Lue keskustelun säännöt.
Nyt se on todettu; lihavuus ei ole ihmisen oma syy
24.02.2021 |
Tänään Sanomalehti Kalevassa lihavuustutkija ja professori Kirsi Pietiläinen toteaa "Kun ihminen lihoo, hänen kehonsa ja aivonsa muuttuvat niin, että ne alkavat suosia lihavuutta, eikä ihminen itse voi sille mitään".
Lisäksi terveyskirjasto.fi-sivustolla sanotaan; Nykyään tiedetään, että lihavuuteen taipuvaisilla ihmisillä aivojen toiminnan biologia on osittain erilaista kuin normaalipainoisilla. Lihavia henkilöitä ei voida syyttää itsekurin tai tahdonvoiman puutteesta, sillä taustalla on biologisia eroja.
Että muistakaa, jos pilkaatte jotakuta lihavuudesta, se on melkein sama kuin pilkkaisitte syöpäsairasta hänen syövästään.
Kommentit (175)
Jotkut vanhemmat lihottaa lapsiaan yksinkertaisesti tuputtamalla liikaa ruokaa. Ymmärrän, että tällaisen ihmisen on vaikea pudottaa sitä painoa myöhemmin. Kaiken ruokaan liittyvän joutuu opettelemaan uudestaan. Muuten kyllä nuo on ihan tekosyitä että lihoo, vaikka ei oikein syö mitään. Ja vaikka söisi normaalistikin, pitäisi liikkua. Monella ylipainoisella naisella on tapana kostaa muille naisille tuo oma paha olo painonsa kanssa. Se on outoa, koska miehet heidän painoaan selän takana arvostelee, eivät naiset. Olen kuullut monta kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitten selitetään ne henkilöt jotka eivät liho niin millään, vaikka mätetään kaikkea epäterveellistä eikä liiku juuri ollenkaan. Ns. laihaläskit. Sanotaan että niillä on vaan niin supertehokas aineenvaihdunta luonnostaan.
Miksei sama voisi toimia myös käänteisenä? Aineenvaihdunta on jo geneettisesti hidasta, niin jokainen suupala tarttuu paljon herkemmin, vaikka söisi niukemmin ja suht terveellisesti. Tähän päälle lääkkeet ja sairaudet jotka hidastavat tahtia vielä entisestään.
Iän myötähän ylipäänsä aineenvaihdunta hidastuu ja niitä kiloja on haastavempaa pitää kurissa. Miksei jollakin jo lähtökohtaisesti voisi olla tilanne tämä?
Mä olen ihminen, joka syö ihan mitä haluan ja niin paljon kuin haluan. Syön joka päivä karkkia tai muuta herkkua enkä harrasta mitään kunnollista liikuntaa. Kuvittelin vuosia olevani läpipasko, johon ei vaan kalorit tartu.
Sitten kävin parin ylipainoisen työkaverin kanssa lounasbuffetissa. Mulle riitti kauhallinen perunamuusia, kasviksia ja pari jotain superrasvaista lihapalaa kastikkeessa, jotka täyttivät lautasen lisäksi mahani. Työkavereillani oli ensimmäisellä lautasella paljon enemmän ruokaa kuin minulla ja he kävivät vielä santsaamassa lisää. Silloin tajusin, että vaikka syön niin paljon kuin haluan ja mitä haluan, niin minä syön omaan kulutukseeni verrattuna juuri sopivasti. Oli herättävää huomata, että minä en syönytkään niin paljon kuin rehellisesti kuvittelin.
Siitä lähtien olen ajatellut, ettei mitään oikeita läpipaskoja ihmisiä ole olemassa, vaan ihmiset ovat vain sokeita omille ruokamäärilleen. Jos minä kuvittelen syöväni todella paljon, niin en yhtään ihmettelisi, jos lihavat kuvittelevat syövänsä todella vähän.
Totuus löytynee jostain keskiväliltä kuten yleensäkin eli ei mitään selvää rajaa ole vaan ihmiset sijoittuvat kahden ääripään välille ja suurin osa on keskellä.
Tosin pistää ihmettelemään, että missä kuplassa olet elänyt jos närpit ruokaa kuin hiiri ja kuvittelet syöväsi jatkuvasti yltäkylläisesti ja mitä haluat? Olit ainoa lapsi? Syötkö aina jossain ulkona ja jätät lautaselle ruokaa (pl. ne jossa voi itse annostella)? Ostat pieniä valmisruokapakkauksia? Jo pelkästään ruoka-aineisten pakkauskoot ovat sellaisia, että niistä tulisi sinun kohdallasi iso määrä ruokahävikkiä tai sitten pitäisi olla pakastin täynnä ruokaa josta sitten lämmittelet aina päivän annoksen.
