Miksi mielenterveysongelmista kärsiville kevät on vaikeaa aikaa?

Muutos. Pimeys loppuu kuin seinään, ulkoisesti (ei sisäisesti). Luonto vetistelee, itse ei pysty. Kevääseen voi liittyä pahoja muistoja. Elämä heräilee, itse voi olla syväjäässä. Tulee toivoton olo omasta jähmettyneisyydestä jota on voinut kestää jo iäisyyden eikä toivoa näy edelleenkään. Mikään ei oikeasti tunnu menevän eteenpäin omassa elämässä. Muiden hihkuminen vain pahentaa asiaa. Kaikilla muilla tuntuu olevan jotain odotettavaa tai juhlittavaa.

Tätä olen miettinyt itsekin taas, kun oma läheinen sairastui ja joutui  ( tai pääsi) osastolle.

hän on sairastanut 3 psykoosia viimeisen 26 vuoden aikana ja kaikki ovat tulleet keväällä. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen miettinyt itsekin taas, kun oma läheinen sairastui ja joutui  ( tai pääsi) osastolle.

hän on sairastanut 3 psykoosia viimeisen 26 vuoden aikana ja kaikki ovat tulleet keväällä. 

Kuitenkin elämäntilanne on ollut oikeastaan sama ( paitsi nyt tämä korona) ja paljon on ollut noita hyviäkin keväitä.

niitä vituttaa kun muut pääsee nautiskelemaan suomen kesästä ja itte vaan kökkii neljän seinän sisällä.

Valon määrä vaikuttaa aivokemiaan niin ihmisillä kuin muillakin eläimillä. Keväällä muutos valon määrässä on äkillinen ja suuri, mikä voi riittää keikauttamaan aivot pois balanssista.

Itselläni taas masennus loppuu kuin seinään! Ohi on! Ensi talveen asti.

Kaksisuuntainen kaverini saa aina keväisin manian, sitten mennään. Tyhjenee pankkitili, päässä oleva järki, kaikki. Lisääntyvä valon määrä on kuulemma ainakin osasyyllinen tähän ilmiöön. 

Vierailija kirjoitti:

niitä vituttaa kun muut pääsee nautiskelemaan suomen kesästä ja itte vaan kökkii neljän seinän sisällä.

Hyi, miten kuvottava kommentti, häpeä!

Eikö se klisee mene niin, että huhtikuu on kuukausista julmin. Eikö silloin juuri ole tehty eniten itsemurhia, vai onko tämä myytti?

Mulla ainakin tuntuu, että tuo yhtäkkiä lisääntyvä valo iskee suoraan aivoihin ja menee jotenkin ylikierroksilla ja lujaa väärään suuntaan ja suoraan puuta päin eikä sitä voi hillitä.

Siihen päälle vielä syyllisyys siitä kun tuntuu, että kaikki muut osaavat nauttia siitä mutta itse on jotenkin vammanen ja entistäkin tuskaisempi.

Syksyisin tuntuu aina, että jokin ihmeellinen rauha laskeutuu ja muukin maailma tuntuu rauhallisemmalta.

Ilmat ja luonto muuttuvat aina vain kauniimmiksi, mutta oma olo ei kohennukaan samaan tahtiin. Ottaa koville monella.

Kevät ja jokainen vuodenajan vaihtuminen tuo aina vanhat muistot pintaan, lapsuuden keväät, kesät jne. Lapsena on saattanut olla onnellinen ja se kontrasti nykytilaan voi laukaista varsin pahan olon.

Aivot toimii eri lailla kun meillä muilla, meitä kevät piristää luonnollisesti, mutta kun on mielenterveys ongelmia se saattaakin väsyttää tai sekoittaa pakkaa...

Yhtäkkiä lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin.

Mulla kevään valoisuus saa hypomanian päälle ja siitä sitten univaikeuksiin ja masennukseen/ahdistukseen. 

Kai se valo jotenkin vaikuttaa hormoneihin eri tavalla kaikkiin ihmisiin.

Valo ahdistaa monella.

Keväästä tulee sellainen "pitkän talven jälkeen elämä vihdoin voittaa!"-fiilis, joka masentuneelle mielelle on silkkaa myrkkyä. Kun ei se elämä voitakaan.

Syksyllä voi pimeyden tullessa tyytyväisenä kääriytyä peittoon. Nyt on muillakin yhtä ankeaa kuin itsellä.

Terveemmällä mielellä päinvastoin. Kevät on ihanaa aikaa, syksy masentavaa.

Ahdistaa kun tietää että on tulossa liian kuuma ja kirkasta. Odotan jo syksyä.

Vierailija kirjoitti:

Valon määrä vaikuttaa aivokemiaan niin ihmisillä kuin muillakin eläimillä. Keväällä muutos valon määrässä on äkillinen ja suuri, mikä voi riittää keikauttamaan aivot pois balanssista.

Tämä on selkeästi totta. Meillä kissakin menee jotenkin vauhkoksi yleensä keväisin, kun aurinko alkaa paistaa, ja valon määrä lisääntyy. Mitkä lie epäbalanssit silläkin aivokemioissa.