Onko teistä oikein, että länsimaiset tyhjensi faaraoiden haudat ja veivät kaiken museoihin?
Miksi ei kunnoitettu kuollutta ja jätetty heidät hautoihinsa tavaroineen, joita uskoivat tarvitsevan tuonpuoleisessa?
Kommentit (76)
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teistä oikein, että vuoronperään suomalaisia orjuuttivat ruotsalaiset ja venäläiset? Että suomalaisia pakkovärävttiin sotiin, heitä joukkotuhottiin ja otettiin orjiksi isonvihan aikana? Että neuvostoliitto hyökkäsi ja valtasi osan suomesta? Että suomalaisia on otettu suhteellisesti ottaen enemmän orjiksi kuin mitään muita etnisiä väestöjä?
Mekin olemme orjuuttaneet muita kansoja, hei! Oulun tervaa ehkä käytettiin joissakin orjalaivoissa ja näytämme samalta kuin oikeat siirtomaaisännät, joten pieni itseruoskinta ja anteeksipyytely on ihan paikallaan.
Rangaistuksen voisi muuttaa vähän lempeämmäksi naisten suorittamaksi itseruoskinnaksi ja anteeksipyllistelyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne pitäisi viimeistään jo nyt palauttaa. Kävin Egyptissä eräässä museossa Luxorissa ja opas kertoi, että muumiot ja osa esillä olevista esineistä ovat kopioita kun aidot on viety pois. Vuosia myöhemmin näin aitoja Lontoossa ja jäi jotenkin p*skan maku suuhun kun mietin kolonialismia ym. Aarteet ja muut kuuluvat mielestäni kotimaahansa vaikka "lännessä" on perusteltu, että niiden on parempi olla eurooppalaisissa museoissa kun lähtömaissa niistä ei muka osata huolehtia/konservoida oikein. Mielestäni tämä on sangen ylimielelinen asenne ja tekosyy pitää ryöstösaaliit oman maan museoissa.
Pitää muistaa, että varsinkin silloin kun Egyptistä vietiin esineitä ja muumioita länsimaihin, Egyptiä hallitsivat ottomaanit tai turkkilaistaustainen hallitsija, ei siis egyptiläinen. Esim. Muhammed Ali (turkkilaistaustainen hallitsija, ei se nyrkkeilijä) jopa lahjoitti mm. obeliskejä moniin länsimaihin, muistaakseni Pariisiin ja Lontooseen ainakin.
Kolonisalismi oli siis todella taustalla. Toki myös useimmissa maissa ei ollut vielä mitään lainsäädäntöä, joka olisi estänyt arvoesineiden viemisen maasta. Sen jälkeen toki kun tuli Egyptin vallankumous vuonna 1952, niin maassa on säädetty lakeja, jotka estävät esineiden viennin maasta.
Nykyiset Egyptiläiset eivät ole etnisesti egyptiläisiä, mutta kopteissa sitä on edelleen. Tuo kansa ei ehkä ole niin ihailtu, tai tunnettu mutta kyllä he ovat eniten muinaisegyptiläisten jälkeläisiä. Heitä on muuten noin 18 miljoonaa ympäri maailmaa. Koptinkielen aakkosistakin on aika monta, jotka tulevat suoraan "suorassa polvessa" hieroglyfeistä. Sinänsä toinen juttu on, että aika vähän siitä sitten vaikkapa alkuperäisestä uskonnosta on jäljellä, vaikka koptinkieli, ainoa mihin sitä juuri enää käyttävät, on uskonnnnollinen liturgia, ja se kristinuskon muodossa. Mutta kyllä Sjir, eli (Osiris) vastaa Jeesusta Ja lopulta käärme tuhotaan ja samalla Kaikki Atumin lapset saavat takaisin, minkä menettivät. Saavat myös Hor ja Setsh. Se on tosiasiassa "oikeasti" näin.
Niidenkö takia hevoset sanoo kopti-kopti?
Riippuu ihan miten määritellään, mikä on "oikein"? Hautojahan ryöstettiin jo antiikin aikaan. Ja 1920 -luvulla länsimaiset arkeologit kirjasivat löytönsä ylös todella huolellisesti ja ne päätyivät museoihin, eivät pimeille markkinoille myyntiin. En tiedä mitä tietäisimme muinaisesta Egyptistä ilman länsimaiden kiinnostusta aihetta kohtaan.