Itse olen esimerkiksi sitä ikäluokkaa jolle vielä ala-asteen ensimmäisillä luokilla painotettiin ja jopa vahdittiin ettei lautaselle saa jättää ruokaa ruokalassa. Siellä kun oli vielä töissä näitä sota- ja pula-ajan nähneitä opettajia. Muistaakseni opettaja taisi valittaa kerran jopa äidilleni kun olin jättänyt pienen nokareen ruokaa lautaselle. Kuvitelkaa! Ja silloin olin ihan hoikka lapsi enkä edes syönyt isoja annoksia, mutta ilmeisesti se (käytännössä mitätön) ruokahävikki oli jokin punainen vaate.
Mä en närpi ruokaa kuin hiiri, vaan syön yleensä täyden lautasellisen, jos ruoka on tehty kotona. Jos syön ulkona, niin ruokaa yleensä jää, mutta otan ne mukaan kotiin, jos mahdollista. Jonkun Hese-aterian syön loppuun, mutta esimerkiksi pitsapaikoissa otan osan kotiin. Käyn joskus Pupussa, jossa myydään salaatteja ja minusta ne salaatit ovat jäätävän kokoisia ja saan syötyä niistä puolet.
Todennäköisesti minusta tuntuu, että syön paljon, koska minulla on tapana napostella. Lisäksi tosiaan syön herkkuja joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Entäs me, jotka myös haluaisimme vain maata sohvalla ja syödä herkkuja, mutta hampaat irvessä kannamme vastuun terveydestämme, emmekä heittäydy läskeiksi. KAIKKI ovat pohjimmiltaan patalaiskoja läskiperseitä ja ainoa erottava tekijä on ihmisen oma vastuu terveydestään.
Ehkä se halu ei ole sinulla yhtä suuri kuin jollakin toisella.
Minulla on ahmintahäiriö puhjennut lapsuudentraumojen seurauksena eikä sitä kohtausta estä minkäänlainen itsekuri, kun päässä surisee ja sydän hakkaa eikä millään muulla ole mitään väliä kun saada jotain ruokaa suuhun. Ihan mitä tahansa.
Terveen ihmisen on mahdotonta ymmärtää miltä se tuntuu ja miten häpeällistä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kehopositiivisuus on itse hankittua. Neurolepteissäkään ole pikku pillereissä mitään ihmekaloreita, itse ne silloinkin kaloreina syöden/juoden hankitaan. Mielihaluja lääkkeet toki voivat lisätä, mutta kalorit mätetään aina ihan itse.
Aina tätä samaa seliseliä ja toiset samanlaiset "tukemassa" näitä juttuja vaikka kaikki hyvin tietävät jotta läski on itse hankittua 😍Olet väärässä. Hormonitoiminta lihottaa tai laihduttaa, ja lääkkeet vaikuttavat hormoneihin.
Hormonit eivät ole energiaa, eivätkä siten lihota (tai laihduta).
Hormonitoiminta voi tuoda nälän tunteen mutta silti itse päätät mitä suuhusi pistät ja kuinka usein. Ja liikutko.
Lihavuus on yksi muoto sille kun ei kanna vastuuta itsestään.
Esim. kilpirauhashormoni vaikuttaa ihan suoraan kulutettavaan energiamäärään. Ei siis ole kyse mistään nälän tunteesta.
Faktojen alapeukuttajat ovat hassuja. Eivät ne tosiasiat peukuista miksikään muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs me, jotka myös haluaisimme vain maata sohvalla ja syödä herkkuja, mutta hampaat irvessä kannamme vastuun terveydestämme, emmekä heittäydy läskeiksi. KAIKKI ovat pohjimmiltaan patalaiskoja läskiperseitä ja ainoa erottava tekijä on ihmisen oma vastuu terveydestään.
Ehkä se halu ei ole sinulla yhtä suuri kuin jollakin toisella.
Minulla on ahmintahäiriö puhjennut lapsuudentraumojen seurauksena eikä sitä kohtausta estä minkäänlainen itsekuri, kun päässä surisee ja sydän hakkaa eikä millään muulla ole mitään väliä kun saada jotain ruokaa suuhun. Ihan mitä tahansa.
Terveen ihmisen on mahdotonta ymmärtää miltä se tuntuu ja miten häpeällistä se on.
Niinpä.
Olisi mukava tietää mitä tutkimuksia lapsuudentraumoista tehtiin, jotka on myöhemmin päätelty yhdistyvän ahmintahäiriöön.
Toivottavasti pidät kaikeasta huolimatta itsestäsi. Itsetunto ja -tuntemus ovat arvokkainta mitä itselläsi voi olla.
