Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut keski-ikäiset yksinäiset pärjäätte vaikeissa elämäntilanteissa?
08.03.2021 |
Olen keski-ikäinen mies. Ei ole parisuhdetta eikä läheisiä ystävyys- tai sisarussuhteita. Vanhemmat on, mutta en heitä halua tällä vaivata.
Juuri nyt on elämässä todella vaikea hetki, jonka käsittely ja läpikäynti on yksin todella vaikean tuntuista. Olen yrittänyt asiaa käsitellä itsekseni, mutta se on jotenkin pidemmän päälle kehäyttävää ajattelua. Voin loogisesti ajatella asiaa ja asettaa itselleni tavoitteita., välietappeja, mutta välillä tuntuu vain, että tarvitsisi toisen kosketusta ja vakuuttelua siitä, että kaikki on ok. Sellainen on yksinäiselle vaikea asia löydettäväksi.
Olenko ajatuksien kanssa täysin hakoteillä? Onko kukaan muu haavoittuvainen aikuisiällä vai pystyttekö te helposti selvittämään yksin pahimmatkin paikat?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn terapiassa ja hierojalla. Puhun, kuuntelen, rentoudun.
Terapia kai olisi minullekin se ainoa mahdollinen ratkaisu. Se ei vain nyt valitettavasti auta tähän akuuttiin tilanteeseeni, koska täällä jonot terapiaan ovat niin pitkät. Silti pitänee harkita tuota ja aloittaa se prosessi.
Kiitos vinkistä!
ap
On olemassa valtakunnallinen mielenterveyden hätälinja, johon voi soittaa jos tuntuu että akuutisti seinät kaatuu päälle ja jaksaminen loppuu. Numero löytyy varmasti netistä. Ja terapialla suurin osa täällä tarkoittaa keskusteluterapiaa jota julkinen terveydenhuolto tarjoaa ja joka on nimenomaan akuuttiterapiaa, ei mitään syväluotaavaa psykoterapiaa, johon ihan varmasti on ympäri Suomen vuosikausien jonot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun itselleni luoma mukava elämä työn ja kodinlaittamisen parissa alkoi kaatua pitkäaikaistyöttömyyteen. Vuosien alamäen varrella voimani kerta kaikkiaan loppuivat. Mitä pahemmin asiat menivät solmuun, sitä vähemmän halusin kertoa niistä vanhemmilleni ja veljelleni. Kun viimeisin katastrofi tapahtui, he eivät enää jaksaneet minua, eikä ihmekään, koska mitään positiivisia tai edes neutraaleja aihepiirejä ei ollut puhuttavana. He olivat tehneet kaikkensa minun hyväkseni, mutta raja tuli vastaan. Minula on heitä hirveä ikävä.
Minulla oli ennen kaksi työelämästä viime vuosituhannen puolelta jäänyttä entistä työkaveria, jotka tuntuivat nauttivat hieman liikaa minun onnettomuuksistani. Heitä ei ollut koskaan esimerkiksi kiinnostanut käydä luonani kylässä, mutta nyt heitä kiinnosti, ja mukanaan he toivat siinä määrin huonosti peiteltyä ylenkatsetta, että päätin olla enää pitämättä yhteyttä.
Vastakkainen sukupuoli ei ole koskaan ollut minusta kovin kiinnostunut, eikä minulla ole ollut mitään niin palavaa halua pariutua, että olisin varsinaisesti ryhtynyt etsimään kumppania. Aloin tuntea yksinäisyyttä vasta, kun normaalielämä alkoi murentua, eikä ollut ketään, jota olisi kiinnostanut. Terapeuttia eli maksullista kuuntelijaa en tarvitse, vaan haluan vain entisen elämäni takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei akuuttiin tilanteeseen auta mutta ehkä pidemmän päälle: hommaa söpö koira. Siltä saat hellyyttä ja ystäviä voisi löytyä koirapiireistä.
Koira ei ole ihmissuhteen korvike.
Ongelma ei ollut ihmissuhde, vaan vaikea elämäntilanne. Joten väitteesi ei ole relevantti.
Toksinen maskuliinisuus on suomalaisten miesten oma vika. Miehet luulevat, että kovuus, joustamattomuus, kivikautisiin asenteisiin jumittaminen ja väkivallan käyttö ovat "aidon miehen merkkejä". Todellisuudessa homma toimii niin, että toksinen maskuliinisuus on luuserimiehen tunnusmerkki. Luuserimiehet elävät koko elämänsä ahdistuneina, yksinäisinä ja tunne-elämältään räkänokkaisen teinipojan (tai jopa 5-vuotiaan uhmaikäisen pojan) tasolla.
Auttavat puhelimet, tukinet.
Korona-aika useat terapeutit käyttävät zoom-yhteyttä. Voit höpötellä ammatti-ihmisen kanssa kotoa käsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä käyn kerran kuussa terapiassa. Maksaa n. 100€/kk.
Sitten minua auttaa myös muistaa, että olen itse hyvinvoinnistani vastuussa ja voin luoda hyviä hetkiä myös silloin kun elämä potkii päähän. Minullakin on juuri nyt meneillä vaikea, pitkittynyt tilanne joka on ratkeamaan päin, mutta ihan liian hitaasti.
