Lapseni on nyt 4v ja päivä päivältä kadun enemmän ja enemmän että tein sen

Vierailija kirjoitti:

Tämä on se totuus lasten kasvatuksesta (etenkin yh), ei se ole mitään aurinkoa ja hattaraa ja ihanaa suloisuutta. 

Miten niin etenkin yh. Yh:lla on sentään vapaata. Välillä viikkojakin. Mikäs siinä on olessa toisin kuin ne jotka ei pääse lapsista eroon lähes ikinä. Elämässä ei minkään asian kuulukkaan olla jatkuvaa auvoa. Se on ihan normia elämää se kaikki muukin. Kyllä ne ukot sitä stressiä aiheuttaa enempi kuin useampi lapsi yhteensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on se totuus lasten kasvatuksesta (etenkin yh), ei se ole mitään aurinkoa ja hattaraa ja ihanaa suloisuutta. 

Miten niin etenkin yh. Yh:lla on sentään vapaata. Välillä viikkojakin. Mikäs siinä on olessa toisin kuin ne jotka ei pääse lapsista eroon lähes ikinä. Elämässä ei minkään asian kuulukkaan olla jatkuvaa auvoa. Se on ihan normia elämää se kaikki muukin. Kyllä ne ukot sitä stressiä aiheuttaa enempi kuin useampi lapsi yhteensä.

Mulla ainakin on ihana elämä totaali-yh:na. :)

Miksi haluaisin lapsestani jotain ihmeen vapaata, kun hän oli toivottu ja rakastan häntä?

Miksi ihmeessä lapsi ei ole päivähoidossa, edes osa-aikaisena?

Lapsi tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä, mitä tuskin olet nyt viimeisimmän vuoden aikana ainakaan isoissa määrin pystynyt tarjoamaan koronan takia. Tämä koituu vielä lapsen harmiksi, jos et tee asialle jotain. :( Eikä tilannetta ainakaan auta se, että vanhempi on uupunut. Nyt vauhdilla seurakunnan kerhoon/varhaiskasvatushakemusta vireille!

Vierailija kirjoitti:

Ootappa, kun tulee murrosikä ja ongelmat. Haistattelee, eikä tottele, kännää, haisee pahalta. Karkailee, liikkuu huonossa porukassa tai jos ei, niin vaatteet ja laitteet pitää olla sitä kuuminta (ja kalleinta) hottia. Kaverit feidaa. Mutta on yksi, joka ei feidaa oot sä, toivottavasti.

Siis just tää 🤣. Olisinpa tiennyt mitä tulee olemaan kun taistelin 3-vuotiaan kanssa kurahousuista. Voin sanoa, että muutaman teinin vanhempana sitä on vanhentunut 20 vuotta parissa vuodessa.

Joskus sitä heräili huonosti nukkuvan taaperon kanssa, joka sentään oli omassa sängyssään, mutta nyt sitä odottelee yömyöhään, että missäs ne teinit luuraa...

Toki alkaa helpottamaan tässä myös tämäkin vaihe pikkuhiljaa. Mutta mitähän seuraavaksi?

Meillä lapsi on se ja kissa sekä koira ovat Hän.

Kati, pohjois-hesa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootappa, kun tulee murrosikä ja ongelmat. Haistattelee, eikä tottele, kännää, haisee pahalta. Karkailee, liikkuu huonossa porukassa tai jos ei, niin vaatteet ja laitteet pitää olla sitä kuuminta (ja kalleinta) hottia. Kaverit feidaa. Mutta on yksi, joka ei feidaa oot sä, toivottavasti.

Siis just tää 🤣. Olisinpa tiennyt mitä tulee olemaan kun taistelin 3-vuotiaan kanssa kurahousuista. Voin sanoa, että muutaman teinin vanhempana sitä on vanhentunut 20 vuotta parissa vuodessa.

Joskus sitä heräili huonosti nukkuvan taaperon kanssa, joka sentään oli omassa sängyssään, mutta nyt sitä odottelee yömyöhään, että missäs ne teinit luuraa...

Toki alkaa helpottamaan tässä myös tämäkin vaihe pikkuhiljaa. Mutta mitähän seuraavaksi?

Mulla on kaksi teiniä ei haistatteluja, ei angstia, ei huolta missä ovat yömyöhään. Varmaan ihan epänormaalia sitten mutta ihan normaaleilta vaikuttavat, kavereita on ja pärjäävät koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootappa, kun tulee murrosikä ja ongelmat. Haistattelee, eikä tottele, kännää, haisee pahalta. Karkailee, liikkuu huonossa porukassa tai jos ei, niin vaatteet ja laitteet pitää olla sitä kuuminta (ja kalleinta) hottia. Kaverit feidaa. Mutta on yksi, joka ei feidaa oot sä, toivottavasti.

Siis just tää 🤣. Olisinpa tiennyt mitä tulee olemaan kun taistelin 3-vuotiaan kanssa kurahousuista. Voin sanoa, että muutaman teinin vanhempana sitä on vanhentunut 20 vuotta parissa vuodessa.

