Liian herkkä työkaveri

Minäkin ihmettelen sitä, miksi joillakin ketjuun vastanneilla tuntuu olevan tarve vääntää aloittajasta pahis ja tästä työkaverista viaton uhri. En tiedä, projisoivatko jotkut omia kiusaamiskokemuksiaan vai ovatko muuten vaan sitä mieltä, että itkuraivokohtauksia saava, virheitä sairaalloisesti pelkäävä ja niihin jumittuva, sosiaalisia tilanteita ja työntekoon liittyvää palautetta jatkuvasti väärin tulkitseva ja alati menneisyyden haamuistaan työpaikalla muille avautuva henkilö on täysin ok ja vika on yksinomaan työyhteisössä.

Ap sitä paitsi on pariinkin otteeseen maininnut, että hän pitää tästä kyseisestä työkaveristaan ihmisenä ja että juuri se tekee tilanteesta niin vaikean. Ihminen on itse mukava mutta käytöksensä kestämätöntä ja työelämään soveltumatonta. Varsinkin, kun ap:n työpaikalla ollaan myös asiakkaiden kanssa kontaktissa ja tämä työkaveri vaikuttaa hermoilevan suhteettoman paljon asiakastapaamisiinkin liittyen. Miten toimia silloin, jos hänen hermonsa pettävät kesken asiakkaan tapaamisen? Se, että itkee koko työpäivän jotain pientä virhettä kielii jo yksistään siitä, että työkaveri kaipaa kipeästi apua. Ei hänellä itselläänkään varmasti ole hyvä olla mutta koska hän ei itse tiedosta käytöksensä ongelmallisuutta, on esimiehen velvollisuus puuttua siihen.

Kiitti tästä ulostulosta.

Mulla on työpaikalla ihan vastaava tapaus ja olen jo pitkään miettinyt että onko mussa oikeasti jotain vikaa kun en osaa sopeutua sen mukaiseksi ihmiseksi.

Mun perusluonne ja naamani vain on sellainen, että en oikeasti osaa edes olla super iloinen ja hymyilevä koko ajan, joka päivä.

Olen silti ihan rento ja onnellinen työpaikkaani, viihdyn hyvin ja tykkään siitä mitä teen. Ilmeisesti mun naamani kuitenkin aiheuttaa sen että erityisherkkä työkaveri on sitä mieltä että oon kokoajan sille vihainen tai en pidä muuten vaan siitä.

Mulla ei oo mitään häntä vastaan, ei nyt eikä koskaan ollutkaan. Kamalaa olla sen kanssa työvuorossa kun pitää vahtia omia sanoja ja ilmeitä ettei se vaan ymmärrä jotain väärin. En oo keksinyt että miten voin muuttaa omaa perusolemustani niin että se hänelle kelpais.

Tämä ihminen on myös tosi aktiivisesti soittamassa esimiehelle kokoajan siitä miten häntä kiusaan, ensimmäinen kertomus esimiehelle oli että katson sitä ilkeästi kun se tekee töitä. En oikeesti edes tiedä että millon oon häntä katsonut oikein mitenkään.

Seuraavaksi valitti siitä että olin puhunut hänelle ilkeästi tauolla ja nolannut sen työyhteisön edessä tahallani. Todellisuudessa homma meni niin, että se kertoi jostain laskettelureissusta ja sanoin että mä en oo koskaan ollut oikein lasketteluihminen. Hänen mielestä olin kääntänyt tahallani muut häntä vastaan.

Nyt en oo uskaltanut puhua sille enää oikein mitään ja se soitti esimiehelle ja sanoi että mun puhumattomuus ahdistaa ja jätän hänet ulkopuolelle kaikesta tahallani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta työkaverisi ei kuulosta mitenkään mielenterveysongelmaiselta vaan enemmänkin siltä, että häntä on oikeasti kiusattu pitempään ehkäpä juuri näiden muiden toimesta ja reagoi sitten pitkäkestoiseen stressiin. On tietysti väärin, että häntä ei pomosi tai hr auta, mutta eihän kiusattuja työpaikoilla yleensä auteta vaan he joutuvat lähtemään. 

