Lue keskustelun säännöt.
Koska voi edellyttää, että lapsi ei enää sotke ruoalla?
06.03.2021 |
Lapseni täyttää kohta kolme. Hän edelleen melkein joka aterialla tahallaan sotkee ruoalla. Ottaa esim. jo pureskeltua ruokaa kädellä suusta ja puristaa sen nyrkkiin, jolloin se märkä mössö tietenkin leviää joka paikkaan.
Syömistä on harjoiteltu jo kaksi vuotta. Ja olen alusta saakka jokaisella aterialla ohjannut siihen, että ruoalla ei sotketa. Joka päivä, joka kerta. Alussa lempeästi ohjannut, nyt jo kuukausia edellyttänyt ihan kieltämällä ja jos pahasti tarkoituksella sotkee niin ruoka otetaan sitten pois ja lapsi poistetaan pöydästä. Joskus tietenkin voi vahingossa muki kaatua, ja silloin en tietenkään toru vaan siivotaan vain sotkut.
Mutta alkaa todella stressaamaan tämä tahallinen ruoalla sotkeminen. Olenko liian vaativa ja jyrä, kun edellytän, että ruoalla ei sotketa tahallaan? Näköjään tosin edellyttämiseni on ihan tyhjän kanssa, koska sotkeminen ei lopu, vaikka lapsen johdonmukaisesti aina sotkemisen takia poistaisi ruokapöydästä.
Ääh. Neuvoja?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että tuosta on tullut asia, jossa lapsi uhmaa tahallaan huomiota saadakseen. Saako hän muuten tarpeeksi huomiota ruokailuhetken aikana, syöttekö yhdessä, jutteletteko?
Vietän lapsen kanssa paljon ns. yhteistä laatuaikaa, eli hän saa joka päivä huomiota kyllä, ihan ilman temppuilua. Mutta tähän syömisongelmaan voi liittyä se, että hän ei ole koskaan oikein tykännyt syömisestä. Ei siis edes vauvana. Eikä siihen ole löytynyt mitään syytä edes neuvolassa. Eli hänelle tavallaan palkinto voi olla se, että ei tarvisikaan syödä mitään eikä tarvisikaan olla ollenkaan ruokapöydässä/syömässä. Ap
Tuo voi kyllä olla osa ongelmaa.
Jäin vielä miettimään, että saako lpaisi huomiota myös nimenomaan siinä pöydässä, eli ruokailetteko yhdessä? Syöttekö samaa ruokaa lapsi ja aikuinen/aikuiset? Onko ruokailu mukava ja kiireetön hetki?
Ongelma voisi lievittyä sen avulla, että ruokailusta tulisi mahdollisimman miellyttävää lapselle ja hän saisi sen aikana ähtökohtaisesti ekstrapaljon huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että tuosta on tullut asia, jossa lapsi uhmaa tahallaan huomiota saadakseen. Saako hän muuten tarpeeksi huomiota ruokailuhetken aikana, syöttekö yhdessä, jutteletteko?
Vietän lapsen kanssa paljon ns. yhteistä laatuaikaa, eli hän saa joka päivä huomiota kyllä, ihan ilman temppuilua. Mutta tähän syömisongelmaan voi liittyä se, että hän ei ole koskaan oikein tykännyt syömisestä. Ei siis edes vauvana. Eikä siihen ole löytynyt mitään syytä edes neuvolassa. Eli hänelle tavallaan palkinto voi olla se, että ei tarvisikaan syödä mitään eikä tarvisikaan olla ollenkaan ruokapöydässä/syömässä. Ap
Tuo voi kyllä olla osa ongelmaa.
Jäin vielä miettimään, että saako lpaisi huomiota myös nimenomaan siinä pöydässä, eli ruokailetteko yhdessä? Syöttekö samaa ruokaa lapsi ja aikuinen/aikuiset? Onko ruokailu mukava ja kiireetön hetki?
