Lue keskustelun säännöt.
Miksi aikuiset eivät myönnä olevansa kateellisia kenellekään?
24.02.2021 |
Tällä palstallakin huomaa usein, että kateus on täysi tabu. Kukaan ei koskaan myönnä olevansa kateellinen kenellekään. Olipa elämäntilanne millainen tahansa, niin kukaan ei sano, että olisi toiselle kateellinen. Kiusatuille ei koskaan olla kateellisia mistään, menestyneille ihmisille ei koskaan olla kateellisia mistään jne. Aikuisten ilkeän käytöksen takana ei koskaan ole kateus ja lapselle taas saatetaan sanoa, että toinen lapsi käyttäytyy ikävästi, koska lapsi on kateellinen.
Tosielämässä lähes jokainen kokee kateutta joskus ja kateus saa käyttäytymään tosi ikävästi. Miksi aikuiset eivät myönnä olevansa kateellisia? Kateus on ihan luonnollinen tunne ja kyllä ainakin itse huomaan toisinaan kadehtivani ihmisiä, joilla on jotain sellaista, mitä minulla ei ole ja mitä itse haluaisin.
Ap
Kommentit (72)
Kateellisuus on tabu, sillä käytännössähän kateuden tunteen voi jakaa kahteen erilliseen tunteeseen.
Ensinnäkin on se "perinteinen", mikä mielletään kateudeksi. Se tunne joka kaihertaa ja korventaa, saa toivomaan ja tekemäänkin kateuden kohteelle jotain ilkeää, se tunne jossa haluttaisiin se kadehdittava juttu siltä kohteelta pois ja itselle.
Sitten taas toisaalta on sellainen positiivinen kateus, jossa havaitaan että toisella on jotain, mitä itsekin kovasti haluaisi ja kaipaisi. Tämä ei kuitenkaan johda siihen että tuota kateuden kohdetta alettaisiin kohdella huonosti ja haluttaisiin se toisella oleva itselle, niin että toinen jäisi ilman. Ei, vaan vaikka haluttaisiin itselle samaa, ollaan samanaikaisesti tyytyväisiä siitä, että edes toisella on se haluttu juttu.
Esimerkiksi voi ottaa vaikka tahattomasti lapsettoman suhtautumisen kaverilleen syntyneeseen vauvaan. Yleisestihän tunnutaan ajattelevan, että tuo lapseton oikein velloo siinä kateudessaan, "miksi minulla ei ole vauvaa ja tolla toisella on, onpa epäreilua, toivottavasti se kuo lee kätkytkuoleman niin sitten kaverillakaan ei ole vauvaa vaan ollaan sen kanssa samalla viivalla". Ja tämähän on sitä myrkyllistä kateellisuutta.
Positiivisesti kateellinen sitten taas (joita väittäisin valtaosan niistä tahattomasti lapsettomistakin olevan), suhtautuu siihen kaverin vauvaan ollen iloisia kaverin puolesta, mutta samalla kokien kaihoa "voi kun minullakin olisi, kylläpä kaveri on onnellinen kun on niin ihana vauva, voi kun meilläkin joskus tärppäisi, voi kun olen surullinen kun minulla ei ole vauvaa, mutta samalla iloinen kaverin puolesta".
Tämä jälkimmäinenhän ei ole mitenkään haitallinen tunne, vaan ihan normaali. Silti harva kehtaa myöntää olevansa tälläkään tasolla kateellinen, sillä riskinä on että vastapuoli ymmärtää sen tuollaisena negatiivisena kateutena, joka sitten taas on jo melko myrkyllinen tunne. Helpompi siis väittää, että ei ole kenellekään kateellinen. Myrkyllisesti kateellinenhan sitten taas ei tunnista kateuttaan, vaan luulee oikeutetusti olevansa loukattu tai vaillejäänyt kun jollain on sitä mitä hän ei ole saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kateellinen että joillain lapsia ja töitä. Ne ovat asioita jotka eivät kiinnosta mua. Olen kernaasti opiskelija ilman työkokemusta. Ovet auki ja opiskelijaedut toimii, eikä vastuuta kuin itestä.
En oo myöskään kateellinen jonkun autosta, koska mieluummin kävelen hyötyliikuntaa. Ainoa josta oon kateellinen on ehkä joku ihminen joka saa tehdä työkseen mitä itse esim. tekisin harrastukseksi. Siitä saisi rahaa.
