Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Rukoilen rokotetut teidän puolestanne päivittäin. Jumalan siunausta ja turvaa teille.
Tussahti s¤¤tana ja nyt tanssitaan, tatjana.
Vierailija kirjoitti:

Millään ei saada tonn... eikun siis kahta tonnia rikki. Maailmanparashallitus<3
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
Ja satusetä-salminen höpisee taas kuinka pandemia on ohi ihan varmasti jo ainakin ensi kesänä.
Tämänhän piti olla ohi jo kesällä -20.
Tai no, olisihan se Suomen osalta varmasti ollutkin ellei hallitus olisi alkanut haaveilemaan laumasuojasta ja keksinyt hallitun levittämisen hybridiä. Strategiaa, jolla sitten ollaan 1,5 vuotta myöhemmin tilanteessa jossa päivittäisiä tartuntoja on enemmän kuin ikinä aiemmin vaikka rokotettuja on tosiaan jo 80% suomalaisista.
Suurin osa tartunnansaaneista sairasti koronansa ennen rokotuksiakin lievänä/oireettomana kotihoidossa eli mikä näiden rokotusten hyöty sitten on? Osa tuplarokotetuistakin joutuu sairaalahoitoon ja osa tupla (tripla?)rokotetuista riskiryhmäläisistä kuolee tartuntaansa eli mikä nyt on paremmin ja kuka on paremmin suojattu kuin ennen rokotuksia?
Yhä edelleen se on tasan samanlaista arpapeliä kenelle tartunta aiheuttaa vakavan tautimuodon ja koska rokotteet ei tartunnalta suojaa niin kuka tahansa voi tartunnan myös saada ja sitä muihin levittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mika Salminen Ilta-Sanomissa: "Viimeistään keväällä Suomessa voidaan elää normaalia elämää."
Laitetaanpa mieleen tämäkin aivopieru. Ei tule tapahtumaan. HUS on sanonut, että tulee kestämään muutaman vuoden, että kaikki rokottamattomat ovat sairastaneet ja siten sairaalakuormitus tulee kestämään myös saman verran. Tämä on siis HUS:in näkemys tällä hetkellä.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki ovat rokottamattomia, ellei jostain hankita parempia rokotteita.
Muutama kuukausi riittää.
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
Syyslomailut alkavat näkyä lukemissa?
Tartunnoista n. 300 on syyskuulta tai lokakuun ensimmäiseltä viikolta eli totaalinen tussahdus jälleen kyseessä 💃💃💃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mika Salminen Ilta-Sanomissa: "Viimeistään keväällä Suomessa voidaan elää normaalia elämää."
Laitetaanpa mieleen tämäkin aivopieru. Ei tule tapahtumaan. HUS on sanonut, että tulee kestämään muutaman vuoden, että kaikki rokottamattomat ovat sairastaneet ja siten sairaalakuormitus tulee kestämään myös saman verran. Tämä on siis HUS:in näkemys tällä hetkellä.
Mutta jos myös rokotetut sairastuvat, joskin lievemmin, kestää nykyisillä tartuntaluvuilla lähemmäs 20 vuotta että virus on käynyt Suomen läpi. Ja kun sama ihminen voi sairastua useamman kerran, näyttää siltä että vain kahdesti vuodessa annettu rokote suojaa vakavalta taudilta, muttei välttämättä tartunnalta. En puhuisi ainakaan kymmentä vuotta lyhyemmästä ajasta ns. normaaliin palaamisessa.
Rokote ei suojaa tartunnalta vaan ainoastaan vakavalta tautimuodolta vaikka sekään suoja ei aukoton ole. Etenkään kun rokotteen teho katoaa muutamassa kuukaudessa.
Suurin osa toki sairastaa koronan lievänä rokottamattomanakin.
Lisäksi kun virus muuntautuu alvariinsa, mutta rokotteet pysyy ennallaan niin ei rokotteilla edes voida saada parempaa suojaa. Puhumattakaan siitä, ettei koronaviruksiin ole saatu ennenkään kehitetyksi toimivaa rokotetta. Eikä se ole rahasta/tarpeesta/kiinnostuksesta aiemminkaan jäänyt kiinni vaan siitä, ettei se onnistu johtuen esim viruksen muuntautumiskyvystä. Samasta syystä koronaviruksille ei ole tullut immuuniksi edes sairastamalla eli laumasuojaa ei ole eikä tule.
