Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Joku ajattelee sentään lapsia. Vaasan Kaukoranta Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa:
Kaukoranta kertoo toivovansa, että lapset ja nuoret pääsisivät syksyllä lähiopetukseen ja harrastuksiin. Tilanne ei kuitenkaan hänen mukaansa ole toiveita herättävä.
– Etelä-Suomen yöelämä tuo meille jatkuvasti uusia tautitapauksia.
Kaukorantaa harmittavat myös jalkapallon EM-kisoista levinneet tartunnat.
Kyseinen pappa ei onneksi siitä päätä. Lapset menevät kouluun ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on jo lopetettu ilmaiset koronatestit. Sama on edessä todennäköisesti myös Suomessa. Kunhan riittävän moni on rokotettu, on turhaa seurata enää tartuntojen määrää. Sitten saa delta levitä, koska sen leviämistä on lähes mahdotonta estää. Parempi siis ottaa rokotus, vaikka se on vapaaehtoista.
Itse en enää käytä maskia, koska minulla on täysi rokotussuoja. Käytän sitä enää terveydenhuollon kanssa asioidessa. Täysin rokotettuna en pääse enää edes koronatestiin vaikka saisin jotain oireita, joten mitä hyötyä maskista olisi? En tartuttaisi enää muita.
Eurooppa todellakin haluaa tuhota itsensä tällä taudilla 😖
Just kuten kiinalaiset tämän suunnittelikin. Ja samalla tavalla tuhoaa niin jenkit kuin venäläisetkin itsensä ja kas, ainoa joka porskuttaa paremmin kuin koskaan ennen on kiina eikä maailmassa enää ole kuin yksi suurvalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tullut jo selväksi rokotteiden toimivan riittävän hyvin ja ettei jäljellä ole deltan leviämisen takia enää muuta keinoa suojautua koronalta ja long covidilta kuin ottaa rokote. Kannattaisi nyt viimeistenkin järkiintyä ja käydä rokotettavana. Sitten voitte elää toivomallanne tavalla jälleen normaalisti ja ainoastaan riskiryhmäläisten seurassa maskia käyttäen. Mikään muu ei nyt auta.
Mä uskon WHO:ta
WHO urges fully vaccinated people to continue to wear masks as delta Covid variant spreads
The WHO urged fully vaccinated people to continue to wear masks and practice other Covid-19 pandemic safety measures as the highly contagious delta variant spreads rapidly across the globe.
“People cannot feel safe just because they had the two doses. They still need to protect themselves,” WHO official Dr. Mariangela Simao told reporters. https://www.cnbc.com/2021/06/25/delta-who-urges-fully-vaccinated-people…
Suomessa pitää tuoda tätä WHO:n viestiä selkeästi esiin.
Tai sitten ihmiset voisivat vain hyväksyä karun todellisuuden, että koronan variantit on täällä pysyäkseen. Rokotteet eivät niiltä suojaa, eikä maskit, eikä mitkään muutkaan tempaukset mitä on koitettu.
Meillä on jo tästä kaikesta edellä mainitusta 1,5v seurantajakso.
Mikä helvetti saisi kuvittelemaan, että samat keinot toimisivat uudelleen?
"Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta."
Indonesiassa tekivät sen mistä denialistit haaveilevat. Opettelivat elämään koronan kanssa.
Ei isommin rajoiteta eikä tiedoteta. Moni luulee siellä että lapsiin ei voi korona tarttua ja että kyseessä on tavallinen nuha.
Nyt siellä sitten kuolee lapsikin koronaan.Mikä ihmeen hinku teillä hysteerisillä foliopipoilla on perustella hysteriaanne kehitysmaiden tilastoilla? Tai esim. amerikan tilastoilla, jossa yli 60% ihmisistä kuuluu riskiryhmään yhden tai useamman elintasosairauden seurauksena.
Perusteina käytetään poikkeuksetta jotain maata, jossa lapsikuolleisuus on jo entuudestaan ollut todella korkea ja ihmisillä ei välttämättä edes ole ruokaa saati, että heillä olisi puhdasta vettä tai sitä perustason terveydenhuoltoa.
Miten tämmöiset maat ovat mitenkään vertailukelpoisia suomen kanssa?