Kuulostaa siltä, että jos objektiivisesti tarkasteltaisiin tilannetta niin työkaveria saattaa osa porukasta piikitellä ja tarttua kaikkeen tekemiseen. Itsekin kehottaisin luomaan turvallisempaa ilmapiiriä, jossa ei jatkuvasti tölvitä ja töksäytellä (APn sanoin "anneta suoraa palautetta varomatta sanoja"). Jos AP itse pärjäät tuollaisessa, suoraan sanottuna aika karmealta kuulostavassa, työympäristössä, eikä se häiritse niin koeta muistaa, että meitä on todellakin moneen junaan ja koeta kehittää empatiaa erilaisuutta kohtaan. Olisiko mahdollista niissä tilanteissa joissa tuota herkkistä ojennetaan suorasanaisempien toimesta menisit tilanteeseen ja puolustaisit tai auttaisit häntä selviytymään niissä tilanteissa? 

Työpaikoilla muodostuu todella herkästi klikkejä ja klikin sisällä olevat eivät itse huomaa sulkevansa muita ulos. Tiedonjako, avoimuus ja asiallisuus ovat aivan ehdottomia turvallisen työilmapiirin luomisessa. Hyvillä työpaikoilla ei töksäytellä vaan ihmiset muistavat aina hyvät käytöstavat ja esimiehet puuttuvat huonoon käytökseen välittömästi.  

"Näytä kokonaan

Kerran vielä:

Meillä ei päsmäröidä, ei komennella, ei pompoteta. Olen jo maininnut että hän tekee työnsä hyvin mutta on silti todella epävarma itsestään sekä työstään. Kukaan ei ole sanonut sanaakaan pahaa hänen tekemisistään, koska ei ole ollut huomautettavaa.

Kyseiset suorapuheiset ihmiset ovat tyyliltään sellaisia, että yksinkertaisesti puhuvat asiat suoraan ilman sen suurempia selittelyjä. Kukaan edelleenkään, suorapuheinen tai ei, ei ole sanonut tälle henkilölle mitään minkä voisi liittää pomottamiseen tai päsmäröintiin. Perus keskustelu jostain työtehtävästä tämän henkilön kanssa kestää poikkeuksetta reilusti kauemmin koska jokainen asia pitää käydä läpi 10 kertaan. Myös ne osiot mitkä tämä henkilö on tehnyt jo sadat kerrat, täytyy käydä uudestaan läpi. Eikä ole kyse ymmärryksen puutteesta, vaan täydestä epävarmuudesta omaa tekemistä kohtaan. Toistaiseksi kukaan ei ole saanut sitä epävarmuutta helpottamaan, joka päivä menee käytännössä rukoillen ettei henkilö vahingossakaan tee virhettä. Virheet ei muita haittaa yhtään, jokainen niitä tekee. Mutta jos tämä henkilö tekee virheen, hän selittää yksityiskohtaisesti sitä tunnin verran ja miettii että miten hän on niin huono. Ja sitten siinä porukalla tsempataan loppupäivä että siihen ei jäädä loputtomiin vellomaan. Jos ei tsempata, niin henkilö on hiljaa loppupäivän ja yleensä hiukan itkee."

Ap:n viesti jo muutamaan vastaavaan vuodatukseen kun sun viesti. Miks te ette voi hyväksyä että tilanne olis se miten ap sen kuvailee vaan käännätte pakolla tilanteen toiseksi? Onko sun mielestä oikeesti ok että koko työporukka silittelee yhden päätä ja kohtelee sitä silkkihansikkain ihan vaan siksi ettei se alkaisi itkemään, vaikka pitäis suoriutua ihan samoista hommista kuin muidenkin?

Meillä oli työpaikalla täysin vastaava tyyppi mitä ap on kuvaillut ja siinä tehtiin kyl kaikki hulluimmatkin temput että oltais saatu sen luottamus itseensä edes auttavalle tasolle.