Minä voin nykyään myöntää avoimesti kadehtineeni useinkin muita, kun olin nuorempi ja epävarmempi. Toki aivan takuulla vieläkin kadehdin, mutta erona entiseen on se, että osaan käsitellä eri tavalla kuin aiemmin.
Nykyään olenkin tyytyväinen itseeni, tunnen itseni ja pidän itsestäni. Silti koen varmasti kateutta, jos kohtaan jonkun kauniin ja fiksun naisen. Tunne ei kuitenkaan masenna eikä hallitse minua. En halua kohteille pahaa fyysisesti tai henkisesti. En myöskään haluaisi vaihtaa paikkaa heidän kanssaan. Nuorempana olisin saattanut halutakin.
Minusta kateudesta pitäisi puhua avoimemmin, se on inhimillinen tunne siinä missä kaikki muutkin tunteet. Kateus tunteena ei ole paha. Se, mitä se ajaa sinut tekemään, voi ollakin paha.
Uskon myös sellaiseen, että mitä syvemmällä kateuden tunteissaan joku on, sitä jyrkemmin hän yrittää kieltää sen. Se ei ole millään lailla hyväksi ihmiselle itselleenkään. Todellinen itsetuntemus, itsensä hyväksyminen ja sitä kautta itsestään tykkääminen johtaa todelliseen onneen. Se ei tarkoita että sinun tulisi nähdä itsesi täydellisenä, vaan että hyväksyt heikkoutesi ja alat kohdella muita ihmisiä niin kuin toivoisit heidän kohtelevan sinua.
En tajua että miten niin ei myönnä olevansa kateellinen?
No, ehkä joku ei myönnä.
Itse olen kateellinen hyvin toimeen tuleville, joilla on varaa hemmotella itseään. Samoin olen kateellinen meren rannalla tai muuten lähellä luontoa asuville, ja sellaisille joilla on hyvä parisuhde vaikka omat asunnot.
Itse en taas ymmärrä kateutta. Sehän on itsestä kiinni, mitä sinulla itsellä on. Jos kadehdit omaisuutta opiskele itsellesi paremmin palkattu ammatti. Jos kadehdit toisen vartaloa, käy lenkillä ja salilla.
Kaikki on kiinni siitä miten paljon olet valmis näkemään vaivaa. Kateus on pelkkää laiskuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en taas ymmärrä kateutta. Sehän on itsestä kiinni, mitä sinulla itsellä on. Jos kadehdit omaisuutta opiskele itsellesi paremmin palkattu ammatti. Jos kadehdit toisen vartaloa, käy lenkillä ja salilla.
Kaikki on kiinni siitä miten paljon olet valmis näkemään vaivaa. Kateus on pelkkää laiskuutta.
Ei, kun on helpompi ruikuttaa, syödä suklaata ja katsoa Netflixiä.
Ihmiset varmaan myös määrittelevät kateuden eri tavoin. Eli onko kateellisuus sitä, että jollain toisella on jotain, mitä itsekin haluaisi. Vai onko kateellisuus sitä, että jollain toisella on jotain, mitä itsekin haluaisi siten, että sitä ei olisi sillä toisella. Itse ajattelen kateellisuuden olevan jälkimmäistä ja voin rehellisesti sanoa, että tällä perusteella en ole kateellinen. Jos taas jollain on jotain, mistä pitäisin itsekin, esim. joku on tehnyt kivan kuuloisen matkan johonkin, niin ajattelen, että olipa hienon kuuloinen matka, pistänpä sen omallekin lomasuunnitelmalistalle ja kyselen tältä toiselta henkilöltä tarvittaessa lisävinkkejä. Eli en itse koe tätä kateellisuudeksi vaan hyväksi matkaideaksi, vaikka joku muu ehkä tulkitsisi ajatukseni kateudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä kadehdin sellaista kunnianhimoista ja päämäärätietoista luonnetta jolla mennään vaikka harmaan kiven läpi ja saavutetaan asioita, kun itse olen tälläinen haaveileva taivaanrannanmaalari mikä ei saa mitään aikaiseksi kun unelmat ja haaveet vaihtuu kerran päivässä.
Ei ole kateellinen kenellekään.
Minulla on ihan omia tavoitteita, miksi kadehtisin jonkun toisen omaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajentaisin kysymystä: miksi täällä enimmäkseen solvataan ja vittuillaan? Onko se muka henkisen terveyden merkki?
Kysymys: miksi sen sijaan, että puhuttaisiin avoimesti kateuden tunteista, niin keskitytään solvaamaan toista?
Mistä sait sen väärän käsityksen, että sinua on solvattu? Omasta päästäsi keksit.