Eiköhän meilläkin elintasosairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluvia löydy kutakuinkin saman verran. Huomattavasti herkemmin tarttuva 1000-kertaisen virusmäärän tuottava delta-variantti muutti pelin kokonaan koko maailmassa. Kukaan ei tiedä vielä sitäkään, mitä kaikkea tämä isompi virusmäärä saa etenkin pidemmässä juoksussa sairastuneiden elimistössä aikaiseksi.
Ei muuten ole. Ei sitten lähellekkään.
USA on ihan omassa liigassaan elintasosairauksien suhteen, eikä maassa ole edes perusterveydenhuoltoa miljoonille ihmisille, koska heillä ei ole siihen yksinkertaisesti varaa.
Oliko jotain muuta täysin älyvapaata hysterian tuottamaa väitettä?
Vierailija kirjoitti:
Niitä jalkapalloturisteja pitää rangaista jotenkin.
Lain rikkojat ovat niitä viranomaisia ja poliitikkoja jotka ne ilman mitään karanteenia maahan levittään päästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruukinkartanon palvelutalossa on tapahtunut joukkoaltistuminen Vaasassa.
Vaasan sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta kertoo, että yhteensä 20 henkilökunnan jäsentä on asetettu karanteeniin.
Kaupunki on järjestänyt paikalle korvaavaa henkilökuntaa muista yksiköistä.
– Asukkaat on eristetty huoneisiinsa ja yhteiset tilat on suljettu. Ainoastaan saattohoitopotilaat voivat tällä hetkellä ottaa vastaan vieraita, kertoo Kaukoranta.
Joukkoaltistuminen sai alkunsa henkilökunnan jäsenellä todetusta koronatartunnasta.
– Tietojeni mukaan kyseessä on perhepiiristä saatu tartunta, joka on peräisin Etelä-Suomesta.
Kaukoranta ei tiedä, onko kyseinen työntekijä rokotettu.
Ruukinkartanon palvelutalo käsittää kuusi pienkotia. Koska henkilökunta on liikkunut eri pienkotien välillä, rajoitustoimet koskevat suurinta osaa asukkaista.
Ilkka-Pohjalainen
Miksi heitä ei ole rokotettu?
Ikäihmiset ja palvelukotien henkilökunta on rokotettu heti, kun se oli mahdollista. Toinen asia, kauanko teho enää riittää, kun ollaan lähes elokuussa jo. Ja onko joku yksittäinen henkilökunnan jäsen kieltäytynyt, sitä ei tiedä.
Oireeton rokotettukin voi levittää tartuntoja, kuten Kanta-Hämeen sairaalaepidemiasta opittiin. Silloin potilaat saivat tartuntoja sairaalan työntekijältä kirurgin maskeista huolimatta.
Aikaa olisi ollut tehdä koronaturvallisia noista laitoksista, sitäkään eivät viitsineet tehdä - tai tahtoneet koska tarkoituskaan ei taida olla vanhusten tai kenenkään muunkaan turvaaminen vaan pikemminkin karsiminen.
Kerrotko yksityiskohtaisesti miten tämä onnistuisi? Hoitajat kun eivät suostuisi elämään missään kuplassa ja FFP-tason maskeilla suojataan vain itseä, huonokuntoisilla vanhuksilla niitä ei voi käyttää.
Eipä tuota koronaturvallisuutta saada muuten kuin tartuntojen leviämistä estämällä ihan maan rajoilta alkaen.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ministerin reaktio suuriin koronalukuihin: twitter-muistutus kansalle ja se oli siinä:
Ministeri reagoi Suomen tuoreeseen koronalukuun: ”Huolestuttavan suuri”
Sarkkinen muistuttaa suomalaisia turvatoimien tärkeydestä.
”Tänään taas huolestuttavan suuri koronaluku, 570 uutta tartuntaa. Pandemia ei ole ohi, vielä pitää muistaa hygienia, turvavälit, maskit ja muut varotoimet ja otetaan rokotukset kun se on mahdollista”, hän kirjoittaa Twitterissä.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/18827dac-2a48-4f0a-ba56-25e758a704c…
Siis onko meillä sosiaali- ja terveysministerinä Hanna Sarkkinen? Mihin Pekonen joutui? Ei sillä, että häntä olisi tämän pandemian aikaan paljon missään näkynytkään. Oliko nää ne ministerin salkunvaihtopäivät vai joku sijaisjärjestely?