Lisäksi tämän koronaviruksen on jo todettu aiheuttavan melkoisen määrän jälkiseurauksia sairastuneelle, eikä rokote suojaa edes niiltä, että on aivan älytön ajatuskin antaa viruksen vaan mennä väestön läpi. Tätä ei voi sairastaa "alta pois" kuten vaikka vesirokkoa johon harva sairastuu enää uudelleen.
Virossa koronapotilaiden määrä sairaaloissa kymmenkertaistunut keskikesästä. Nyt yli 600. Koronakuolleita monena päivänä yli 10, iältään alle nelikymppisistä alkaen, useimmat toki iäkkäitä mutta lähes päivittäin alle 60-vuotiaita. Tänään ilmoitettiin yli 2300 uutta tartuntaa.
Onko ollut jo täällä? Pfizerin osakekurssi otti eilen yhdessä päivässä 6% kurssinousun. Tulikohan miljardi lisätilausta uusille rokoteannoksille?
Vierailija kirjoitti:
13 children have died in the U.K. since schools went back in September.
Why aren’t @BBCNews & @SkyNews all over this?
Koululaisia uhrataan. Minkä alttarille. Ei tieteen...
Usko tai älä, mutta lastenkin kuolemat -niin kamalaa kuin se onkin- kuuluu tähän elämään :(
Joka päivä maailmassa kuolee yli 20 000 lasta nälkään. Suhteellisuudentajua nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
Syyslomailut alkavat näkyä lukemissa?
Viime viikolla eniten todettuja tartuntoja on maanantaina 25.10 otetuissa näytteissä (johon ei enää ainakaan tänään tullut lisää) eli sen päivän saldo on tähän mennessä 790 todettua tartuntaa.
Tämän kuluvan viikon maanantaina otetuista näytteissä on jo nyt löytynyt reilu 200 tartuntaa enemmän tuohon verrattuna ja siihen tul(l)ee ainakin vielä huomenna lisää eli hyvinkin voi mennä se 1000 todettua tartuntaa rikki yhden päivän osalta. Edellisen ja ainoan kerran näin tapahtui elokuun alkupuolella.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuosi sitten 25.10.2020 tartuntoja todettiin 124 ja 1.11.2020 151 kappaletta. Ja pian tuosta alkoikin se aalto, jonka vuoksi tuli paljon rajoituksia ym etenkin pk-seudulle. Tuon aallon piikkipäivänä tartuntoja on todettu kaikki 619 kappaletta.. Muutoin todetut tartunnat on tasolla 400 per/pv.
Mainittakoon myös se, että tuossa tämän päivän luvussa 1150 on yllättävän paljon (n 250) tartuntoja lokakuun alkupäiviltä eli ilmeisesti jollakin sh-piirillä on nyt todella paljon viivettä todettujen tartuntojen ilmoittamisessa rekisteriin. Lokakuun alussakin on nyt näiden ilmoitusten myötä useampikin 700+ todetun tartunnan päivä aiempien 500-600 päivien sijaan.
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
No ne 20% (joita on reilusti yli miljoona Suomessa) sairastaa.... Ja muutama rokotettu toki myös, mut enimmäkseen rokottamattomat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13 children have died in the U.K. since schools went back in September.
Why aren’t @BBCNews & @SkyNews all over this?
Koululaisia uhrataan. Minkä alttarille. Ei tieteen...
Usko tai älä, mutta lastenkin kuolemat -niin kamalaa kuin se onkin- kuuluu tähän elämään :(
Joka päivä maailmassa kuolee yli 20 000 lasta nälkään. Suhteellisuudentajua nyt.
Sepä. Miljoonien köyhien lasten kuolemat ei itketä, mutta annas olla kun muutama länsimaalainen lapsi kuolee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
Ja satusetä-salminen höpisee taas kuinka pandemia on ohi ihan varmasti jo ainakin ensi kesänä.
Tämänhän piti olla ohi jo kesällä -20.
Tai no, olisihan se Suomen osalta varmasti ollutkin ellei hallitus olisi alkanut haaveilemaan laumasuojasta ja keksinyt hallitun levittämisen hybridiä. Strategiaa, jolla sitten ollaan 1,5 vuotta myöhemmin tilanteessa jossa päivittäisiä tartuntoja on enemmän kuin ikinä aiemmin vaikka rokotettuja on tosiaan jo 80% suomalaisista.
