Miksi niin monille ihmisille on niin vaikeaa myöntää oman kumppaninsa osaavan laulaa?
Itse osaan laulaa aika hyvin ja vain yksi kumppaneistani on siitä minua kehunut. Loput ovat lähinnä ignooranneet ja vihjailleet aina sopivan tilaisuuden tullen, ettei minulla olisi lauluääntä. Minulla taas on itselläni ollut vain yksi kumppani, jolla oli hyvä lauluääni ja sitä hänelle kehuinkin.
Mistä johtuu, että niin harva pystyy myöntämään oman kumppaninsa osaavan laulaa?
Itse olen aina pystynyt kehumaan muita ihan mistä tahansa heidän taidoistaan/ominaisuuksistaan, joten minun on vaikea ymmärtää, miksi niin monet eivät pysty tekemään samoin.
Kommentit (24)
Ap:sta tulee vaikutelma että ap haluaa koko ajan kehuja. Ehkä sun kumppaneita ei vaan kiinnosta sun laulutaito .Kasva aikuiseksi ap.
Noniin.lakatkaa ruokkimasta röllejä.
Ap ei ollut tosissaan, mutta mulla on tuttuja, jotka ihan kehuvat itse laulutaidoillaan, vaikka lahjoja ei ole. Yksi työkaveri mainosti laulunlahjojaan ja kävi kuulemma tunneillakin. Eräässä illanvietossa sitten saimme kuulla hänen esitystään... kaikki repesivät nauramaan, oli aivan järkyttävää kuultavaa.
Melko säälittävää.