Jep sketsihahmo siirrettiin ihan suunnitellusti sivuun. Tämä seuraaja onkin sitten jo patsastellut kameroiden edessä kummankin edestä ja vaikuttaa olevan varsinainen mielipideautomaatti vaikka mitään järkevää ei oikein ulos tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tullut jo selväksi rokotteiden toimivan riittävän hyvin ja ettei jäljellä ole deltan leviämisen takia enää muuta keinoa suojautua koronalta ja long covidilta kuin ottaa rokote. Kannattaisi nyt viimeistenkin järkiintyä ja käydä rokotettavana. Sitten voitte elää toivomallanne tavalla jälleen normaalisti ja ainoastaan riskiryhmäläisten seurassa maskia käyttäen. Mikään muu ei nyt auta.
Mä uskon WHO:ta
WHO urges fully vaccinated people to continue to wear masks as delta Covid variant spreads
The WHO urged fully vaccinated people to continue to wear masks and practice other Covid-19 pandemic safety measures as the highly contagious delta variant spreads rapidly across the globe.
“People cannot feel safe just because they had the two doses. They still need to protect themselves,” WHO official Dr. Mariangela Simao told reporters. https://www.cnbc.com/2021/06/25/delta-who-urges-fully-vaccinated-people…
Suomessa pitää tuoda tätä WHO:n viestiä selkeästi esiin.
Tai sitten ihmiset voisivat vain hyväksyä karun todellisuuden, että koronan variantit on täällä pysyäkseen. Rokotteet eivät niiltä suojaa, eikä maskit, eikä mitkään muutkaan tempaukset mitä on koitettu.
Meillä on jo tästä kaikesta edellä mainitusta 1,5v seurantajakso.
Mikä helvetti saisi kuvittelemaan, että samat keinot toimisivat uudelleen?
"Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta."
Indonesiassa tekivät sen mistä denialistit haaveilevat. Opettelivat elämään koronan kanssa.
Ei isommin rajoiteta eikä tiedoteta. Moni luulee siellä että lapsiin ei voi korona tarttua ja että kyseessä on tavallinen nuha.
Nyt siellä sitten kuolee lapsikin koronaan.Mikä ihmeen hinku teillä hysteerisillä foliopipoilla on perustella hysteriaanne kehitysmaiden tilastoilla? Tai esim. amerikan tilastoilla, jossa yli 60% ihmisistä kuuluu riskiryhmään yhden tai useamman elintasosairauden seurauksena.
Perusteina käytetään poikkeuksetta jotain maata, jossa lapsikuolleisuus on jo entuudestaan ollut todella korkea ja ihmisillä ei välttämättä edes ole ruokaa saati, että heillä olisi puhdasta vettä tai sitä perustason terveydenhuoltoa.
Miten tämmöiset maat ovat mitenkään vertailukelpoisia suomen kanssa?
Eivät ne olekaan. Ongelmana hysteerikkosiivellä on nyt se että lähialueilta ei enää löydy näitä ”katastrofimaita” joten pitää hakea kehitysmaita esimerkeiksi.
Itänaapuri ainakin on ihan vieressä.
Tässä jutussa kerrotaan, että 40 % Varsinais-Suomen tartunnoista on rokottamattomilla.
Tarkoittaako se, että 60 % on rokotetuilla?
Turussa todettiin suurin päivittäinen koronatartuntamäärä sitten marraskuun – ”Jos nuoret haluavat bilettää, turvavälejä harvoin muistetaan”
VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirissä todettiin perjantain aikana 111 koronavirustartuntaa, kertoo sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.
”Yhtä paljon tartuntoja sairaanhoitopiirissä on todettu viime vuoden marraskuussa, kun iso tartunta-aalto lähti liikkeelle”, Rintala sanoo.
Tartunnoista suurin osa todettiin Turussa.
”Olemmehan me nyt huimissa lukemissa. Ilmaantuvuus on 74,7 sataatuhatta ihmistä kohti 14 viime vuorokauden aikana.”
---
NOUSU on tapahtunut muutamissa viikoissa.
Tartunnoista noin 40 prosenttia on todettu rokottamattomilla, etenkin 22–24-vuotiailla ja 15–21-vuotiailla. Tartuntoja on jäljitetty etenkin ravintoloihin, yökerhoihin ja festareille.
”Tautia leviää myös erilaisissa ulkotapahtumissa, jalkapalloa pelatessa ja kaveripiirin kanssa ulkona oleskellessa”, Rintala sanoo.
Hän muistuttaa, että ulkonakin tulisi muistaa yli kahden metrin turvavälit ja välttää lähikontaktia.