"Itsekkin pullukka"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaan lihavuuteen voi aina, ja kannattaakin, vaikuttaa. Tähän ei pidä sekoittaa lääkkeistä johtuvaa "lihavuutta", mikä on yleisesti ottaen nesteen kerääntymistä kehoon eikä oikein hormonaalisiakaan häiriöitä, koska nekin olisivat isossa osassa tapauksia saatavissa kuriin, esim. liikunnan lisäämisellä ja ruokavalion uuteen uskoon laittamisella, eli vaihtamalla terveellisempään elämään. Tätä vaihetta vain eivät kaikki lihavat halua tehdä, joten silloin mielestäni lihavuus on oma häpeä eikä asiassa ole valitusoikeutta.
Yli 170 cm pitkä nainen on isokokoinen, vaikka olisi hoikka. Amatsonit ei voi tehdä ikinä itselleen mitään, he ovat huonoimmassa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tosi noloa, jos nainen on miestä pidempi. Amatsonit joutuvat näkemään enemmän vaivaa, jotta löytävät itseään pidemmän miehen.
Minulle nyt kävi vaan niin, että sairastuin jo 40-vuotiaana verenpainetautiin. Ehkä johtui perimästä. En kuitenkaan voinut tehdä mitään elämäntaparemonttia, koska söin jo suositusten mukaan ja ja harrastin liikuntaa. Sain verenpainelääkitysen. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa lihomaan, vaikka söin kuin ennenkin. Lääkäri kehoitti syömään vähemmän, eli kulutuksen mukaan eikä tuijotella kaloreita, koska minulle lihavuus olisi vaarallista. Näin olen elänyt, itsekuria kyllä tarvitaan. Minulla on elämänilo säilynyt. En alkanut levitellä käsiäni, että aivot käskee syömään enemmän, (kyllä ne vaan usein käskee) niin pakko on syödä ja lihoa vaan. Sairaudet ei ole lisääntyneet.
Elämässä on paljon muutakin iloa kuin syöminen ja herkuttelu. En elä syödäkseni, vaan syön elääkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä (nainen) olin syntyessäni 4500g. Siitä se sitten lähti. On ollut todella vaikea hallita painoa viimeiset 50 vuotta. Jo pikkulapsena patistettiin laihduttamaan. Ja edelleen. Ja laihdutanhan minä. Ja lihon takaisin.
Kaikki mitä syödään on epäterveellistä.Prosessoitua moskaa.Hiilarit lihottaa.Pitää syödä 5-6ateriaa.Raskaimmat aamuoäivään..keventää iltaan.Jos alisyö.Lihoo.Mäkkien ruokamainokset pitäisi kieltää.Samaan aikaan jauhetaan lihavuudesta.Ruokasuositukset valhetta pitää saada myydyksi yksi esim.moni tuttu kärsii vehnästä,viljoista vatsaoireita myös itse.Jog.sisältää sokeria paljon.Mikä terveellistä sepä se..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas olen lihava, koska olen sairas. Lihavuus (15-20kg ylipaino) on seurausta siitä, että en pysty urheilemaan ollenkaan ja välillä on aikoja etten voi liikkua kuin sängystä vessaan ja takaisin. Koko sairastelun ajan olen onneksi kuitenkin vähentänyt syömistä, mutta syönyt terveellisesti, kun en välitä herkuista ja vääränlainen ruoka pahentaa sairautta ja oloa.
Jos olisin syönyt mitä sattuu tänä sairastelun aikana, niin olisin luultavasti lihonut näiden vuosien aikana paljon enemmän. Odotan vain että minua jöhoidettaisiin kunnolla ja pääsisin taas juoksemaan, uimaan ja jumppaamaan.
Tiedän lähipiirissä lihavia ihmisiä, jotka on vaan syöneet itsensä lihavaksi, ja se suututtaa mua tosi paljon. Ja eivät liiku koska eivät tykkää hikoilla. Se on itsekästä ja väärin itseään ja läheisiään kohtaan.
Mutta on lähipiirissä myös ihmisiä jotka liikkuvat ja syövät terveellisesti, mutta eivät silti laihdu, heillä on varmasti taustalla jokin sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitten selitetään ne henkilöt jotka eivät liho niin millään, vaikka mätetään kaikkea epäterveellistä eikä liiku juuri ollenkaan. Ns. laihaläskit. Sanotaan että niillä on vaan niin supertehokas aineenvaihdunta luonnostaan.
Miksei sama voisi toimia myös käänteisenä? Aineenvaihdunta on jo geneettisesti hidasta, niin jokainen suupala tarttuu paljon herkemmin, vaikka söisi niukemmin ja suht terveellisesti. Tähän päälle lääkkeet ja sairaudet jotka hidastavat tahtia vielä entisestään.