Olisiko haudat jätetty koskemattomiksi paikallisten toimesta? En usko. Egypti myös hyötyy turismista, joka on yksi maan tärkeimpiä elinkeinoja. Kuka muka matkustaisi Egyptiin ilman pyramideja ja faaraoita? Ei varmaankaan kovin moni. Asialla on monta puolta. Kuuluuko Egyptin kulttuuriperintö nykyiselle muslimihallinnolle, vai kuuluuko se koko maailmalle?
Vierailija kirjoitti:
Länsimaissa ne on ainakin turvassa ja niitä säilytetään oikein tulevillekin sukupolville. Egyptissä on jatkuvasti levotonta ja tietty uskonlahko haluaisi räjäyttäää kaiken historiallisen taivaan tuuliin. Sitähän ovat jo tehneetkin, monessa maassa.
Päinvastoin, Egyptissä on jo vuosikymmeniä ollut vahva valtion virasto ja sen johtaja, joka pitää huolta kulttuuriperinnöstä. On olemassa myös turistipoliisi, joka valvoo monumentteja.
Toki aavikolla sijaitsevia hautoja sun muita on vaikea valvoa, mutta paremmin asiat ovat hoidossa kuin ennen.
Ja nythän valmistuu pian uusi museokin Gizaan.
Lisäksi monilla egyptiläisillä on halua turvata kulttuuriperintö, sehän nähtiin arabikevään aikana. Silloin Tahrir-aukiolla olevaan museoon yrittivät jotkut roistot murtautua mielenosoitusten aikana, mutta suuri ryhmä mielenosoittajia huomasi tämän ja lähtivät puolustamaan museota varkailta, joten täysi katastrofi ei toteutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faaraot muumioitiin ja haudattiin rikkauksien kanssa, koska faaraot ajattelivat pääsevänsä kuolemansa jälkeen rikkauksiensa kanssa myyttiseen Lännen maahan. Niinhän he sitten pääsivätkin, länteen British Museumiin.
Haluaisin selvyyden, mikä lännen maa on. Itseasiassa tulee mieleen hautamaalauksesta, kuinka Ht-hor ts Hator (Nimi tarkoittaa Horin asunto) ottaa kädestä pitäen, kuin äitinä sapuvan vastaan. Mutta silloin Ht-Horilla on päänsä päällä toinen nimi, enkä tiedä edes miten se lausutaan, mutta se on miltei sama kuin länsi. Sitten eri yhteyksissä nämä kaksi nimeä jumalattaren kuvassa ovat vierekkäin. Toinen pään päällä, ja toinen vieressä. Mutta selvää on, että kuollut menee taivaaseen Ht-hor on taivas, Mutta vieläpä aivan eri jumalatar, myös Nut kuvataan taivaana. On siis kaksikin jumalatarta joiden on ajateltu olevan taivas, ja molemmat toisaalta kuvataan samalla elämänpuuna. Hedelmäpuu josta joka on jumalatar, puu, josta tulee esiin tar tarjoten ruokaa ja juomaa.
Ja jokainen, ihan jokainen näistä on lopulta Atumin lapsi. Kuten Geb ja Nut siis maa ja taivas. Tulipa siinä maakin mainittua.
Nämä vihervassarifeministityttöjen mielipiteet jaksaa aina huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan miten määritellään, mikä on "oikein"? Hautojahan ryöstettiin jo antiikin aikaan. Ja 1920 -luvulla länsimaiset arkeologit kirjasivat löytönsä ylös todella huolellisesti ja ne päätyivät museoihin, eivät pimeille markkinoille myyntiin. En tiedä mitä tietäisimme muinaisesta Egyptistä ilman länsimaiden kiinnostusta aihetta kohtaan.
Olisiko haudat jätetty koskemattomiksi paikallisten toimesta? En usko. Egypti myös hyötyy turismista, joka on yksi maan tärkeimpiä elinkeinoja. Kuka muka matkustaisi Egyptiin ilman pyramideja ja faaraoita? Ei varmaankaan kovin moni. Asialla on monta puolta. Kuuluuko Egyptin kulttuuriperintö nykyiselle muslimihallinnolle, vai kuuluuko se koko maailmalle?
Ihan samaa voi kysyä kaikkien maiden kulttuuriperinnöstä. Kyllä se nykysuuntaus on että kulttuuriperintö kuuluu sille valtiolle jonka rajojen sisäpuolella se sattuu olemaan. Tuskimpa ranskalaiset katsoisivät kovin hyvällä jos Eiffel-torni roijattaisiin Lohjalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faaraot muumioitiin ja haudattiin rikkauksien kanssa, koska faaraot ajattelivat pääsevänsä kuolemansa jälkeen rikkauksiensa kanssa myyttiseen Lännen maahan. Niinhän he sitten pääsivätkin, länteen British Museumiin.
