Miksi Sunnuntaina masentaa aina, vaikka miten olisi touhunnut ja ei edes ryypännyt??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotukset viikonlopulle ovat aina (alitajuisesti) epärealistisen korkealla. Sunnuntaina todellisuus valkenee ja iskee päin pläsiä joillekin liian kovaa ja tajuaa että "taas viikonloppu meni" eikä odotukset täyttyneet. Ihmiselle tyypillistä.

-psykologian opiskelija

Onni on odotuksessa, sanotaan.

Sanonta pitää hyvinkin paikkansa näin tieteellisestä näkökulmasta. Samoin kun sosiaalista mediaa selatessa se jonkin kivan löytämisen jännitys ja odotus vapauttavat hyvänolonhormoneja, viikonloppua varten odotukset kasaantuvat sillä lailla. Todellisuus harvoin kohtaa näiden odotusten kanssa, valitettavasti.

Ei masenna. Silloin masensi kun olin yksinäinen sinkku.

Minulla on aina ollut sunnuntaiahdistusta. Olen melko varma, että se johtuu kohdallani kouluajoista: en tykännyt käydä koulua, ja sunnuntaita varjosti aina uuden kouluviikon alkaminen. Perjantai taas oli samasta syystä ihana päivä, tykkään perjantaista edelleen.

Sunnuntaisin on hiljaista, uneliasta ja surumielistä.

Joskus jonain muunakin viikonpäivänä on sunnuntaimainen tunnelma. Siihen onneksi auttaa, kun muistuttaa itseään, ettei oikeasti ole sunnuntai.

Sunnuntain tunnelmaan mikään ei auta.

Mulla oli törkeät sunnuntaimasikset aina kun jouduin iltavirkkuna tekemään aikaista aamutyötä. Ajatuskin siitä ma aamuna alkavasta aikatauluvankilasta ja heräämisen stressaamisesta sai latistettua koko sunnuntain muutenkin lyhyestä viikonlopusta :( eli työ ei tosiaan ollut sopiva. Nyt en joudu heräämään liian aikaisin juuri koskaan ja siksipä sunnuntaitkin taas maistuu!

Vierailija kirjoitti:

Ukko38 kirjoitti:

Koska työssäkäyvälle viikonloppujuopolle se ottaa noin 3kk juomattomuutta, ennenkuin sunnuntaimasis loppuu.

Jaa mistäkö tiedän?

Loppuuko sittenkään?  Oli minulla sunnuntai masis silloinkin kun en vielä edes juonut

Miten ihmeessä pystyit olemaan työssäkäyvä vikkonloppujuoppo, jos et edes juonut?

Sisälukutaito haloo...

Sunununtai on aina hieman haikea päivä. Vaikka sunnuntaina on koko päivä aikaa tehdä kaikkea, mitä muutenkin puuhailee viikonloppuna. Kyllä se lähestyvä työviikko tuntuu takaraivossa, vaikka miten yrittäisi psyykata itseään.

Loman jälkeen se sunnuntai vasta paha onkin. Mutta sitten kun maanantaiaamusta taas pääsee, menee viikko eteenpäin ihan omalla painollaan.

Minusta sunnuntait on kivoja päiviä. Teen jotain tai en tee. Radiosta tulee hyvää musiikkia, sitä kuuntelen paljon puuhaillessa. Neulon ja nautin joka hetkestä. Lapsena sunnuntait oli ankeita ja pitkiä päiviä, kun uskovainen äiti ei sallinut muuta kuin läksyjen teon ja kokeisiin lukemisen. Kirjojen lukeminen oli kielletty, neulominen oli syntiä ja jumalanpalvelus oli pakko kuunnella hiljaa istuen. Äiti teki ruokaa ja lauloi virsiä korkealta ja kovaa, että kaikki varmasti kuuli miten oli k*rpä otsassa.

Minäpä en masistetele vaan hain juuri sixpäckin lempioluttani. Kohta siemailen olutta ja kuuntelen ja soitan itsekin musaa!!!

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli törkeät sunnuntaimasikset aina kun jouduin iltavirkkuna tekemään aikaista aamutyötä. Ajatuskin siitä ma aamuna alkavasta aikatauluvankilasta ja heräämisen stressaamisesta sai latistettua koko sunnuntain muutenkin lyhyestä viikonlopusta :( eli työ ei tosiaan ollut sopiva. Nyt en joudu heräämään liian aikaisin juuri koskaan ja siksipä sunnuntaitkin taas maistuu!

Juu, tunnista tuon. Joku joulukuun alku ja työpäivä alkoi tasan kello 7.00. Hulluinta oli se, että osa töistä piti suorittaa ulkona ja niitä ei nähnyt tehdä ennen kuin aurinko oli noussut. Pimeässä/aamuhämärässä ei nähnyt tehdä työtä. Onneksi nykyään on liukuva työaika.

Minäkin tunnistan sunnuntaiahdistuksen. Kouluikäisenä se alkoi, juurikin siksi ettei huvittanut mennä kouluun. Ja jatkui työelämässä kunnes jäin äitiyslomalle. Sunnuntai illat oli pahimpia, ahdistus saattoi tuntua fyysisenä kipuna. Nyt kun olen kotona lasten kanssa, ei sunnuntaitkaan enää ahdista.