Tää työkaveri sanoi mulle esimerkiksi että olin tahallisesti pyrkinyt jättää sen porukan ulkopuolelle koska olin sanonut muille töihin tullessa et "huomenta kaikille", ja koska tä kaveri oli vessassa niin en mennyt oven taakse huutelee sille huomenia. Että kyllä näitä todellakin löytyy, meiän työporukka ainakin teki kaikkensa et se yks olisi sopeutunut, järjestettiin sille yllärinä synttärijuhlatkin töissä ja ajateltiin et nyt se ainakin huomaa että on pidetty ihminen, no hän oli sitä mieltä et tehtiin se säälistä ja kukaan ei hänestä oikeesti pidä kuitenkaan.

Apn kuvailema tyyppi on yks kamalimmista työkavereista mitä voi löytyä, mistään ei voi sanoa ja kaikki pitää silottaa tieltä, silti voi varautua siihen et noi tapaukset tuijottaa sua töissä alahuuli väpättäen, etkä todellakaan edes tiedä että mistä nyt tuulee.

Tuollainen tyyppi on kyllä raskas. Minulla oli töissä välillä töitään muille delegoiva tai omiaan viattomasti unohteleva ihminen, joka ilmeisesti odotti, että häntä puhuteltaisiin aina nimellä. Ei käynyt muiden kanssa lounaalla, silloin kun korona-aikana lounasravintola oli auki, ja evässyöjistä joku kävi pyytämässä häntä syömään. Ei siinä mitään, mutta ollessamme somekontakteja ilmeisesti oletti, että olisin tykkäillyt hänen postauksistaan, samalla kun hän ei lainkaan minun. Ja olisi pitänyt huomioida puheissa, ei samaa toisin päin. Taisi välillä kieliä muille työkavereille, kuinka minulla on "turhaa näkyvyyttä" kun päivitin profiilikuvan ym. lapsellista. Enää emme ole Fb-ystäviä.

Toinen oli kohteliaan oloinen, mutta lähinnä odotti muiden pyytävän häntä eikä itse pyytänyt kollegoja. Hänelläkin joku passiivis-aggressiivinen nyrpeyskohtaus joskus, kuinka hänen töistään ei tule mitään, kun olen töissä. Joo, tarkoittaen, että teen enemmän töitä, kukaan ei häntä estänyt mitään tekemästä, en puuttunut hänen töihinsä mitenkään eivätkä hommat olleet loppumassa kesken. Ehkä jotenkin vaan oli taipumus passivoitua ja melko nuori oli hänkin.

Miten muka se, että joku on tehokkaana ja aikaansaavana tekemässä töitä toimistolla, mitenkään toisten töitä estämättä tai niihin puuttumatta, estäisi muita tekemästä? Iskeekö houkutus vapaamatkustaa? Tai houkutus väittää, että on tehnyt eniten, mutta järjestelmät paljastavat, että joku muu onkin aikaansaavampi?

Vierailija kirjoitti:

Seuraavaksi valitti siitä että olin puhunut hänelle ilkeästi tauolla ja nolannut sen työyhteisön edessä tahallani. Todellisuudessa homma meni niin, että se kertoi jostain laskettelureissusta ja sanoin että mä en oo koskaan ollut oikein lasketteluihminen. Hänen mielestä olin kääntänyt tahallani muut häntä vastaan.

No tuo nyt ei toki ole mikään esimiehelle valituksen aihe, mutta on tämänkin rasitta ihmistyyppi jonka pitää aina päästä lässäyttämään tunnelma ja sanomaan että minä en ole koskaan tykännyt juuri siitä asiasta josta toinen innoissaan kertoo... Siinä kanssa yksi norsu posliinikaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraavaksi valitti siitä että olin puhunut hänelle ilkeästi tauolla ja nolannut sen työyhteisön edessä tahallani. Todellisuudessa homma meni niin, että se kertoi jostain laskettelureissusta ja sanoin että mä en oo koskaan ollut oikein lasketteluihminen. Hänen mielestä olin kääntänyt tahallani muut häntä vastaan.