Suurin osa tartunnansaaneista sairasti koronansa ennen rokotuksiakin lievänä/oireettomana kotihoidossa eli mikä näiden rokotusten hyöty sitten on? Osa tuplarokotetuistakin joutuu sairaalahoitoon ja osa tupla (tripla?)rokotetuista riskiryhmäläisistä kuolee tartuntaansa eli mikä nyt on paremmin ja kuka on paremmin suojattu kuin ennen rokotuksia?
Yhä edelleen se on tasan samanlaista arpapeliä kenelle tartunta aiheuttaa vakavan tautimuodon ja koska rokotteet ei tartunnalta suojaa niin kuka tahansa voi tartunnan myös saada ja sitä muihin levittää.
Nyt voisit olla jo hiljaa. Ärsyttää tällaiset jälkiviisastelijat.
- hallitus ja THL poppoo
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut jo täällä? Pfizerin osakekurssi otti eilen yhdessä päivässä 6% kurssinousun. Tulikohan miljardi lisätilausta uusille rokoteannoksille?
Pfizer ja BionTech tahkoavat nyt sellaista tiliä, että oksat pois. Eka on jenkkifirma ja toinen saksalainen eli ei ihmekään että pakkorokotuksistakin on puhetta niin jenkeissä kuin eu:ssakin..
Lisäksi ranskalainen sanofi ei ole oikein vielä päässyt pottia jakamaan vaikka tekeekin tuota pfizer/biontechin rokotetta nyt lisenssillä, kun odottelee sen oman rokotekehittelynsä valmistumista. Ja sehän ei käy, että toinen iso eu-maa hyötyy ja toinen ei eli rokotusrumba jatkuu..
Sen GSK:n ja sanofin rokotteenhan piti muuten olla valmis nyt viimeisellä vuosineljänneksellä.. Vai oliko jossain jo pikku-uutinen ettei sitä saada valmiiksi ja kehitystyö on lopetettu? Tuonhan ilmeisesti piti olla ainakin suunnitelmien mukaan parempi kuin minkään muun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1150 tänään, eilen reilu 800 uutta ilmoitettua ja todettua tartuntaa vaikka justiinsa ollaan siinä "vaaditussa" 80% rokotekattavuudessa jolla korona on nitistetty Suomesta.
Maanantaina 1.11. otetuista näytteistä on tähän mennessä löytynyt jo 897 tartuntaa.
No ne 20% (joita on reilusti yli miljoona Suomessa) sairastaa.... Ja muutama rokotettu toki myös, mut enimmäkseen rokottamattomat.
Nyt sairastavat pääosin ne jotka eivät ymmärrä suojautua ja ylläpitää riittävää tyrvaväliä. Ei väliä oletko rokotettu vai rokottamaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13 children have died in the U.K. since schools went back in September.
Why aren’t @BBCNews & @SkyNews all over this?
Koululaisia uhrataan. Minkä alttarille. Ei tieteen...
Usko tai älä, mutta lastenkin kuolemat -niin kamalaa kuin se onkin- kuuluu tähän elämään :(
Joka päivä maailmassa kuolee yli 20 000 lasta nälkään. Suhteellisuudentajua nyt.
Sepä. Miljoonien köyhien lasten kuolemat ei itketä, mutta annas olla kun muutama länsimaalainen lapsi kuolee...
Länsimaalaisten lasten varjolla on perunakellariosaston helpompi levittää hysteriaa ja moralisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut jo täällä? Pfizerin osakekurssi otti eilen yhdessä päivässä 6% kurssinousun. Tulikohan miljardi lisätilausta uusille rokoteannoksille?
Pfizer ja BionTech tahkoavat nyt sellaista tiliä, että oksat pois. Eka on jenkkifirma ja toinen saksalainen eli ei ihmekään että pakkorokotuksistakin on puhetta niin jenkeissä kuin eu:ssakin..
Lisäksi ranskalainen sanofi ei ole oikein vielä päässyt pottia jakamaan vaikka tekeekin tuota pfizer/biontechin rokotetta nyt lisenssillä, kun odottelee sen oman rokotekehittelynsä valmistumista. Ja sehän ei käy, että toinen iso eu-maa hyötyy ja toinen ei eli rokotusrumba jatkuu..
Sen GSK:n ja sanofin rokotteenhan piti muuten olla valmis nyt viimeisellä vuosineljänneksellä.. Vai oliko jossain jo pikku-uutinen ettei sitä saada valmiiksi ja kehitystyö on lopetettu? Tuonhan ilmeisesti piti olla ainakin suunnitelmien mukaan parempi kuin minkään muun.
OL3 on paras reaktori mutta kokeilematon ranskis.