Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit tilanteessani (oppimisvaikeudet, rahattomuus, vajavainen työkyky)
23.02.2021 |
Minua hävettää kirjoittaa tästä. Tiedän myös, että kaltaisiani pidetään usein vain laiskoina, työnvieroksujina, itse ongelmansa aiheuttaneina. Minulla on isoja oppimisvaikeuksia. Ne liittyvät hahmottamiseen, muistiin, tietojen ja osaamisen soveltamiseen, tarkkaavuuteen. Olen myös hyvin kömpelö. Tämän seurauksena on aika vähän töitä joissa minulla on mahdollisuus pärjätä. Erilaisia koulutuksia olen yrittänyt, kaikissa opinnot ovat katkenneet kun viimeistään työharjoittelu on osoittanut, että minulla ei ole edellytyksiä toimia kyseisellä alalla tai edes valmistua. Sanomattakin on varmasti selvää, että minun on vaikea saada töitä. Vaikka olisi työ jossa voisin pärjätä, niin enhän pääse edes haastatteluun, hakemukseni lentävät ensimmäisenä roskiin, ne muutamat työpaikat joihin olen elämässäni onnistunut pääsemään, olen saanut soittamalla työnantajalle. Sellaisia työpaikkoja on nykyään hyvin vähän, useimpiin pitää vain lähettää hakemus ja CV. Minun CV:ssäni ei ole juuri mitään, en pysty selittämään miksi minulla on näin vähän työhistoriaa, en pysty selittämään, että olisin kuitenkin motivoitunut tekemään töitä. En ole myöskään pärjännyt ihan tavallisissakaan suorittavissa töissä, olen liian kömpelö, en pysty tekemään monta asiaa yhtä aikaa, asioita unohtuu, kaikki menee sekaisin.
Tällä hetkellä olen töissä, pärjään työssäni, mutta tiedän, että en pärjäisi kaikissa saman alan työpaikoissa (olen yrittänyt). Enkä tule kunnolla toimeen palkallani, työ on yksi huonoiten palkatuista. Minulla ei tule olemaan tätä paikkaa koko työikäni, en viitsi enempää selittää, ettei tunnisteta, mutta tiedän, että tämä työ loppuu joskus, ja siinä vaiheessa minulla on vielä työikää jäljellä.
Tällä hetkellä asun edullisesti, mutta se tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa, vuokranantaja tulee tarvitsemaan asunnon itselleen ja minun pitää etsiä uusi. Näin halpaa asuntoa en saa enää mistään pääkaupunkiseudulta. Normaalilla pääkaupunkiseudun vuokralla joudun hakemaan asumistukea, ehkä myös toimeentulotukea. Enkä todellakaan haluaisi pudota tuilla eläjäksi. Ajokorttia ei ole enkä sitä pystyisi hankkimaankaan näillä rajoitteilla, joten asunnon on pakko olla joukkoliikenneyhteyksien varrella jos aion töissä käydä.
Mitä sinä tekisit tilanteessani? En myöskään ole enää nuori, vaan keski-ikäinen ja tulevaisuus pelottaa jo paljon.
Kommentit (55)
Hakisin niitä tukia joihin olen oikeutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama tilanne kuin sulla ap. T. Ammattivalittaja
Vierailija kirjoitti:
Hakisin niitä tukia joihin olen oikeutettu.
Jossain vaiheessa on pakko, tiedän kyllä, mutta en haluaisi olla yhteiskunnan elätettävänä. Häpeän sitä ja tiedän kuinka siihen suhtaudutaan. Haluaisin tehdä työtä jos vain pystyn.
Ihmiset eivät ymmärrä minkalaista se on kun sinull on aidosti vaikeuksia pärjätä yhtä nopeasti kuin muut.
Hanki teltta ja lämmin makuupussi, problem solved.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, en tosiaankaan tiedä. Mutta jos sulla on työ nyt ja sen päättyminen on jossain hämärässä tulevaisuudessa, yrittäisin ehkä olla liikaa murehtimatta ja yrittäisin keskittyä niihin asioihin, jotka ovat elämässä nyt hyvin.