No tuo nyt ei toki ole mikään esimiehelle valituksen aihe, mutta on tämänkin rasitta ihmistyyppi jonka pitää aina päästä lässäyttämään tunnelma ja sanomaan että minä en ole koskaan tykännyt juuri siitä asiasta josta toinen innoissaan kertoo... Siinä kanssa yksi norsu posliinikaupassa.

Ei tuosta oikein selvinnyt että onko kertoja aina lässäyttämässä tunnelmaa vai ylireagoitko sinä nyt itse vaan kirjoitettuun ja keksit siihen omaa lisää.

Jos mä kertoisin omalla työpaikallani jotain vastaavaa ja joku sanoisi ettei itse ymmärrä lajista mitään tai ole siitä kiinnostunut niin todennäköisesti toteaisin et aijaa, mun mielestä just kivaa. En nyt ainakaan pitäis sitä tunnelman pilaajana. Ei kaikki tykkää samoista asioista.

Mun mielestä rasittavia tapauksia töissä on ne, mitkä näyttää joka päivä kahvitauolla kuvia lapsistaan ja kertoo jokaisen kuvan takana olevan tarinan yksityiskohtaisesti. Ei siinä mitään, mielelläni kuuntelen kun lapsista puhutaan ja kuviakin on kiva välillä katsoa ja ihastella. Mutta siinä kohtaa kun kahvitauko tai ruokatauko muodostuu joka päivä ainoastaan siitä että naaman eteen tungetaan puhelinta ja sanotaan että kato kato, tässä mun lapsi menossa kouluun kuusi vuotta sitten ekan kerran ja kato tässä hän on istumassa sohvalla, oi on se niin suloinen. Siinä kohtaa ei aina vaan jaksa enää innostua, olis ehkä kiva jutella muustakin joskus. Omalla työpaikalla tosiaan on tälläinen tapaus, nykyään se ei näytä mulle enää mitään kuvia koska kerran en jaksanut innostua niitä katsomaan vaan selasin omaa luuria enkä reagoinut hänen esittelyyn, jota piti siis koko porukalle.

Nykyään kun alottaa niiden kuvien näyttämisen niin toteaa melkein heti et ainiin, sua ei kiinnosta mun lapset.

No, ei niin.

Minä olen tuo kyseinen ihminen. Minulla ei ole tutkitusti mitään diagnoosia mutta olen koko elämäni kärsinyt suurista mitättömyyden ja riittämättömyyden tunteista. Välillä on parempia aikoja ja sitten taas masennusjaksoja. Alakuloisuuden -> hankalat tunteet töissä voi laukaista pienikin epäonnistuminen/ stressi. Alitajunta tiedostaa että työkaveri on hyvä minulle ja pitää minusta mutta mitä huonommin menee sitä enemmän varmistelua haet kaikilta töissä kysellen pidätkö sinä minusta? Vaikka kaikki kauniine sanoineen vastaavat ehkä halaavatkin se ei poista tyhjyyden tunnetta sisältäni, tämä on surullista ja nyt olenkin hakeutunut vihdoin terapiaan jota jo aiemmin tarjottu. Se tietty työkaveri joka kokee tunteeni parhaimmillaan ja pahimmillaan on se ihminen jota kohtaan koen suurimpia tunteita myös hyvässä. Hän ei ole välttämättä paraskaveri työpaikalta, näen toisia ulkopuolellakin, mutta suhde heihin ei ole myrskyisä, vaan hän on samankaltainen tunneihminen ja toimii osittain samoin kuin minä. Paras asia on että pystymme keskustelemaan asioista pitkiä juttutuokioita joilla pyrimme ymmärtämään omaa ja toisen toimintaa sekä luomme yhteisiä rajoja tasoittaaksemme vuorovaikutussuhdettamme töissä.