Kannattaako e-pillerit aloittaa aknen takia?
Olen käyttänyt jo yli vuoden lääkevoiteita, mutta eivät ole vieneet ongelmaa kokonaan pois. Uusin lääkevoide, johon 3 kk sitten sain reseptin, on tosin auttanut niin paljon että varsinaisia finnejä tulee vieläkin välillä yksittäisiä (tällä hetkellä kaksi), ja loput ovat lähinnä punaisia arpia eli muualta iho on tasainen. Iho siis parantunut kyllä jonkun verran.
Ongelma ei ole kuitenkaan kokonaan poistunut, ja lääkäri määräsi minulle 3 kk sitten tuon uuden voiteen lisäksi myös e-pillerit. Tarvetta minulla olisi periaatteessa myös ehkäisyyn, koska olen suhteessa, mutta ollaan mainiosti pärjätty kondomillakin, koska en ole uskaltanut pillereitä aloittaa mahdollisten sivuvaikutusten takia.
Uskaltaisinko kokeilla noita pillereitä? Niin paljon lukenut myös siitä, että akne tulee pahempana takaisin, kun ne lopettaa. Ikää minulla on 22 vuotta, jos se jotain merkitsee.
Millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (36)
Roacuttania tai muuta isotretinion lääkettä ei määrätä ilman e-pillereitä. Silloin söisit molempia. Ja kävisit useissa verikokeissa lääkekuurin aikana. ja raskaustestissä ennen lääkityksen aloittamista. Isotretiniooni aiheutta sikiövammoja, siksi e-pillerit ovat kuurin aikana pakolliset. Akneen vaikuttava e-pilleri on paras vaihtoehto. Kannattaisi kysyä myös ihotautilääkäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystävä on itse lääkäri ja kärsinyt aknesta. Hänelle ainakin yhdistelmäpillerit auttoivat todella hyvin ja hän ei joudu enää edes käyttämään aknevoiteita. Nykyaikaiset yhdistelmäpillerit ovat kuulemma varsin turvallisia ja vähähaittavaikutuksisia. Ehkäisytehokin kuulemma päihittää kondomin, jos vain ottaa pillerit aina ajallaan.
Vähähaittavaikutuksiset pillerit aiheuttivat minulle: haluttomuuden, yhdynnästä tuli kivuliasta, hiukset lähtivät tupoittain, mieliala vaihteli minuuttien sisällä ylös alas, emätintulehdukset... Lääkärin mukaan lieviä, kestettäviä haittavaikutuksia.
Ohis

Niin. Eivät kaikki lääkkeet kaikille sovi. Osa saa pahoja oireita buranasta, panadolista tai asperiinistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. E-pillerit aiheuttivat itselläni valtavan määrän sivuvaikutuksia, en enää IKINÄ syö niitä, yhtään mistään syystä. Kuukautiset olivat monta vuotta poissa pillereiden lopettamisen jälkeen ja akne myös palasi takaisin kahta kauheampana.
Roaccutan on paras ja ainoa toimiva lääke akneen. Söin itse yhden kuurin ja sillä akne todella lähti. En missään nimessä suosittele pillereitä.
Pitäisköhän minunkin kokeilla tuota roaccutania ettei tarvitsisi koko ikää syödä pillereitä? Gynelle kun valittelin tuota niin hyvä ettei melkein kieltänyt niiden lopettamista.
Sinun kannattaisi käydä kokeneen ihotautilääkärin kanssa keskustelemassa tilanteestasi ja aknehistoriastasi. Gynekologi ei ole aknen asiantuntija.
E-pillereitä joudut kyllä syömään roaccutankuurin ajan, jos et sitten vaikka kuparikierukkaa ota. Ehkäisyn on pakko olla kunnossa, pelkkä kondomi ei riitä. Mutta ei se roaccutankuuri ikuisuuksia kestä.
En harrasta seksiä, siksi noiden pillereiden syönti pelkän aknen takia ärsyttääkin. Eri asia sitten kun/jos joskus harrastan.
