Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Voisko tää Turun kaupunginjohtaja korvata nämä hallituksen pellet?
Kannetataan, turkulaiset - lainaatteko hetkeksi?
Viime vuoden heinä-joulukuun välisenä aikana Turun nuorisopsykiatrian työryhmä sai 13–19-vuotiaisiin nuoriin liittyen 303 lähetettä.
Vastaava määrä vuotta aiemmin oli 196 lähetettä.
– Kasvua oli 55 prosenttia ja tällä on suora yhteys koronaan. Tilanne on kriisiytynyt lähes katastrofaaliseksi, Kronström sanoo.
Nuorisopsykiatrian henkilökunnalle on erityisen kuormittavaa tavata perheitä, joissa apua tarvittaisiin nyt kipeästi, mutta vastaanottoajat menevät pitkälle.
– Työntekijät ovat venyneet ja tekevät parhaansa, mutta jaksamisen rajat alkavat tulla vastaan. Ihmisiä on jäänyt erityisen paljon sairaslomalle.
Keskeinen syy nuorten pahoinvoinnin lisääntymiseen on korona.
– Tauolle jääneet harrastukset, etäkoulu ja sosiaalinen eristäytyminen näkyvät masennus- ja ahdistuneisuusoireiden lisäksi päihdeongelmina ja syömishäiriöinä, jotka ovat lisääntyneet Turun alueella.
TS
Sote-yhtymä sai erivapauden pakkotesteistä Venäjän rajalla – nyt se muutti mielensä: "Kohtuullista, kun kansalaisetkin joutuvat myöntymään"
Rajanylittäjien terveystarkastuksista on tulossa pakollisia Nuijamaan rajanylityspaikalla Etelä-Karjalassa.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on pyytänyt Etelä-Suomen aluehallintovirastolta päätöstä, joka velvoittaa Nuijamaan kautta Suomeen tulevat matkustajat pakolliseen terveystarkastukseen.
https://yle.fi/uutiset/3-11851463
Jäikös ne ammattikuskit ym. edelleen tuon pakollisuuden ulkopuolelle?
Tätä Eeva Ruotsalaista aivan ylistettiin kansalaisten A-Studion jälkeisissä kommenteissa eilen.
Verkkouutiset:
Ylilääkäri Ylellä: Pahin on vielä edessä
Eeva Ruotsalaisen mukaan liikkumisen rajoitukset ovat nyt tarpeen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:in apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kannattaa liikkumisrajoitusten määräämistä pahimmille epidemia-alueille.
Tartuntatapausten määrän kasvu tasaantui Ruotsalaisen mukaan viime viikolla, mutta kansalaisten liikkumisen rajoittaminen toisi toivottua apua epidemian hillintään, kun kodin ulkopuolisten henkilöiden tapaaminen vähenisi.
Vaikka uusien tartuntatapausten määrä HUS-alueella on tasaantunut, Ruotsalaisen mukaan epidemiatilanne on edelleen vaikea ja pahin sairaalahuippu on edessä.
– Kyllä minä katson, että liikkumisrajoitukset ovat tällä hetkellä tämän tautitilanteen takia tarpeen, Ruotsalainen sanoi maanantaina Ylen A-studiossa.
Ruotsalaisen mukaan tartunnan jäljitys on osin sakannut ja HUS-alueella ollaan oltu ”löysässä hirressä” viime joulukuusta lähtien.
https://www.verkkouutiset.fi/ylilaakari-ylelle-pahin-viela-edessa/#faaa…
Vierailija kirjoitti:
Astra Zeneca kertoi ilouutisen, nyt datasta heräsi epäilys – ”Aidosti hämmentävää”
Yhdysvaltain terveysviranomainen NIH (National Institute of Allergy and Infectious Diseases) ilmoitti, että itsenäisen asiantuntijaryhmän Data and Safety Monitoring Boardin (DSMB) eri koronarokotteiden taustalla olevaa dataa käsittelevä katsaus on nostanut esiin huolen Astra Zenecan tuoreimman kliinisen tutkimuksen datasta.
