Vihani ja pettymys on niin energiaa vievää, että päähän sattuu.

Up

Viilennä itsesi.

Amen.

Sama täällä. Hullu tuhoaa minun omaisuuttani, ei ymmärrä puhetta, vetoaa hulluuteensa. Ympäristö on samaa mieltä, ei voi sairaalta vaatia, nyyh.

Tekee kovasti mieli lyödä sitä mutta sitten se menee "viatonta sairasta pahoinpidellään" -moodiin ja saa taas ympäristön säälin.

Käännän selkäni ja perseily jatkuu. Kyllä sieppaa niin perkeleesti.

Tuntuu kyllä tosi oudolta.

Olen nyt yrittänyt muutaman tunnin saada jotain yhteyttä tunteisiini, siis että itkisin ihan kunnolla ja saisin purettua tunteitani mutta en saa kunnollista yhteyttä itseeni.

Tuntuu kun aivot olisi jossain, sattuu mutta tavallaan se ei ole kipua vaan jotain outoa tyhjyyden ja sumun kaltaista tunnetta.

En ole ennen kärsinyt tällaisesta.

Ei pysty oikein purkamaan mitään vaikka just nyt pitäisi että tämä tunne menisi ohi.

Pelottaa olenko tulossa hulluksi.

Ap

Up

Se on kai nyt niin tuoretta ja akuuttia, voi olla että myöhemmät vihantunteet ei tunnu samalla lailla. Jäsentele vaikka paprulle ajatukset kuhunkin ihmiseen ja tilanteeseen liittyen. Tee jonkinlainen toimintasuunnitelma vastaisen varalle, eli millä sanoin tai tyylillä reagoit jatkossa. Voit ennakoida niin, että sulla on vielä plan b:kin takataskussa, koska eiköhänihminen yleensä itseään toista. Jos asut yksin, voit pitää tauon kaikista myrkyllisistä suhteista, ja pysytellä muille kuivan niukkana ja neutraalina. Jos tarvii valittaa jostain, mieti eri tyylejä ilmaista asia, kumminkin ytimekkäästi. Sähköposti voi olla tässä hyvä niin ehtii miettiä. Voi ekana lähettää viestit vaikka itselle.

Samoja fiiliksiä, valitettavasti. 😞

Olen lokakampanjan uhri, eikä kukaan tee yhtään mitään. Kiusaajat tekevät pahaa ja kääntäneet "roolit" väärinpäin. Kärsimykselläni tehdään rahaa ja narsisti on saanut kaikki uskomaan, että minä -uhri olen se paha ja ansaitsen kaiken pahan.

Myös minulta on mennyt usko ihmisiin. Monet tietävät tästä, mutta eivät välitä.

Suomessa ei ole oikeutta.

Itselläni samoja fiiliksiä ja koen sen johtuvan tästä maailmantilanteesta. Koet tunteita, jotka ovat kollektiivisia, eli tän maailman tämänhetkinen "tunnetila". Ilmeisesti olet herkkä kokemaan ulkoa tulevia energioita. Tätä maailmaa hallitsee tällä hetkellä kollektiivisesti turhautuneisuus ja polarisoituminen. Tunnet niitä myös sisäisesti, koska olemme pohjimmiltaan yhtä. Emme vain tiedosta sitä reaalielämässä. 

Harjoita syvähengitystä. Auttaa sekin. Itsellä meni sydämen terveys vastaavassa tilassa. Verenpaine oli suunnaton. Ystäväni neuvoi antamaan anteeksi. Vastustin ajatusta. Monta vuotta meni ja iso osa terveyttä. Loppujen lopuksi anteeksi antaminen on ainakin osittain mahdollista vaikkei sitä edes ole pyydetty. Vieläkin joudun mielessäni käskyttää itseäni lopettamaan asioiden vatvomisen. Ja siihen syvähengitystä niin auttaa.

Onko sinulla ketään, kenelle puhua?

Olen heittänyt kyllä paskat ihmissuhteet sivuun ja siitä on hieman aikaa eli ei ole aivan akuuttia.

Nyt tuntuu että vasta oikein kunnolla olen alkanut käsittelemään ja suu auki pohdin, miten järjettömiin asioihin ihmiset pystyy läheistensä takana tekemään.

Itse olen vielä liian kiltti ja ymmärtäväinen mutta sitten tuli totaalinen väsymys ja heivasin ne elämästäni.

Nyt tuntuu kuin joutuisi yksin pärjäämään elämässä, tuntuu että minulle alkaa valkenemaan paljon asioita ja järkyttäviä juttuja kumpuaa mieleeni jotka olin jo jollain tasolla unohtanut.

Kuten esimerkiksi miten väkivaltainen exäni näytti minulle miten kannattaa tehdä itselleen jos täältä haluaa poistua, kuvannoillisesti kertoi kuinka sen tekisin ja paljon muuta vastaavanlaista.

