Lue keskustelun säännöt.
10 vuoden seurustelun jälkeen kumppani ilmoittaa, että ei haluakkaan lapsia
07.03.2021 |
Eli otsikossa kaikki tarpeellinen. Miten voi 10 vuotta seurustella toisen kanssa, puhua lapsista, auton vaihdosta, huoneiden jakamisesta jnejnejne.. Ja yhtäkkiä ilmoittaa että ei lapsia haluakkaan. Ihminen tietysti voi muuttua ja se on ihan ok. Meillä olisi varmasti hyvä elämä ilmankin lapsia eikä lasten saaminen ole minulle mikään pakollinen, mutta minulla on kuitenkin vähän kusetettu oli, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Jatkaisitteko seurustelua vai olisiko tuo liikaa ja mielummin jatkaa yksin? Kumppanini myös on sitä mieltä että tuo keskustelu on nyt käyty, kaikki pitäisi olla ok ja ihmettelee kun olen vihainen koko aika.
Kommentit (78)
Eikö toi ymmärtänyt lopettaa ehkäisyä ja tehdä ne lapset jo 8-6 vuotta sitten ??? Miehet voi ihmetellä miksei lapsia tule vaikka naidaan. Naiset syö e pillereitä . Kun vanhetaan mies vaihtaa nuorempaan .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin lapset ensin, ja sitten mietittiin muita asioita. Nelikymppisinä oltiin tilanteessa, jossa lapset jo lähteneet omille teilleen. Suosittelisin tätä taktiikkaa myös nykyaikuisille.
Milloinkohan tämä aika mahtoi olla?
Ei siitä nyt niin kauan ole. Muutama kymmentä vuotta. Nykyään mietitään ja vitkutellaan liikaa asian kanssa. Ensin opiskellaan ja sitten pitää olla hyvä työ ja talous kunnassa jne. ennen kuin muka voidaan hankkia lapsia. Sitten ollaan jo siinä iässä ettei ole niin paljon puhtia jaksaa sitä vauvarumbaa. Paras vaan tehdä ne lapset siinä parikymppisinä turhia miettimättä. Kyllä ne talousasiat aina järjestyvät, että saadaan lapset kasvatettua.
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä nyt niin kauan ole. Muutama kymmentä vuotta. Nykyään mietitään ja vitkutellaan liikaa asian kanssa. Ensin opiskellaan ja sitten pitää olla hyvä työ ja talous kunnassa jne. ennen kuin muka voidaan hankkia lapsia. Sitten ollaan jo siinä iässä ettei ole niin paljon puhtia jaksaa sitä vauvarumbaa. Paras vaan tehdä ne lapset siinä parikymppisinä turhia miettimättä. Kyllä ne talousasiat aina järjestyvät, että saadaan lapset kasvatettua.
Minä ole eri kommentoija, mutta jatkan...
Sitten mennään hoitoihin, kun ei enää tulla luomusti raskaaksi ja itketään kun ei kolmannen-neljännenkään yrityksen jälkeen tärppää... ei kai, kun ollaan jo jtn 40+ vuotiaita. Itketään ja ruikutetaan myös sitä, kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa, mutta ei ymmärretä, että isovanhemmat ovat jo iäkkäitä 60+ vuotiaita, eivätkä he jaksa vauva/pikkulapsirumbaa katsella kuin tunnin pari silloin tällöin.
On kyllä kumma, että deittipalstoilla on paljon fiksun oloisia, hyvissä töissä olevia/kouluttautuneita, 40-50-vuotiaita miehiä, joilla on hyvinkin pieniä lapsia, päiväkoti-ikäisiä. Mikä on mennyt vikaan parisuhteessa, kun ollaan jo etsimässä uutta suhdetta, vaikka "hetki" sitten on tehty lapsia toisen kanssa? Onko näissä juuri kyse tällaisista pitkittyneistä suhteista (aiemmin mainitut 10 vuoden jälkeen alettu puuhaamaan lasta), että ollaan opiskeltu, nautittu elämästä, menty naimisiin, vatvottu ja pohdittu milloin on oikea aika ja lopulta vähän pitkin hampain alettu väsäämään lasta - kun niin kuuluu tehdä - ehkä suhteen pelastukseksi? Kuitenkaan lapsi ei ollutkaan pelastus, vaan suhteen viimeinen kuolinkouristus. Kumpikin osapuoli olisi ollut onnellisempi ilman sitä lasta, vaikka toki rakas lapsi onkin (jollain tavalla).