Ongelma voisi lievittyä sen avulla, että ruokailusta tulisi mahdollisimman miellyttävää lapselle ja hän saisi sen aikana ähtökohtaisesti ekstrapaljon huomiota.
Lapsella on 4-5 ateriaa päivässä, itse syön vain kaksi ateriaa päivässä. Mutta joka ateria silti istutaan yhdessä, otan itse vaikka lasin vettä siinä sitten vain. Ja jutellaan kaikkia päivän tapahtumia tai muuta. Joskus saatetaan kuunnella musiikkia. Mies syö meidän kanssa yhdessä samassa pöydässä aamu- ja iltapalan, koska on päivät töissä. Mielestäni meillä on pöydässä aina mukava tunnelma (siihen sotkemiseen asti ainakin). Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että tuosta on tullut asia, jossa lapsi uhmaa tahallaan huomiota saadakseen. Saako hän muuten tarpeeksi huomiota ruokailuhetken aikana, syöttekö yhdessä, jutteletteko?
Vietän lapsen kanssa paljon ns. yhteistä laatuaikaa, eli hän saa joka päivä huomiota kyllä, ihan ilman temppuilua. Mutta tähän syömisongelmaan voi liittyä se, että hän ei ole koskaan oikein tykännyt syömisestä. Ei siis edes vauvana. Eikä siihen ole löytynyt mitään syytä edes neuvolassa. Eli hänelle tavallaan palkinto voi olla se, että ei tarvisikaan syödä mitään eikä tarvisikaan olla ollenkaan ruokapöydässä/syömässä. Ap
Tuo voi kyllä olla osa ongelmaa.
Jäin vielä miettimään, että saako lapsi huomiota myös nimenomaan siinä pöydässä, eli ruokailetteko yhdessä? Syöttekö samaa ruokaa lapsi ja aikuinen/aikuiset? Onko ruokailu mukava ja kiireetön hetki?
Ongelma voisi lievittyä sen avulla, että ruokailusta tulisi mahdollisimman miellyttävää lapselle ja hän saisi sen aikana lähtökohtaisesti ekstrapaljon huomiota.
Pahoittelen typoja äskeisessä. :D Jatkan vielä ajatusta sen verran, että jos lapsi saa tosi paljon huomiota ruokailun alusta asti, sotkemisesta voikin sitten seurata se negatiivinen, että huomio vähenee, ja näin saataisiin käännettyä koko kuviota toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että tuosta on tullut asia, jossa lapsi uhmaa tahallaan huomiota saadakseen. Saako hän muuten tarpeeksi huomiota ruokailuhetken aikana, syöttekö yhdessä, jutteletteko?
Vietän lapsen kanssa paljon ns. yhteistä laatuaikaa, eli hän saa joka päivä huomiota kyllä, ihan ilman temppuilua. Mutta tähän syömisongelmaan voi liittyä se, että hän ei ole koskaan oikein tykännyt syömisestä. Ei siis edes vauvana. Eikä siihen ole löytynyt mitään syytä edes neuvolassa. Eli hänelle tavallaan palkinto voi olla se, että ei tarvisikaan syödä mitään eikä tarvisikaan olla ollenkaan ruokapöydässä/syömässä. Ap
Tuo voi kyllä olla osa ongelmaa.
Jäin vielä miettimään, että saako lpaisi huomiota myös nimenomaan siinä pöydässä, eli ruokailetteko yhdessä? Syöttekö samaa ruokaa lapsi ja aikuinen/aikuiset? Onko ruokailu mukava ja kiireetön hetki?
Ongelma voisi lievittyä sen avulla, että ruokailusta tulisi mahdollisimman miellyttävää lapselle ja hän saisi sen aikana ähtökohtaisesti ekstrapaljon huomiota.