”Yleensä festareilla ja iltatapahtumissa ollaan lähekkäin ja huudetaan musiikin yli. Kyllä siinä aerosoli leviää, vaikka ulkona ollaankin. Ja jos nuoret haluavat bilettää, turvavälejä harvoin muistetaan.”
Nopean leviämisen taustalla on kaksi syytä: ensinnäkin nuorilla ei ole rokotussuojaa ja toiseksi leviävä virus on koronaviruksen deltamuunnos. Muunnoksen aiheuttamissa infektioissa sairastuneen virusmäärät ovat hyvin suuria eli taudin kantajan nenänielussa kehittyy runsaasti enemmän virusta kuin alkuperäisen koronaviruksen tai brittimuunnoksen aiheuttamassa taudissa.
---
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008147333.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tullut jo selväksi rokotteiden toimivan riittävän hyvin ja ettei jäljellä ole deltan leviämisen takia enää muuta keinoa suojautua koronalta ja long covidilta kuin ottaa rokote. Kannattaisi nyt viimeistenkin järkiintyä ja käydä rokotettavana. Sitten voitte elää toivomallanne tavalla jälleen normaalisti ja ainoastaan riskiryhmäläisten seurassa maskia käyttäen. Mikään muu ei nyt auta.
Mä uskon WHO:ta
WHO urges fully vaccinated people to continue to wear masks as delta Covid variant spreads
The WHO urged fully vaccinated people to continue to wear masks and practice other Covid-19 pandemic safety measures as the highly contagious delta variant spreads rapidly across the globe.
“People cannot feel safe just because they had the two doses. They still need to protect themselves,” WHO official Dr. Mariangela Simao told reporters. https://www.cnbc.com/2021/06/25/delta-who-urges-fully-vaccinated-people…
Suomessa pitää tuoda tätä WHO:n viestiä selkeästi esiin.
Tai sitten ihmiset voisivat vain hyväksyä karun todellisuuden, että koronan variantit on täällä pysyäkseen. Rokotteet eivät niiltä suojaa, eikä maskit, eikä mitkään muutkaan tempaukset mitä on koitettu.
Meillä on jo tästä kaikesta edellä mainitusta 1,5v seurantajakso.
Mikä helvetti saisi kuvittelemaan, että samat keinot toimisivat uudelleen?
"Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta."
Indonesiassa tekivät sen mistä denialistit haaveilevat. Opettelivat elämään koronan kanssa.
Ei isommin rajoiteta eikä tiedoteta. Moni luulee siellä että lapsiin ei voi korona tarttua ja että kyseessä on tavallinen nuha.
Nyt siellä sitten kuolee lapsikin koronaan.Mikä ihmeen hinku teillä hysteerisillä foliopipoilla on perustella hysteriaanne kehitysmaiden tilastoilla? Tai esim. amerikan tilastoilla, jossa yli 60% ihmisistä kuuluu riskiryhmään yhden tai useamman elintasosairauden seurauksena.
Perusteina käytetään poikkeuksetta jotain maata, jossa lapsikuolleisuus on jo entuudestaan ollut todella korkea ja ihmisillä ei välttämättä edes ole ruokaa saati, että heillä olisi puhdasta vettä tai sitä perustason terveydenhuoltoa.
Miten tämmöiset maat ovat mitenkään vertailukelpoisia suomen kanssa?
Eivät ne olekaan. Ongelmana hysteerikkosiivellä on nyt se että lähialueilta ei enää löydy näitä ”katastrofimaita” joten pitää hakea kehitysmaita esimerkeiksi.
Itänaapuri ainakin on ihan vieressä.
Venäjähän on kehitysmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ajattelee sentään lapsia. Vaasan Kaukoranta Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa:
Kaukoranta kertoo toivovansa, että lapset ja nuoret pääsisivät syksyllä lähiopetukseen ja harrastuksiin. Tilanne ei kuitenkaan hänen mukaansa ole toiveita herättävä.
– Etelä-Suomen yöelämä tuo meille jatkuvasti uusia tautitapauksia.
Kaukorantaa harmittavat myös jalkapallon EM-kisoista levinneet tartunnat.
Kyseinen pappa ei onneksi siitä päätä. Lapset menevät kouluun ja sillä hyvä.
Itse asiassa Vaasan osalta päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.gov.uk/government/news/confirmed-cases-of-covid-19-variants…
Britaniassa tutkitaan uutta koronavirusmuunnosta... Kiitos vain rokotetut!