Joten koitan elää terveellisesti jaksamisen rajoissa. Teen asioita jotka minua ilahduttavat. Joka päivä jotakin. Juu, lista löytyy niiden päivien varalle kun ei mukamas keksi eikä jaksa mitään. Tiedän myös tekeväni parhaani tilanteeni korjaamiseksi mutta koitan myös muistaa, että asioiden ratkeamiseen tarvitaan myös muutakin kuin minun yrittämistäni. Pidän myös päiväkirjaa jossa seuraan, mitä kaikkea olen tehnyt elämäni parantamisen eteen. Vaikka minusta tuntuu usein, että edistys on tappavan hidasta, päiväkirja kertoo että puolessa vuodessa olen tehnyt vaikka mitä ja tilanteeni on parempi kuin 6kk sitten.
Antaisin sinulle sen neuvon, että asiaa ei kannata yksikseen vatvoa ihan mahdottomasti. Jos et keksi ratkaisua, kehässä pyörimisestä ei seuraa kuin pahaa mieltä ja siihen jumiutumista.
Mieti sen sijaan, mitä voisit tehdä jotta voisit paremmin juuri nyt, ongelmiesi keskellä. Mitä sellaista voisit tehdä että tuntisit tässäkin päivässä olleen jotakin hyvää tai kivaa?
Monesti menee vähän silleen, että jälkeenpäin harmittaa, jos tuli kerrottua liikaa. Jos se asia meneekin ohi itsestään. Mutta useimmiten tuntuu helpottavalta, kun kuulee, että toisilla on ollut jotain samaa, ja miten siitä on selvitty. Pienenee se ongelma. Joskus voi kyllä mennä vertailuksi, kenellä on kamalampaa, mikä ei tietysti oikein ole kivaa. Myötätuntoa kyllä koetan opetella, että en sorru vähättelemään jos joku kertoo jostain huolistaan minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin voin suositella erilaisia vertaistukiryhmiä. Niistä olen löytänyt myös ystäviä itselleni. Olen käynyt myös terapiassa, se riippuu paljon terapeutista ja keskinäisestä sympatiasta, saako siitä apua. Eläin voi olla hyvä apu yksinäisyyteen, mutta vaikeaan elämäntilanteeseen se ei auta.
Ylipäätään suosittelen puhumaan asiasta jollekin. Jos sinulla on vaikka joku tuttava, niin voit varovasti yrittää mainita ongelmastasi, ja seurata heidän reaktioitaan. Jos he tuntuvat empaattisilta, voit ehkä avautua heille.
Itse tukeuduin vaikeassa sairaudessa vanhempiini. Alussa tuntui kyllä välillä, että minä joudun heitä enempi lohduttaa kuin saan lohtua, mutta pidemmällä aikavälillä puhuminen oli hyvä asia. Olemme nyt läheisempiä.
En pärjää ollenkaan. Hermot taas jatkuvasti kireinä. Ainoa helpotus on viikonloppujen koomakännit. Saa nähdä kuinka käy kesällä kun työt ei ole esteenä? Jos yhtä huonoa kuin nyt niin pitkiä ryyppyputkia se tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttelen täällä mielikuvituspoikaystävälleni. Ihan satavarmasti oli täällä tänään taas!
Tämä ei Ole vitsi.
Keksin kaikkea ihmeellistä tähän mielikuvituspoikaystävään liittyen. Esim noniin nyt meikkaan ja men ulos käppäilee ja se tulee vastaan. Siis sanon itselleni että tulee vaikka ei tule. En masennu siitä.
Olin ennen niin hirveässä suhteessa, että tää on parempi. Yritän ajatella positiivisesti ja keksiä asioita mitä voi tehdä!
Eikä Ole rasittavia ystävättäriä Neuvomassa, saatikka sanomassa että lopettaisin jo sen kuvittelun!
Tää on mun koronakupla. Mulla on harrastus jossa nyt näkee ihmisiä pari krt vko.
Muuten kuten ap, ei läheisiä sisarus- tai ystävyyssuhteita.
En oo aikoihin käyny baareissa, siispä eilen tämän kaiken kunniaksi kävin! Se oli tempaus. en tule kaipaamaan sitä koska muutenkin kävin vaan pari kertaa vuodessa.
Tänään yhden kollegan kaa puhunu 1 min puhelimessa, vähän meilejä ja äidin kaa parit tekstarit. Kävin kaupassa ja kävelyllä.
Olen ihan satavarma että seurustelen pian Mielikuvituspoikaystävän kaa, ja näillä menty jo 4 kk! Joka pv lähempänä tavoitetta.
Kuule, ei ne toksiset Ugriset maskuliinit mitään yksin elä. On äiti, kaiken maailman dokukaverit, alistettavissa oleva naisystävä, ja viimeisenä oljenkortena tuontivaimo lapsineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn terapiassa ja hierojalla. Puhun, kuuntelen, rentoudun.
Terapia kai olisi minullekin se ainoa mahdollinen ratkaisu. Se ei vain nyt valitettavasti auta tähän akuuttiin tilanteeseeni, koska täällä jonot terapiaan ovat niin pitkät. Silti pitänee harkita tuota ja aloittaa se prosessi.
Kiitos vinkistä!
ap
Terapiaan pääsee kyllä heti, kun vaan kaivaa kuvettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn terapiassa ja hierojalla. Puhun, kuuntelen, rentoudun.
Terapia kai olisi minullekin se ainoa mahdollinen ratkaisu. Se ei vain nyt valitettavasti auta tähän akuuttiin tilanteeseeni, koska täällä jonot terapiaan ovat niin pitkät. Silti pitänee harkita tuota ja aloittaa se prosessi.
Kiitos vinkistä!
ap
Luulisi kyllä että lyhytterapeuteilta löytyisi aikoja, akuutin kriisin läpikäymiseen voi auttaa jo 5-10 tapaamista. Pitkään psykoterapiaan toki tarvitsee vuosia.
Koira ei ole ihmissuhteen korvike.