Lue keskustelun säännöt.
Miksi aikuiset eivät myönnä olevansa kateellisia kenellekään?
24.02.2021 |
Tällä palstallakin huomaa usein, että kateus on täysi tabu. Kukaan ei koskaan myönnä olevansa kateellinen kenellekään. Olipa elämäntilanne millainen tahansa, niin kukaan ei sano, että olisi toiselle kateellinen. Kiusatuille ei koskaan olla kateellisia mistään, menestyneille ihmisille ei koskaan olla kateellisia mistään jne. Aikuisten ilkeän käytöksen takana ei koskaan ole kateus ja lapselle taas saatetaan sanoa, että toinen lapsi käyttäytyy ikävästi, koska lapsi on kateellinen.
Tosielämässä lähes jokainen kokee kateutta joskus ja kateus saa käyttäytymään tosi ikävästi. Miksi aikuiset eivät myönnä olevansa kateellisia? Kateus on ihan luonnollinen tunne ja kyllä ainakin itse huomaan toisinaan kadehtivani ihmisiä, joilla on jotain sellaista, mitä minulla ei ole ja mitä itse haluaisin.
Ap
Kommentit (72)
Kyllä minä olen täällä ja irl monesti sanonut olevan kateellinen. Ja olen lukenut ja kuullut tätä muiltakin. Ei se ole minusta siis tabu.
Kateelliseksi on helppo mieltää kaikki ne, jotka eivät ole samaa mieltä tai kritisoivat jotakin. "Sä oot vaan kateellinen". Eli kateudesta on tehty negatiivinen piirre ja syy puhua jostakin kriittiseen sävyyn. Ehkä tämä ruokkii tuota tabukäsitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko yksi syy se, että moni virheellisesti ajattelee, että kadehtimansa ihmisen elämä on kaikin puolin täydellistä ja kadehdittavaa?
Siis että jos joku on rikas tai menestynyt urallaan, niin ajatellaan, että hänellä on helppo elämä. Ei ymmärretä, että se rikas tai menestynyt ei välttämättä näytä ulospäin (tai kerro edes ystäville/läheisille), millaisia isoja vastoinkäymisiä elämässä saattaa olla. Se upeaa uraa luova saattaa olla todella yksinäinen, ei ehkä ole puolisoa eikä ystäviä. Se rikas saattaa olla vakavasti sairas, eikä sopivaa hoitoa ole olemassa (edes vaikka olisi sitä rahaa).
Kenenkään elämä ei ole kaikilta osa-alueilta täydellistä, tämä tuntuu usein unohtuvan.
Kyllä täällä aaveellakin monet kertovat muiden olevan heille kateellisia, mutta harva sanoo itse olevansa se kade...
Niin, kateudesta on tehty kuin synti, vaikka se on vain tunne muiden joukossa. Mihin tahansa tunteeseen voi reagoida haitallisesti, mutta ei niissä tunteissa itsessään mitään vikaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraan tosi tarkkaan sisäistä ääntäni, mitä tarvin, mitkä kehoni ja mieleni milloinkin tarvii. Ne eivät ole useinkaan isoja juttuja, kuin lepohetki, luonnossa liikkuminen ja ajan viettäminen, hyvä olo joka tulee terveellisestä ruoasta, halaus ja juttelu lasten kanssa. Kaiken toimintani tavoitteena hyvä olo itsellen ja sitä kautta myös läheisilleni. Läsnäolossa on hyvä olla.
Näin ollen minun on täysin tarpeetonta vertailla kehenkään muuhun itsäni.
Ihmiset tuntuvat häpeävän tunteita, jotka johtuvat siitä, että joku on jotenkin itsen "yläpuolella". Ei haluta ns. alistua.
Toista on tietysti jos on jo hyväksynyt "alemman" asemansa. Ihmiset jotka nimittävät itseään luusereiksi tms., harvemmin joutuvat salaamaan muilta/itseltään kateuttakaan, koska heille on jo itsestään selvää nähdä muut itsensä "yläpuolella".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en kyllä keksi nyt mistä pitäisi olla kateellinen jollekin toiselle. Olen oikein tyytyväinen omaan elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Kateus oli ennen kuolemansynti. Mistäköhän johtuu ettei kateudesta haluta puhua?
Kyllähän nämä "mä oon niin kaunis"- naiset jauhavat tälläkin palstalla päivästä toiseen, kuinka muut naiset ovat heille niin kateellisia. En lukenut ketjua lainaamaani veistiä pidemmälle. Vaikka aloitus oli tällä kertaa sukupuolineutraali, tietää ketjun lukemattakin olevan täynnä taas sitä samaa paskaa naisten kateellisuudesta. Miehistä ei kukaan uskalla sanoa mitään pahaa. Miehet ovat pyhiä.