DSMB epäilee, että yhtiö on saattanut liittää tutkimukseensa mukaan vanhentunutta dataa, mikä saattaa antaa epätäydellisen kuvan rokotteen tehosta.
NIH vaatii nyt Astra Zenecaa käymään DSMB:n kanssa asian läpi ja saattamaan tehokkuusdatan ajan tasalle.
AstraZenecan koronarokotteen vuoristorata on kerännyt kommentteja tänään myös Twitterissä.
”On aidosti hämmentävää, ja miksi aina tämä sama valmistaja joka säätää, kirjoitti esimerkiksi tutkimusprofessori”, epidemiologi Markku Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tviittaa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/5afa1aab-1fd2-402e-8779-60060fae813…
Siis onko AstraZeneca käyttänyt vanhaa dataa, jotta on saanut rokotteensa näyttämään tehokkaammalta kuin se on? Tahallaan harhaan johtanut vai tehnyt virheen? Kumpikin vaihtoehto aika paha.

Taloudellinen etu voi saada moraalin kummasti venymään
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli kans nyt mitta täyteen. Suomessa ei yksinkertaisesti saada mitään aikaiseksi. Tyytyväisenä roikutaan löysässä hirressä kuukaudesta toiseen. Nyt siellä Pekonen selittää, että koittavat saada jotain suuntaviivoja aikaiseksi. Vttu suuntaviivat ei nyt kiinnosta, jos ne eivät tarkoita mitään." Vähentäkää kontakteja. Älkää viettäkö joulua, pääsiäistä, vappua eikä juhannusta."Ketä enää tällaiset höpöhöpöt kiinnostaa, kun sitä on kuunneltu päälle vuoden.
Tarkottaakohan suuntaviiva sellaista, joka kaadetaan pöydälle muovipussista, tasoitellaan luottokortilla suuntaviivaksi ja imaistaan sieraimeen käärityllä setelillä? Sellaista harrastavien toimilta tuo hallituksen hoippurointi pahasti näyttää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tie normaaliin, joka ei kaadu uuteen rokotussuojan kiertävään varianttiin, on tukahdutus. Ja sen ensimmäinen edellytys on rajasuoja, joka pitää ilman ensimmäisenkään erityisryhmän poikkeusta.
https://twitter.com/jantunen_matti/status/1374347859450007557
Älkää ny jaksako, kun koronaa ei voi tukahduttaa sen enempää kuin influenssaakaan. Molemmat virukset ovat tulleet jäädäkseen ja vaikka niitä vaihdeltaisiin maiden kesken, ne ei totaalisesti katoa kaikista soluista enää millään konstilla.
Miksi koronaa tai influenssa ei voisi tukahduttaa?
1) Koska molemmat leviävät niin eriasteisesti, että infektion alkuvaiheessa lieviä oireita ei välttämättä tajuta ("oireeton") tai niistä ei piitata. Ne eivät täytä sairastumisen kriteerejä; ne eivät ole mitattavissa. Tämä tarkoittaa, että sairastuneelle ei ilmesty selvää oiretta, joiden perusteella hänet voisi eristää ajoissa. Tauti pääsee leviämään, ennen kuin siihen reagoidaan.
2) Molemmille on luonteenomaista muuntua. Siksi rokote on aina varinatin "perässä juoksemista".
3) Ainakaan influenssaa ei ole pystytty tukahduttamaan, pitkästä rokotekehittelystä huolimatta. Varmasti rokotukset hillitsevät vuosittaista epidemiaa, mutta eivät tukahduta sitä: joka vuosi ihmisiä kuolee influenssaan.
Vierailija kirjoitti:
On se jännä, että moni muu virus ollaan saatu tukahdutettua.
Ei siinä ole mitään jännää. Joissakin taudeissa vain on sellaiset oireet (esim. näppyjä) että helppo eristää potilas ajoissa. Ja virus ei muunnu, siksi pärjätään yhdelläkin rokotteella.
Vierailija kirjoitti:
Äläkä jooko vastaa mitään typerää, kuten mutaationopeutta tai muutakaan paskaa, jos ja kun et kuitenkaan ole asiaan kunnolla perehtynyt.
Ohho.
