Surullinen tarina rahan arvosta - elintarvikkeen kannattavuus määräytyy sen mukaan, kuinka kauan siitä hyötyy
Olen köyhä, ja kun mietin rahaa ja sitä, mihin sen investoin, ajattelen vaikkapa kympin setelin arvon sen mukaan, miten pitkään hyödyn siitä.
Esimerkiksi viikonloppuna kympin setelillä on enemmän arvoa silloin, kun ostan sillä ~kymmenen kaljaa kuin silloin, kun ostan sillä Burger Kingistä Tupla Whopper -aterian. Kymmenestä kaljasta minulla on iloa kahdeksaksi tunniksi, hampurilaisesta viideksitoista minuutiksi.
En koskaan katso kaupassa hintoja, vaan katson kilohintoja. Toisinaan kärsin hävikistä ja silloin soimaan itseäni tappiosta, mutta sorrun kilohintapsykoosiin yhä uudelleen. Ja siihen, että hyödyn täytyy olla pitkäaikainen.
Olen oikeasti tosi köyhä, mutta olen myös pihi. Muita köyhiä pihejä? Miten se näkyy teidän tottumuksissanne?