Ja hae nyt samantien asumistukea ja muitakin tukia, joihin olet oikeutettu. Ihan kursailematta. Yhteiskunnassamme ja etenkin tällä palstalla puhutaan paljon pahaa tuilla elävistä, mutta totuus ja asian toinen puoli on se, että esimerkiksi isoissa yrityksissä on oman verolakimiehensä, jotka käyttävät työaikansa sen miettimiseen, miten yritys saisi luistettua mahdollisimman pitkälle veronmaksussa ja pahimmat saavat myös valtiolta miljoonien eurojen tukiaisia. Sinä et asumistukesi kanssa ole viemässä Suomea konkurssiin, vaan olet oikeutettu hyvään elämään. Mitä paremmin voit, mitä vähemmän rahahuolia, sitä pitemmälle myös työkykysi kantaa.
Nykyään arvostetaan sairaalla tavalla käyttäytyviä ihmisiä, niin työssä kuin kotona. Emme me kiltit, hiljaiset ja empaattiset ole mitään muualla kuin juhlapuheissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakisin niitä tukia joihin olen oikeutettu.
Jossain vaiheessa on pakko, tiedän kyllä, mutta en haluaisi olla yhteiskunnan elätettävänä. Häpeän sitä ja tiedän kuinka siihen suhtaudutaan. Haluaisin tehdä työtä jos vain pystyn.
Tottakai työ tuo elämään mielekkyyttä ja jos mahdollista sitä tietenkin kannattaa tehdä myös silloin jos tarvitsee tukea esim asumiskustannuksiin.
Ihan riippumatta siitä tarvitseeko yhteiskunnantukea vai ei kannattaa myös opetella elämään niin että ei kaikista tai kaikkien mielipiteistä välitä. Ikinä et voi miellyttää kaikkia. Aina jollakin on sanomista jostakin.
Vierailija kirjoitti:
Hanki teltta ja lämmin makuupussi, problem solved.
Olen ihan oikeasti tässä tilanteessa enkä ymmärrä miksi asialliseen kysymykseen pitää vastata veetuilemalla. Minä kun joudun nyt oikeasti miettimään, olenko joskus siinä tilanteessa että asumus on teltta. Arvaa miltä se tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tavallaan samanlainen tilanne. On hahmottamisen vaikeutta kellosta asti ja jonkin verran tuottaa puhetta. Joskus saatan ymmärtää asioita väärin tai minulle joudutaan selittämään tietty asia vielä yksinkertaisemmin kuin jollekkin ns. normaalille ihmiselle esim. miksi tietty asia pitää tehdä näin tai noin ja mitä siitä seuraa, jos ei tee näin tai noin. Kaiken lisäksi minulla on vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
Asumuksesi ei tule olemaan teltta koskaan niin kauan kun et juopoksi tai narkkariksi ryhdy. Joten sitä nyt ei kannata murehtia. On paljon paljon ihmisiä, jotka asuvat kaupungin vuokrataloissa ja saavat ajoittain asumistukea. Anoppini on yksi näistä. Ihan fiksu ihminen, teki työuransa kansanppiston opettaja, josta sai ihan ok palkan silloin kun töitä oli, kesät oli sitten työttömänä. Palkka oli pieni ja asuu edelleen kaupungin vuokratalossa kaksiossa, josta joutuu varmaan muuttamaan kohta eläkkeellä ollessaan yksilöön. Silti teki työtä ja oli arvokas yhteiskunnan jäsen. Auttoi ja opetta vaikka kuinka monia ihmisiä työuransa aikana.
Joten siis kun sinulla nyt on työpaikka, niin älä mieti tulevaisuutta turhaan vaan hakeudu vaikka jollekin kansanopiston kurssille parantamaan sorminäppäryyttä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae ihmeessä niitä tukia joihin olet oikeutettu. Vaikka sinusta ehkä tuntuisikin siltä, että elät yhteiskunnan varoilla, niin sinulla on työpaikka. Se, että työ on huonosti palkattua ei ole sinun vikasi. Yhteiskunnan tuet on tarkoitettu juuri siihen, että sinullakin on mahdollisuus asua ja elää normaalia elämää. Hakemalla tukia, et putoa tukien varassa eläjäksi. Ajattele niitä enemmänkin sellaisena turvaverkkona.