Belgiassa leviää Brasilian ja Etelä-Afrikan variantin kanssa tasatahtia toinenkin Afrikasta peräisin oleva variantti
Researchers at a Liège University lab have baptised the variant B.1.214 of Spike Insertion. 4% of Belgian infections are now believed to be due to this variant – more or less the same number as the Brazilian and South African variants.
The new variant was first recorded in January. Prof Vincent Bours, an expert in genetics, says that variant struck scientists’ attention because it is the result of a mutation that has never been seen here before.
The new variant is no more dangerous than existing variants. “The variant is gaining ground in Belgium” says Prof Bours “especially around Brussels, in Flemish Brabant and Hainault.”
“The variant’s ancestry still needs to be established, but it may have originated in sub-Saharan Africa and may have arrived here as a result of travel.” https://www.vrt.be/vrtnws/en/2021/03/22/belgian-scientists-discover-new…
Vierailija kirjoitti:
Brittivariantin pidempää tartuttavuusaikaa on meillä tuskin huomioitu mitenkään? Muutenkin sen tautiprofiili on peruskoronaan verrattuna erilainen ja esim. sairauden kesto pidempi
And yes, B117 is contagious for a longer period of time. It has a much wider distribution of infectious days (red). https://twitter.com/DrEricDing/status/1374342739387645957/photo/1
Merkel’s speech on the new B117 variant: “We basically have a new pandemic. The mutation from has taken over—it is clearly more lethal, more contagious and contagious for longer."
No ei tietenkään ole huomioitu! Juuri tämän päivän uutisessa kerrotaan miten ei edes kerrota kenellä on ollut muunnosvirus. Onnea Kuopio!
https://yle.fi/uutiset/3-11850202
Kuopiossa on todettu koronaviruksen brittimuunnosta jo useassa tapauksessa.
Positiivinen koronanäyte tutkitaan virusmuunnosten varalta esimerkiksi silloin, jos kyseessä on joukkoaltistumisesta johtunut tartunta, ja tartuntoja on useita. Silloin selvitetään, leviääkö joukossa virusmuunnos.
Positiivinen koronanäyte tutkitaan myös, mikäli tiedetään, että henkilö on altistunut virusmuunnokselle.
– Yksittäisiä positiivisia näytteitä ei tutkita, mikäli ei ole epäilyä virusmuunnoksesta, kertoo terveyskeskuslääkäri Susanna Bloigu.
Tutkitut näytteet osoittautuvatkin yleensä virusmuunnokseksi. Kuopiossa suurin osa tutkituista näytteistä on ollut koronan brittimuunnosta.
Testattu ei saa itse tietää, sairastaako virusmuunnosta, sillä se ei vaikuta taudin hoitoon tai eristyksen kestoon. Lisäksi testituloksen saamiseen menee noin kaksi viikkoa aikaa.
Lapin ryhmämatkalla olleiden kuopiolaisten vaihto-opiskelijoiden positiivisia koronanäytteitä on lähetetty tutkintaan, mutta vielä ei ole varmistunut, onko kyseessä virusmuunnos.
Covid: £5,000 fine for people going on holiday abroad
https://www.bbc.com/news/uk-56493002
Nyt laittoi briti kovat piippuun
Muistakaa että korona pysyy kuitenkin koronana, aivan kuten influenssa pysyy influenssana - kumpikaan ei muutu yleisvaaralliseksi, vaikka virus onkin hyvä sopeutumaan.
Britit leikkii BREXIT-jatkoja.
Onks kukaan toimittaja kysynyt vielä Ohisalon tunnelmia näin operaatio loppukirin ollessa jo lähes maalissa? Täällä ainakin huikeat tunnelmat, kun loppukiri ohi ja paluu normaaliin on jo ensi viikolla. Mitähän sitä tekisi ihan ensimmäiseksi.. ai mutta perkele, sitähän voi tehdä ihan samoja asioita, kun tähänkin mennessä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä, mitä lähikoulu on korona-aikana.
....