Onneksi itse tein lapseni, ainokaiseni, parikymppisenä sen enempää asiaa pohtimatta ja vaikka jäin yksinhuoltajaksi, niin elämäni ja lapseni ei olisi koskaan voinut olla parempaa. Tänä päivänä olen 47v. ja lapseni 25v. omillan asuva ja toimeentuleva. En voisi kuvitellakaan, että jaloissani pyörisi vielä pieniä lapsia tai teinejä, vaan näin on just hyvä tässä iässä. Lapseni isovanhemmat ovat vielä täysjärkisiä noin 70-vuotiaita ja lapseni on saanut tutustua heihin pitkän aikaa ja saanut luotua läheiset ja turvalliset välit. Mikä rikkaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä nyt niin kauan ole. Muutama kymmentä vuotta. Nykyään mietitään ja vitkutellaan liikaa asian kanssa. Ensin opiskellaan ja sitten pitää olla hyvä työ ja talous kunnassa jne. ennen kuin muka voidaan hankkia lapsia. Sitten ollaan jo siinä iässä ettei ole niin paljon puhtia jaksaa sitä vauvarumbaa. Paras vaan tehdä ne lapset siinä parikymppisinä turhia miettimättä. Kyllä ne talousasiat aina järjestyvät, että saadaan lapset kasvatettua.
Minä ole eri kommentoija, mutta jatkan...
Sitten mennään hoitoihin, kun ei enää tulla luomusti raskaaksi ja itketään kun ei kolmannen-neljännenkään yrityksen jälkeen tärppää... ei kai, kun ollaan jo jtn 40+ vuotiaita. Itketään ja ruikutetaan myös sitä, kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa, mutta ei ymmärretä, että isovanhemmat ovat jo iäkkäitä 60+ vuotiaita, eivätkä he jaksa vauva/pikkulapsirumbaa katsella kuin tunnin pari silloin tällöin.
On kyllä kumma, että deittipalstoilla on paljon fiksun oloisia, hyvissä töissä olevia/kouluttautuneita, 40-50-vuotiaita miehiä, joilla on hyvinkin pieniä lapsia, päiväkoti-ikäisiä. Mikä on mennyt vikaan parisuhteessa, kun ollaan jo etsimässä uutta suhdetta, vaikka "hetki" sitten on tehty lapsia toisen kanssa? Onko näissä juuri kyse tällaisista pitkittyneistä suhteista (aiemmin mainitut 10 vuoden jälkeen alettu puuhaamaan lasta), että ollaan opiskeltu, nautittu elämästä, menty naimisiin, vatvottu ja pohdittu milloin on oikea aika ja lopulta vähän pitkin hampain alettu väsäämään lasta - kun niin kuuluu tehdä - ehkä suhteen pelastukseksi? Kuitenkaan lapsi ei ollutkaan pelastus, vaan suhteen viimeinen kuolinkouristus. Kumpikin osapuoli olisi ollut onnellisempi ilman sitä lasta, vaikka toki rakas lapsi onkin (jollain tavalla).
Onneksi itse tein lapseni, ainokaiseni, parikymppisenä sen enempää asiaa pohtimatta ja vaikka jäin yksinhuoltajaksi, niin elämäni ja lapseni ei olisi koskaan voinut olla parempaa. Tänä päivänä olen 47v. ja lapseni 25v. omillan asuva ja toimeentuleva. En voisi kuvitellakaan, että jaloissani pyörisi vielä pieniä lapsia tai teinejä, vaan näin on just hyvä tässä iässä. Lapseni isovanhemmat ovat vielä täysjärkisiä noin 70-vuotiaita ja lapseni on saanut tutustua heihin pitkän aikaa ja saanut luotua läheiset ja turvalliset välit. Mikä rikkaus!
Minä minä minä ja vielä kerran minä... Jos sinulla on "näin just hyvä" se ei todellakaan tarkoita sitä että sama kaava olisi kaikille paras. Itse sain esikoisen 35 vuotiaana, sain luotua ennen sitä elämän, josta olisin vain haaveillut lapsi kainalossa. En silti oleta että tämä olisi oikea tapa kaikille muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävi toisinpäin. Kumppani ilmoitta sittenkin haluavansa lapsia.
Tähän on tultu. Serkku joutui maanittelemaan saadakseen miehensä suostumaan edes yhteen. Jos toista joutuu kiristämään/lahjomaan suhde on karilla eikä siihen väännetä mukulaa.
Serkkuni ei ole ainoa joka on tehnyt näin. Etsi mieluiten perhekeskeinen mies, jolle lasten saanti sopii. Heitäkin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi toisinpäin. Kumppani ilmoitta sittenkin haluavansa lapsia.
Silloin pitää erota
Vierailija kirjoitti:
Ikävää tuollainen. Jos äidiksi tulee 40 v vasta niin isovanhemmat jo hoitokodissa tai haudassa. Moni jää tällaisen vedätyksen jälkeen toki lapsettomaksi ja se on usein se nainen.
Tulin äidiksi 38 v. ja isovanhemmat olivat 63-65 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Cryos toimittaa yksityisille lapsettomuusklinikoille spermaa. Sekin vaihtoehto on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tälläistä vedättämistä saisi tapahtua enemmän :DDDD Ihan oikein naisille kun kusettavat miehiltä elatusmaksuja mitä ehtii.
Tiedätkö miksi kutsutaan ehkäisyä käyttämätöntä miestä? Isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai voi olla että on tavannut jonkin kiinnostavan ihmisen, eikä halua tässä vaiheessa sitoutua sinuun enempää kun harkitsee muita vaihtoehtoja.