Viha kumpuaa ja pahasti yli äyräiden mutta en pysty itkemään.

Olen järkyttynyt ja turtunut sekä kaikkea muuta, jopa huvittunut kaikesta hulluudesta mitä tässä on koettu kaiken kaikkiaan lyhyen elämän varrella.

Nyt on se aika kun vain koen oikeasti olevani todella loppu ja ihmeissäni elämään.

Olen ennenkin uupunut ja masentunut mutta tämä on omaa luokkaansa.

Ap

Kiitos vinkeistä.

Yritän kaikenlaista mutta tuntuu että minun on jopa parempi olla yksin omissa oloissani kuin se, että olen ihmisten parissa juttelemassa näistä konkreettisesti.

Tässä niin paljon kaikkea että tuntuu ettei mikään muu nyt auta kun puskea yksin läpi.

Ap

Itsellä oli tuollainen lapsuus aika pitkään. Äiti kuoli kun olin 4v. Aloin saada päiväkodissa tuollaisia kohtauksia ja ne purkautui ihan fyysisenä häiriökäyttäytymisenä hoitajiin ja muihin lapsiin.

Isäni sitten koulutti minua kuin koiraa. Otti vapaata töistä ja otti remmin esille kun sain raivokohtauksia ja kaadoin ruokapöydältä vaikkapa maidon, niin läväytti.

Opin että aina kun käyttäydyn kuin hullu koira, niin hän pistää minut hiljaiseksi.

Tämä tapahtui ennen 80-lukua ja tuskin olisi enää laillista.

Ap:n kaverit voisivat ehkä vetää ap;ta turpaan, niin rauhoittuu ja oppii käyttäytymään muiden nähden paremmin. Kun tulee kuonoon niin aika helposti oppii hillitsemään itsensä lopulta, vaikka aluksi olisikin kova uho päällä. Noinhan hullujen huoneellakin toimitaan.

Vartijat pistää rauhoittavaa perseelle ja nippuun rau-hoit-tumaan koppiin.

Kiitos isälle tai sitten oli ihan ohimenevä vaihe lapsuudessa. Kiitos nyt kumminkin, niin olen ollut ihmisiksi.

isäni opit kirjoitti:

Itsellä oli tuollainen lapsuus aika pitkään. Äiti kuoli kun olin 4v. Aloin saada päiväkodissa tuollaisia kohtauksia ja ne purkautui ihan fyysisenä häiriökäyttäytymisenä hoitajiin ja muihin lapsiin.

Isäni sitten koulutti minua kuin koiraa. Otti vapaata töistä ja otti remmin esille kun sain raivokohtauksia ja kaadoin ruokapöydältä vaikkapa maidon, niin läväytti.

Opin että aina kun käyttäydyn kuin hullu koira, niin hän pistää minut hiljaiseksi.

Tämä tapahtui ennen 80-lukua ja tuskin olisi enää laillista.

Ap:n kaverit voisivat ehkä vetää ap;ta turpaan, niin rauhoittuu ja oppii käyttäytymään muiden nähden paremmin. Kun tulee kuonoon niin aika helposti oppii hillitsemään itsensä lopulta, vaikka aluksi olisikin kova uho päällä. Noinhan hullujen huoneellakin toimitaan.

Vartijat pistää rauhoittavaa perseelle ja nippuun rau-hoit-tumaan koppiin.

Kiitos isälle tai sitten oli ihan ohimenevä vaihe lapsuudessa. Kiitos nyt kumminkin, niin olen ollut ihmisiksi.

Aivan järjetöntä.

En ole ollut väkivaltainen vaan vihainen minuun kohdistuneesta väkivallasta.

Olen antanut kiltisti ihmisten kohdella minua juuri kuin kuvaamaasi koulutettua koiraa.

Sairasta..

Olen pahoillani puolestasi.

Ap

Lapsihan käyttäytyy noin, kun ei saa tahtoaan lävitse.

Myöhemmin oppii sitten ettei maailma pyöri hänen ympärillä ja rauhoittuu paremmin.

Ainahan tietenkin harmittaa kun kokee osaamattomuuden tunnetta muuttaa ympäristöään haluttuun muottiin. Aikuisena ymmärtää että ympäristöön pitää sopeutua eikä muuttaa sitä, koska ei pieni ihminen sellaiseen yksin kykene.

Vierailija kirjoitti:

isäni opit kirjoitti:

Itsellä oli tuollainen lapsuus aika pitkään. Äiti kuoli kun olin 4v. Aloin saada päiväkodissa tuollaisia kohtauksia ja ne purkautui ihan fyysisenä häiriökäyttäytymisenä hoitajiin ja muihin lapsiin.

Isäni sitten koulutti minua kuin koiraa. Otti vapaata töistä ja otti remmin esille kun sain raivokohtauksia ja kaadoin ruokapöydältä vaikkapa maidon, niin läväytti.