Haluaisin selvyyden, mikä lännen maa on. Itseasiassa tulee mieleen hautamaalauksesta, kuinka Ht-hor ts Hator (Nimi tarkoittaa Horin asunto) ottaa kädestä pitäen, kuin äitinä sapuvan vastaan. Mutta silloin Ht-Horilla on päänsä päällä toinen nimi, enkä tiedä edes miten se lausutaan, mutta se on miltei sama kuin länsi. Sitten eri yhteyksissä nämä kaksi nimeä jumalattaren kuvassa ovat vierekkäin. Toinen pään päällä, ja toinen vieressä. Mutta selvää on, että kuollut menee taivaaseen Ht-hor on taivas, Mutta vieläpä aivan eri jumalatar, myös Nut kuvataan taivaana. On siis kaksikin jumalatarta joiden on ajateltu olevan taivas, ja molemmat toisaalta kuvataan samalla elämänpuuna. Hedelmäpuu josta joka on jumalatar, puu, josta tulee esiin tar tarjoten ruokaa ja juomaa.
Ja jokainen, ihan jokainen näistä on lopulta Atumin lapsi. Kuten Geb ja Nut siis maa ja taivas. Tulipa siinä maakin mainittua.
Kiva kun laitoit, kun kyselin lännen maasta ja Ht-Hor sta. Katson kyllä mielelläni, mutta heti sanon, että suhtaudun näihin tosi kriittisesti, mitä netistä tulee usein ensin esille. Olen huomannut, että suunnilleen ainoa, mihin voi todella luottaa on se ihan alkuperäinen, joka on sieltä tuhansien vuosien takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faaraot muumioitiin ja haudattiin rikkauksien kanssa, koska faaraot ajattelivat pääsevänsä kuolemansa jälkeen rikkauksiensa kanssa myyttiseen Lännen maahan. Niinhän he sitten pääsivätkin, länteen British Museumiin.
Haluaisin selvyyden, mikä lännen maa on. Itseasiassa tulee mieleen hautamaalauksesta, kuinka Ht-hor ts Hator (Nimi tarkoittaa Horin asunto) ottaa kädestä pitäen, kuin äitinä sapuvan vastaan. Mutta silloin Ht-Horilla on päänsä päällä toinen nimi, enkä tiedä edes miten se lausutaan, mutta se on miltei sama kuin länsi. Sitten eri yhteyksissä nämä kaksi nimeä jumalattaren kuvassa ovat vierekkäin. Toinen pään päällä, ja toinen vieressä. Mutta selvää on, että kuollut menee taivaaseen Ht-hor on taivas, Mutta vieläpä aivan eri jumalatar, myös Nut kuvataan taivaana. On siis kaksikin jumalatarta joiden on ajateltu olevan taivas, ja molemmat toisaalta kuvataan samalla elämänpuuna. Hedelmäpuu josta joka on jumalatar, puu, josta tulee esiin tar tarjoten ruokaa ja juomaa.
Ja jokainen, ihan jokainen näistä on lopulta Atumin lapsi. Kuten Geb ja Nut siis maa ja taivas. Tulipa siinä maakin mainittua.
Olipa ihan tavattoman huono video, kuten arvasinkin!
Lähinnä sotkee ja pilkkaa muinaista egyptiläistä! Mutta ehkä pikkuisen Egyptiläistä, sen tapaista oli alkaen kohdasta 8:44 ja päättyen kohtaan 9:02 Pätkä leikattu videoon muualta, ja juuri tässä näkyy se Ht-hor :in toinen nimi hänen päänsä päällä, mutta se ei ole Ht-hor, sillä Ht-hor ts hathor,kirjoitetaan suorakaiteena, jonka sisällä on haukka, ja se tarkoittaa Ht (asunto) Hor:in. Tämä toinen nimi joka näkyy alkaen kohdasta 8:44, jossa haukka seisoo puoliympyrän päällä, josta puoliympyrästä lähtee viiva alas lukee minusta ennemmin: "Varjo Horin", koska puoliympyrä, joka on viivan päällä lukee tai on varjo. Mutta Varjo lausutaan T-t tai Khbt.