Britanniassa tutkitaan uutta koronaviruksen muunnosta
Britanniassa tutkitaan uutta koronaviruksen muunnosta, kertovat maan viranomaiset.Tutkittavaksi nimetty muunnos on pango-viruslinjaltaan B.1.621. Maailman terveysjärjestö WHO on asettanut sen niin sanottujen tarkempaa seurantaa vaativien varianttien listalle. WHO:n listan mukaan kyseistä muunnosta on todettu ensimmäisen kerran tammikuussa Kolumbiassa.
Britanniassa todettuja tapauksia on yhteensä 16. Tapauksista suurin osa on peräisin ulkomailta.
Löydetty 26 maasta. USA 592, Portugali 56, Japani 47, Sveitsi 41, Intia 23. Myös Itävallan jätevesistä, vaikka tartuntoja ei ole vielä havaittu.
https://www.bild.de/ratgeber/2021/ratgeber/corona-variante-b-1-621-komm…
Kun epidemian annetaan levitä, luodaan otolliset olot uusille virusmutaatioille. Tällä menolla on vain ajankysymys, kun liikkeelle lähtee entistä vaarallisempi variantti, johon eivät tehoa rokotteet eivätkä lääkkeet.
Ja etenkin nyt kun rokotettujen annetaan matkustaa liki vapaasti. Nämä on oikein kunnon virushautomoita joita ei edes rajoilla testata vaan kaikenlaiset maailmalta imuroidut virusvariantit pääsee maahan aiempaakin helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tullut jo selväksi rokotteiden toimivan riittävän hyvin ja ettei jäljellä ole deltan leviämisen takia enää muuta keinoa suojautua koronalta ja long covidilta kuin ottaa rokote. Kannattaisi nyt viimeistenkin järkiintyä ja käydä rokotettavana. Sitten voitte elää toivomallanne tavalla jälleen normaalisti ja ainoastaan riskiryhmäläisten seurassa maskia käyttäen. Mikään muu ei nyt auta.
Mä uskon WHO:ta
WHO urges fully vaccinated people to continue to wear masks as delta Covid variant spreads
The WHO urged fully vaccinated people to continue to wear masks and practice other Covid-19 pandemic safety measures as the highly contagious delta variant spreads rapidly across the globe.
“People cannot feel safe just because they had the two doses. They still need to protect themselves,” WHO official Dr. Mariangela Simao told reporters. https://www.cnbc.com/2021/06/25/delta-who-urges-fully-vaccinated-people…
Suomessa pitää tuoda tätä WHO:n viestiä selkeästi esiin.
Tai sitten ihmiset voisivat vain hyväksyä karun todellisuuden, että koronan variantit on täällä pysyäkseen. Rokotteet eivät niiltä suojaa, eikä maskit, eikä mitkään muutkaan tempaukset mitä on koitettu.
Meillä on jo tästä kaikesta edellä mainitusta 1,5v seurantajakso.
Mikä helvetti saisi kuvittelemaan, että samat keinot toimisivat uudelleen?
"Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta."
Indonesiassa tekivät sen mistä denialistit haaveilevat. Opettelivat elämään koronan kanssa.
Ei isommin rajoiteta eikä tiedoteta. Moni luulee siellä että lapsiin ei voi korona tarttua ja että kyseessä on tavallinen nuha.
Nyt siellä sitten kuolee lapsikin koronaan.Mikä ihmeen hinku teillä hysteerisillä foliopipoilla on perustella hysteriaanne kehitysmaiden tilastoilla? Tai esim. amerikan tilastoilla, jossa yli 60% ihmisistä kuuluu riskiryhmään yhden tai useamman elintasosairauden seurauksena.
Perusteina käytetään poikkeuksetta jotain maata, jossa lapsikuolleisuus on jo entuudestaan ollut todella korkea ja ihmisillä ei välttämättä edes ole ruokaa saati, että heillä olisi puhdasta vettä tai sitä perustason terveydenhuoltoa.
Miten tämmöiset maat ovat mitenkään vertailukelpoisia suomen kanssa?
Eivät ne olekaan. Ongelmana hysteerikkosiivellä on nyt se että lähialueilta ei enää löydy näitä ”katastrofimaita” joten pitää hakea kehitysmaita esimerkeiksi.
Itänaapuri ainakin on ihan vieressä.