Iän myötähän ylipäänsä aineenvaihdunta hidastuu ja niitä kiloja on haastavempaa pitää kurissa. Miksei jollakin jo lähtökohtaisesti voisi olla tilanne tämä?
Mä olen ihminen, joka syö ihan mitä haluan ja niin paljon kuin haluan. Syön joka päivä karkkia tai muuta herkkua enkä harrasta mitään kunnollista liikuntaa. Kuvittelin vuosia olevani läpipasko, johon ei vaan kalorit tartu.
Sitten kävin parin ylipainoisen työkaverin kanssa lounasbuffetissa. Mulle riitti kauhallinen perunamuusia, kasviksia ja pari jotain superrasvaista lihapalaa kastikkeessa, jotka täyttivät lautasen lisäksi mahani. Työkavereillani oli ensimmäisellä lautasella paljon enemmän ruokaa kuin minulla ja he kävivät vielä santsaamassa lisää. Silloin tajusin, että vaikka syön niin paljon kuin haluan ja mitä haluan, niin minä syön omaan kulutukseeni verrattuna juuri sopivasti. Oli herättävää huomata, että minä en syönytkään niin paljon kuin rehellisesti kuvittelin.
Siitä lähtien olen ajatellut, ettei mitään oikeita läpipaskoja ihmisiä ole olemassa, vaan ihmiset ovat vain sokeita omille ruokamäärilleen. Jos minä kuvittelen syöväni todella paljon, niin en yhtään ihmettelisi, jos lihavat kuvittelevat syövänsä todella vähän.
Sinusta tuntuu, että syöt paljon,koska syöt juuri niin paljon kuin haluat ja tulet kylläiseksi. Lihavasta tuntuu, että hän syö vähän, koska ei saa tyydystä ja kylläisyyttä syömöstään ruuasta ja siksi jää vaillinainen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kehopositiivisuus on itse hankittua. Neurolepteissäkään ole pikku pillereissä mitään ihmekaloreita, itse ne silloinkin kaloreina syöden/juoden hankitaan. Mielihaluja lääkkeet toki voivat lisätä, mutta kalorit mätetään aina ihan itse.
Aina tätä samaa seliseliä ja toiset samanlaiset "tukemassa" näitä juttuja vaikka kaikki hyvin tietävät jotta läski on itse hankittua 😍
Mm. ketiapiini on sellainen aine joka voi aiheuttaa lihomista sekä rasva-aineenvaihdunnan häiriötä ja tämä on siis mainittu haittavaikutuslistassa. Lihominen on yksi suurimmista syistä miksi ihmiset kieltäytyvät neurolepteista.
Hormonit vaikuttavat lähes kaikkiin aineenvaihdunnan prosesseihin, eli taitaa sillä jotain merkitystä olla painon hallinnan kanssa. Ihan kun googlaa, niin löytyy infoa.
Ihan omakohtaisesti kilpirauhasen vajaatoiminnan takia ruumiinlämpö on matalampi, kunnon juoksulenkilläkään ei tule hiki ja ruuansulatus ei toimi (ummetustaipumus). Näillä luulisi olevan jotain vaikutusta lihomistaipumuksen kanssa.
Siis eikö hormooneja,neuroleptejä,traumoja,kilpirauhasia ollut 30 vuotta sitten?
Vai miksi silloin ei oltu niin lihavia kuin nyt?
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö hormooneja,neuroleptejä,traumoja,kilpirauhasia ollut 30 vuotta sitten?
Vai miksi silloin ei oltu niin lihavia kuin nyt?
No ainakin psyykkiset sairaudet on huimasti lisääntyneet ja luonnollisesti psyykenlääkkeitä käytetään huomattavasti enemmän. Myös ruoka on halventunut palkkaan nähden, että on varaa syödä paljon ja vielä herkut kaupanpäälle. Minulla ei ollut varaa kun yksinkertaiseen perusruokaan 30 vuotta sitten. No, siihen totuin, enkä ole lihava nytkään. Tuttavani lihoi myös psyykenlääkkeistä, mutta kovalla liikunnalla ja runsaasti kasviksia sisältävällä ruokavaliolla saa painonsa pidettyä kurissa.
Täysin turha ketju.
Jos haluat olla läski ja hengastynyt, se on sinun asiasi.
Kunhan valtio lakkaisi lihavien ihmisten paapomisen.
Lääkäreiden pitäisi sanoa aina:
Laihduta 10 kg ja tule sitten takaisin.
Siis vasta lihomisen jälkeen tämä oireilu alkaa, edelleen lihominen on oma syy.
Onko näytäntöön perustuvaa lääketiedettä?