Eikä noilla kauniilla naisilla ole alkeellisintakaan kykyä arvioida omaa käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat toiset ei, jokainen on yksilö, kateellisuus on täyttä ajanhukkaa.
Minä voin varsin hyvin myöntää, että olen kateellinen luonnostaan hoikille ihmisille, unelmiensa talossa asuville ja ennen koronaa mielenkiintoisiin kohteisiin matkustaville. Mutta miksi ihmeessä ajattelisin näistä ihmisistä negatiivisesti?! En toivo kenenkään lihovan, en talon palavan enkä matkan epäonnistuvan. Miten ihmeessä toisen onni on minulta pois? Jatkan töitä oman kroppani kanssa, haaveilen siitä unelmieni talosta ja ihastelen kaverin matkakuvia ajatuksella, että ehkä minäkin joku päivä pääsen noihin maisemiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kyllä suunnattoman kateellinen muutamille tuttaville, joilla tuntuu aina kaikki menevän putkeen. On ihana perhe, upea ura, mies, joka tukee uralla. Yksi jättäytyi pois oravanpyörästä ja muutti maalle pitämään hevostilaa ja kas, ei aikaakaan, kun sai työtarjouksen, joka mahdollistaa sekä upean uran että hevostilan pidon. Itse kokeilin breikkiä työelämästä saamatta yhtään työtarjousta ja päätymällä lopulta paniikissa hakemaan ihan mitä vaan.
Miksi kiusatulle olisin kateellinen? En haluaisi päivääkään olla kiusatun housuissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus ei vaan kuulu mun luonteenpiirteeseen. Tietysti voisin toivoa että olis mullakin muutama asia kun mun kavereillakin. Mutta en sitä kateellisuudeksi kutsuisi. Se on jo luonteenpiirteenä epämiellyttävä.
Hys hys, eihän aikuiset voi olla kateellisia tai käyttäytyä lapsellisesti koskaan.
Minä olen ainakin älyttömän kateellinen.
Urasta, rahasta, parisuhteesta, lapsista ja eritoten terveydestä.
Ja myönnän sen.
Mutta kun myönnän sen ääneen, saan osakseni naljailua:
”Oma valinta!”
”Kateus on sairaus!”
”Mitäs olet laiska!”
”Muut ovat sen työllään ja ahkeruudellaan ansainneet!”
ym.
Joten harvoille myönnän ääneen.
Terveisin 35-vuotias työkyvytön, terveyssyistä lapseton
Vierailija kirjoitti:
Hys hys, eihän aikuiset voi olla kateellisia tai käyttäytyä lapsellisesti koskaan.
No mistä sinä sitten olet kateellinen ja miksi? Hyvä ulkonäkö vaatii paljon työtä, suuri omaisuus vaatii paljon työtä, käsillä tekemisen lahjakkuus vaatii paljon harjoittelua ja taas sekin vaatii työtä. Minä ainakin olen patalaiska enkä jaksa tehdä yhtään mitään saatika kiinnostua kovin pitkään mistään. Tiedän että kaikki vaatii paljon työtä enkä jaksa kadehtia kenenkään vaivannäköä.
Minä ainakin olen julmetun kateellinen kaikille, jotka saavat enemmän palkkaa kuin minä ja voivat elää huolettomasti ja saavat säästöön hyvänkokoisia summia.
Olen myös kateellinen kaikille, joiden ei ole tarvinnut luopua seksielämästä nelikymppisenä sen takia, että puoliso ei enää kykene eikä tee asian eteen mitään.
Mutta en huutele asiasta turuilla ja toreilla (paitsi ehkä täällä) enkä anna kateuden muuttua katkeruudeksi vaan yritän pelata niillä korteilla, jotka elämä on minulle suonut.
Aikuisuuteen kuuluu kypsempi suhtautumistapa. Kova kateus liittyy jonkinlaiseen keskenkasvuisuuteen. Aikuismaiseen käytökseen kuuluu myös se, että osataan olla hiljaa omista lapsellisista ja typeristä kateuksista, vaikka sellaista joskus eteen tulisikin.
Kateus ilmenee usein vihamielisenä käytöksenä. (Toinen hyvä kysymys olisi: miksi kateus ilmenee usein niin?)
Kateuden myöntäminenhän on eräänlainen kohteliaisuus. Jos ajattelee jostain ihmisestä vihaisesti, silloin on vaikea sanoa/ajatella tästä mitään hyvää tai sellaista, joka saatetaan tulkita hyväksi. Yrittäkääpä kuvitella joku myöntämässä kateuttaan tylyltä kuulostaen. Sitä on vaikea kuvitella!
Ne jotka myöntävät olevansa kateellisia, sanovat sen yleensä ystävällisesti ilman vihamielisyyttä. Tosin moni heistä ei ole varsinaisesti kateellinen vaan ihaileva, tai toivoisi itselleen samaa, kuitenkin ilman harmin tunnetta.