Tämä, tämä ja tuhat kertaa tämä!!!
Tämä kuvio on niin tuhat kertaa jo nähty: mies " ei haluakaan lapsia", nainen nielee toiveensa ja pettymyksensä, koska olisihan se niin VÄÄRIN rikkoa hyvä parisuhde tällaisen pikkuasian takia. Nainen ylittää sen neljänkympin maagisen rajan, mies alkaa katsella nuorempia, löytää sen nuoremman, ja pam, ihan pienen seurustelun jälkeen sinne sitten syntyykin lapsi tai useampia. Ja mies hehkuttaa kuinka siistiä on olla isä.
Kas kun miehet voi näin biologian takia toimia. Muista se.
Mua niin naurattaa tässä ketjussa uhoava mies (?)
On se kumma miten niitä mukuloita alkaakin tulemaan just sen oikean kanssa ja lasta suostutaan jopa hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka seurustelee 10 vuotta ennen kun aloittaa lasten yrityksen.
Minä ja mieheni muun muassa. Tavattiin 16-vuotiaina, ensimmäinen lapsi syntyi kun olin itse 29 vuotta.
Vähän sama täällä! Tavattiin, kun olin 16-vuotias ja vauvaa alettiin yrittää, kun oli 26v. Erikoinen syntyi lopulta hedelmöityshoitojen avulla, kun olin 31 v.
Vierailija kirjoitti:
Itse taas miehenä haluaisin lapsia, mutta en pääse edes 5.treffeille asti ennen kuin saan pakit.
Oi kun tuli pahamieli sun puolesta
Meillä kävi samoin. Muutin vaimon perässä toiselle puolelle Suomea, rakensimme talon niin, että yläkerrassa voisi tehdä helposti ainakin yhden lastenhuoneen. No pari vuotta meni ja sitten vaimo sai töissä tarjouksen nousta ylemmäs ja "alkoi tehdä uraa". Kun oltiin n. 35 niin vaimo ehdotin, että nyt voisi olla hyvä aika tehdä niitä lapsia, mutta aina oli joku tekosyy ettei voinut jättää pillereitä ja kondomia pois ("ensi kuussa ovulaatio osuu hyvään kohtaan kokeillaan sitten...eikun sittenkin 2,3,4,5,6 kuukauden päästä") ja seksikin väheni kuin taikaiskusta. Kun vaimo täytti 39, kysyin että miten tämä lapsiasia nyt sitten itse asiassa on niin hän vain tuhahti, että "lapsia? Ei nyt kyllä enää neljäkymppisinä mitään lapsia tehdä!"
Tästä on 2 vuotta aikaa eli vaimo on 41 ja minä 43 ja sinä aikana seksi on loppunut kokonaan ja minä olen kyllä todella katkera vaimolleni, että vei minulta mahdollisuuden jälkikasvuun. Olisi pitänyt lähteä silloin 6-7 vuotta sitten kun ensimmäiset tekosyyt tulivat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samoin. Muutin vaimon perässä toiselle puolelle Suomea, rakensimme talon niin, että yläkerrassa voisi tehdä helposti ainakin yhden lastenhuoneen. No pari vuotta meni ja sitten vaimo sai töissä tarjouksen nousta ylemmäs ja "alkoi tehdä uraa". Kun oltiin n. 35 niin vaimo ehdotin, että nyt voisi olla hyvä aika tehdä niitä lapsia, mutta aina oli joku tekosyy ettei voinut jättää pillereitä ja kondomia pois ("ensi kuussa ovulaatio osuu hyvään kohtaan kokeillaan sitten...eikun sittenkin 2,3,4,5,6 kuukauden päästä") ja seksikin väheni kuin taikaiskusta. Kun vaimo täytti 39, kysyin että miten tämä lapsiasia nyt sitten itse asiassa on niin hän vain tuhahti, että "lapsia? Ei nyt kyllä enää neljäkymppisinä mitään lapsia tehdä!"
Tästä on 2 vuotta aikaa eli vaimo on 41 ja minä 43 ja sinä aikana seksi on loppunut kokonaan ja minä olen kyllä todella katkera vaimolleni, että vei minulta mahdollisuuden jälkikasvuun. Olisi pitänyt lähteä silloin 6-7 vuotta sitten kun ensimmäiset tekosyyt tulivat.
Ompa surullista :( Sitä kun näkisi tulevaisuuteen ja tietäisi että lapsia ei ole oikeasti tulossakaan, niin voisi tehdä ratkaisuja sen mukaan. Eihän niistä ensimmäisistä merkeistä tiedä tarkoittaako oikeasti vuoden päästä vai onko se sama kuin -ei ikinä..
Ennen tehtiin lapset ensin, ja sitten mietittiin muita asioita. Nelikymppisinä oltiin tilanteessa, jossa lapset jo lähteneet omille teilleen. Suosittelisin tätä taktiikkaa myös nykyaikuisille.