Venäjä onkin äärimmäisen hyvä ja vertailukelpoinen maa suomen tai euroopan maiden kanssa. Maa jossa suurten kaupunkien ulkopuolella ihmiset elävät köyhyysrajalla tai merkittävästi sen alapuolella, ilman terveydenhoitoa tms.
Vierailija kirjoitti:
Taas kansa täyttää terassit katsomot
Voit ääntäs käyttää, nyt korona jo pelkkä vitsi on
Hei Suomel’ on, hallitus maailman paras on!
Koronatoimien maaimanmestaruus on paikka juhlan loputon!
Tällainen irvailu on niin lapsellista.
Ei terveydenalan ihmisten oke pakko ottaa rokotetta kuten ei sinunkaan. Suojaan itseni FFP2/3.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä jalkapalloturisteja pitää rangaista jotenkin.
Lain rikkojat ovat niitä viranomaisia ja poliitikkoja jotka ne ilman mitään karanteenia maahan levittään päästi.
Toki myös yllytetyt typerykset kuuluisi vastuuseen teoistaan. Ei muutkaan menestyneitä aiheuttaneet jää ilman seurauksia kiinni jäädessään mutta päävastuu on päättäjillä.
Vierailija kirjoitti:
Jaguar kirjoitti:
Tänään puhuttiin luvusta 570 ja on sanottu että virukseen on sairastunut maassamme viime vuoden helmikuusta lähtien yli 100000 mutta ne on todettuja tapauksia mutta mikä on todellinen luku kun suurin osa sairastuneista ei ole mennyt mihinkään virustutkimuksiin sairastumisensa jälkeen.
Toiseksi alle 30 vuotiaat nuoret eli ne jotka sairastuvat lievään virukseen niin heistä 50 % virukseen sairastumisen jälkeen saavat long covid oieita eli jälkioireita 8 - 12 viikon kuluttua ja jälkioireet voivat olla niin pahoja ettäkestäbät yli vuoden tai sitten pidempään. Ei noita jälkioireita pystytä yhdessäkään terveyskeskuksessä todentamaan vaan niiden todentaminen vaatii erityistä niihin asioihin perehtyneitä erikoislääkäreitä ja heitä ei ole kuin muutama maassamme joten miten heidän käy kun työkyvyttömyyseläkkeelle ei enää pääse kovin helpolla.
Miksi työkyvyttömyyseläkkeelle pitäisi päästä helpolla?
Kuinka moni nousta 570 tänään sairastuneesta joutuu sairaalahoitoon?
Englannin hallitus joutui taipumaan.
Ministers plan for new restrictions within weeks as Covid rates in young adults hit record level
https://www.independent.co.uk/news/health/covid-restrictions-cases-deat…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä jalkapalloturisteja pitää rangaista jotenkin.
Lain rikkojat ovat niitä viranomaisia ja poliitikkoja jotka ne ilman mitään karanteenia maahan levittään päästi.
Toki myös yllytetyt typerykset kuuluisi vastuuseen teoistaan. Ei muutkaan menestyneitä aiheuttaneet jää ilman seurauksia kiinni jäädessään mutta päävastuu on päättäjillä.
Menehtyneitä
Jokin sanakirja toiminto menny päälle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaguar kirjoitti:
Tänään puhuttiin luvusta 570 ja on sanottu että virukseen on sairastunut maassamme viime vuoden helmikuusta lähtien yli 100000 mutta ne on todettuja tapauksia mutta mikä on todellinen luku kun suurin osa sairastuneista ei ole mennyt mihinkään virustutkimuksiin sairastumisensa jälkeen.
Toiseksi alle 30 vuotiaat nuoret eli ne jotka sairastuvat lievään virukseen niin heistä 50 % virukseen sairastumisen jälkeen saavat long covid oieita eli jälkioireita 8 - 12 viikon kuluttua ja jälkioireet voivat olla niin pahoja ettäkestäbät yli vuoden tai sitten pidempään. Ei noita jälkioireita pystytä yhdessäkään terveyskeskuksessä todentamaan vaan niiden todentaminen vaatii erityistä niihin asioihin perehtyneitä erikoislääkäreitä ja heitä ei ole kuin muutama maassamme joten miten heidän käy kun työkyvyttömyyseläkkeelle ei enää pääse kovin helpolla.
Miksi työkyvyttömyyseläkkeelle pitäisi päästä helpolla?
Kuinka moni nousta 570 tänään sairastuneesta joutuu sairaalahoitoon?
569 😱