Joskus sitä heräili huonosti nukkuvan taaperon kanssa, joka sentään oli omassa sängyssään, mutta nyt sitä odottelee yömyöhään, että missäs ne teinit luuraa...

Toki alkaa helpottamaan tässä myös tämäkin vaihe pikkuhiljaa. Mutta mitähän seuraavaksi?

Mulla on kaksi teiniä ei haistatteluja, ei angstia, ei huolta missä ovat yömyöhään. Varmaan ihan epänormaalia sitten mutta ihan normaaleilta vaikuttavat, kavereita on ja pärjäävät koulussa.

Helppo uskoa, kun muistelen esimerkiksi itseäni teininä. Ei kaikki teinit ole mitään painajaisia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin inhosin pikkulapsiaikaa. Ensimmäiset vuodet tosiaan kaduin lasten tekoa. Oli todella rasittavaa olla koko ajan vahtimassa mitä toinen tekee eikä mihinkään voinut uppoutua, ei edes nukkumiseen. Osaltaan näihin tuntemuksiin vaikutti sekin, että isävalinta meni pieleen eikä hänestä ollut mitään tukea. Osaltaan arjen raskaus johtuikin siitä jatkuvasta pettymyksestä mitä lasten isä aiheutti. Nyt eron jälkeen ja kun nuorempikin on jo eskarissa elämä on ihanaa. Alan löytämään taas itseni ja kaikesta paskasta huolimatta lapsista on kasvamassa tosi ihania tyyppejä, joilla on ihania juttuja.

Juuri näin, ap alkaa olla juuri siinä vaiheessa kun homma alkaa kääntyä helpommaksi ja antoisammaksi. Suorastaan kiehtovaa nähdä että minkälainen tyyppi ja persoona siitä lapsesta kehittyy. Eikä se ole mikään automaatio, että murrosikäkään on jotain helvettiä. Ihan tapauskohtaista, siinä on monelaista tekijää.

Helppoahan tuo pikkulapsiaika oli. Lapset tottelee ja on söpöjä. Kaikki meni hienosti. Lomatkin tuntui lomilta. Odotahan vaan kun tulee teini-ikään! Lapsesta kuoriutuu kiittämätön arvostelija, joka ei usko enää mitään mitä sanotaan ja kritisoi kaikkea, mitä olet, sanot tai teet. Mihinkään ei olla tyytyväisiä ja naama aina norsun vitulla tai muuten vaan huudetaan päin naamaa, vaikka kuinka yrität auttaa ja tehdä kaikkien hyväksi asioita.

Vierailija kirjoitti:

Helppoahan tuo pikkulapsiaika oli. Lapset tottelee ja on söpöjä. Kaikki meni hienosti. Lomatkin tuntui lomilta. Odotahan vaan kun tulee teini-ikään! Lapsesta kuoriutuu kiittämätön arvostelija, joka ei usko enää mitään mitä sanotaan ja kritisoi kaikkea, mitä olet, sanot tai teet. Mihinkään ei olla tyytyväisiä ja naama aina norsun vitulla tai muuten vaan huudetaan päin naamaa, vaikka kuinka yrität auttaa ja tehdä kaikkien hyväksi asioita.

Ja kun ne eivät osaa enää keskustella kuin kirjaimilla, korkeintaan kolmella: "E, ju, emt, k.."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin inhosin pikkulapsiaikaa. Ensimmäiset vuodet tosiaan kaduin lasten tekoa. Oli todella rasittavaa olla koko ajan vahtimassa mitä toinen tekee eikä mihinkään voinut uppoutua, ei edes nukkumiseen. Osaltaan näihin tuntemuksiin vaikutti sekin, että isävalinta meni pieleen eikä hänestä ollut mitään tukea. Osaltaan arjen raskaus johtuikin siitä jatkuvasta pettymyksestä mitä lasten isä aiheutti. Nyt eron jälkeen ja kun nuorempikin on jo eskarissa elämä on ihanaa. Alan löytämään taas itseni ja kaikesta paskasta huolimatta lapsista on kasvamassa tosi ihania tyyppejä, joilla on ihania juttuja.

Juuri näin, ap alkaa olla juuri siinä vaiheessa kun homma alkaa kääntyä helpommaksi ja antoisammaksi. Suorastaan kiehtovaa nähdä että minkälainen tyyppi ja persoona siitä lapsesta kehittyy. Eikä se ole mikään automaatio, että murrosikäkään on jotain helvettiä. Ihan tapauskohtaista, siinä on monelaista tekijää.

Niin, mulla kolme lasta. Ekan murrosikä suorastaan helppo. Ei juuri mitään muutoksia, kiltti ja kohtelias oli. Hoiti koulun ja kotihommat. Nyt aikuinen.

Seuraavan lapseni murrosikä olikin sitten ihan hel***tiä. Juuri ne kaikki oppikirjojen olemassaolevat: kännit, röökit, haistattelut, ovien paiskomiset, yöpoissaolot, lintsaukset ja tähän vielä IPhonen vinkumiset.. jne. Vaihe kesti lähinnä yläasteen, sitten palasi järki.

Saa nähdä miten nuorimman kanssa käy, nyt on sanonut, että kaikki alkanut ärsyttämään, mutta ei sen kummempaa vielä. Ala-asteella siis vielä.

