Lue keskustelun säännöt.
Miksi tunnekylmät ihmiset pitävät tunteiden ilmaisemista jopa "hullun merkkinä"?
28.02.2021 |
Tiedän puolisoni kautta muutaman persoonallisuushäiriöiseksi diagnosoidun henkilön (antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, tosin aika lievänä) ja heille yhteistä on se, että he pitävät itkemistä joko a) "hullun merkkinä" tai b) manipulointina. Minkäänlaista empatiaa vaikkapa surevalle ei kyseisiltä ihmisiltä irtoa. Lisäksi iloisuuskin tai liian hersyvä nauru on heidän mielestään jotenkin feikkiä manipulointia ja kohteliaisuus turhuutta. Mikä logiikka tuossa on?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Yksi mahdollinen selitys tunnekylmyydelle voisi löytyä lapsuudenkokemuksista eli välttelevän kiintymyssuhteen syntymisestä. Tiedän esimerkiksi ihmisen, joka on varhaislapsuudessaan joutunut viettämään pitkiä aikoja sairaalassa eikä silloin vielä haluttu vanhempien vierailevan usein lastaan katsomassa. Lapsi on voinut kehittää suojakseen tunteiden välttelyn. Kyseinen ihminen ei kykene nyt aikuisiällä sitoutumaan parisuhteeseen.
Muitakin selityksiä tunnekylmyydelle toki on. Tässä vain yksi.
Tuo voisi liittyä ns. aleksitymiaan ennemminkin kuin antisosiaaliseen pershäröön, joka on geneettinen ominaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun entinen anoppi oli tuollainen. Saattoi sanoa kesken päivällisen jotain todella ilkeää, kuten "Onpa sinulla luonnottoman muotoiset silmät, ettei olisi jokin kehitysvamma?" ja kun näytän ilmeisen typertyneeltä (enkä saa sanottua mitään), hän naureskeli, että "Sinusta se sitten heti näkyy tunteet ulospäin, kuin pikkulapsella".
Juuri tuollaista olen itsekin kohdannut. Omat sukulaiseni ovat pääosin lämpimiä ja empaattisia, joten tuon tyyppinen käytös on kuin kylmä suihku vähän erityyppisessä ympäristössä kasvaneelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi mahdollinen selitys tunnekylmyydelle voisi löytyä lapsuudenkokemuksista eli välttelevän kiintymyssuhteen syntymisestä. Tiedän esimerkiksi ihmisen, joka on varhaislapsuudessaan joutunut viettämään pitkiä aikoja sairaalassa eikä silloin vielä haluttu vanhempien vierailevan usein lastaan katsomassa. Lapsi on voinut kehittää suojakseen tunteiden välttelyn. Kyseinen ihminen ei kykene nyt aikuisiällä sitoutumaan parisuhteeseen.
Muitakin selityksiä tunnekylmyydelle toki on. Tässä vain yksi.
välttelevä kiintymyssuhde?
En hirveästi tykkää googlailla toisten puolesta. Mutta ehkä nyt tärkeän asian vuoksi.
Kiintymyssuhdemalli on siis sisäistetty malli maailmasta ja ihmissuhteista, joka syntyy lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana. Välttelevä kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välille syntyy siitä, jos lapsi kokee, ettei hänen tarpeisiinsa vastata. Suomessa tällainen välttelevä kiintymyssuhde on tavallinen, mikä selittää sen, ettei täällä ymmärretä hyvin toisten tunteitten ilmaisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi mahdollinen selitys tunnekylmyydelle voisi löytyä lapsuudenkokemuksista eli välttelevän kiintymyssuhteen syntymisestä. Tiedän esimerkiksi ihmisen, joka on varhaislapsuudessaan joutunut viettämään pitkiä aikoja sairaalassa eikä silloin vielä haluttu vanhempien vierailevan usein lastaan katsomassa. Lapsi on voinut kehittää suojakseen tunteiden välttelyn. Kyseinen ihminen ei kykene nyt aikuisiällä sitoutumaan parisuhteeseen.
Muitakin selityksiä tunnekylmyydelle toki on. Tässä vain yksi.
Tuo voisi liittyä ns. aleksitymiaan ennemminkin kuin antisosiaaliseen pershäröön, joka on geneettinen ominaisuus.
Joo, en lukenut aloitusta kunnolla, vastasin vain otsikkoon. Pershäiriöisistähän tässä ketjussa oli kyse.
Erittäin omituista, että tiedät miehesi tuttujen diagnoosit. Ja vielä omituisempaa että puhut heidän yksityisasioita keskustelupalstalla.