Lapsella on 4-5 ateriaa päivässä, itse syön vain kaksi ateriaa päivässä. Mutta joka ateria silti istutaan yhdessä, otan itse vaikka lasin vettä siinä sitten vain. Ja jutellaan kaikkia päivän tapahtumia tai muuta. Joskus saatetaan kuunnella musiikkia. Mies syö meidän kanssa yhdessä samassa pöydässä aamu- ja iltapalan, koska on päivät töissä. Mielestäni meillä on pöydässä aina mukava tunnelma (siihen sotkemiseen asti ainakin). Ap
OK... Sitten tulee mieleen enää se, että onko lapsella varmasti nälkä joka aterialla?
Tiedän, että lapsille suositellaan tuota 4-5 ateriaa päivässä, mutta oma lapseni on tullut minuun harvaruokaisuudessa ja tuli mieleen, että jos sinun lapsesi olisi myös tullut sinuun.
Lapseni ikinä jaksaisi syödä viittä ateriaa päivässä. Hän syö joko aamiainen + lounas + välipala + yhdistetty iltaruoka/iltapala TAI jos lounas on ollut tukeva (esim. ravintolassa), hänelle riittää aamianen + lounas + yhdistetty iltaruoka/iltapala! (Tyttö kasvaa +1- käyrällä sekä pituutta että painoa eikä neuvolassa mitään huomautettavaa kehityksestä.)
Tuota noin... kolmea lähenevän lapsen pitäisi jo osata syödä nätisti. Totta kai vahinkoja sattuu, mutta tahallaan suusta ruuan kaivaminen ja sotkeminen ympäriinsä ei ole ihan normimeininkiä.
Ethän istuta lasta pakolla syömässä, hän saa nousta pois, jos ei ole nälkäinen? Tiedän, että huonosti syövää lasta helposti patistaa syömään, ja silloin lapsi voi toimia noin ihan vaan päästäkseen tilanteesta pois.
Onko lapsesi ap kotihoidossa? Miten hän on muuten kehittynyt, puhuuko jo lauseita? Miten hän leikkii muiden lasten kanssa?
Toimiiko hänen vatsansa normaalisti, onko ummetusta/tuhrimista? Ummetus esimerkiksi saattaa kroonistua ja aiheuttaa lapselle ruokahaluttomuutta, mikä puolestaan voi johtaa tuollaiseen syömistilanteessa temppuiluun.
Minulla on kokemusta kahdesta lapsesta, toinen heistä on adhd ja toinen autismikirjolla. Ja molemmat söivät jo aivan nätisti parivuotiaana. Siksi kysyn tätä, että jos kyse on sinun ainokaisestasi ja hän on kotihoidossa, et ehkä huomaa hänestä sellaisia juttuja, jotka olisivat ammattilaisella hälytysmerkkejä, joiden vuoksi lapsen kehitystä pitäisi tarkemmin tutkia. Ja tällä en yritä nyt luoda paniikkia, vaan sanon, että viimeistään kolmivuotisneuvolassa tuo kannattaa ehdottomasti ottaa esille.
Onko lapsesi ollut ravitsemusterapeutin asiakkaana, kun kerrot hänen syöneen huonosti?
Anteeksi iso määrä kysymyksiä, mutta toivoisin niihin vastauksia, niin mielelläni sitten yrittäisin neuvoakin. Toisella lapsellani oli parivuotiaana krooninen ummetus, joka saatiin erikoislääkärin hoidossa kuntoon, mutta huono syömään hän on ollut aina. Toisella taas on ollut voimakasta valikoivuutta syömisissä autismin takia, mutta hänestä on vuosien mittaan kehittynyt aikalainen kulinaristi.
Eli toivoa on, pitäisi vaan nyt laajalla kirjolla miettiä noita syitä, fyysisistä (ummetus, ruoka-aineallergiat, refluksi) sosiaalisiin (ruokailutilanne) ja psyykkisiin (huomion haku, protestointi).
Jep. Oisko hyvä neuvoja?
Ap