Lapset ovat erilaisia, sama kasvatus ja ympäristö ollut kaikilla.

Ehdottomasti lapsi ainakin osaksi päivää hoitoon. Huolestuttaa sinun ja lapsen tilanne.

Ja mieti, et voi suojella lastasi itsekään, mitä tahansa voi tapahtua ja olet kahden hänen kanssaan. Suuremmassa turvassa lapsi on päiväkodissa jossa on enemmän aikuisia kuin kaksin pelokkaan ja ahdistuneen äidin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin inhosin pikkulapsiaikaa. Ensimmäiset vuodet tosiaan kaduin lasten tekoa. Oli todella rasittavaa olla koko ajan vahtimassa mitä toinen tekee eikä mihinkään voinut uppoutua, ei edes nukkumiseen. Osaltaan näihin tuntemuksiin vaikutti sekin, että isävalinta meni pieleen eikä hänestä ollut mitään tukea. Osaltaan arjen raskaus johtuikin siitä jatkuvasta pettymyksestä mitä lasten isä aiheutti. Nyt eron jälkeen ja kun nuorempikin on jo eskarissa elämä on ihanaa. Alan löytämään taas itseni ja kaikesta paskasta huolimatta lapsista on kasvamassa tosi ihania tyyppejä, joilla on ihania juttuja.

Juuri näin, ap alkaa olla juuri siinä vaiheessa kun homma alkaa kääntyä helpommaksi ja antoisammaksi. Suorastaan kiehtovaa nähdä että minkälainen tyyppi ja persoona siitä lapsesta kehittyy. Eikä se ole mikään automaatio, että murrosikäkään on jotain helvettiä. Ihan tapauskohtaista, siinä on monelaista tekijää.

Niin, mulla kolme lasta. Ekan murrosikä suorastaan helppo. Ei juuri mitään muutoksia, kiltti ja kohtelias oli. Hoiti koulun ja kotihommat. Nyt aikuinen.

Seuraavan lapseni murrosikä olikin sitten ihan hel***tiä. Juuri ne kaikki oppikirjojen olemassaolevat: kännit, röökit, haistattelut, ovien paiskomiset, yöpoissaolot, lintsaukset ja tähän vielä IPhonen vinkumiset.. jne. Vaihe kesti lähinnä yläasteen, sitten palasi järki.

Saa nähdä miten nuorimman kanssa käy, nyt on sanonut, että kaikki alkanut ärsyttämään, mutta ei sen kummempaa vielä. Ala-asteella siis vielä.

Lapset ovat erilaisia, sama kasvatus ja ympäristö ollut kaikilla.

Uppiniskaista on syytä kasvattaa paljon tiukemmin jotta se pysyy kurissa.

Anna sijoitukseen. - Muuten, missä lapsen isä on. Tämä se on todellinen ongelma Suomessa, jossa neuvola + kaikki muut naittavat lapsen äidin yhteyteen, vaikka niin ei tarvitsisi olla.

Up

Jos ei jaksa lapsen huonoa käytöstä niin vaihtoehtoja on kaksi:

1) aloittaa kurin pitämisen lapselle, tai

2) antaa lapsen adoptioon.

Vierailija kirjoitti:

Ootappa, kun tulee murrosikä ja ongelmat. Haistattelee, eikä tottele, kännää, haisee pahalta. Karkailee, liikkuu huonossa porukassa tai jos ei, niin vaatteet ja laitteet pitää olla sitä kuuminta (ja kalleinta) hottia. Kaverit feidaa. Mutta on yksi, joka ei feidaa oot sä, toivottavasti.

Pakkoko sitä on kasvattaa ongelmanuorta? Ei kaikki ole vihervassareita.

Lapsiparka.

Mitähän lapselle mahtaa kuulua?

Laita se johonkin kansainväliseen adoptioon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootappa, kun tulee murrosikä ja ongelmat. Haistattelee, eikä tottele, kännää, haisee pahalta. Karkailee, liikkuu huonossa porukassa tai jos ei, niin vaatteet ja laitteet pitää olla sitä kuuminta (ja kalleinta) hottia. Kaverit feidaa. Mutta on yksi, joka ei feidaa oot sä, toivottavasti.

Pakkoko sitä on kasvattaa ongelmanuorta? Ei kaikki ole vihervassareita.

Se on totta, kaikki ei ole vihervassareita. Eli valitettavasti on iso liuta ihmisiä, jotka kasvattaa lapsistaan umpimielisiä, kaikkea vihaavia persuja, jotka kulkee tuolla homottelemassa ja muuten kiusaamassa ihmisiä. 



Olen kyllä hitokseen ylpeä, että kolmesta pojastanikin olen onnistunut kasvattamaan yhteiskuntatietoisia vihervassareita, jotka arvostavat tiedettä, ovat kouluttautuneet pitkälle, ja löytäneet rinnalleen yhtä upeat puolisot. Sääliksi käy persun peräkammarissa munaansa hinkuttavaa inceli-poikaa, joka ei ymmärrä että isin opeilla ei elämässä ovet aukea.