Kouluun on pakko mennä. Etäkoulu on pelastus tältä kaikelta.Oman lapseni koulussa on ruokailu suoritettu ruokasalin sijaan luokassa jo ainakin koko tämän vuoden ajan, en muista varmaksi miten ennen joulua. Maskeiksi ei kelpaa omat kangasmaskit vaan ainoastaan koulun antamat kertakäyttömaskit. Kaikki oppitunnit yhdessä ja samassa luokassa, kaikki luokkien väliset yhdistelmätunnit (liikunta, luma jne) peruttu. Välitunnit on porrastettu ja kaikki liikuntatunnit ovat ulkoilua. Ainakin nämä toimet käytössä täällä Turussa.
Pahoittelen huonoa sanavalintaa. Opetushallituksen virallinen ohje on juuri tuo, että kontaktit minimiin kaikin keinoin. Ei ollut kyse epäillä, ettei noin olisi. Sitä ei vain noudateta kaikkialla mm. Helsingissä, ainakaan kaikissa kouluissa.
En minäkään usko ihan kaikkea kaunista mitä Wilman kautta kotiin tiedotetaan (jo ennen koronaa), mutta uskon omaa lastani joka on kurkkua myöden täynnä näitä rajoituksia. Hän on fiksu lapsi ja hyvä oppilas joka valittaa, että oppilaita kohdellaan ja vahditaan kuin päiväkotilapsia. Jonot, käsienpesu, käsidesi, koko päivän paikallaan istuminen jne. Paras kaverinsa on rinnakkaisluokalla, ja kontakti häneen on koulussa kokonaan poikki.
Onpa todella eri tavalla tulkittu OPH:n ohjetta. Hyvä, kun vastasit. Monet viranomaisetkin varmasti luulevat, että käytännöt olisivat samat ympäri Suomen.
Mitkä ne opetushallituksen ohjeet noin pääpiirteissään sitten ovat, osaatko sanoa suoralta kädeltä? Minä en tiedä ja pitäisi ehkä googlata, mutta en nyt. Olen ollut uskossa että noin mennään muissakin kouluissa.
Tässä ohjeet.
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-jarjestamine…Opetuksen järjestämisessä tulisi huomioida Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön suositus opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana 4.8.2020 (jäljempänä THL:n ja OKM:n väljyys- ja hygieniasuositus) sekä Työterveyslaitoksen ohje työpaikoille (Ohje varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja perusopetukseen COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi 1.12.2020).
https://minedu.fi/koronavirus-ja-varautuminen
Millaisilla järjestelyillä varmistetaan riittävät etäisyydet kouluissa ja varhaiskasvatuksessa esim. ruokailussa ja välitunneilla?
Kouluissa tulee noudattaa, mitä tartuntatautilain 58 c §:ssä säädetään etäisyyden ylläpitämisestä. Toimintaa esimerkiksi rytmittämällä ja porrastamalla sekä ulkotiloja hyödyntämällä voidaan pyrkiä siihen, että samassa tilassa on mahdollisimman vähän henkilöitä. Eri luokkien välisten kontaktien minimointi voitaisiin toteuttaa porrastamalla ruokailua ja välitunteja.
Ruokailu järjestetään mahdollisuuksien mukaan oman luokan tai ryhmän kanssa, ei yhteisruokailuna ruokasalissa.
Isoja yhteistilaisuuksia ei tule järjestää, jos tartuntatautilain mukaisia väljyys- ja hygieniasäännöksiä ei voida noudattaa.
Henkilökunnan kokoontumisia tulisi välttää, esimerkiksi opettajien kokoukset järjestetään ensisijaisesti etäyhteyden avulla. Henkilöstö ei pääsääntöisesti siirtyisi toimipaikasta toiseen tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
Pääpiirteissään näin.
Kiitos vastauksesta. Kaikkia noita ohjeita noudatetaan lapseni koulussa, ja lisäksi vielä muutamia muita. Lapsia on jatkuvasti koulusta pois todella paljon sanoo oma lapseni, ja sen johdosta koulussa on entistäkin väljempää. Tartunnoista ei ole infottu, mutta enpä tiedä mikä on totuus.