Opin että aina kun käyttäydyn kuin hullu koira, niin hän pistää minut hiljaiseksi.

Tämä tapahtui ennen 80-lukua ja tuskin olisi enää laillista.

Ap:n kaverit voisivat ehkä vetää ap;ta turpaan, niin rauhoittuu ja oppii käyttäytymään muiden nähden paremmin. Kun tulee kuonoon niin aika helposti oppii hillitsemään itsensä lopulta, vaikka aluksi olisikin kova uho päällä. Noinhan hullujen huoneellakin toimitaan.

Vartijat pistää rauhoittavaa perseelle ja nippuun rau-hoit-tumaan koppiin.

Kiitos isälle tai sitten oli ihan ohimenevä vaihe lapsuudessa. Kiitos nyt kumminkin, niin olen ollut ihmisiksi.

Aivan järjetöntä.

En ole ollut väkivaltainen vaan vihainen minuun kohdistuneesta väkivallasta.

Olen antanut kiltisti ihmisten kohdella minua juuri kuin kuvaamaasi koulutettua koiraa.

Sairasta..

Olen pahoillani puolestasi.

Ap

Jos ajattelet että olet heitä alemmalla tasolla ja he vain voimistavat sinua. Ovat sinun guruja.

Ehkä se on parempi.

Minä itse uskon enemmän behaviorismiin mitä tulee eliön kouluttamiseen. Ihminen on aika mutkikas olento ja pari rotevaa kaveria saisi sinutkin rauhalliseksi olemassaolollaan. Nämä ovat vain pohdintoja tosin.

Vierailija kirjoitti:

isäni opit kirjoitti:

Itsellä oli tuollainen lapsuus aika pitkään. Äiti kuoli kun olin 4v. Aloin saada päiväkodissa tuollaisia kohtauksia ja ne purkautui ihan fyysisenä häiriökäyttäytymisenä hoitajiin ja muihin lapsiin.

Isäni sitten koulutti minua kuin koiraa. Otti vapaata töistä ja otti remmin esille kun sain raivokohtauksia ja kaadoin ruokapöydältä vaikkapa maidon, niin läväytti.

Opin että aina kun käyttäydyn kuin hullu koira, niin hän pistää minut hiljaiseksi.

Tämä tapahtui ennen 80-lukua ja tuskin olisi enää laillista.

Ap:n kaverit voisivat ehkä vetää ap;ta turpaan, niin rauhoittuu ja oppii käyttäytymään muiden nähden paremmin. Kun tulee kuonoon niin aika helposti oppii hillitsemään itsensä lopulta, vaikka aluksi olisikin kova uho päällä. Noinhan hullujen huoneellakin toimitaan.

Vartijat pistää rauhoittavaa perseelle ja nippuun rau-hoit-tumaan koppiin.

Kiitos isälle tai sitten oli ihan ohimenevä vaihe lapsuudessa. Kiitos nyt kumminkin, niin olen ollut ihmisiksi.

Aivan järjetöntä.

En ole ollut väkivaltainen vaan vihainen minuun kohdistuneesta väkivallasta.

Olen antanut kiltisti ihmisten kohdella minua juuri kuin kuvaamaasi koulutettua koiraa.

Sairasta..

Olen pahoillani puolestasi.

Ap

Tuo on sinun tulkintaa että koet olevasi uhri.

Entä jos kokisit välillä olevasi elämänkoulun oppilas, jonka pitkämielisyyttä vain kehitetään mestarin tasolle.

Ota haaste vastaan ja nöyrry näkemään erilaisia näkökulmia. Oleta aina se totuus, että muiden näkökulma sinusta on oikea ja omasi on vääristynyt ja suodattunut egon välitse.

Muiden näkökulma sinusta on puhtaampi.

Siksi sinun on pelattava peliä mestareidesi kanssa. Pelin nimi on "älä menetä malttiasi, tämä on vain elämää".

Kokeile jotain kehoterapiaa, etsi YouTubesta esim. qigong -videoita, joogaa tms. Muista hengittää.

Kai henkinen kasvu vaatii tuskansa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kai henkinen kasvu vaatii tuskansa.

Ap

Kai sitä voi kasvuksikin sanoa.

Se on lopulta sitä että hyväksyy että minä olen muut. minä en ole minä vaan se millaisena muut minut kokee.

Se on se lopulta realistisin tuomio omasta itsestä.

Et kai halua näyttäytyä läheistesi silmissä ihmisvihaajana ja vihan "akkuna"?

Pitää vain myöntää että minä tulkitsen heidät huonoina ja minä olen se huono, kun ärsyynnyn ja annan heistä väärän todistuksen.

Voisin oppia näkemään heidät eritavoin ja oppia sen millaisena he minut näkevät. Sitten hienosäätää itseä, jos sellainen on mahdollista.

Pahinta on jos seuraat viettiä vetäytyä yksinäisyyteen. Silloin joudut itsesi huiputettavaksi.