Käytin yhdistelmäehkäisypillereitä nimenomaan aknen hoitoon 6 vuotta, 17-22–vuotiaana. Lopetin 10 vuotta sitten enkä enää aloittaisi hormonivalmisteen käyttöä, mutta kyllä se silloin ehdottomasti kannatti. Itsetuntoni ja mielenterveyteni kannalta oli tärkeää päästä aknesta eroon. Harkitsin lopettamista kauan, kun pelkäsin miten käy, mutta akne ei palannut. Mitään hyvää ihoa en koskaan saanut, mutta normaalin.
Voiteet eivät auta. Syöt b-vitamiinia.
Itse söin nuorena hiivatabletteja ja iho parani itsekseen.
Älä sotke luontoa ja vesistöä hormoneilla.
Mulla oli aikoinaan panosuhde typyyn joka aloitti pillerit aknen takia. Tai näin se kertoi poikkikselleen jonka kanssa se oli asunut vuosia yhdessä. Oikea syy oli, että pääsi ottamaan minulta mällit sisään.
Päätin nostaa vanhan keskusteluni, koska vieläkään en ole uskaltanut aloittaa pillereitä. Iho näytti jo muutenkin hyvältä, finnejä saattoi olla 2 mutta suurimmaksi osaksi pärjäsin aknevoiteella todella hyvin.
Mutta nyt, noin kuukausi sitten, iho on taas räjähtänyt todella huonoksi: finnejä reippaasti yli 10, osa vuotaa verta. Ainoa mitä olen ihonhoidossa muuttanut, on muutama kerta kasvoille tarkoitetun aurinkovoiteen käyttöä, mutta sitäkään en ole nyt pariin viikkoon uskaltanut käyttää. En kehtaa katsoa naamaani peilistä edes kotona.
Joten, jos jollain olisi vielä kertoa kokemuksia e-pillereistä aknen hoidossa (erityisesti yaz pillerit), niin haluaisin mielelläni kuulla. Pillereiden sivuvaikutukset pelottaa, mutta mielialaan ainakin vaikuttaa jo tämä nykyinenkin tilanne, kun iho on niin kauheassa kunnossa.
- Ap
E-pillereissä on se huono puoli, että moni havaitsee sivuvaikutukset vasta siinä vaiheessa, kun lopettaa pillerien ottamisen. Ne hiipivät siis hiljalleen käytön aikana ja lopettamisen jälkeen huomaa taas olevansa normaali oma itsensä. Helppo keinohan se toki on ja on ehkäisyn hyötykin samassa, jos mitään sivuvaikutuksia ei tule.
Jouduin aurallisen migreenin puhjettua ottamaan käyttöön minipillerit ja hormonikierukan ja niiden aikana iho räjähti aivan käsiin. Sen jälkeen söin Roaccutanin kahdesti, mutta kumpikaan kuuri ei poistanut ongelmaa, toinen kuuri ei sitäkään vertaa, mitä ensimmäinen. Ja tähän tosiaan tarvitaan joku luotettava ehkäisy.
Olisiko sinun mahdollista mennä ihotautilääkärille nyt keskustelemaan vaihtoehdoista?

Kävin silloin n. puoli vuotta sitten ihotauteihin erikoistuneella lääkärillä, ja hän neuvoi nuo pillerit. Toinen vaihtoehto oli antibiootit joista sain siis itse valita, mutta hän sanoi että monesti antibioottien jälkeen akne palaa takaisin, eli pillereistä voisi saada pidemmän avun.
Kysyin myös sivuvaikutuksista, niitä kuulema pelätään turhaan liikaa koska suurimmalle osalle ei tule mitään haittoja, vaikka toki yksilöllistä onkin.
- Ap
Vanh keskustelu, mut joo. Eli ite lopetin kuukaus sitten isotretion kuurin, joka kesti puol vuotta eikä mulle määrätty e pillereitä. Siis ne vaa kysy, että onko tarvetta ja koska mulla ei ollu nii ei mun sitte tarvinu ottaa niitä.
Vanha ketju mutta nostan tämän koska olen samassa tilanteessa
Ei todellakaan. Haittoja on. Sen sijaan hiustenhoitoaine pitää pestä selästä pois. Ja erikseen miettiä mikä hormonijuttu aknessa on ja perimä. Pillerit eivät vie sitä kasvoista kaikilta pois sillä tavalla kuin luulisi, ehkä pienen osan. Hormonivalmisteissa toki voi olla jotain vaihtoehtoja mutta silti.