Vierailija kirjoitti:
Viime vuoden heinä-joulukuun välisenä aikana Turun nuorisopsykiatrian työryhmä sai 13–19-vuotiaisiin nuoriin liittyen 303 lähetettä.
Vastaava määrä vuotta aiemmin oli 196 lähetettä.
– Kasvua oli 55 prosenttia ja tällä on suora yhteys koronaan. Tilanne on kriisiytynyt lähes katastrofaaliseksi, Kronström sanoo.
Nuorisopsykiatrian henkilökunnalle on erityisen kuormittavaa tavata perheitä, joissa apua tarvittaisiin nyt kipeästi, mutta vastaanottoajat menevät pitkälle.
– Työntekijät ovat venyneet ja tekevät parhaansa, mutta jaksamisen rajat alkavat tulla vastaan. Ihmisiä on jäänyt erityisen paljon sairaslomalle.
Keskeinen syy nuorten pahoinvoinnin lisääntymiseen on korona.
– Tauolle jääneet harrastukset, etäkoulu ja sosiaalinen eristäytyminen näkyvät masennus- ja ahdistuneisuusoireiden lisäksi päihdeongelmina ja syömishäiriöinä, jotka ovat lisääntyneet Turun alueella.
TS
Tukahduttaa ei voi.
T: Sanna Marin
Okei eli meillä on tämä välttämättömyysvaade laissa. Ilmeisesti vasta, kun sairaalahoito on kaatunut, voidaan ihmisten liikkumista rajoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tähän vissiin sitten kaatui kesätapahtumat ja terassit. Kun ei mikään kelpaa, niin pidetään sitten hamaan tulevaisuuteen nämä 400-900 luvut. Ei jaksa enää kiinnostaa. lopetan maskin käytön tänään ja alan muutenkin elää täysin normaalisti. Haistakaa paska :D
Hah, ihan sama haistakaa paska-fiilis!
Marin sanoo sitä ja tätä, mutta en kyllä luota yhtään noihin puheisiin. Mitään ei tapahdu, se kertoi riittävästi hallituksen toiminnasta.
Muistiot salataan niin tiedä mitä mieltä kukakin on tai mitkä on ne todelliset syyt taustalla.
Jos hallitus ei pääse yhteisymmärrykseen nyt kun kriittisen tärkeää saada aikaan vaikuttavia toimia (eikä mitään parin päivän helpotusta lukuihin) niin sekä ihmisten hengen ja terveyden kuin taloudenkin vuoksi, niin miten helkutissa tämä hallitus saa enää jatkaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astra Zeneca kertoi ilouutisen, nyt datasta heräsi epäilys – ”Aidosti hämmentävää”
Yhdysvaltain terveysviranomainen NIH (National Institute of Allergy and Infectious Diseases) ilmoitti, että itsenäisen asiantuntijaryhmän Data and Safety Monitoring Boardin (DSMB) eri koronarokotteiden taustalla olevaa dataa käsittelevä katsaus on nostanut esiin huolen Astra Zenecan tuoreimman kliinisen tutkimuksen datasta.
DSMB epäilee, että yhtiö on saattanut liittää tutkimukseensa mukaan vanhentunutta dataa, mikä saattaa antaa epätäydellisen kuvan rokotteen tehosta.
NIH vaatii nyt Astra Zenecaa käymään DSMB:n kanssa asian läpi ja saattamaan tehokkuusdatan ajan tasalle.
AstraZenecan koronarokotteen vuoristorata on kerännyt kommentteja tänään myös Twitterissä.
”On aidosti hämmentävää, ja miksi aina tämä sama valmistaja joka säätää, kirjoitti esimerkiksi tutkimusprofessori”, epidemiologi Markku Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tviittaa.9
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/5afa1aab-1fd2-402e-8779-60060fae813…
Siis onko AstraZeneca käyttänyt vanhaa dataa, jotta on saanut rokotteensa näyttämään tehokkaammalta kuin se on? Tahallaan harhaan johtanut vai tehnyt virheen? Kumpikin vaihtoehto aika paha.
Paska huijari firma... paskempi huijarifirma... Astra Zeneca. Koska on svedujen lafka niin sanotaanpa ihan på svenska: FY FAN!