Tätä sanoisin jopa hulluudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis esim vanhempi ikäluokka on kasvatettu "tunteettomuuteen" - eli siihen ettei tunteita näytetä. Jos on 50 vuotta kasvanu semmosessai lmapiirissä suomessa sotien jälkeen että tunteita EI näytetä, niin eipä tietenkän se yhdessä yössä muutu. Heillä myös ON tunteet niinkun monella muullakin, mutta he käyttäytyy niinkuin heidät on opetettu, ""järki-ihmisen" näköisiksi, hillityksi ja itsensä hallitseviksi" ihmisiksi, jollonka heidän mielestään tunteilu ns. sekoittaa normaalin elämän rytmin jne.
Kai nyt nouo asiat kaikki tietää. :) Psykopaatteja tietenkin on enemmän tunteettomissa ihmisissä koska psykopaatti ei pysty olemaan aidosti esim kovin nauravainen.
Kyllä tunnekylmältäkin ihmiseltä vuotaa tunteet ulos, varsinkin negatiiviset tunteet. En näe mitään syytä olla tällaisen ihmisen seurassa, jos ei ole aivan pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erittäin omituista, että tiedät miehesi tuttujen diagnoosit. Ja vielä omituisempaa että puhut heidän yksityisasioita keskustelupalstalla.
Tätä sanoisin jopa hulluudeksi.
Ap ei maininnut puolisonsa sukupuolta.
Tunnekylmiä ihmisiä tarvitaan, että talous ja järkevä politiikka toimisi tunteilijoista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että jostain pikkuasiasta ratkeaa pillittämään ei ike normaalia tunteiden näyttämistä vaan hysteeristä, epätervettä ja epävakaata käytöstä.
Eivät ihmiset maissa jotka tunnetaan tunnepitoisina, tee niiin. Itketään kun on suuri suru, iloitaan kunnolla kun on siihen syytä.
Vierailija kirjoitti:
Se että jostain pikkuasiasta ratkeaa pillittämään ei ike normaalia tunteiden näyttämistä vaan hysteeristä, epätervettä ja epävakaata käytöstä.
Eivät ihmiset maissa jotka tunnetaan tunnepitoisina, tee niiin. Itketään kun on suuri suru, iloitaan kunnolla kun on siihen syytä.
Tämä. Liian usein hysteerikot haukkuvat normaaleja ihmisiä tunnekylmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun näille ”syvästi tunteville” naisille mies kertoo esim mummonsa kuolemasta, he vain hymyilevät.
Onko ap sellainen Vain elämää -pillittäjä?
Olette r o skasakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnekylmiä ihmisiä tarvitaan, että talous ja järkevä politiikka toimisi tunteilijoista huolimatta.
Samalla tavoin heidän aivonsa tekevät valinnan ennen tietoista päätöstä :) Jotkut vain valehtelevat itselleen ja muille siitä, että toiminta olisi puhtaan rationaalista. Kannattaisi myöntää tosiasiat.
En tiedä. Vanhempani suuttuivat aina kun nauroin ja käskivät olla hiljaa. Kun lapsena itkin, olin äitini mukaan mielisairas ja minut olisi pitänyt hänen mukaansa viedä johonkin poliklinikalle. Ei lohdutettu tai kuunneltu, mistä itku johtui.
Molemmat tohtoreiksi väitelleitä, urallaan menestyneitä ja omalla alallaan arvostettuja ihmisiä. En tiedä, mikä heitä vaivaa.
Tiedän sellaisiakin, joille riehuminen ja draaman esittäminen on normaalia. Tunteiden peittäminen on heistä epänormaalia.
Meitä on moneksi. Ainoa yhdistävä tekijä on toisten arvostelu.
Tunnekylmä ihminen reagoi juuri noin, että normaaleista tunteista puhuminen on "Vain elämää -itkua" tai draamailua ;)
Jotkut myös ymmärtävät, ettei tunteilu auta asiaa kun esim. vahinko on jo tapahtunut. Parempi pysyä rauhallisena jotta toimintakyky säilyy parempana.
No, mikäs heille taas olikaan sitä aitoa ihmisyyttä ja elämää? Raha, maine, seksi ja vahingonilo? Nämäkin keksineet itse vai perineet aiemmilta ruudinkeksijöiltä? Mahtoiko olla latistava lapsuus. Ei tarvitse edes kysmysmerkkiä perään.
Mun entinen anoppi oli tuollainen. Saattoi sanoa kesken päivällisen jotain todella ilkeää, kuten "Onpa sinulla luonnottoman muotoiset silmät, ettei olisi jokin kehitysvamma?" ja kun näytän ilmeisen typertyneeltä (enkä saa sanottua mitään), hän naureskeli, että "Sinusta se sitten heti näkyy tunteet ulospäin, kuin pikkulapsella".