiko Vappu Patrikin homoudesta, kun kysyi "Ooks sä paljon deittaillut NAISTEN kanssa?"
Ymmärrän oikein hyvin Stiinan reaktion Artun valehteluun ja asioiden kertomatta jättämiseen. Stiina sanoi esittelyvideossa ihan suoraan että ei lapsia. Miksi ihmeessä Arttu siitä huolimatta kirjoittaa Stiinalle ja pimittää olevansa isä.
En pystyisi luottamaan noin epärehelliseen tyyppiin. Ja se epärehellisyys ois nimenomaan se asia, jonka vuoksi jättäisin tyypin. Ei niinkään se lapsi. Toisaalta ymmärrän myös hyvin, miksi Stiina ei halua miestä, jolla on lapsia. Väistämättä sen lapsen mukana tulee myös lapsen äiti ja muu suku kuvioihin, tavalla tai toisella.

Tämä. Lisäksi aika pelottavaa, että oma lapsi on Artulle niin yhdentekevä asia, ettei siitä mitään puhu. Itselleni olisi toisaalta myös ikäeroa vähän liikaa, ei kiinnosta noin paljon vanhemmat miehet vielä.
Arttu ollut alusta asti luihun ja vilpillisen oloinen tyyppi. Koko hänen olemuksensa. Hyi!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli todella epäkunnioittavaa Artulta, ettei kertonut Stiinalle aiemmin olevansa isä. Se on kuitenkin niin iso juttu, että kyllähän se pitäisi kertoa jo esittelykirjeessä.
Antaa ihmisestä todella tunnekylmän vaikutelman, jos oma lapsi on asia, jota ei viitsi edes ääneen mainita. Vastaavaa äitiä pidettäisi psykopaattina, joten miksi isälle käytös olisi hyväksyttävämpää?
Vierailija kirjoitti:
Arttu ollut alusta asti luihun ja vilpillisen oloinen tyyppi. Koko hänen olemuksensa. Hyi!
Valitettavasti olet oikeassa. Olen tietänyt tämän miehen oikeassa elämässä ja jäi jotenkin puistattava ja epätoivoinen vaikutelma. En todellakaan tiedä miten tällä Stiinalla on mitään tunteita päässyt tulemaan. Ei edes ainakaan kameroiden edessä puhunut melkein mitään, oli vain taustalla kun sosiaalisemmat hoiti puhumisen.
Toivon ettei kukaan nainen ainakaan Mattiin ota yhteyttä tämän ohjelman jälkeen, ei kyllä ollut hänelle mikään hyvä deittimainos. Ainoa joka antoi itsestään hyvän kuvan oli Kalle ja hänkin taisi löytää pitkäaikaisen suhteen itselleen eikä varmaan deittikutsuja kaipaa.