Kun nykyinen työsi joskus loppuu, niin sinulla on merkintä CV:ssäsi. Se auttaa aina eteenpäin. Olet kuitenkin selvästi yritteliäs ihminen, joten älä murehdi turhaan liikoja etukäteen. Mikäli et satu löytämään heti palkkatyötä, niin ehkä löydät paikkasi hyväntekeväisyystyöstä. Ihminen voi olla arvokas yhteiskunnan jäsen monella tapaa, eikä ainostaan työnsä kautta.
Mitä asumiseen tulee, niin se on ikävä kyllä kallista pääkaupunkiseudulla. En muuttaisi pois, ellei muualla olisi tarjolla varmaa työpaikkaa. Haet kaupungilta asuntoa, joillain säätiöillä on myös edullisia ja joskus yksityiseltäkin löytyy helmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakisin niitä tukia joihin olen oikeutettu.
Jossain vaiheessa on pakko, tiedän kyllä, mutta en haluaisi olla yhteiskunnan elätettävänä. Häpeän sitä ja tiedän kuinka siihen suhtaudutaan. Haluaisin tehdä työtä jos vain pystyn.
Miinus tuolle itsensä häpeämiselle. Olet oikeutettu hakemaan ja samaan tukia siinä missä muutkin. Kaikki me olemme jollain lailla vajavaisia. Rakasta itseäsi, muiden mielipiteistä viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvää päivää itse haen kaikki mahdolliset tuet. Olisi yhteiskunta auttanut aikaisemmin. Nyt valitettavasti en ole työelämässä. Kuntoutukseni olisi pitänyt aloittaa monta kymmentä vuotta sitten, no eipä autettu tai tutkittu, vain vääriä lääkkeitä ja syyllistystä miksi koulu ei suju. Jos jollain on valittamista, valittakaa hoitovirheitä tehneille lääkäreille.
Onko oppimisvaikeutesi ja älykkyysosamääräsi tutkittu ihan virallisesti? Vaikka olisikin, niin sinuna menisin terveyskeskukseen ja kertoisin nuo asiat ja pyytäisin lähetettä erikoissairaanhoitoon, jotta voidaan tutkia älykkyysosamääräsi. Jos olet lievästi kehitysvammainen, elämäsi muuttuu huomattavasti helpommaksi, koska saat todennäköisesti jo eläkepäätöksen. Olet hienosti tsempannut ja koettanut parhaasi, ei mitään syytä tuntea syyllisyyttä ja huonommuutta. Jatkuvasti löytyy etenkin sinun ikäluokastasi vasta aikuisena lievä kehitysvamma, joka vaikeuttaa työelämässä pärjäämistä, mutta vamman ei tarvitse muuta elämää haitata, koska diagnoosin myötä saa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Onko oppimisvaikeutesi ja älykkyysosamääräsi tutkittu ihan virallisesti? Vaikka olisikin, niin sinuna menisin terveyskeskukseen ja kertoisin nuo asiat ja pyytäisin lähetettä erikoissairaanhoitoon, jotta voidaan tutkia älykkyysosamääräsi. Jos olet lievästi kehitysvammainen, elämäsi muuttuu huomattavasti helpommaksi, koska saat todennäköisesti jo eläkepäätöksen. Olet hienosti tsempannut ja koettanut parhaasi, ei mitään syytä tuntea syyllisyyttä ja huonommuutta. Jatkuvasti löytyy etenkin sinun ikäluokastasi vasta aikuisena lievä kehitysvamma, joka vaikeuttaa työelämässä pärjäämistä, mutta vamman ei tarvitse muuta elämää haitata, koska diagnoosin myötä saa tukea.