Minä voin kernaasti myöntää olevani kateellinen. Olen opetellut sanoittamaan sitä. Koetan myös miettiä, että mistä asiasta olen kateellinen tosiasiassa. En ajattele, että kateuden kohteella olisi täydellinen elämä, vaan joku tietty asia sillä tavalla, miten haluaisin sen asian olevan omassa elämässäni. Eniten kadehdin päämäärätietoisia ihmisiä.
Tunnen kateutta ihmisten ulkonäöstä, luonteenpiirteistä, puolisoista tai taloudellisesta menestymisestä. Annan kateuden tulla ja hiipua. Kadehtiminen on saanut ainakin itseni tarkastelemaan omia valintojani, sisäistä maailmaani ja unelmiani siten, että saan siitä pontta mennä niitä kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteista on kysymys. Niin kateus kuin loukkaantuminen kuvitellusta solvauksesta liittyvät omaan alemmuudentunteeseen.
Ei siinä tarvitse olla mitään realismia taustalla.
Kadehtija, loukkaantuja, loukkaaja, he kaikki tuntevat alemmuutta. He eivät kelpaa itselleen.
Tuota itseinhoa näkee palstalla hirvittävän paljon.
Monessa tilanteessa, jossa ei kyetä ottamaan vastaan aiheellista kritiikkiä, voi aina vetää kateuskortin esiin.
Varmasti kaikki ihmiset kadehtivat jotakin tai jotakuta, mutta harvoin kuitenkin niitä, joita kateudenkohteeksi väitetään. Kateuskortilla voi ikäänkuin nostaa itsensä muiden ja kaiken kritiikin yläpuolelle.
Olen itsekin kateellinen monellekin, mutta ei tulisi mieleenkään ”kostaa” näille ihmisille, vaan pikemminkin pyrin oppimaan näiltä ihmisiltä jotain.
Kateus ja viha eivät ole sama asia. Aika monelta tuntuu unohtuvan tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus on sen verran negatiivinen tunne, että välttellen sitä itse. Jokaisella on elämässä jotain hyvää ja jotain vaikeaa, turha keskittyä sen hyvän kadehtimiseen.
En vain ole kateellinen, miksi se sinua vaivaa. Minulla ja meillä on kaikki hyvin. Yksi tuttu on kateellinen ja yritän aina hänelle opettaa, että elä itse ja mieti mitä sinulla on hyvin. Ei minun vain tarvitse olla kateellinen. Mitä ihmeellistä siinä oikeasti on. Hyvä itsetunto ja kakki kunnossa.❤️
Vierailija kirjoitti:
Tasan on aikuiset kateellisia, vaikka kuinka muuta väittäisi!
Syitä on lukuisia: raha, työ, perhe, parisuhde, terveys jne.
Minulla on nuo kaikki, ei tarvitse olla kateellinen. Ei vaikka jotain ei olisi. Näen usein kateellisia ympärillä ja se on ikävä piirre.
Melkein jokainen on jollain tavalla kateellinen, mutta koko sana on kärsinyt inflaation, kun aina itseä miellyttämätön mielipide tulkitaan kateudeksi. En millään tajua, mitä kateutta on siinä vaikkapa, kun sanoo, ettei pidä jonkun käytöksestä - jos ei kerran pidä. Pitääkö ihailla törkeää käytöstä, jos tyyppi on joku julkkis? Tai jos sanoo, että missikisoissa omasta mielestä joku muu oli kauniimpi kuin voittaja, mitä kateutta siinä on? Se on vain mielipide. Kyllä mä olisin mielelläni kaunis, mutta olen kateellinen kaikille kauniille tyypeille. Tai jos sanon, etten pidä suositusta laulajasta X, joidenkin mielestä pakko pitää tai olen kateellinen. Voi kuulkaa, olen kateellinen joka ikiselle, joka osaa laulaa, kun itsellä ei ole lauluääntä, silti minun ei ole pakko pitää kaikista suosituista, tai edes tietyistä tyyleistä.
Ku on pieniä lapsia niin elämä on ihanaa mut työntäyteistä. Sillon voi ajatella, että on onnellinen heidän puolestaan jolla juuri nyt on helpompaa kuin itsellä=Myönteistä ajattelua. 😊
Tämä! Jos mä oon kateellinen, niin mietin oman ärsyyntymisen lisäksi, miten voin saavuttaa samoja asioita ja mitä voin ottaa toiselta opiksi. En tajua, miksi esim. pitäisi haukkua päin naamaa ihmistä, jolle oon kateellinen.