Toisaalta Länsi kirjoitetaan myös ihan samalla tavalla, tai ainakin "synonyymi" sille; E.A.W. Budgen hieroglyfisanakirjan mukaan (Egyptian hieroglyphic dictionary E.A.Wallis Budge, F.S.A. London 1920 vol.I sivu 53 b sarake: Yli tuhat sivuinen teos löytyy osoittesta www. archieve.org)
Toisaalta juuri se länsi, kuten tuolla sivulla 53 sanakirjassa, Ht-Horin kuin samaa tarkoitttavana nimenä on: Lausutaan kuitenkin eri tavalla kuin itseasiassa Ht-hor. Länsi, ja se kirjoitetaan myös samoin kuin Ht-Hor, onkin tuon mukaan ´Amenti", tai kuten nykyään lausuttaisiin Jmentj, joka samassa kohdassa on myös kirjoitettu vielä eräällä toisella tavalla, josta tuo lausuminen tulee: Nimittäin Jmentjj kirjoitetaan kuten Jimen, eli Amun, joka taas on sama asia kuin salattu, ja Jimentijj on taas salatun kaksoiskappale, koska jj tai siis hieroglyyfeinä kaksi viivaa tarkoittaa paria.
Nyt siis videossa on esitetty Ht-hor päänsä päällä nimi, joka viittaa varjoon, Horin varjoon, ja se kuten minun mielestäni pitäisi lausua ei ole Ht-hor, eikä myöskään jimentjj , vaan pitäisi lausua Tt-hor, tai Khbt-hor; Horin varjo vaikka on samalla synonyymi sekä lisäksi lännelle, että lisäksi jumalattaren toiselle nimelle Ht-hor; horuksen asunto.
Sortsi, jos kuulosti monimutkaiselle, mutta olen ottanut muutaman rommin. Toisaalta myös tarkastin kirjoittamani lävitse, ja eivät egyptiläisetkään sylkeneet kuppiin.
Niin että jos on loku muukin joka näitä harrastaa niin vastauksia, vaikka aika harvinaista onkin.
Hauskat illat joka tapauksessa.
Mutta Ht-Hor (Hator) ei ole hänen ainoa nimensä. Siitä olen ihan 100 varma, ja se usimmin näkyvä nimi pitäisi lausua ihan eri tavalla, ja sitä olen tässä hakemassa, ja jo monta vuotta.
(Sama)
Vierailija kirjoitti:
Haudat oli hyvin pitkälti jo ryöstetty. Ei ne olisi säilyneet siellä pitkään.
Britihän aikoinaan jauhoivat muumioita tomuksi ja käyttivät niitä sitten lääkkeenä esim päänsärkyyn.
Mitä jos kiinalaiset kaivaisivat veteraanien hautoja täällä suomessa tai briteissä ja alkaisivat myymään jauhettuja veteraaneja lääkkeenä? Epäilen ettei asiaan suhtauduttaisi "no olishan joku kaivanut ne ylös muutenkin" jutuilla.
Ei ole oikein. Jos joku tätä vieläkin puolustelee niin voi miettiä vaikka mitä jos Suomelle olisi tehty samoin.
Toki Suomella ei mitään vastaavia rikkauksia ole ollutkaan, mutta jos olisi olisi ollut ja nämä mittaamattoman arvokkaat suomalaista kulttuuria kuvaavat historialliset aarteet roudattu johonkin Moskovan palatsien koristeeksi ja rikkaiden turistien viihdykkeeksi, olisiko se oikein?

Ja tämä perusteltaisiin sillä, että juntit suomalaiset olisivat ne kännipäissään ryöstäneet kuitenkin, joten parempi viedä heltä kauas turvaan.
Vierailija kirjoitti:
Faaraot olivat rodullistettuja joten heidän tavaransa kuuluvat POC-henkilöille.
Faaraot oli kreikkalaisia.
Suomalaiset mittaamattoman arvokkaat esineet olivat pitkään Tukholmassa. Nyt kultainen kaularengas on saatu lainaan (!) kansallismuseoon.
Muistattehan, että paikalliset voivat myös halutessaan tuhota aarteensa. Ruotsissa viikinkiaikaiset löydöt päätyvät metallinkeräykseen (jos niitä ei haluta museoon) ja Talebanit tuhosivat budhapatsaita. Egyptin sfinksiäkin on käytetty harjoitusmaalina.
Tässä Ruotsin tilanteesta: https://www.svd.se/fynd-fran-jarnaldern-gar-till-metallatervinningen