Olen miettinyt, että voisiko minulla olla lievä kehitysvamma. Tai ainakin se, mitä ennen kutsuttiin heikkolahjaisuudeksi, nykyinen termihän on kai laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Peruskoulun ja lukion suoritin ihan normaalisti, ylioppilaskirjoitukset menivät aika huonoilla arvosanoilla. Älykkyyttäni on jonkin verran tutkittu kun aikuisena hakeuduin lääkäriin näiden vaikeuksieni vuoksi, suoriuduin kuulemma normaalisti testeistä. Minulle on sanottukin, että ongelma ei vaikuttaisi olevan älyssä, mutta kyllähän se siinäkin on, eihän minulla muuten näin isoja vaikeuksia olisi. Onhan hahmotuskykykin, mikä on minulla ongelmista se isoin, eräs älyn osa-alue itse asiassa.
Eläkkeelle en missään tapauksessa haluaisi, ei se myöskään parantaisi taloudellista tilannettani ainakaan nyt kun olen vielä töissä. Työkyvyttömyyseläke tulisi olemaan surkean pieni. Vammaistukea kai saisin jos minut todettaisiin lievästi kehitysvammaiseksi, se hyöty siitä diagnoosista nyt ainakin olisi. Tukien nostaminen vain tuntuu todella vastenmieliseltä ajatukselta.
On vaikea hyväksyä olevansa vajaatyökykyinen. Ennen meillekin oli paikka tässä yhteiskunnassa, oli erilaisia aputöitä jotka nyt ovat kadonneet. Ja töitä pystyi saamaan menemällä vaikka tavarataloon ja kysymällä tarvitaanko siellä apulaisia. Nykyään me toistaitoiset syrjäydymme työmarkkinoilta. En toki sano, että ennen oli kaikki paremmin, ennen ei sitten ollut paljon sosiaaliturvaakaan vaikka töitä sai helpommin.
Kysyisin vielä kehitysvammaisuudesta. Mitä mieltä olette, voiko olla lievästi kehitysvammainen jos on suorittanut peruskoulun ihan normaaleilla arvosanoilla ja onnistunut pääsemään ylioppilaaksikin?
Mielestäni minulla on ihan selkeitä ongelmia myös älyssä. Lapsena olin koulussa "outo", minua pidettiin jollain lailla poikkeavana, mutta ei oikein tiedetty mistä on kyse. Aikuisena on todettu nuo hahmotuksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat, mutta onhan sitä ongelmaa muuallakin kun minun on näin vaikeaa pärjätä ihan tavallisissa työtehtävissä. En muista kaikkea mitä pitäisi muistaa vaikka samaa työtehtävää on toistettu jo monta kertaa, en havainnoi ympäristöäni normaalisti, en huomaa itsestään selviä asioita, en osaa soveltaa oppimaani enkä toimia muuttuvissa tilanteissa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin vielä kehitysvammaisuudesta. Mitä mieltä olette, voiko olla lievästi kehitysvammainen jos on suorittanut peruskoulun ihan normaaleilla arvosanoilla ja onnistunut pääsemään ylioppilaaksikin?
Mielestäni minulla on ihan selkeitä ongelmia myös älyssä. Lapsena olin koulussa "outo", minua pidettiin jollain lailla poikkeavana, mutta ei oikein tiedetty mistä on kyse. Aikuisena on todettu nuo hahmotuksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat, mutta onhan sitä ongelmaa muuallakin kun minun on näin vaikeaa pärjätä ihan tavallisissa työtehtävissä. En muista kaikkea mitä pitäisi muistaa vaikka samaa työtehtävää on toistettu jo monta kertaa, en havainnoi ympäristöäni normaalisti, en huomaa itsestään selviä asioita, en osaa soveltaa oppimaani enkä toimia muuttuvissa tilanteissa.
-ap
Mä en ole saanut suoritettua kuin normaalin peruskoulun. En pärjännyt lukion lyhyessä matikassa, niin en päässyt ylioppilaaksi. En ole päässyt merkonomiksikaan. En tiedä, miksi en pärjää, vaikka luen kovasti, otan tukiopetusta yms. T. Ammattivalittaja
Ja mietin siis tässä eniten sitä, pitäisikö yrittää pois pääkaupunkiseudulta, mutta se tarkoittaisi, että hyvin todennäköisesti en enää työllistyisi.